Kuulostaa liian pahalta!

Kristinuskon teologiassa on tarina Aabrahamista ja Iisakista. Siinä Jumala käskee Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin. Aabraham valmistautuu tekoon ja viime hetkellä Jumala käskee häntä pysäyttämään kätensä. Tarina on sellainen, että siihen liittyy yksi kysymys ja vain yksi kysymys. "Jos Jumala käskee sinun tappaa jonkun, teetkö sen?". Tämä tärkeistä tärkein kysymys on jotain johon ei saa juurikaan suoraa vastausta kristityltä, jos se on teologisesti painotettu. ; Vastauksena on "Jumala ei ikinä pyytäisi sellaista" ja "Jumala ei antanut Aabrahamin oikeasti uhrata Iisakia". Ensimmäinen on selvästi väärin, koska "Raamattu" sanoo aivan päinvastaista. Jälkimmäisessä unohdetaan se, että tosiasiassa Jumala, ei Aabraham, oli se joka päätti pysäyttää aktion. Selvästi Jumala katsoi Aabrahamin sydämeen jotta tiesi kuinka vakavissaan hän on. Se, mitä kysymys on on teko, joka on binaarinen, mallia "kyllä vai ei". (Puolittainen hengiltä uhraaminen ei onnistu. Vähintään thtä vaikeaa kuin kahdesti kuoleminen.) Ja vastauksen saaminen suuntaan tai toiseen on näkemäni perusteella ylen vaikeaa.

Siitä miten teologia on (joskus) julmaa, mutta ihmiset (yleensä) eivät.

Kysymys voidaan tietysti liittää sellaisenaan kaikkeen murhaamiseen ja kaikkeen kansanmurhaamiseen. Kristillisessä kulttuurissa kun on ongelmana vanhassa testamentissa ollut käsky kansanmurhaan. Moni argumentoi sen puolesta että Jumalalla oli painavat syyt. Ja tässä joukossa on kuuluisia ja nimekkäitäkin teologeja, sellaisia kuin William Craig. Toisin sanoen kansanmurhaamiselle olisi kristilliset ehdot. Toisin sanoen kristitty voi tehdä kansanmurhan rikkomasta uskonsa dogmia. Hänen voi olla jopa velvollisuus tehdä tämänlainen.
* Syynä ei toki ole se että kristityt olisivat oikeasti julmia. He lähinnä venkoilevat. Jos Raamattukonteksti jätetään pois he eivät tappaisi ketään. Kun kysymys on menneistä tapahtumista kirjassa, tekoihin suhtaudutaan etäisemmin. Sillä ihmiset jotka kuolevat menneisyydessä eivät ikään kuin ole ihmisiä, vaan jonkinlaista tarinaa. (Mikä on tietysti hyvin hyvin ymmärrettävää.)

Jumala käski!
Omin korvin kuulin!

* Tämä esimerkki on vain kuvaus siitä mitä tapahtuisi jos argumentteja käytettäisiin koherentisti. Jos William Craig sanoo että menneisyydessä ihmiset tekivät oikeutetun kansanmurhan, ja antaa tälle kriteeriattribuutteja, niin jos hän on oikeassa niin jos nämä samat kriteeriattribuutit toteutuvat kansanmurhan saisi toteuttaa nykyajassakin. Ja rehellisesti sanoen kuvaukset eivät tunnu sopivan. Toki tässä voidaan korostaa, että Craig on teologi eikä Jumala. Eli hän vain selittää miten joku kenties voisi olla. Että Jumalaa olisi toteltava ja että ennen Jumalan päätöstä asiaa ei voi lähteä tekemään omin päin. Eli jos kansanmurhan lähde on teologin kynä, ei pidä uskoa. Eli jos kansanmurhan lähteeksi ei sanota kristinuskon Jumalaa, niin sitä ei saa tehdä. Mikä tietenkään ei ole "kovin vaikea asia kiertää". Jos argumentaation voi muuttaa irrelevantiksi mutta Jumalista viestiä ei, niin mikäpä ei voisi mennä pieleen?
* Eli tosiasiassa teologit ja uskovat tuskin uskovat omaan selitykseensä tämän yhden Raamatunkohdan oikeuttamisen ulkopuolella.

Sama tematiikka toistuu myös helvettirangaistuksessa. Rangaistuksessa korostetaan usein vertausta vanhempiin, jossa rangaistus on kouluttamista. Helvetin ikiliekit, joihin aika moni uskoo (toisin kuin vaikka Jehovan todistajat),  taas ovat ikuisia, joten kasvatukseen vertaaminen ei ole kovin kuvaavaa. Moni korostaakin armoa, mutta samalla pitäisi jotenkin tulla toimeen sen helvettirangaistuksen kanssa. ;  Moni kristitty on selvästi kiusaantunut näiden kysymysten edessä - ja enemmän, nämä kysymykset esitetään jotta tämä kiusaantuminen syntyisi - ja sen vuoksi julmin törmäämäni suoraan päin naamaa kasvokkain saatu vastaus kysymykseen siitä mitä kaltaisilleni syntisille pakanoille tulisi ei ole "palakoot helvetissä" vaan "en voi sanoa, vastaukseni kuulostaisi liian julmalta". (Internetissä ollaan sitten toki tätä paljon avomielisempiä ja tästä voi arvata mitä nämä liian julmalta kuulostavat asiat saattavat pitää sisällään.)

Itse asiassa tämä tuo lähinnä esiin piirteen joka toistuu kristillisessä uskontokeskustelussa usein. Puheet oikeutetusta kansanmurhasta ovat teologista korrektiutta joka ei kovin vahvasti kuvaa kenenkään uskonelämää tai uskovaisen mielipiteitä, tai siis mitään jota oikeasti sovellettaisiin arkipäiväisessä elämässä. Toisaalta vastaukset ovat domeenispesifejä, eli niiden tarkoituksena ei ole luoda mitään syvällistä ymmärrystä teologiasta, vaan lähinnä tukkia kriitikoiden suut tämän yhden tietyn ongelman kohdalta. Muualla sitten voidaan käyttää argumentteja jotka ovat näiden paikkausten kanssa aivan täysin ristiriidassa tai vähintään näistä täysin irrallisia. (Näin ikään kuin "voitetaan taisteluita mutta hävitään sota.")

Aabrahamin perhesurma, kristinuskon tärkein (kenties jopa ainut) ydinkysymys

Kuitenkin samalla, jos teologista kokonaisuutta katsotaan vahvasti, voidaan huomata että kristinuskon ydin on jotain joka itse asiassa pakottaa ottamaan "Vanhan testamentin" mukaan. Osa selittää, että vanha testamentti olisi ohitettava Jeesuksen sanan kautta. Ja suurelta osin näin voikin olla. Mutta jos katsotaan Iisakin uhraamista, voidaan huomata runsaasti analogisuutta Jeesuksen tarinan kohdalla. Voidaan jopa sanoa että kun vanha testamentti selittää "1 Moos. 22:2" ; "Ja Jumala sanoi: "Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan." on se hyvin lähellä kuvausta joka tapahtuu Uuden Testamentin puolella. Jumala alusti Jeesuksen "Matt 3:17" : "Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt."" Molemmat, sekä Aabraham että Jumala uhraavat ainoan poikansa, jota rakastavat. ; Kuvaavaa on myös se, että Iisak kantoi omat uhripuunsa kuten Jeesuskin ristinsä. Iisak sai mahdollisuuden valita, ja hänkin alistui uhraamiselle. Samoin Jeesuskin teki vaikean valinnan, mutta selvästi valinta oli hänen.

Tätä kautta vastaus "uhraisitko poikasi" on kenties tärkein kysymys johon kristityn tulisi voida vastata. Sillä tosiasiassa tämä on lujin niitti siihen voidaanko kristinuskon kohdalla puhua eettisestä uskonnosta. Vaikein pala onkin kenties se, että pelastuksen ja armon tematiikan hyvyys kyseenalaistuu heti jos sen esittää Aabrahamin ja Iisakin tarinan uusintanäytöksenä. Sillä moni iloitsee Jeesuksen uhrista, mutta juuri kukaan ei nauti Iisakin uhraamisesta. Ja jokaisen kristityn, ja kenties jokaisen muunkin, olisi syytä miettiä onko julmanoloinen uhri hyvyyttä jos siitä saa itselleen ja omalle viiteryhmälleen aivan hirmuisesti etua.

Olen Aivoruhje, sinun Jumalasi.
Ota Polle, ainut konisi
jota rakastat. Ja uhraa hänet.
Meetwurstiksi uhraa hänet
lihatehtaassa jonka sinulle osoitan.
Ja uhraa tuo talutustaidoton
tallinpitäjä samalla!

* Ja jos tarinaa todella heijataan ihmisistä Jumalaan ja edestakaisin, ja pitää Jeesuksen tekemää uhrausta eettisenä hyvyydentekona - eikä pelkästään vaikkapa epäitsekkäänä uhrauksena - on selvää että perheen sisäinen murha-itsemurha-keskustelu on teologisesti relevantti ja painava kysymys, jotain jota kristinusko ei pidä automaattisena syntinä. Tällä on taatusti syviä implikaatioita esimerkiksi eutanasiakeskustelussa ja itsemurhakeskustelussa - sekä siinä miten skitsofreenikoita ja aistiharhaisia on kohdeltava.

No ei sillä, että olisin aidosti peloissani tämän lopputuloksesta. Sillä vaikka olen monilapsisesta perheestä, olen perheen ainut poika. Silti vahvimmat mielikuvani eivät ole siinä että kristinuskoon taipuvainen vanhempani päättäisi uhrata minut Jeesuskristukselle jossain kirkossa (tai missään muuallakaan) vain siksi, että saisi ääniä päähänsä. Mielikuvani ovat enemmän Moriassa, ja sekin sijaitsee Tolkienin Keski-Maassa. (Ja tässä kohden uskottavuuseste ei ole edes se, että minua on niin kovin vaikea rakastaa..) Itse asiassa luottamukseni on sen verran kova, että uskallan jopa sanoa että valtaosa ihmisistä tiedostaa, että jos jokin kuulostaa liian julmalta tai pahalta, se todennäköisesti on niin pahaa että sitä ei voi edes mitenkään helposti kätkeä retorisilla keinoilla ja eufemismeillä. (Ja jos tälläinen keino olisi, kristikunta toistaisi sitä jo nyt kliseenä.)