"Montako minuuttia pitää katsoa jotain kanavaa, että sinut määritellään katsojaksi? Että voivat sanoa olevan tämän ja tämän verran katsojia tällä ohjelmalla.
Ja montako minuuttia pitää olla katsoja, ennenkuin määrittelee itsensä henkisesti kuolleeksi."
(CMX, kysy-vastaa)
Älkää ymmärtäkö tätä väärin. Televisiosta tulee hyvin paljon roskaa. Elokuviin tulee hyvin paljon roskaa. Valtaosa tuotetusta kirjallisuudesta on roskaa, ja suurin osa sarkakuvista on roskaa. Eikä mitä tahansa roskaa. Vaan sellaista roskaa, joka ei tavoita edes campin sävyjä. Sellainen todellakin vain näivettää. Tämä tarkoittaa sitä, että jhos haluaa nähdä roskaa, sitä on helppo löytää mistä tahansa formaatista. Ja tästä on helppo vetää hyvinkin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.
Itse asiassa se, minkä olen oppinut, on se, että melko usein mediakriittisyys ei koske mediasisältöjä. Eli tuotoksia ei analysoida yksittäisten teosten tai joidenkin aiheiden kautta. Sen sijaan tuomitaan vaikkapa tietokonepelit. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuoreimmassa "Niin&näin" -lehdessä läpikäyty ajatus 3D -elokuvista. Toki itsekin olen sitä mieltä että formaatti vaikuttaa siihen mitä voidaan sanoa ja miten sanotaan. Mutta en näe että "Tämä on yksi pehmeän totalitarismin nerokkaista tempuista: ihmiset saadaan itse orjuuttamaan havaintotapansa ja haluamaan sitä. Tekniikassa ei ole kauheaa se, että se voisi pettää, vaan että se toimii kitkatta." Itse asiassa affektiivisuus ja immersio ovat tarinankerronnan välineitä. Pinnallisuus kulttuureissa johtuu muusta, kuten siitä että valtaosa kaikesta on tätä.
Itse asiassa näitä formaattimoittimisia tuntuu vaivaavan kaksi ongelmaa. (a) Jos formaattiin ei ole tutustuttu, niin se on helposti lähinnä syytös. Asiasta ei pidetä ja siksi esimerkiksi tietokonepelejä voidaan tuomita ilman, että on pelattu yhtään sellaista. (b) Ja sitten kun niihin on tutustuttu, niin lopputulos voi olla sitä että asiaa mietitään hyvinkin tarkasti ja kritiikkiin kykeneväisesti, kuten esimerkiksi "Niin&Näin" -lehdessä tehtiin.
Ensimmäinen kertoo ennakkoluuloista ja jälkimmäinen muistuttaa siitä että ihmiset eivät ole pelkästään jonkun mielenhallinnan kohteita, joitain johon ikään kuin kaadetaan yläpuolelta jokin sanoma joka sitten aivopesee lapset johonkin. Jos formaatti todella tuhoaa ajattelun, niin miten kriitikko sitten onnistuu tekemään viestistä ja sen sisällöstä ja levittämistavasta oivalluksia? Tämä vaikuttaa enemmän kriitikon ylpeydestä, vihjeestä siitä että vaatii erikoisälyä tajuta tämä asia ja että joku muu, se "tavallinen ei kriitikon tavoin erikoisnero massa" on sitten "uhrina" jota neron täytyy tietysti puolustaa koska vain hän siihen sankarillisesti kykenee.
Tässä mielessä "tietty ilmaisemisen muoto on lähtökohtaisesti huonoa taidetta tai kapitalismia" on asenteena hyvin omituinen. Se muistuttaa 1990 -luvun saatanapaniikkia. Tai 2010 -luvun "Frozen" -kohua jossa uskonoppinut pastori korosti että tämä lastenelokuva olisi lapsia homosteluun käännyttävää homopropagandaa esimerkiksi siksi että siinä korostuu sisarusten välinen rakkaus ja elokuvassa varsin petollinen "prinssi-ihanne" torjutaan.... Molempia yhdistää juuri ajatus siitä että tiedostava tulkinta paljastaa aivopesun joka turruttaa tavallisia ihmisiä. Ja että tästä varoittaminen on sitten ikään kuin syy luoda jonkinlainen tuomitseva viholliskuva.
Ja en siis todellakaan väitä että valtaosa elokuvista - tai mistä tahansa muusta taidemuodosta- ei olisi roskaa jonka kutsuminen paskaksi halventaisi rehellistä ruskeaa tuotosta.
* En väitä että valtaosa viihteestä ei olisi pinnallista tavalla joka yltää korkeintaan asennevammaiseen ideologistiseen ja moralistiseen sormenheristelyyn. En väitä, että ne eivät välittäisi arvoja ja maailmankuvaa ; Usein syvällisyys yltää korkeintaan alleviivattuihin allegorioihin. Ja taatusti taakse voidaan nähdä tietty ideologia ja sen arvojen opettaminen. "Mythopoeia" -blogissa tarkasteltu C. S. Lewisin "Narnian" suhde Jeesusallegorioihin on tästä hyvä muistutus.
* Ja en todellakaan väitä että jopa tämä taso on syvällistä verrattuna suureen määrään viihdettä joka latistuu pelkiksi erikoistehosteiksi. Näissä ei tavallaan ole enää edes juonta vaan juonenkäänteitä ja tapahtumia ja kohtauksia. Kohtausten visuaalisuus valikoituu cool -efekteillä, eli sillä samalla voimalla jonka varaan hahmot on rakennettu. Ja että osa ei yllä edes tähän. Tuotetaan jopa jahkaleita joiden katsoja totaalisesti kuolee sisältä, turtuu korkeintaan tuijottajaksi.
* En väitä että ihmisien arvomaailmaa ei voisi ohjailla. Tai että ihmiset olisivat tiedostavia ja kykenisivät tunnistamaan aivopesun kun se kohdistuu heihin. ; Itse asiassa he huomaavat asiat jotka eivät mukaile heidän tämän hetkistä maailmankuvaansa.
Sen sijaan muistutan että asiat eivät ole niin pahasti kuin voisi luulla.
* Väitän että ei ole syytä pitää vaikuttamisen ja viestinnän ongelmana kitkaa ja riitaa, jotain jossa joku käännyttää johonkin. Vaan ongelmana onkin juurikin myötäily jossa tyynnytetään hiljaiseen turtumiseen jossa ei herää edes raivoa sitä kohtaan että elokuvassa on omaan mieleen liikaa homostelua. Ja että tämä turruttaminen on primaaristi teoksen ja vain sekundaarisesti formaatin ominaisuus.
* Ja lisäksi väitän, että ihmisiä ei voi aivopestä ja ohjailla medialla niin paljoa kuin monet esittävät. (Katsoja ei ole vain passiivinen kohde.) Sillä vaikutusta ei tapahdu jos ei tapahdu tiedostamista. Ja jos tapahtuu tiedostamista tapahtuu kritiikkiä. Käännytys, akkomodaation kautta tapahtuva ristiriidan kokemuksen synnyttäminen ei ole tehokasta. Oman jo olemassaolevan maailmankuvan syventäminen, assimilaation kautta, sen sijaan onnistuu helpostikin. ; Syventäminen ja kuoren vahvistaminen onnistuvat passiivisesti ja tiedostamatta. (Indoktrinaation tunnistaakin siitä että se on ulkoaohjattua "oman maailmankuvan syventämistä" jossa kulttuuri opetetaan ja sitä syvennetään ohjausvetoisesti.) Ja että tämä ohjailu on jotain jonka relevanssi on aina sidottava ns. teokseen - sekä tarkasteltava sen yleisöä - eikä kiinnittää päähuomiota siihen ilmaisumuotoon.
* Ja ennen kaikkea väitän, että formaatin vastustaminen on epätiedostavaa, laiskaa ja helppoa. Se on helppoa koska siitä puuttuu tiedostamisen ja "vaivannäön tie". Itse asiassa laiskuus johtaa ennakkoluulojen vahvistumiseen stereotyypeiksi (assimiloimalla) ja tämä luo oman viestinsä, viestin jonka voi itsessään nähdä propagandistisena ja "pehmeän totalitaarisena" tietyn arvomaailman omaavan yleisön hallintana. Esimerkiksi tietokonepeliformaatin tai 3D -formaatin voi varsin helposti niputtaa "taide-elitistien" valtapeliksi jossa ikään kuin valitaan sankarit joita palvotaan ja auktoriteetit joiden kautta syntyy kulttuuria. Erimieliset tuottavat sitten roskaa, koska tekijöillä on sovelluksenaan väärä formaatti ja väärä nimi. Tälläisen voisi sanoa olevan anaalista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti