Kissojen paimentamisesta (laatikoista ja hatuista)

Kissat ovat vähän kuin eläimiksi tullutta nestettä. Neste kun täyttää vaatimansa tilan mahdollisimman tarkasti. Ja jos haluaa pyydystää kissoja, vaikka talossa jossa on kissoja, niin riittää että jostain hakee laatikon. Sen jälkeen ei tarvitse kuin odottaa. Sillä avoin laatikko täyttyy kissalla, ennemmin tai myöhemmin. Vieläpä siten, että jos yksi kissa ei täytä laatikkoa, niin toinen kissa tulee avuksi täyttämään sen. Ja kissat lomittuvat laatikkoon täyttäen sen sellaisella tarkkuudella jota voisi luulla kiinteille olennoille mahdottomaksi. Siksi on yllättävää viisautta fyysikoissa, kun he miettivät Schrödingerin kissassa sitä onko kissa elossa vai kuollut eivätkä sitä että miksi umpinaisessa laatikossa on kissa. (No totta kai siellä on kissa!)

Tämä analogia on tarpeen myös ideologisessa mielessä. Sillä perinteisesti sanotaan, että valtatyhjiöt täyttyvät uudella vallalla. Ideologioiden tapana on myös täyttää arvotyhjiöt. Ja monesti tämä tehdään vaihtoehdottomuudella. Tämä voidaan nähdä jonkinasteiseksi köyhyydeksi, sillä valinnassa on aina kysymys vaihtoehtojen niukkenemisesta ; Ennen valintaa on vaihtoehtoja, niiden jälkeen ei. Se, että tietyt valinnat tehdään pakollisiksi köyhdyttävät tässä mielessä jo ennakkoon. Ennen valintaa ei ikään kuin olekaan legitiimejä vaihtoehtoja.

Tämä on uusateismin kohdalla jossain määrin relevanttia. Sillä jos mietimme sellaisia uusateismin suuria nimiä kuin Richard Dawkins ja Sam Harris, voimme nähdä heidän välillään suuria eroja. Tässä kenties oleellisimmat erot ovat seuraavat (a) Richard Dawkins on syvällisempi mutta Sam Harris on parempi ihminen (b) Richard Dawkinsilla on ärjympiä mielipiteitä mutta hän tuo ne esiin enemmän gentlemanniasenteella Sam Harrisin retoriikka pelottaa, mutta hänen sisältönsä ei ole kokonaisuutena yhtä paha ja (c) Dawkins on esteetikko kun taas Harris on ajamassa uutta objektiivista moraalia uskonnolta vapautuneeseen tilaan.

Tämä liittyy kissoihin siinä mielessä, että Dawkinsin "Jumalharhan" kenties tärkein uusateismin sisältöä ja etiikkaa kuvaava kohta on vertaus kissojen paimentamisesta. Hän esittää että ateismin ongelma on se, että sitä ei pidetä luvallisena ideologiana. Ja että ateismin hajaantuneisuus on ongelma. Sen sijaan että hajaannusta vähennettäisiin hän korosti että pelkkä oman olemassaolon esilletuominen riittää. Ateistien oikeudet otetaan vakavasti kun he ilmaisevat olemassaolonsa. Vaikenemisen lopettaminen riittää. Dawkins ei muokannut mitään ideologiaa jota pitäisi seurata. Tässä kohden Dawkins on individualisti.

Sam Harris taas on "moraalisessa maisemassa" yrittänyt tehdä moraalista objektiivista moraalia. Tämä on jotain jota Dawkins itse ei ole tehnyt. Sam Harris on siis huomannut että uusateisteja on paljon ja että he pitävät tieteestä. Ja tämän vuoksi hän on tehnyt laatikon. Ja kyllä. Tämä laatikko täyttyy kissoilla. Mutta kaikki uusateistit eivät seuraa tätä oppia. Valtava määrä seuraa Dawkinsia. (Ja itse asiassa uusateistien kriitikot kaivavat ongelmia itselleen sillä että nostavat kritiikeissään esiin pääasiassa juuri Dawkinsin. Hekin näyttävät tietävän mikä linjama uusateistien liikkeessä on relevanttia.)

Stephen Law iskeekin tuoreessa blogauksessaan kärjekkäästi mutta osuvasti siihen tapaan miten Dawkinsia kohdellaan. (Ja tämä sitten tietysti vaikuttaa kaikkeen uusateismin kritiikkiin yllättävänkin laajasti.) Moitteen kohteeksi päätyy Alister McGrath, joka on käsitellyt Dawkinsia siihen tapaan mihin valtaosa häntä käsittelee. (Alister McGrath on kirjoittanut "Dawkins delusion" -kirjan, joka on epäkohteliaan nimensä lisäksi oleellinen kirja koska useimmat uskovaiset näyttävät tutustuneen uusateismiin lukemalla uusateististen kirjojen sijasta tämän teoksen. ) Tässä nousee ytimeen skientismi. Skientismi on laatikko jota käytetään ateismikritiikissä hyvin yleisesti.

Law ilmaisee asian seuraavilla huomioilla : "The theologian Alister McGrath is a long-standing critic of Dawkins. In his article, “The questions science cannot answer - The ideological fanaticism of Richard Dawkins’s attack on belief is unreasonable to religion - and science”, McGrath attempts to defend religion against Dawkins’ attack. He begins by pointing out there are questions science cannot answer" ... "McGrath then goes on to do several things. First of all, he accuses Dawkins of being ideologically wedded to scientism. Dawkins, claims McGrath, simply assumes that “science has all the answers”. But of course, scientists need to show a little humility. There are “questions science cannot answer”." ... "This first line of attack on Dawkins, though popular with his critics, entirely misses its mark. Even within the book McGrath is attacking, Dawkins quite unambiguously acknowledges that, “Perhaps there are some genuinely profound and meaningful questions that are forever beyond the reach of science.” Indeed, Dawkins seems happy to concede that moral questions may well fall into this category. Dawkins says: “we can all agree that science’s entitlement to advise us on moral values is problematic to say the least”. McGrath is attacking a position Dawkins does not hold."

Onkin hämmästyttävää miten käytännössä kaikki ateismikritiikki koostuu siitä, että ateismi määritetään skientismiksi. Ja peräti niin että skientismi määritetään hyvin suppeasti.
1: Että skientismi tarkoittaa käytännössä loogista positivismia, sitä että kaikki on verifioitavissa. Käytännössä skientismi voitaisiin määrittää myös laajemmin soveltaen jotain muuta tieteenfilosofista mallia kuin positivismia. Esimerkiksi fallibilismia.
2: Skientismi voisi tarkoittaa laajempaa kuin pelkästään sitä että on olemassa vain tieteellisiä asioita. Skientismi voi laajemmin käsitellä legitiimejä kysymyksiä "The view that science can ultimately explain everything – can answer every legitimate question – is called scientism." Eli kenties kysymys ei olekaan siitä voiko tiede ratkaista kaikkea vaan onko kysymys siitä voidaanko mitään muuta kautta saada tietoa ja vastauksia mistään. Eli onko legitiimejä kysymyksiä jotka olisivat eitieteellisiä. Jo tämä olisi paljon laajempi kuin pelkkä tieteellisyyttä korostava skientismi. Ja tämäkin on suppea verrattuna moneen uusateistien suuntaukseen.

Kun katsotaan monia ateisteja, voi huomata varsin nopeasti että he kannattavat ns. humen giljotiinia. Se on monien uusateistien kohdalla jopa eettinen muoti-ilmiö. Jostain syystä monet uskovaiset tuntuvat tiedostavan tämän aina arvotyhjiöstä puhuessaan. Humen giljotiini on ikään kuin todistus eettisestä hairahdustilasta ja epäetiikasta. ("sillä kuten monet aikamme aristoteleet meille auliisti kertovat, ilman jumalaa tulee arvotyhjiö jähnyn jähnyn jääpäti jää natsikomukat jänhäti jääpäti jähnyti jöpöti jöö.") Kuitenkin heiltä jää huomaamatta että humen giljotiinia on vaikeahko yhdistää skientismiin, ainakin jos osallistuu arvokeskusteluun siinä innossa missä ateistit niin tekevät. Uskovainen toki paikkaa tämän kohteliaaseen tapaansa ajattelemalla että ateistit ovat idiootteja jotka eivät ymmärrä ja mieti mitään. Ja että tämä ristiriita olisi ikään kuin alleviivaus sille miten typeriä ja pinnallisia ja huonosti mistään perilläolevia ne skientistit ovat. En tiedä mitä tämänlaiseen sosiaalis-ideologiseen keskusteluasenteeseen tulisi vastata. ("Haistakaa paska - kiitos jo etukäteen"?)

Stephen Law huomauttaakin että Dawkinsin suurin vahvuus on juuri siinä mitä Alister McGrath ei ymmärrä. Nimittäin sitä, että McGrath nojaa siihen että Jumala olisi pakotetusti samanlainen kysymys kuin etiikka. Että kun yksi on mysteeri niin toinenkin on. Tässä tehdään kuitenkin kaksi oletusta.
1: "Is it true that beliefs about supernatural agents, gods, powers and other phenomena, are essentially immune to scientific refutation? Might they be immune to any sort of rational refutation?" Etiikastakin voidaan keskustella joten kenties on muita keinoja kuin "joko tiede tai ei mitään" -asenteella toimivat uskovaiset näkevät. Law käyttää pahan ongelmaa klassisena esimerkkinä siitä miten filosofia ei ole luonnontieteellistä mutta on silti empiiristä. Havaitsemme kärsimystä ja teemme tästä sitten väitelauseita Jumalasta. Itse asiassa monet asiat voidaan kumota konseptuaalisesti (kuten nelikulmaiset kolmiot) ja monet yliluonnolliset ilmiöt ovat itse asiassa selvästi taikauskoa ja epärealistisia ja käytännössä täysin kumottuja ja tieteenvastaisia. (Niiden hyväksyminen vaatisi enemmän kuin sen, että tieteellä on rajat. Ne vaativat sen että koko tiede on metodina väärä, huono ja epätoimiva.)
2: "Still, why shouldn’t a scientific refutation of a god claim at least be possible?" Jumalakysymystä väitetään samanlaiseksi kuin etiikkaa, mutta tämä itse asiassa on itsessään väitelause. Oleellinen kysymys käsitteleekin silti sitä, että miksi relevantit Jumalan määrittelyt olisivat tieteellisen tutkimuksen ja kumoamisen ulkopuolella eivätkä sen sisäpuolella : Itse asiassa moni uskonto tekee täysin empiirisiä väitteitä todellisuudesta. (Jos Jumalasi olemassaolo vaatii, että maa on 6000 vuotta vanha, niin Jumalasi on de facto falsifioitu.) Jokainen väitelause vaikkapa sielun olemassaolosta on kannanotto aivojen ja tietoisuuden suhteeseen. Nämä ovat empiirisiä kysymyksiä. Ja jos väitelauseita todellisuudesta ei tehdä, niin on hyvä miettiä onko tämä Jumalamäärittely relevanttien kysymysten alueella ja jos on, niin miten ihmeessä estetiikan ja moraalin mysteeri muka ratkeaisi Jumalan olemassaololla. (Jos vaikka humen giljotiini pätee joka on minimivaatimus jos pidämme yllä näkemystä siitä että skientismi on nihilismiä. Jos Humen giljotiini ei päde, ei ole mitään syytä miksi skientismi ei voisi rakentaa etiikkaa. Siksi Harris iskeekin niin suurella innolla tuota periaatetta vastaan.) Ja jos tekee kuten moni, eli ei väitä että moraali vaatii Jumalan vaan selittää että moraali on mysteeri kuten Jumalakin ... niin se ei muuta käytännössä mitään relevanttia. Silloin nimenomaan jos moraali ei ratkea Jumalalla, niin mitä hemmetin hyötyä tuosta konseptista sitten on? Eikö riitä että jo moraali on mysteeri vai pitääkö mysteeriä selittää toisella mysteerillä? Vai onko mysteerisyys jonkinlainen etu jota pitää hankkia filosofisiin viisauksiin? Yleisesti ottaen filosofiassakin on selvää että kaikessa on vähintään vajaasti perusteltuja premissejä, mutta ei se tarkoita että ad hoc -oletuksista ja tyhjistä mielivaltaisista premisseistä tulee jokin badge of honour joita pitää kerätä mahdollisimman paljon. Ei, niitä halveksutaan siitä huolimatta että ne ovat välttämätön paha.

Voidaan sanoa että osa uusateisteista ovat skientistejä. Sam Harrisilla on tässä mielenkiintoinen eettinen järjestelmä joka on samalla tavalla ongelmallinen kuin kaikki objektiivisen moraalin mallit. Tiettyjä, hyvinkin syviä, oletuksia tehdään. Hänkään ei ole skientisti kuin hyvin laajalla määrittein ja Alister McGrathin rinnastukset eivät esimerkiksi ole riittävän avointa skientismin määritelmää osuakseen edes tälle tiukkapipoiselle ateistien linjalle. Dawkinsin kohdalla skientismi on jo sitten täys olkiukko ja trivialiteetti joka osoittaa lähinnä sen miten yhden alan (teologia) asiantuntijuus ei selvästi anna osaamista kaikessa aiheeseen liittyvässä (ateismi). McGrath on tässä paitsi väärässä, niin törkeän typerästi väärässä. (Ei voi kuin ihmetellä miten akateeminen ihminen voikin tehdä noin alkeellisia ja syviä virheitä. Paitsi tahallaan.) 

Toisin sanoen ateisteja koskevat rajoitteet ovat oletuksenvaraisia tai jopa keksittyjä. Pelkästään näitä väitteitä hokemalla ne eivät muutu todeksi. Asiaa voidaan syventää vielä enemmän. Ja ongelmatkin syvenevät tässä ohessa.

NoMa -periaatteet joissa Jumala siirretään mysteerikortilla keskustelun ja todistamisen ja kumoamisen tuolle puolen ovat itsessään läpimaailmankuvallisia. Joten niiden kanssa erimielisyys on (hyvinkin) helppoa. Voidaan jopa nähdä että teleologinen selittäminen ei mysteerikysymyksissä johda muuhun kuin siihen että saadaan uusia kysymyksiä ja olemme entistäkin hämmästyneempiä. Hieman kuten "Systomykoosissa" mietiskeltiin "Kysyttäessä kausaalisia miksi -kysymyksiä mennään ajassa taaksepäin, siirrytään kuvitteelliseen alkusyyhyn. Jaskalle tuli kuhmu otsaan koska omena putosi, omena putosi koska norsu irrotti sen, norsu irrotti sen koska ne eivät mahtuneet samalle oksalle, ne eivät mahtuneet samalle oksalle koska norsu on iso, norsu on iso koska jokin evolutiivinen selitys. Kausoliteettia voi selata loputtomiin taaksepäin, se loppuu sitten kun tieto loppuu." Bloggaaja huomaa että perinteinen alkusyy (causa sui) -ajattelu johtaa siihen että kun tieto loppuu, teleologia alkaa. Ja että on erikoista miksi teleologialle ei vaadita jatkovastauksia kun se todellakin näyttää herättävän jatkokysymyksiä jopa pahemmin kuin kausaliteetti. "teleologian selaamista on hankalampi havainnollistaa, siinä ikään kuin tivataan jatkuvasti lisäinfoa samasta asiasta. Justin Bieber hymyili pidätyskuvassa koska hän pyrki vaikuttamaan haavoittumattomalta, hän pyrki vaikuttamaan haavoittumattomalta koska hän halusi säilyttää julkisuuskuvansa, hän halusi säilyttää julkisuuskuvansa etteivät fanit karkaisi, hän halusi säilyttää faninsa koska hän halusi säilyttää suosionsa, hän halusi säilyttää suosionsa koska Vishnu istui hänen korvassaan puhaltamassa huilua." Eli on erikoista väittää että tieto saavutettaisiin vasta kun teleologiaan on saavuttu. "Aikoinaan rippikoulussa pappi yritti opettaa, että miksi -kysymyksiä loputtomiin kysyttäessä päädytään aina Jumalaan. Hän havainnollisti asiaa kysymällä opetuksesta myöhästyneiltä, miksi he myöhästyivät, ja kysyi jokaisen perustelun jälkeen, miksi näin. Lopulta päädyttiin siihen, että Jumala on luonut kaikki elolliset kuolevaisiksi." Mutta että tässä ei ole mitään järkeä "Miksi Jumala tuli kuvaan juuri tuossa kohtaa? Olisihan Jumalan voinut tuoda mihin tahansa muuhun kohtaan." Mielestäni teleologia osuu jopa harvinaisen huonosti alkusyyn kohdalle, sillä kausaalinen selitys hakee syy-seuraus -yhteyttä jossa menneisyys selittää tulevaisuuden. Teleologia on sen sijaan päämääräsuntautunutta. Siinä seuraus edeltää syytä. Lopputulos on mielessä ennen tapahtumia ja sen vuoksi tapahtuu jotain. Miksi mennä menneisyyteen in first place jos syy-seurausketju on päinvastainen kuin yleensä ajatellaan?
1: Itse asiassa klassinen alkusyyargumentti puhuu vain ensimmäisestä syystä kertomatta minkälainen se on. Ja voidaan kysyä että miksi ensimmäisen syyn pitää olla teleologinen? Alkusyyargumentissa onkin usein tehty täysin mielivaltainen loikka jossa alkusyyhyn liitetään siihen suoraan kuulumattomia attribuutteja kuten persoona, tietoisuus tai intentiot. Teleologisen selityksen tarve on yksi näistä. Ja näin on asiallista kysyä että miksi se muka vastaa kysymykseen paremmin ja miksi nämä attribuutit ovat välttämättömiä? Tämä on oleellista sillä meidän on mietittävä paitsi sitä voimmeko lausua lauseita ja kysyä kysymyksiä - meidän on mietittävä lisäksi sitä onko kysymys relevantti ja vastaako tämä annettu premissointi niihin oikeasti oleellisesti paremmin. (Ilman tätä puolta voi olla erimielinen ja kaikki erimielisyyden kritiikki on itse asiassa mahdotonta ja asennevammaista.) Ja jos ei, niin miksi niitä premissejä sitten tarvitaan. Ja jos ei tarvita, tai ne eivät ole välttämättömiä, niin mitä helvettiä te olette haaskaamassa minun aikaani mielipiteilyyn justification of belief -näkökulmasta? (En minä ole mikään politbyroo tai inkvisiittori, ei minua kiinnosta mitä mieltä sinä olet mistään tai mihin sinä uskot. En minä edes pakota lukemaan minun blogia.)

Kun mietitään mihin uskotaan tai ollaan uskomatta, tulisi miettiä sitä onko kristinuskon määrittelemä Jumala aina identtinen sen kanssa että voisi olla jotain muutakin voi olla kuin tämä näkyvä maailma. Ja näiden lisäksi tulisi miettiä sitä onko tämä mahdollisuus sellainen että siitä voitaisiin muotoilla relevantti kysymys johon voitaisiin vastaillakin. Jos ei, niin ei ole mitenkään välttämätöntä myöskään nähdä näitä kysymyksiä edes tarpeellisena. Ne saa nähdä jos haluaa. - Jos on vaikka sellainen kissa joka viihtyy kovasti laatikoissa. Ei pidä hämmästyä jos joku ei sellaisessa sitten viihdykään. Kissojakin on monenlaisia.