Teemu Laajasalo oli televisiossa puhumassa suvivirsiasioista. Hän toimi kohtuullisen fiksusti. Toki puheeseen livahti esimerkiksi lapsus. Kun Petri Karisma nosti esiin sen, että moni tuomari voi arvostaa Raamatun kanssa tehtyä juridista vannomista enemmän kuin pelkkää vakuuttamista, hän korosti että moni haluaa että tässä tukeudutaan ihmistä suurempaan tahoon. Hän varmasti halusi puolustaa sitä että valan saa tehdä käsi Raamatulla, eikä sitä että nämä tuomarit ovat oikeassa kun eivät luota ateistiin joka pelkästään vannoo oman itsensä, kunniansa ja omantuntonsa, kautta.
Sen lisäksi hän toisti fundamentalismi -sanaa. Ja selitti että se, että tehdään kuten fundamentalistit sanovat ei ole mitään uskonnonvapautta. Että vapaus on sitä että ihmiset saavat valita eikä sitä että jokin asia kielletään siksi että jotakuta häiritsee ja joku pitää sitä harhaoppina.
Tässä oli toki jonkinlainen viisauden siemen, joskin on hyvin erikoista että se tulee kirkon edustajalta. Laajasano ei ole samalla paatoksella hyökkäämässä kirkon rajoitteita vastaan, vaikka näissä on kysymyksessä yhtä laulua isommasta kysymyksestä, kuten esimerkiksi avioliitosta. Lisäksi Suvivirsi on koulutuspolitiikkaa ja nämä isommat asiat ovat kirkon sisäisiä. Ja Laajasalo näytti tiedostavan että ihmisiä häiritsee se, että kirkko puuttuu heidän elämäänsä. (Ohjelmassa yli 70% äänestäjistä oli sitä mieltä että kirkko hallitsee liikaa poliittista elämää.)
Laajasalo turvautui tässä perinteiseen suomessa käytettyyn strategiaan. Eli siihen että valtionkirkkous määritellään sellaisella tavalla jota juuri kukaan valtionkirkkoudesta puhuja ei käytä. Tämä on siitä mielenkiintoinen argumentti, että kun tämän huomaa voi huomata että kirkolla on enemmän valtaa kuin valtionkirkolla. Huomion jälkeen lopputulos on pahempi. Kun ihmiset pitävät väliintuloa pahana, on oleellista tiedostaa että valtionkirkossa valtiolla ja kirkolla on tiivis yhteistyö jossa valtio voi vaikuttaa kirkon oppiin. Suomen kirkko taas tekee yhteistyötä jossa valtiolla ei ole kirkon autonomiaan päätäntävaltaa. Jos valtionkirkko määritellään muutoin, suomessa on nimenomaan valtionkirkko. Ja tämä "saattaa tulla Laajasalolle ja muille yllätyksenä".
1: Laajasalo kaivoi kirkon kuoppaa korostamalla sinänsä sen tosiasian, että kirkolla on paljon jäseniä ja että tämä iso ihmismassa tekee yhteistyöstä valtion kanssa "tarkoituksenmukaista". Olenkin havainnut että suurin osa kirkon vallasta on epäsuoraa. Kirkko on dogmineen leuto, mikäli leutous tarkoittaa sitä että tarjotaan muutama rituaali elämässä ja muuten generoidaan ympärille byrokratiakoneisto jonka liturginen väri on harmaa. Mutta ihmisiä häiritsevät erityisen vahvasti "eikirkolliset yhteistyötehtävät" ja kirkon lieveilmiöt joita kirkko tukee jäseniensä tukemalla. Moni ei kykene näkemään kirkon jäsenistön ja esimerkiksi fundamentalistien toilailuja kirkon generoimana viihteenä jossa kirkollisverorahat tuottavat naurunpyrskäyksiä enemmän kuin mikään "Putous" ikinä. Siksi on hyvä katsoa mitä Laajasalo vihjasi ; Laajasalo viittasi kirkon jäsenlukuun tavalla jota Kari Enqvist on osuvasti moittinut. Tämä asia tarkoittaa sitä että kysymykseen jonka 72% näki ongelmalliseksi on vain ainut ratkaisu. "Tarkoituksenmukaisuuden" voi poistaa lähinnä eroamalla kirkosta.
Kuitenkin Laajasalon fundamentalisti -sanan hokeminen ihmetytti. Monellakin tavalla. Sillä jos hän käyttää terminologian sanakirjamerkitystä argumenttina valtionkirkkoasiassa, hänen tulisi tiedostaa että fundamentalismi on käsitteenä jotain joka viittaa pohjoisamerikkalaiseen protestanttiseen liikkeeseen, joka on sitten sirpaloitunut useiksi tiettyjä fundamentteja seuraaviksi liikkeiksi. Ja että laajemmassakin määritteissä fundamentalismi tarkoittaa oppia joka pyrkii palauttamaan ideologiansa sen alkuperäisiin dogmeihin ja pyrkii puhdistamaan oman ideologiansa oikaisemalla siinä olevia uudempia piirteitä, joiden katsotaan hämärtävän oikeaa oppia. Ja vaikka vapaa-ajattelijoita voidaan kutsua yli-innokkaiksi tai ideologistisiksi tai aktivisteiksi, fundamentalistia heistä tuskin saa. Toki Laajasalo voi käyttää sanaa sen arkimerkityksessä, mutta tämän tiedostaminen kaivaa pohjan hänen argumentiltaan joka täsmensi, että monelle on varmaan yllätys ettei Suomessa ole valtionkirkkoa.
Mutta jos ateistit olisivat fundamentalistisia sanan perimmäisessä merkityksessä, he voisivat käyttää esimerkiksi sellaisia argumentteja, joissa selitettäisiin vaikka sellaista, että heidän oppinsa mukaan kristityt eivät voi mennä naimisiin. He voisivat ajaa tätä poliittisessa linjamassa ja tätä pidettäisiin uskonnonvapaudellisena aktiona eikä sen rajoittamisena. Samoin he voisivat selittää että aito eettisyys vaatii sitä että eettisyys tulee itsestä eikä delegoida tai yritetä soluttaa eettisyyttä jonkun auktoriteetin totteluun. Tällöin sitten pitäisi epäillä kaikkia niitä jotka vannovat käsi Raamatulla, koska he selvästi eivät ole itse kovin eettisiä kun joutuvat hakemaan luotettavuutta itselleen, vieläpä jostain ei-tieteellisesti-todistetusta tahosta. Ja että on ymmärrettävää että ihmiset haluavat osoittaa oman eettisyytensä oikeudessa.
Mutta ei. Tämänlaista on vaikeaa havaita. Uskovaisten puolelta tämänlaatuiset ovat ihan standardikäytänne ja Laajasalo kuten monet muutkin kuluttavat aikaansa ikään kuin siihen että kun he valkoisina ihmisinä itse eivät ole rasisteja eivätkä ole todistaneet rasismia tai joutuneet itse rasismin kohteiksi, ei niistä neekerien hölinöistä tarvitse välittää, nehän on fundamentalisteja ja poppaukkoja kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti