Pieni ajatus ; Laki vai sakramentti?

On ihmeellistä miten uskonnon tuominen politiikkaan on monista paitsi jotain jonka saa tehdä, myös jotain johon olisi erityisen kannustettavaa ryhtyä. Toki ymmärrän että demokratia toimii myös tyhmillä mielipiteillä, ja tätä kautta uskonnonvapaus on mukana siinä missä mikä tahansa muukin ideologinen tai maailmankuvallinen syy tai mielipide. En siis ole sekularisti siinä mielessä että haluaisin kieltää tämänlaisen. Sen sijaan en lakkaa hämmästelemättä sitä miten nämä uskontoaan politiikkaan tuovat kokevat että heidän uskonnonvapauttaan ja mielipiteenvapauttaan riistetään vain sillä että sanotaan vastaan. Päin vastoin, tämä erimielisyyden esilletuominen on sekin osa prosessia. Päin vastoin, jos uskontoargumentteja ei saa vastustaa ja pilkata se rikkoo uskonnonvapautta ja mielipiteenvapautta vastaan.

Monella onkin vaikeuksia erottaa lakia ja sakramenttia toisistaan. Esimerkiksi kun täällä Suomessa lainsäätäjät miettivät sitä, onko sallittua että aikuiset vapaat ja eiholhouksenalaiset ihmiset allekirjoittavat lainomaisen sopimuksen keskenään, uskontoa tungetaan helposti väliin.
* Esimerkiksi homojen avioliitto on väite jonka mukaan laillinen, pääasiassa omaisuudenjakoa koskeva, sopimus tulee kieltää sopimuksentekijöiden sukupuolen vuoksi.
* Samoin naispappeus on samanlainen laillisuutta koskeva sääntö.

Tässä on toki huomioitava että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että uskonto saa määrätä sakramenttinsa. Lain tehtävä on kuitenkin miettiä sitä ovatko nämä sakramentit laittomia vai ei. Ja nämä ovat toisistaan jossain määrin riippumattomia. ; Esimerkiksi sharialain kohdalla uskonnonvapaus sallii arvostamaan kivitystä. Samoin uskonnonvapaus antaa William Craigin sankalle fanijoukoille luvan arvostaa "hyviä kansanmurhia". Mutta jos näitä lähtee toteuttamaan ja kivittää/kansanmurhaa, niin laki heittää kyllä tästä sanktioita.

Tässä mielessä voidaan sanoa että jos uskonto teologiaansa ja sakramenttiin vedoten kieltää naisia työskentelemästä, on huomioitava että lain valossa on laitonta. Jos haluaa kapinoida lakia vastaan, niin sen kuin. Demokratia sallii yrityksen muuttaa lakia. Ja sitten jos tahtonsa saa läpi, laki muuttuu. Jos lakia rikkoo omantuntonsa vuoksi ennen tätä, niin sen kuin. Rangaistus tulkoot sitten vain perästä. Omaatuntoaan saa seurata, mutta on turhaa kuvitella että uskonto, kuten mikään muukaan mielipide tai ideologia, vapauttaisi juridisesta lakiin liittyvästä ongelmista. Sillä laki ei ole uskontosidonnainen, vaan kansalaisuutta. Uskonto opettaa mikä on eettistä ja poliisi pamputtaa siitä mikä on laitonta. Muu on sitten Jumalan ja ihmisen välinen asia.

Onkin oikein että kirkot päättävät sakramenteista ja valtio laista. Mutta jos laki tarjoaa kirkolle suojaa ja esimerkiksi kirkko on valtion sponsoroima, se tarkoittaa sitä että kirkon on välttämättä tunnustettava valtion suvereenius sen päätösten yli. Jos valtiovetoinen verotusta harrastava toimisto ottaa rahaa homoilta eikä suoraan kiellä heiltä rahanottamista, se antakoot samat oikeudet. Jos tämä ei maita, niin pitäisi toki myöntää ideologialle valta irtautua valtiotuesta ja verorahoista. ; Jos halutaan erotella ja olla oikeaoppisia, niin nämä oikeaoppiset maksakoot leikkinsä keskenään kulujen täydessä mitassa. Tämä kaikki on oikeastaan tavallaan hemmetin yksinkertaista.