Siksi moni luottaakin logiikkaan. Esimerkiksi voimme ilman empiriistä tutkimusta tietää analyyttisiä totuuksia. Esimerkiksi sellaisia, että "Jokainen poikamies on naimaton." Meidän ei tarvitse listata poikamiehiä ja tehdä heistä kyselyä joka kysyy heidän aviosäätyään. Sillä naimattomuus on se kriteeriattribuutti jolla määritellään poikamieheksi. Mutta tosiasiassa nämäkin määritelmät ovat usein sidoksissa kokemuksiin. On pikemminkin niin että tiedämme kokemuksesta että ihmiskulttuurissa on konsepti jota kutsutaan avioliitoksi. Ja että tämä on yksi tapa luokitella ihmiset kahteen ryhmään. Ja näin ollen kriteeriattribuutti valikoituu jossain mielessä nimenomaan kokemuksen perusteella. (Tämäntapaisten erikoisuuksien vuoksi esimerkiksi raiskausfantasia on analyyttisesti katsoen oksymoroni, mutta synteettisesti katsoen naisilla on niitä usein.) Quine muistuttikin, että oikeastaan analyyttisen ja synteettisen tiedon kohdalla asiat tuppaavat sekoittumaan toisiinsa. Jako ei ole selvä.
Tämä muistutaa siitä miten Descartesin ns. cogito -oivallus on ainutlaatuinen. Analyyttinen ja synteettinen tieto voi olla jossain määrin petkutusta. Kaikki näkemämme voivat jossain mahdollisessa maailmassa ollakin harhaa, ilkeän demonin keppostelua. Erehtyminen on mahdollista niin analyyttisen kuin synteettisenkin tiedon osalta. Mutta oma tietoisuutemme takaa meille jotain jota mikään muu ei takaa. Tiedon omasta olemassaolostamme. Samoin kun havaitsemme jotain, tämä on osa kokemusmaailmaamme. Ja näin ollen ne voivat olla hallusinaatiota, mutta ne ovat olemassa ja ne merkitsevät jotain juuri meille.
Ja tästä päästään hyvin syvään filosofiseen huomioon. Minusta jos filosofiasta kannattaa tiedostaa mahdollisimman vähän (ajatuksena toki aivan naurettava) pitäisin esillä lähinnä kaksi asiaa (a) looginen positivismi epäonnistui, empiirinen tieto on likiarvoista ja (b) solipsismi on kaikista varmimmalla pohjalla oleva filosofia.
Solipsismi on filosofia, jonka mukaan ainut varma asia on se, että kokija itse on olemassa. Muiden ihmisten olemassaolosta ei sen sijaan voida olla varmoja. Kokemusmaailman ilmiöt, kuten pitkät miekat, ystävät ja Tarja Halonen ovat vain mielen sisäisiä leikkejä. Tässä nojataan varmimmasta varmimpaan tietoon, vain premisseihin jotka ovat täysin varmoja. Ja jos olet valinnut solipsistisen asenteen, mikään fakta tai tosiasia ei tule koskaan horjuttamaan näkemystäsi mitenkään. Sillä voit vaatia premisseiltä eniten. Kukaan ei kykene tarjoamaan kumousta. Ei ole mitään keinoa vakuuttaa solipsismia että minä olen täällä pitkän miekan kanssa, hänestä irrallisena olentona. ; Solipsistin näkemys on yhtä vaikeasti kumottava kuin ajatus jossa vain nykyhetki on olemassa. Että menneisyys, muistot ja kaikki muu ovat vain luotu juuri nyt ja luulemme että niillä on historia.
Minun argumenttini tässä ei ole korostaa että solipsismi olisi täydellinen filosofia. Se on pikemminkin näyte siitä, miten meidän tulisi suhtautua argumentteihin. Haemme tietyssä mielessä varmuutta ja on hyvin paha väittää että tämä olisi typerä tavoite. Se on ylevä tavoite ja vaikea haaste. Sen eteen kannattaa kyllä ponnistella. ; Sen sijaan tästä päästään "vitsiin" jota käytän silloin tällöin. Jos joku kysyy minkälainen todellisuuskäsitys minulla on, en vastaa "solipsisti". En myöskään "rationalisti". Usein viittaan sellaisiin ajatuksiin kuin "paatunut naturalisti" tai "kyyninen optimisti" tai "fundamentalistiagnostikko". Ne kuvaavat kuitenkin lähinnä jotain rajatumpaa suhdetta tiettyyn aihepiiriin. Jos minun käsketään sanoa laajin mahdollinen kanta, joka kattaa kaikki ylläolevat, vastaus on "minulla on immersiivinen suhde todellisuuteen." Eli elän kuin ympäröivä todellisuus olisi tosi.
Tässä kohden korostan että solipsistit eivät ole välttämättä oikeassa. He ovat vain kritiikin ulkopuolella. Ja tämä johtuu siitä että ihmiset ovat rajallisia. Ja näiden rajojen vuoksi emme voi todistaa että oman mielemme ulkopuolella olisi jotain. Kaikki ajatukset jostain jumalisesta warrantista joka takaa aistimme ja logiikkamme ovat silmissäni lähinnä ylimielistelyä. Eli asia jota vastaan minulla ei ole mitään, paitsi silloin kun se ei ole ansaittua. Jos otamme ytimeksi realismin, jonka mukaan asiat ovat havaitsijoista riippumattomia, voi olla tarpeen viitata pragmatismiin. Charles Peirce loi käsitteen phaneron (φανερός) Hän määritti tämän seuraavalla tavalla "By the phaneron I mean the collective total of all that is in any way or in any sense present to the mind, quite regardless of whether it corresponds to any real thing or not. If you ask present when, and to whose mind, I reply that I leave these questions unanswered, never having entertained a doubt that those features of the phaneron that I have found in my mind are present at all times and to all minds." Hän siis jakoi vahvasti erikseen maailman joka on ja maailman jonka havaitsemme. Ja hän meni tässä monta askelta solipsistien puolelle, tavalla joka on "skientisteille" harvinaista. Mutta menettämättä sitä että on kaikesta parasta toimia kuten kunnon empiristi. Peirceä kiinnosti logiikka ja tieteenfilosofia.
Olen tässä samoilla kannoilla. Immersiivinen suhde todellisuuteen on kätevää ja jossain hyvin omituisessa tavassa määritellyssä hyvän elämän filosofiaa korostavassa kulmassa "tervettä". Empirismi selvästi toimii, olipa todellisuus sitten perimmiltään mitä tahansa. Luultavasti empirismin ylittävät kysymykset johtuvat siitä että ihmisellä on rajoja ja joissain tapauksissa todella tiedämme että emme tiedä. Solipsismin sisäinen eheys on tästä hyvin vahvasti sitä materiaalia jonka kohdalla tiedämme missä tietämisemme rajat menevät.
 |
| Tosiasiassa en usko, että juuri kukaan uskoo absoluuttiseen ihmisarvoon. Kaikilla tuntuu olevan ehtoja "ehdottomassa rakkaudessa". |
Kaikkien temperamenttityypit eivät ole yhtä helposti pitkästyviä. Itse olen kärsimätön. Tätä tosiasiaa saattaa hämmentää se, että minulla on taipumuksena kerätä obsessioita, eli sitä että teen hyvinkin toistavia asioita uudestaan ja uudestaan. Ja että kykenen istumaan ja odottamaan vaikka kauppakeskuksessa hirvittävän pitkiä aikoja. Sillä nämä puolet selittävät lähinnä sen miksi tämä blogi on perimmiltään filosofiablogi eikä vaikka tiedeblogi tai käsityöblogi. Syynä on se, että osaan kyllä viihdyttää itseäni ilman kalliita välineitä.
Kun mietitään sitä, että kyllästyn ja pitkästyn äärimmäisen helposti, ja liitetään tämä yhteen sen kanssa että kuljen työmatkani junalla, päästään siihen että joka ikinen päivä minulla on pakotettua aikaa jona minun on oltava hereillä ja jossa minulla on äärimmäisen vähän virikkeitä ja muuta puuhaamista. Tämä olisi kestämätöntä jos olisin empiristi jonka obsessio koskisi vaikkapa sammakoita. Sammakoiden toimet vaatisivat helposti propseja. Videoaineistoa kurnuttajista, mahdollisesti eläviä yksilöitä. (Mahdollisesti pitäisi seurata niitä niiden elinympäristössä ja ekosysteemiä on varsin vaikeaa ottaa mukaan junavaunuun.) Filosofian taas voi downloadata päähän. Ei tarvitse edes kantaa kirjoja. Ja siksi en ole "ihan pragmaatikko" kuten Peirce.
Toki filosofian ongelmana on se, että joudutaan usein kohtaamaan toinen Schopenhauerin paha. Hänhän esitti että ihmisillä on kaksi haastetta "The two enemies of human happiness are pain and boredom." Mutta olen tässä mielessä irtautunut Schopenhauerin monista muista huomioista ja lainannut irtoajatuksia Nietzscheltä. Hän korosti että ponnistelu tuottaa kärsimystä ja onnistumisia. Kärsimys ei toki ole mitään sadomasokismia, jossa ne automaattisesti olisivat yhteensidottuja. Kivusta ei siis seuraa aina kasvua, onhan esimerkiksi luovuttaminen tuskaisaa mutta ei kasvattavaa. Mutta jos on kasvua on myös kipua. Ja tämä on mielestäni puolet koko asiasta.
Kenties tätä kulmaa pitää lähestyä englanninkielisellä sanaleikillä. Jos filosofian tuoma kärsimys olisi kauheaa, voitaisiin sanoa että sitä koskisi sanapari "horror - horrific". Mutta koska se on kauheaa sitä kuvaakin sanapari "terror - terrific". Monesti järkyttävät asiat ovat myös ihastuttavia asioita. Niitä joiden vuoksi perhoset iskevät pään, mahan ja tasapainoaistin sekaisin niissä teiniajan ensi-ihastuksissa. Siksi asiat ovat täynnä ihmetystä (awe). Ja näin todellisuus on kamalan ihanaa (awesomly awful). Sen vuoski elämäni on orientaation läpitunkemaa. Koska tutkimaton elämä saattaa olla elämisen arvoista, mutta siitä huolimatta se olisi helvetin tylsää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti