Halla-ahon "mediavankeus"

”Enbuske, Veitola & Salminen” -ohjelmassa Sampo Terho ja Jussi Halla-aho olivat valheenpaljastuskoneessa. Mittausprosessin loppupuolella heille näytettiin kuvia erilaisista aiheista. Mielenkiintoista oli, että esimerkiksi Ilja Janitskin ja Donald Trump rauhoittivat miehiä. Sama rauhoitusefekti saatiin aikaan myös pakolaislapsen kuvalla.

Toisin sanoen pakolaislapsi ei lietsonut raivoa. Kun tätä sitten isännöijä kommentoi mallilla ”perussuomalaiset robotit”, oli kiinnostavaa nähdä Halla-ahon hätkähdys. Ymmärrän tilanteen varsin hyvin. Sillä testissä oleminen on tämänlaisissa tilanteissa ilmiselvästi viritettyä ”Kruuna, minä voitan – klaava, sinä häviät” -hengessä. Eli sitä sitten on joko vihapuhetta lietsova rasisti tai robotti.

Tilanne on klassinen valvontaan liittyvä ongelma ; Sitä usein sanotaan, että valvonta on jotain joka haittaisi vain syyllisiä. Toisin sanoen, jos ei ole mitään salattavaa, ei ole myöskään mitään pelättävää. Tämänlainen valvontaa ja tarkkailua koskeva periaate vaatii taustaoletuksekseen viattoman ja ei-virheitä tekevän valvojatahon. Eli jonkin jota en usko olevan ihmisten maanpäällisessä elämässä.

Valvonta on usein sellaista, että siinä tunkeudutaan erilaisille alueille. Yhteiskunnan ja vastaavien tasolla pelkkä tarkkailu olisi mieletöntä. Itse asiassa tarkkailu liittyykin ajatukseen siitä että asioihin voidaan puuttua. Tämä on mukana jopa televisio-ohjelmissa; Voidaan nähdä että Halla-aho asettui poliittiseen peliin ja tätä kautta kansalla oli ikään kuin oikeus tarkkailla hänen sisäisiä tunteitaan. Ja tällä olisi vaikutusta hänen poliittiseen menestykseensä: Vääristä reaktioista – näkyivätpä ne Halla-ahon toiminnassa tai eivät – seuraisi rangaistus. On turhaa kuvitella että valvonta olisi ihmisille jotain passivista, jotain joka ei liittyisi säätelyyn.

Toisaalta tässä ei ole kysymys siitä ovatko asiat laittomia. Ne voivat olla nolojakin. Esimerkiksi tarkkailu jossa saadaan tietoa seksikäyttäytymisestä – tai selibaatissa elämisestä – ovat jotain jotka voivat olla kiusallista tietoa johon liittyvää aineistoa tulee jonkinlaisen tarkkailun sivutuotteena. Tässä mielessä esimerkiksi valheenpaljastuskoneen käytön kohdalla on riski siihen, että sisäisistä tunteita paljastuisi itselle nolo pakolaislasten vihaaminen. Tai mikä pahempaa Halla-ahon identiteetille – pakolaissympatiseeraaminen. (Toki vastaava systeemin vinouttaminen voisi tapahtua siihenkin suuntaan, että jos Halla-aho olisi raivostunut pakolaislapsesta, hän ei olisi rasisti vaan suuttuisi siitä miten nämä loisivat rahaa suomalaisilta. Ja nyt sitten rauhallisuus taas on sekin todiste siitä että Halla-aho ei ole rasisti ja on päinvastoin rauhallinen ja maltillinen mies. Kysymys on siitä että tarkkailu aina myös tulkitaan. Syntyy lokeroita ja tulkintatapoja. Ja nämä metodit ovat mukana. Ja niiden luonne voi olla epäreilu. Asiaa ei ainakaan yksiselitteistä se, että valheenpaljastuskone ei ole niitä varmimpia mittareita.)

Kognitiivisessa uskontotieteessä tämänlaisiin noloihin juttuihin liittyy ajatus strategisesta tiedosta. Pascal Boyer on kuvastanut sitä miten uskomukset muuttuvat uskonnonkaltaisiksi lepytysrituaaleineen jos uskomuksiin liittyy ajatus siitä että uskomuksen kohteella on pääsy identiteettiämme uhkaaviin salaisuuksiin, kaksoisstandardeissa elämisiin ja vastaaviin. ; Onkin selvää että esimerkiksi kristinuskon Jumala on nimenomaan taho joka tietää kaiken minkä teemme ja tuntee jopa salaiset ajatuksemme. Ja tätä kautta Jumala tuottaa valvontaa jonka ajatellaan johtavan siihen että säätelemme itse omaa toimintaamme ilman että Jumalan tarvitsee jokaisesta aktiosta tulla rankaisemaan.

Uskallankin sanoa että Halla-ahon valheenpaljastuskoneessa oleminen tavallaan demonstroi sitä miten pelkkä mittarissa oleminen on käytännössä liitoksissa monenlaisiin muihin vastaaviin asioihin. Toisaalta tilanne on myös vahvasti epäsymmetrinen. Eli Halla-aho ei nähnyt kansalaisten valheenpaljastustestejä. Mikä kertoo siitä että hän oli kohteena tavalla joka ei ollut tasainen.

Selvää on myös että Halla-aho ei ole fyysisen väkivallan uhan alla. Mutta sen sijaan häntä uhkaa rakenteellinen rangaistus. Johon liittyy ajatuksia työpaikan säilymisestä ja vastaavista. Toisaalta tätä valvontaa ja rangaistusta oli tehty tuottavaksi. Julkinen viihdetelevision ohjelma on suora linkki äänestäjiin, eli ihmisiin jotka ovat hetken aikaa vallassa demokratiassa aina vaalikausien lähestyessä.

Kysymys ei ole siitä onko Halla-aho vallankäytön kohteena. Kysymys on enää siitä onko vallankäyttö reilua, oikeudenmukaista ja perusteltua. Ja tämä ei ole tämänkertaisen jutun aiheena.

Jos ylläoleva ajatus tuntuu järkeenkäyvältä, kannatat erästä oleellisinta Michel Foucaultin ajatusta. Halla-ahon puolustaminen ei toki ole tyypillinen strategia niiltä joiden ideologis-poliittinen näkemys on sellainen että niissä piireissä Foucaultia arvostetaan. Tämä on minulta tahallista ja tarkoitushakuista; Halusin keikuttaa venettä niin että ihmiset jotka eivät yleensä pidä Foucaultista näkisivät että "siinähän on ihan järkeenkäyviäkin juttuja" ja toisaalta hänen vastapuolensa voisi nähdä että valta ja vallankäyttö ei ole aina samaa kuin moraalittomuus.)

Foucault esitti että Jeremy Benthamin ”Panopticon” -vankila oli oleellinen. Bentham ajatteli että olisi hyvä tehdä vankila jossa keskustornista nähdään jokaiseen selliin minä tahansa hetkenä. Ja itse torni oli sellainen että sinne ei nähty joten vanki ei voinut tietää tarkkailtaisiinko häntä juuri silloin. Tämä säätelisi vankien käyttäytymistä niin että fyysisiä rangaistuksia ei tarvittaisi joko niin paljoa tai ei lainkaan. Toisaalta tylsistyvät vangit jotka muuten söisivät vain leipää voisivat tehdä tuotteita ja näitä voitaisiin myydä voitolla. koska siinä sovellettiin neljää periaatetta jotka ovat modernissa vankien kohtelussa oleellista;
1: (Pervasive Power); Valta tunkeutua ja tarkkailla.
2: (Obscure Power); Vallan epäsymmetria jossa vankeja tarkkaillaan mutta he eivät ole tarkkailijoita. Tähän liittyy kyky kätkeä sitä millä keinoin ja mistä syystä tarkkailua tehdään.
3: (Structural Violence); Fyysisen väkivallan korvaaminen rakenteellisella väkivallalla. Identiteetistä ja maineesta ja vastaavista tulee oleellinen osa rangaistuskoneistoa.
4: (Profit); Tehottomat ja tuottamattomat ihmiset saadaan tuottamaan rahaa niille jotka ovat hallitsemassa. Tässä mielessä vangit ovat käteviä koska he ovat rikollisia ja heitä kohtaan tunnettu sympatia on yleensä pienempää kuin keskivertojen ihmisten. Tätä kautta heidän puolelleen mennään vähemmän.

On selvää että tämä vankila on suunniteltu vanginvartijoiden ja vangiksiottajien näkökulmasta ja näiden ihmisten eduksi. Ei niin että vangeilla olisi mahdollisimman miellyttävää. Vallassaolevien arvot, ideologia ja muut ovat aina jollain tavalla mukana prosessissa.

Tässä kohden myös henkilörekisterit ja vastaavat lomakkeetkin voidaan nähdä tarkkailun keinoiksi. Myös signaalit, kuten vaikkapa hihamerkit, ovat keino jolla voidaan helposti tarkkailla ja lokeroida ja luokitella tarkkailtuja. Tässä mielessä olenkin aikamoinen puolijuutalainen kaikkien henkilörekisterien kohdalla. ; Rekisterien haltija kun ei välttämättä ole mitenkään virheetön. Ja jos onkin niin ei ole mitään takeita siitä että asia ei muutu ja esimerkiksi rekisteri päädy vallankaappauksen kautta uusien valtaannousseiden hirmuhallitsijoiden käsiin.

Ja tätä kautta voidaankin huomata että vallankäytöllisyyttä löytyy monista erikoisista paikoista. On esimerkiksi hyvä miettiä miten nykyhallituksen tekemät erilaiset työttömien kyykyttämiset ovat tärkeitä. Ne eivät toimi tehokkaasti siihen mihin niillä sanotaan hakevan. Toisaalta niihin kuitenkin liittyy rakenteita jotka voidaan nähdä tehokkaaksi toisella tavalla. Se on tehokas näillä tavoilla. Ja se, onko tämä reilua, oikeudenmukaista, perusteltuja tai intentionaalisia on sitten keskustelu joka pitää käydä toisaalla.

Erilaisilla lomakkeilla ylläpidetään valvontaa. Tämä ei ole vain valvontaa vaan siihen liittyy rahan siirtymistä ja rahan siirtymättä jättämistä. Monet työllistämitsoimenpiteet ovat tehottomia. Mutta ne ovat jotain vielä erikoisempaa. Niissä joutuu tekemään asioita joita suurin osa ihmisistä kokee pälleinä, nöyryyttävinä tai tylsistyttävinä. Näiden tehtävänä on olla rangaistus. (Tätä ei pidä ihmetellä sillä työllistymistoimenpiteiksi kutsuttuja pelejä puolustavat ovat selvästi moralismi edellä: He puhuvat siitä miten työllistymättä jääminen on valinta. Ja miten ilmainen vastikkeeton raha on sellaisenaan epämoraalista. Tämä on se valtaideologia jolla asiaa oikeutetaan.) Idea on suunnilleen sama kuin Benthamilla.

Tarkkaillut ihmiset haluavat pois nöyryytyksestä ja tuottavat rahaa erilaisille tahoille joita yhteiskunta haluaa tukea – tämä näkyy siinä miten erilaiset yritykset saavat työllistymisprosessissa ilmaisia työntekijöitä eli he saavat vastikkeetonta työtä. Valtio on halukas maksamaan tästä enemmän kuin työttömyyskorvaus muuten tekisi. ; On toki selvää että moni työpaikka ottaa tämän jälkeen ilmaisia työntekijöitä koska ne ovat halvempia kuin maksettu työvoima. Tätä kautta valtio tavallaan maksaa työntekijän, ja alentaa työntekijöiden samasta työstä saamaa ansiotasoa samalla. Sama ilmainen raha – 9 euroa päivässä suurempi raha – vaihtaa omistajaa.

On selvää että tässä on vallankäyttöprosessista jossa hallitsijat tukevat ideologiansa pohjalta ihmisiä yhteisillä rahoillamme. Se, onko tämä oikeutettua, reilua tai perusteltua on sitten jotain jota voi itse kukin tehdä kotonaan.

Pragmatismi vai kompensaatio?

Tuttavani oli taloudellisissa vaikeuksissa. Syynä on se, että nykyajan työttömyyskorvaus ei tunnu elävän maailmassa jossa ihmisillä on muitakin kuluja kuin vuokra. Tähän normaaliin sometuskailuun ilmestyi perin juurin erikoista kommentointia. Innokas kertoi, että "mä en tykkää siitä että ihmiset valittaa vaikka saa ilmaista rahaa. Monessa maassa ei ole sosiaaliturvaa ollenkaan". Tätä sävytettiin eettisellä teorialla "ite nään sosiaaliturvan bonuksena" Mukana oli myös kehoitus "vedä ittes jojoon".

En pidä tämänlaisista ihmisistä. On aivan erityislaatuista hienoutta kun ihminen pyytää toista tekemään itsemurhan rahaongelmien vuoksi. Ja olettaa että hänen näkemyksensä etiikasta, esimerkiksi siitä onko hänestä "sosiaaliturva bonus" vai ei painaisi jotain jossain jonain perusteluna. Ja se, että käyttää "mä en tykkää" -tyylistä banaalisuomea ei ainakaan auta luomaan parempaa kuvaa ihmisen muustakaan kognitiosta.

Muistutinkin että tosiasiassa kun katsotaan montaa maata ja historiaa niin moni asia on toisin. Se, että jokin on toisin ei ole kovin vahva argumentti. Tai jos on niin kommentoija itse on pulassa. Kivaa että yhteiskunnassamme on niin suvaitsevainen ilmapiiri ja lainsäädäntö että kaiken maailman psykopaatteja ei vaan saisi haastaa kaksintaisteluun ja tappaa. Kuten vanhoina aikoina. Monien "poliittisesta korrektiudesta" valittavien tulisikin muistaa että heidän itsensä hengittämisoikeus on jossain määrin "vain bonus". Eivätkä he tavallaan osaa olla kiitollisia. Itselleni ei tulisi mieleenkään moittia suomen oikeusjärjestelmää ja yksilönsuojaa. Se kun pitää minut ja tuon jojoonvetämissomeilijan elossa, Olen sillä lailla naurettava pehmo. Ja lisäksi - tai ennen kaikkea - olen sen verran egoistinen, että en halua taistella kaksintaistelua kuolemaan monta kertaa vuorokaudessa.

Taustalla on kuitenkin syvempikin keskusteluteema.

Taakse voidaan nähdä toisenlainen erimielisyys. Voidaan nimittäin nähdä että useille sosiaaliturva ja muut vastaavat asiat ovat ehdollisia tietyistä syistä. Taustalla on ajatus ansaitsemisesta tai potentiaalisesta ansaitsemisesta. Toisin sanoen työttömyyskorvauksen idea on se, että ihminen maksaa työtä tehdessään veroa ja tätä käytetään ikään kuin "vakuutusmaksuna" jos hän sattuukin jäämään työttömäksi. Työttömyyskorvauksen taakse nähdään siis joko ajatus entisistä jo tehdyistä ansioista tai ajatus siitä että tulevaisuudessa kykenee tuottamaan ansioita niin että yhteiskunta hyötyy. Näin työtöntä kannattaa elättää, kyseessä on investointi joka maksaa itsensä takaisin sitten kun työtön pääsee taas jaloilleen ja alkaa maksamaan veroja. (Tai vähintään tämä toimii tilastollisesti jos ei jokaisen yksilön kohdalla toteudukaan.)

Voidaankin nähdä että tässä on vahva ansaitsemisen teema. Tätä vastaan asetetaan usein absoluuttinen ihmisarvo. Tämä on monesta suosittu ja hyveellinen ajatus. Tässä sosiaaliturvaa annetaan jotta ihmiset tulisivat toimeen ilman työtä. Ihmisiä elätetään jotta he eläisivät. Jos ihmisyys on arvokas asia ja absoluuttisesti arvokas, ei raha ole tällöin jokin jota olisi eettisesti sopivaa edes miettiä. Jos ihmisen arvo on ääretön, hänen pelastamisensa on perusteltavissa vaikka tästä tulisikin tappiota valtion kassaan. ; Tässä mallissa eläkemummo joka ei ole elämänsä aikana tienannut voi ansaita sairaalahoitonsa vaikka hän todennäköisesti ei työllisty ja tuota veroilla rahoja takaisin. Tässä mielessä voidaankin huomata missä asioissa harjoitetaan ehdollista ja ehdotonta auttamista. Nämä voidaan liittää suoraan siihen onko ihminen konsistentisti absoluuttisen ihmisarvon puolesta tai vastaan.

Tässä mielessä kysymykset ovat tietenkin hankalia ; Rehellisesti sanoen en ole tavannut vielä tahoa joka oikeasti noudattaisi absoluuttista ihmisarvoa kovinkaan pitkälle. Jopa kristinuskossa jokainen on arvokas mutta pelastumisella on ehto, oikea vakaumus.

Tästä hyvän kuvan saa lukemalla Jukka Hankamäkeä.

Hänen sinällän mielenkiintoinen blogauksensa abortista on kiehtova. Siinä on toki joitain hyvin helposti spotattavia virheitä, mutta ne ovat sentään kiinnostavia virheitä. Hän vetoaa absoluuttiseen ihmisarvoon "Mikäli ihmisarvo hyväksytään lähtökohdaksi, abortteja ei voitaisi oikeuttaa. Ongelma voitaisiin ehkä kiertää kaventamalla ihmisarvon alaa, mutta myös se vaikuttaa vaikealta. Mihin ihmisarvoisuuden raja voitaisiin vetää? Ihmisarvon käsite ei ole käsitteellis-aprioristen ominaisuuksiensa vuoksi relatiivinen vaan absoluuttinen – ihmisarvoahan ei saisi eikä voisi kiistää." mutta toisaalta sitten kuitenkin menee ehdolliseen ihmisarvoon ja puhuu tuomitsemisesta ja ansaitsemisesta. "Voidaan ajatella, että tuomitun täytyy kärsiä rangaistus, joten kuolemantuomioita vastustavien mielenosoittajien äänenpainoja vaimentaa tuomiovallan vaakakupissa oleva punnus, joka nojaa aritmeettisen oikeuden tasapainoon. Sikiö puolestaan ei ole ehtinyt tehdä moraalista pahaa, joten kuolemanrangaistus elämän aluksi tuntuu kohtuuttomalta. Tosiasiassa kyse onkin puolustuskyvyttömän elämän lopettamisesta, josta vastuu lankeaa päätöksen tekijöille, toteuttajille ja oikeuttajille."
1: Hän heittää absoluuttisen ihmisarvon kohdalla kategoriavirheen ; Ihmisarvo on absoluuttinen mutta on silläkin jotkin ehdot. Sillä esimerkiksi kivillä ei ole ihmisarvoa. Näin ollen abortoitavan sikiön määritteleminen ei-vielä-ihmiseksi onnistuu. (Sperma ja munasolukin on "potentiaalinen ihminen" jonkin syy-seurauslogiikan kautta. Ja jos liennytyksiin lähtee niin vaatii se munasolu ja solupallokin tietyn kontekstin jotta syy-seurausketju menee syntyneeseen lapseen asti.) Näin vaikkapa Gazzanigan hermoston rakennepuutosten kautta perustellulle ihmisyyden määrittelemiselle tietoisuuden kautta on jotain jolle jää tilaa. Ihmisillä on absoluuttinen ihmisarvo, joka siis 
2: Kuolemantuomion kohdalla hän puhuu aritmeettisesta oikeudesta joka sisältää ehtoja jotka sitten muka jotenkin rajoittavat niitä ehdottomuuksia jotka eivät ole käsitteellis-aprioristisien ominaisuuksiensa vuoksi relatiivinen vaan absoluttinen. Joka on tietenkin hyvin erikoista. (Loogisesti kokonaisuus on vähän kuin kolmikulmainen ympyrä.)

Tämä on hyvä esimerkki siitä miten absoluuttista ihmisarvoa ei noudateta, esimerkiksi kuolemantuomittujen kohdalla.

Ei tämä koske vain sosiaaliturvaa ja aborttia.

Kun mietitään teemaa laajemmin voidaan huomata että sosiaaliturvan ja abortin lisäksi on monia muitakin asioita joihin tämä sama teema menee. Yleisimmät itse asiassa koskevat rikoksista vangitsemisia, sairaanhoidon oikeuttamisia ja muita vastaavia asioita. Omia sävyjä mukaan saa puhuttaessa maahanmuuttajien vastaanottamisesta.

Mutta itse menen vankilaan, vierailemaan suoraan vankilaan, käymättä lähtöruudun kautta. Sillä itse olen hylännyt absoluuttisen ihmisarvon. Tässä mielessä jopa suhtautumiseni lakiin on varsin kyyninen. Kun moni katsoo lakia hän katsoo sitä kategorisesti ; On vain asioita jotka on määritelty rikoksiksi ja asioita joita ei ole määritelty rikoksiksi. Itse näen rangaistuksen enemmänkin relatiivisena hintana. Näin ollen esimerkiksi murha ei ole Suomen lain mukaan estetty ja kielletty vaan se on toiminta josta joutuu maksamaan tietyn mittaisen vankilatuomion. Toisin sanoen vankilaanmenokysymys muuttuu kysymyksestä "saako niin tehdä" muotoon "onko sen tekeminen vankilatuomion arvoista".

Sen lisäksi minulla on "yleiseen hyötyyn" viittaava ajattelu joka on utilitarismin ja pragmatismin ristisiitos. Sellainen joka on hyvin vieras tunteellisille kompensationaristeille. ; Parhaiten tämä ero näkyy siinä, että moni haluaa että vankilarangaistukset ovat, paitsi pitkiä ja valvottuja, niin myös tuskallisia ja ikäviä. Toisin sanoen takana on ajatus siitä että rangaistuksen olisi oltava jotenkin sellainen että se kompensoi aikaansaadun vahingon (compensation). Oma näkemykseni on sen sijaan suojelukeskeinen (protection). Näin ollen vankilarangaistuksia voi olla syytä pidentää. Mutta on irrelevanttia onko se vankilassa olevalle tuskallista vai ei. Rangaistuksen tehtävänä on pitää rikollinen luonteenlaatu - eli ihmisjoukko joista moni rikollinen aktio "on sen arvoista" - lukkojen takana niin että me vähemmän ansiota eri asioissa näkevät voivat elää turvassa. Tässä mielessä on ihan oikeasti tavallaan yksi ja sama pelaako vanki playstationia kaikki päivät vai elääkö mutakuopassa kirput seuranaan. ; Osaltaan tämä näkökulma toki sallii myös sen että vanki saataisiin kannattavaksi osaksi yhteisöä, jolloin paapova terapointi voisi olla periaatteessa hyväksyttävä asia.

Sama voidaan laittaa aluksi mainitsemaani sosiaaliturvaan. Jos kompensaatiokeskeinen ajattelee sitä että joku makaa kotona laiskana, on pragmaattinen kyyninen suojelunäkökulmani sitä mieltä että tosiasiassa sosiaaliturva maksetaan juuri jotta ihmiset passivoituisivat. Sillä jos ihmiset eivät tule toimeen, he ryhtyvät kapinoimaan. Tästä seuraa ryöstelyä ja väkivaltaa. Ja kapinoita. Ja jopa vallankumouksia. Historia on täynnä tilanteita joissa elannon tuottavan työn saaminen on ollut vaikeaa eikä valtio ole riittävissä määrin panostanut köyhyysongelmaan. Tässä käy helposti niin että yhteiskuntajärjestys romahtaa, väkivaltaisuudet yltävät. Ja joskus vallanpitäjätkin pääsevät eroon monista asioista, esimerkiksi päistään. Niitä ei mitenkään helposti kasvateta takaisin edes modernilla teknologialla, tiettävästi. Ei edes rikkaille. Saati keskituloisille sosiaalipummeista sosiaalisessa mediassa itkeville.

Tässä mielessä ero tunnepitoisen kostonhimoisen kompensaationäköökulman ja suojelua koskevan näkökulman välinen ero on jotain jotka voidaan laittaa jossain tilanteissa synteesiin. Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" on itselleni tärkeä kirja joka käsittelee peliteorian ja evoluution ja altruismin suhdetta. Siinä korostettiin että monissa paikoin yhteistyö on sellaista että yhteisyötä luova järjestelmä kutsuu ns. "loisimaan". Kannattavin strategia on hyötyä systeemistä ja muiden avusta pistämättä rikkaa ristiin. Tätä estetään ns. ylikompensaatiolla. Nashin tasapainotila yhtälössä muuttuu kun uhri uhraakin hirveitä tappioita itselleen tuottaen ihan vain että voisi rangaista rikollista. (Moni rankaisu vaatiikin aikaa ja työtä ja tässä mielessä playstationilla passivoitu vanki on varsin helppo ja halpa verrattuna vankiin jota hakkaamaan on palkattu erityinen pieksemisen asiantuntija.) Ylikompensaatio, se että rangaistaan hirvittävän kovaan suhteessa menetettyyn tappioon, on jotain joka ei ole täydellistä kompensaatiota. Mutta kiukuntunne tuntuu kuitenkin lietsovan sekä ylikompensaatiota että kompensaatiota korostavaa arvokeskustelua.

Lopuksi;

Toki oma näkemykseni on hieman mutkikkaampi kuin kuvattu. Olen tunnetusti kostonhimoinen ihminen. Mutta tässä kohden muistutan että minun kompensaationäkökulmani eivät ole yhteiskuntaa koskevia vaan henkilökohtaisia. En haluaisi että yhteiskunta menisi lainkaan minun ja kaunan kohteeni väliin. Moni kysyykin minulta että enkö haluaisi tuskallisia ja pitkiä tuomioita vaikka sellaisille jotka pedofilioisivat pieniä sisariani tai sukulaisiani. Olen kahden vaiheilla sen kanssa pitäisikö heille vastata että tosiasiassa haluaisin heille mahdollisimman lyhyet tuomiot...

Aryan tappolista ja oikeudenmukaisuus

Arya Stark on "Game of Thronesin" niitä hahmoja jotka ovat eräänlaisia kostajahahmoja. Hän selvästi myös nauttii kostamisesta. Ihmiset ovat myös jokseenkin sympateettisia häntä kohtaan, ellei enemmänkin.

Arya näyttää toimivan murhanhimoisesti, kostamalla pahat teot hyvin vastaavilla teoilla kuin "almost instant karma". Siinä missä moni muu sarjan hahmo "ylikostaa" Aryan teot ovat selvästi alleviivatun samanlaisia kuin teot joita hänen surmaamansa ihmiset ovat tehneet muille. Lisäksi hän selvästi nauttii teoistaan. Aryan kostoissa on myös vahvasti se sävy, että hänen uhriensa on tiedettävä miksi heidät tapetaan. Ei siis riitä että he kohtaavat väkivaltaa ja kuolevat. Ei riitä että he ovat tehneet aiemmin itse samanlaista väkivaltaa. Heidän on tiedettävä että tämä väkivalta liittyy heidän aiempiin tekoihinsa.

Aryan elämäntapa nähdän jollain tavalla oikeudenmukaisena. Toisaalta hän on selvästi asenteessaan ei-kristillinen. Nykyaikana voidaan korostaa anteeksiannon merkitystä. Tai jopa kuvata sitä, miten anteeksianto vähentää anteeksiantajan omia stressitasoja. ; Erilaiset self-help -oppaat usein korostavatkin anteeksiannon merkitystä.

Armottomuuteen on tietenkin monia syitä. Yksi voi olla se, että ei halua päästää väärintekijöitä kuin pälkähästä. Armo ja anteeksianto ei pidä sisällään kompensaatiota. Kompensaatio taas nähdään hyvin usein oleeliseksi osaksi oikeudenmukaisuutta. Tässä mielessä esimerkiksi kristinuskon armokäsitys eroaa hyvinkin paljon esimerkiksi buddhalaisesta karmasta. Kristityillä Helvettiin eivät joudu kaikki jotka tekojensa puolesta ansaitsevat sen. Sen sijaan sinne joutuvat ne jotka eivät saa Jumalan armoa. Anteeksianto onkin jossain määrin mielivaltaa, sitä että ei anneta pahan kärsiä rangaistustaan jonka tämä ansaitsee. Tämä on Aryalle vierasta.

On kuitenkin kenties kiinnostavampaa lähestyä ilmiötä Aristoteleen kautta.

Mielestäni Aristoteleen "Nikomakhoksen etiikka" on tässä kohden mielenkiintoinen. Sillä sitä kautta saadaan kuvattua sitä miten Aryan toiminta on sekä kuvaus Aristoteleen oikeudenmukaisuudesta. Että hän toisaalta demonstroi sitä, miksi hänen etiikkansa on paikoin epätarkkaa siinä mielessä että vaikka periaatteet tiedostaa, on joskus vaikeaa nähdä mikä on käytännössä Aristoteelisesti oikeaoppinen oikeudenmukainen teko.
1: Lisäksi näkökulma on mielestäni relevantimpi kuin kristinuskon. Ja se liittyy vahvasti omiin ... sanotaanki henkilökohtaisiin piirteisiini ... joita kuvaa se, että ei anneta armon käydä oikeudesta oikein ikinä missään. Kristinusko tuomitsee tämän dogmaattisesti ja suoraan. Aristoteles on monisärmäisempi ja tulkinnanvaraisempi ja antaa siksi tilaa erilaisille pohdinnoille ja mielipiteille. Asia joka on noin muotoiltuna kiva. Joskin se tarkoittaa samalla suunnilleen sitä että Aristoteles on asian kohdalla vaikeasti jos ollenkaan sovellettavissa antamaan vastauksia.

Aristoteles käsittelee oikeudenmukaisuutta monimielisesti ;
1: Laajasti oikeudenmukaisuus on lainkuuliaisuutta ja epäoikeudenmukaisuus on ei-lainmukaisuutta. Tässä mielessä oikeudenmukaisuus on koko hyveellisyys ja epäoikeudenmukaisuus koko paheellisuus. Oikeudenmukaisuuteen liittyy hyve, joka on hyvin kokonaisvaltainen. Tässä lainmukaisuus liittyy Aristoteleen teleologiseen ajatteluun. Lainkuuliaisuutta ei lähestytä sitä kautta voiko inhimillinen laki erehtyä. Sen sijaan lakia lähestytään sen ideaalitilasta käsin. Teleologiset lait koskevat Aristoteleen maailmassa kaikkia maailman asioita. Ja ne tuottavat hyveellisyyttä ja tarjoavat onnellisuutta.
2: Suppeasti oikeudenmukaisuus on tasapuolisuutta ja epäoikeudenmukaisuus esimerkiksi sitä että ei jaa asioita reilusti tai ahnehtii yli oman osansa. Oikeudenmukainen ihminen haluaa tällöin jakaa kullekin - ei välttämättä saman verran - vaan jokaisen oman ansion mukaan. Näin ollen esimerkiksi tuloero ei ole epäoikeudenmukaista mutta epäreilu kahmiminen yli oman ansion voi johtaa epäreiluun tuloeroon. Kun tapahtuu epäreiluutta, täytyy Aristoteleen mukaan asiaa kompensoida niin että yli oman osansa saaneelta otetaan pois ja annetaan sille jolta tämä on ollut pois. Prosessiin tarvitaan reilu tuomari jolla on käsitys siitä mikä on tasapuolista. Suppeassa mielessä oikeudenmukaisuus on yksittäinen hyve ja epäoikeudenmukaisuus yksittäinen pahe. Oikeudenmukaisuuteen liittyy tällöin hyveellisyys joka on enemmänkin luonteenpiirre. Oikeudenmukaisuus on kuitenkin jossain määrin "hyveiden hyve".
+: Nämä kaksi osiota ovat tärkeitä siinä mielessä että ne eivät välttämättä ole sama asia. Aristoteleen filosofiassa ne ovat kuitenkin varsin selkeästi yhteennivoutuvia. Oikeudenmukaisuus on hänelle sosiaalinen hyve. Kysymys on siitä että oikeudenmukaista on se mistä hyveellinen ihminen nauttii. Aristoteleen näkemys on tässä mielessä esimerkiksi omaan makuuni melkoisen optimistinen siinä mielessä, että ihmisen halut ja perusolemus nähdään ensisijassa hyveellisenä. Oikeudenmukaisuus on tämän määrittelyn kautta ristiriidattomasti sellaista että yksilön hyve tuottaa etua ja hyötyä sosiaalisesti yhteisölle. Ja yksilö saa iloa prosessista.

Kun tätä kautta lähestytään Arya Starkia voidaan nähdä että hänellä kostot ovat sekä henkilökohtaisia että sosiaalisia. Hänen listalleen päässeet ovat usein tehneet pahaa hänen läheisilleen tai ystävilleen. Eivät Aryalle itselleen. Tämä on itse asiassa kenties selvin, joskin vaikeasti huomattava, näkökulma Aryan kostolistalle. Listalla ei ole ihmisiä jotka ovat loukanneet Aryan kunniaa. Tai jotain vastaavaa mitä usein liitetään klassiseen kostajahahmoon. Arya on tässä mielessä astetta lähempänä ulkopuolista karmaa kuin jotain jonka kosto on suoraan Aryan omaan persoonaan sidottua. Selvästi Aryan kosto on jotain josta hän sekä nauttii että joka on sosiaalinen hyve.

Mutta mikä on Aryan rooli.

Aristoteles puhuu tähän liittyen myös vapaaehtoisesta ja tahdonvastaisesta kanssakäymisestä. Moni voi nähdä että Arya on varsin tavoitteellinen. Hän myös selvästi nauttii kostamisestaan. Monelle voisi tulla julmista surmateoista paha mieli tai tunnontuskia, mutta Arya ei tämänlaisia tunteita koe. Itse prosessi tuntuu selvästi hyvältä ja tätä seuraa ei-katumuksen vaihe.

Tämä on niitä puolia joiden mukaan monesta kostaminen ei ole hyvä asia. Kostaminen voidaan nähdä itsekkäänä hedonistisena aktiona jota kuvaa joko se, että ihminen antautuu vihantunteelleen ja kenties myös paatuneisuus jossa hyvyydentunteet ja katumus kuolettuvat. Arya demonstroi selvästi miksi ja miten näin voidaan nähdä. Väkivalta ja surmaaminen salamurhin ovat kauhea asia ja se että näitä ei ymmärrä pahuutena on jotain jonka äärellä tekee mieli kaivaa esiin psykologian sanakirjoja ja puhua traumatisoitumiseen liittyvistä epäterveist mielistä.

Aristoteleen kohdalla teleologia on siitä jännittävä että hän ei pidä tunteita tai nauttimista sinällään pahana. Itse asiassa kun teleologia on perimmäistä hyvyyttä ja lainkuuliaisuutta, oletuksena on että terve ihminen nauttii hyvien tekojen tekemisestä. Joskin Aristoteleen mukaan hyve on siitä jännittävä että hyveellinen ihminen nauttii hyveellisten tekojen tekemisestä mutta ei tee näitä tekoja näiden tunteiden vuoksi. Aryan kohdalla on tietenkin kaksi ongelmaa. On katsottava että (1) Tekeekö hän tekonsa vain siksi että hän nauttii niistä vai tekisikö hän niitä muutenkin (2) Ja kun hän nauttii niistä niin johtuuko tämä siitä että hän on hyveellinen ihminen vai onko tämä päinvastoin demonstraatio siitä että hän ei ole hyveellinen ihminen.

Tässä kohden perustelut helposti muuttuvat kehäiseksi.
1: Jos näkee koston Aryan tyyliin kompensationarisina aktioina joissa Arya on oikeudenmukainen tuomari, kostaminen on hyvyyttä ja niihin liittyvät tunteet johtuvat siitä että Arya nauttii velvollisuuksistaan. Hänen henkilökohtaiset lahjakkuutensa kohtaavat yhteiskunnan tarpeet ja näin hän on äärimmäisen hyveellinen.
2: Jos näkee Aryan hedonistina jonka näkemys hyveellisyydestä on vääristynyt ja Arya on menettänyt kontaktinsa teleologiseen minäänsä ja hukannut aidon minänsä niin että hän on vain rooli, hän edustaa pahuutta. Jopa äärimmäistä pahuutta.

Entä jos Arya on paha?

Olisi helppoa jättää käsittely tähän. On mahdollista ottaa käyttöön täydentäviä osia "Nikomakhoksen etiikasta". Aristoteles nimittäin lähestyy hyvää ja pahaa, paitsi suhteessa onnellisuuteen ja nautintoon, niin myös heikkoluonteisuuteen ja eläimellisyyteen.

Karkeasti ottaen Aristoteleelle nautinto on kärsimyksen vastakohta. Nautinto liittyy onnellisuuteen. Ja onnellisuus taas on liitoksissa teleologian määräysten tottelemiseen eli hyveellisyyteen. (Aristoteleen maailma on tässä mielessä optimistinen, jopa häiritsevän optimistinen, on kenties omituista lähestyä "Game of Thronesin" maailmaa kuin se olisi paras mahdollinen maailma...)

Nautinto ei kuitenkaan ole identtinen onnellisuuden kanssa. Luonnonmukainen toiminta on teleologista käytöstä joka lisää onnellisuutta ja vahvistaa luonnomukaisen toiminnan jatkamista. Jotkin nautinnot voivat kuitenkin häiritä tätä prosessia. Ja tästä em. epäidenttisyys johtuu.

Aristoteles luokitteleekin nautinnot kolmeen osaan;
1: Hyvät ja jalot itsessään valitsemisen arvoiset nautinnot jotka eivät ole välttämättömyyksiä. Nämä ovat älyllisiä hyveitä. Nämä jalot nautinnot ovat parhaita hyveitä.
2: Välttämättömät ruumiilliset nautinnot. Rikkaus, kunnia, hyöty ja jopa kulinaristiset nautinnot ovat nautinnollisia ja niihin voi liittyä aivan asiallista hyveellisyyttä. Näiden kohdalla on erityisen selvästi muistettava kohtuus. Kultaisen keskitien mukaan kohtuullisuus on erityisen merkittävä. Näissä hyveissä vikoja ovat siis sekä hillittömyys että tarkoitushakuinen liika asketismi.
3: Asiat jotka ovat nautinnollisia koska ihmisellä on joko vääristynyt sairaalloinen poikkeama, huonot tottumukset tai jopa luontaisen huonouden vuoksi.

Kostaminen voisi olla
1: Jalo aktio. Arya selvästi on monesti melkoisen pitkäjänteinen. Nimilistaa toistetaan pitkiä ajanjaksoja ilman että kukaan kuolee. Toisaalta hän tuntuu toimivan melko spontaanisti ja pikaisesti, jopa epä-älyllisesti. On selvää että murhaaminen ei ole hänelle välttämättömyys vaan valinta. Näin ollen on teoriassa mahdollista että kostaminen olisi hyve. Hän vain joutuu odottamaan tilaisuutta ja hän käyttää ne hyväkseen. Arya valitsee tekonsa ja selvästi harjoittelee pitkäjänteisesti eikä pitkien harkinta-aikojensa välissä armahda uherjaan. Näin ollen järkähtämättömyys viittaa siihen että tekoa voi teoriassa pitää hyvänä. Katumattomuus ei olisikaan pahe vaan jokin joka demonstroi että Arya on onnellinen toteuttaessaan telostaan. Hän ei myös selvästi ylikompensoi rangaistuksiaan, eli hänet voidaan nähdä tasapuolisena. Ihminen surmataan hyvin samanlaisella tavalla jolla hän itse on surmannut toisia. Tämä viittaa siihen että takana on oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden ideoita joita Arya punnitsee ja joiden kohdalla hän on ikään kuin tuomari. Vaikka tilanteet ovat usein pikaisia ja niiden takana on yllättävä ja pikainen kohtaaminen rangaistun kanssa, se ei muuta sitä että Arya on voinut miettiä rangaistuksia ja niiden toteuttamisia etukäteen pitkästikin. Aryan tuomariutta korostaa sekin että Aryan tappamat ihmiset tietävät tekonsa ja niiden kontekstin sille mitä heille itselleen tapahtuu.
2: Jos kostaminen on välttämätön ruumiillinen nautinto, olisi syytä miettiä onko Arya vahvaluonteinen, kohtuullinen ja kestävä. Vai onko hän paheellinen, heikkoluonteinen tai eläimellinen.
     2.1: Koska Aryan toiminta on varsin brutaalia voidaan hänen toimintansa nähdä eläimellisenä. Kaikki eläimellisyys ei ole suoraa pahuutta vaan lähinnä outoa tai eriskummallista. Eläimellisyyden vastakohta ei ole pahuus vaan jumalallisuus. Raaka Arya ei siis olisi jumalinen, ei vaikka opiskelisi assassiinitemppelissä. Näin ollen Arya ei kenties olisi paha ja häntä voitaisiin moittia lähinnä siitä että hän ei käyttäydy erinomaisesti. Erinomainen käytös kun vaatisi eläimellisen luonnon yläpuolelle nousemista. Arya ei olisi paha ja häntä voisi moittia siitä että hän ei ole sankari tai jumala.
    2.2: Toisaalta kosto voidaan nähdä heikkoluonteisuutena. Tällöin korostuisi tilanteen spontaanius. Aryaa motivoisi enemmän välitön tyydytyksen halu. Lujaluonteinen voisi pidättäytyä pahasta. Aristoteleen mielestä heikkoluonteiset teot ovat pahoja. Siinä annetaan periksi heikkoudelle ja välitön tyydytys korvaa pitkäjänteisemmän oikeudenmukaisen onnellisuuden. Heikkoluonteinen ihminen ei näe miksi hänen pitäisi välttää paheellista käytöstä tai välttää spontaanin nautinnon tavoittelua. Tässä kohden Aristoteles olisi kuitenkin hitusen armollinen. Heikkoluonteisista teoista puuttuu ennakkoharkinta ja tahallisuus. Siksi tästä asenteesta voidaan myös parantua, käytöstä voidaan ohjata.
3: Kunnollinen pahuus on kohtuuttomuutta ja paheellisuutta joka on sekä kroonista että parantumatonta. Arya vaikuttaa sekä paatuneelta että pitkävihaiselta. Teot voidaan nähdä edustamaan äärimmäistä pahuutta.

Loppuyhteenveto

Aristoteleen hyveellisyys on siitä haasteellinen, että se pakottaa palaamaan persoonaan. Esimerkiksi Aryan hyveellisyys on arvioitava nimenomaan Aryan persoonan ja oikeudenmukaisuuden kanssa. Tässä vaiheessa on hyvin vaikeaa olla päätymättä jonkinlaiseen ad hominem -argumentointiin jossa perustelut ovat varsin kehäisiä tai presuppositionistisia ; Ensin on näkemys mikä on oikein ja sitten perustelut sovitetaan tähän.

Tämä viittaa siihen että käytännön tasolla filosofiaa sovellettaessa Aristoteleen oikeudenmukaisuus vilisee hienoja ja ymmärrettäviä periaatteita jotka vaikuttavat hienostuneilta ja hyveellisiltä ja kauniilta. Mutta joiden kautta on hyvin vaikeaa sanoa mikä teko on todella hyvä ja mikä ei. Termejen takana on jotain sisältöä. Osa yhteyksistä ovat varsin määritelmällisiä. Mutta vaikka tämän ohittaisikin, tuntuu että määritelmistä puuttuu soveltamiseen tarvittavaa sisältöä. Tulkinnanvaraisuutta on niin paljon että on hyvin vaikeaa sanoa onko joku ihminen Aristoteleen mallissa oikeudenmukainen vai ei..

Onko syyllisyydentunnolla väliä?

Kun joku tekee väärin, on yleisenä ajatuksena, että ihmisen tulisi jotenkin kokea syyllisyydentunnetta tai häpeää teoistaan. Tämä on hieman erikoinen kysymys. Sillä se näyttäytyy esimerkiksi tilanteissa joissa rikollisia tuomitaan vankeuteen ja lieventävinä asianhaaroina voi olla se, että tekijä katuu tekoaan. Kuitenkin kun ajatellaan tuomioita, ajatellaan että rangaistus on aikaa tai rahaa. Syyllisyydentunto ja katumus ovat subjektiivisia kokemuksia. Eivätkä ne muuta tapahtunutta. Moni pitääkin syyllisyydentuntokeskeisyyttä jonain joka on heikolla pohjalla. (Samalla kun moni pitää syyllisyydentuntoa oleellisena.)

Kristillisessä teologiassa korostetaan armoa. Ja tämä armo korostaa että syyllisyydentunto on oleellinen asia. Mutta ei kuitenkaan tekoa korvaava aktio, jokin joka vastaa sakkoa. Henkenähän on se, että jos uskoo Jumalaan, katuu tekoaan niin synnintunto ja luottamus pelastukseen riittävät. Armoa pidetään kuitenkin jonain jossa syyllisyydentunto ei ole sama kuin teon kompensointi. Ihminen ansaitsisi yhä joutua Helvettiin mutta Jumala armossaan säästää tältä. (Toki muitakin tulkintoja tästä asiasta on. Mutta tämä on lähinnä pohjustamassa sitä mitä syyllisyydentunto voi tarkoittaa.)

Onkin tavallaan perusteltua nähdä syyllisyys jonain tavallaan mielivaltaisena. Kuitenkin voidaan nähdä myös niin että tosiasiassa katumus vaikuttaa oikeasti aivan oleellisesti asioihin. Tässä on useitakin eri näkökulmia (painotus siinä miten rangaistuksia halutaan keventää pelkän subjektiivisen tunteilun vuoksi);
1: Syyllisyys sitoo omat teot omaan toimintaan ja niiden seurauksiin. Tässä mielessä syyllisyys voi olla välttämätön mutta ei riittävä ehto siihen että ihminen alkaa kantamaan vastuuta teoistaan tulevaisuudessa.
2: Katumus on itse asiassa itsessään hyve. Se demonstroi esimerkiksi sympatiantunnetta rikoksen uhria kohtaan. Jos paheilla voi pahentaa tuomioita niin kenties vastaavaa voi käyttää päinvastoinkin. Hyveellisyys on syy palkita.
3: Suru, epätoivo ja pelko joita katumukseen liittyy ovat itsesässään epämiellyttäviä. Eli tosiasiasa ne ovat sitä sanktiota jolla nimenomaan kompensoidaan tehtyä pahaa. Rangaistuksia on käytetty monenlaisia. On käytetty sakkoja, vankeustuomiota ja jopa fyysistä kuritusta. Nämä voivat toimia myös siten että osa kompensoidaan yhdellä tavalla ja loput toisella.
4: Katumukseen liittyy teema siitä että ei halua tehdä tekoa jatkossa. Rangaistuksen, etenkin vankeusrangaistuksen, yksi perustelu on siinä että siinä suojellaan muuta väestöä ihmisryhmältä joka muuten heitä vahingoittaisi. Katumus ei toki välttämättä täysin estä jatkossa tapahtuvia rikoksia. Mutta se pienentää tätä todennäköisyyttä. Ja tämä on otettava huomioon niin että katuvalle voitaisiin antaa pienempiä tuomioita.

Ehkä katumus ei olekaan vain tunne joka ei muuta mitään.

I Hired a Contract Killer

Donald Trump on hahmo jolta ei odota annettavaa filosofialle. Mutta tämä arvo kyseenalaistui mielessäni melkoisen vahvasti. Trump nimittäin esitti että aborttia tekeviä naisia tulisi rangaista. Tästä syntyi paljon vihaista palautetta ja hän peruutti. Kyseessä eivät olleet vain abortin kannattajat. Vaan myös abortin vastustajat olivat sitä mieltä että tämä oli asiatonta. "National Right to Life" esimerkiksi korosti sitä, että abortin ottavia naisia ei saa rangaista. Sen sijaan pitäisi rangaista aborttia tekeviä lääkäreitä. "National Right to Life has long opposed the imposition of penalties on the woman on whom an abortion is attempted or performed. Rather, penalties should be imposed against any abortionist who would take the life of an unborn child in defiance of statutes prohibiting abortions."

Tästä syntyy asioita jotka ovat mielenkiintoisia. Sillä uskon että aborttikeskustelu on niitä joissa ihmiset ovat yleensä huomattavasti maltillisempia kuin miltä näyttävät. Ja osasyynä on juuri se, että asenteita viedään läpi poliittisella jargonilla. Joka taas sisältää liioitteluja. ; Kukaan tuskin tekee abortivalintaa helpolla. Ja toisaalta abortin tehneille löytyy ymmärrystä enemmän kuin voisi luulla.

Trumpin ajatuksessa oleellista on se, että jos esimerkiksi esitetään sellaisia lausuntoja kuin että "abortti on murha" niin sitten todellakin täytyy vaatia murhaan rinnastettavia rangaistuksia. Sillä yleisenä periaatteena on se, että oikeudenmukaisuus on sitä että samanlaisia tekoja tuomitaan samoin periaattein. Näin ollen abortinvastustajan on luontevaa vaatia abortin ottavalle hyvin pitkiä ehdottomia vankeustuomioita. ; Abortin vastustajat ovat siitä erikoisia että he eivät tee tätä. On ristiriita iskulauseiden ja toiminnan välillä. siitä että onko abortti sittenkään mikään murha.

Toki tässä on sitten se toinenkin puoli; National Right To Life korostaa että abortissa on kaksi tekijää. On lääkäri ja sitten se josta tulisi äiti. Heidän korostuksessaan lääkäri tekee aktiivisen teon. Kenties abortti olisikin murha sitä kautta että murhan tekijä olisi lääkäri eikä tuleva äiti. Tämä toki pelastaa jonkin verran.

Mutta tästä syntyy isohko ongelma; Perinteisesti abortinvastustamisen retoriikkaa kohdistetaan myös äitiin. Jos äiti on ottamassa aborttia ja häntä ei saa rangaista mutta lääkäri on murhaaja niin äiti voi sanoa että "Sorry, puhutte asian sivusta. En ole keskivartalolihava aborttilääkäri vaan aborttiin menevä äiti. En minä sitä murhaa tee." Tosiasiassa tämä tuskin tehoaisikaan. Sillä jostain syystä tässä vaiheessa ei mietitä että äidin tuomitseminen olisi sen rangaistusperiaatteen ja abortinmurhaluonteen kanssa konsistentti.

Toisaalta jos äiti menee ottamaan abortin hänet voitaisiin rinnastaa osasyylliseksi. Lääkäri olisi ikään kuin ammattitappaja. Ja äiti on se joka ostaa tai tilaa murhapalvelun ammattitappajalta. Tästäkin tosin tulisi kovia vankeusrangaistuksia joten on kysyttävä että onko niin että Trump olisi sittenkin oikeassa. Vai olisiko sittenkin niin että oikein kenestäkään abortti ei ole mikään murha sanan aidossa mielessä. Jolloin tälläisen iskulauseen käyttäminen tietysti tulisi lopettaa...

Rasismista, enemmistöistä ja raiskauksista

YLE uutisoi siitä miten Rotherhamin raiskausjengiläisten tuomioita on alettu panemaan käytäntöön. (Pun is not there willingly, it's forced.) Samalla kerrotaan että tutkintaa on haitannut pelko siitä että tutkijoita syytettäisiin rasismista. (Tämä pelko on todellinen, joskaan sen olemassaolo ei välttämättä tarkoita että todella syntyisi tämänlaisia seurauksia.) Ajatuksena on siis se, että jos valkoihoinen kohdistaa epäilyjä tummaihoiseen, voidaan taakse nähdä rasistisia motiiveja. Ja näiltä voi olla vaikeaa puolustautua.

Tuomioita on pantu täytäntöön. Joskin on hauskaa huomata että temppua epäonnistuneesti myös yritettiin. Rikollisryhmän johtohahmo esitti että oikeudenkäynti oli institutionaalisesti rasistinen ("institutionally racist"). Hän esitteli tunnettuja lausumia kuten "It’s become fashionable to blame everything on Muslims these days." Tuomari kuvasi tuomittua "violent hypocritical bully". Tuomio tuli joka tapauksessa. ; Tilannetta toki mutkistaa tässäkin se, että tästä huolimatta tekojen vakavuutta vähäteltiin tämän kovasti oikeuksista kiinnostuneen tyypin puolella. Ja rodun ja uskonnolla oikeuttamisen teemoissa oli vaikeaa nähdä että mikä raiskaajan motivaatiossa kumpusi rodusta ja mikä uskonnosta. (Sama näkyy toki muutoinkin ; Valtaosa maahanmuuttokriitikoista on de facto rasisteja koska vaikka he de jure vastustavat islamia he tunnistavat islamin ennen kaikkea ihonväristä. Ja vastustavat siksi sellaisiakin maahanmuuttajia jotka ovat sellaisilta alueilta joissa valtaosa on kristittyjä...)

Tämä tilanne on kiinnostava koska siinä on melko paljon kaikkea. Hyvin usea "maahanmuuttokriittinen"/maahanmuuttokriittinen kertoo tarinoita joissa he pelkäävät rasistin leimaa. Pelko on varmasti osittain aiheellinen ja osittain aiheeton. Aiheettomuutta on tietysti vaikeaa nähdä jos varoo tekemästä. Ja tekeminen on ymmärrettävää jos pelkää että kokeilussa on ns. "oma perse tulilinjalla". Tässä ilmapiirissä saattaa jäädä huomaamatta se, että tosiasiassa vähemmistöt eivät ole ainoita jotka voivat saada tuomioita rasismista tai viharikoksista. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen viharikosmurhatuomiossa uhrina oli "valkoihoisen kantaväestön edustaja" ja tekijä edusti vähemmistöä. (Tuomio yllättävän tuore, vuodelta 2015. Johtuen asiaan liittyvien lakien iästä jne.)

Toisaalta on olemassa sellaisia rasismin määritelmiä joissa käytännössä vain vähemmistö voi kohdata rasismia. Nämä liittyvät usein siihen että ei haluta tuomita ihmisiä. On suuntauksia joissa rikollisuutta selitetään rakenteellisena ilmiönä. Eli nähdään syy-seurauksia. Tämä syy-seurausten vahvistaminen on toki vaivaannuttavaa ja harmittavan yleistä. ; Kristityillä tätä teemaa edustaa "vihataan syntiä mutta rakastetaan syntistä" -ajattelu. Vihreällä humanistilla samaa ajaa se, että kaikkia halutaan ymmärtää ja vastauksia haetaan vaikka laposuustraumoista. Maahanmuuttokriitikot harrastavat jonkinlaista uskonnollista determinismiä jossa uskonnollinen vakaumus selittää käytöksen.

Tämä henki johtaa siihen että rasismissa voidaan keskittyä valtaan. On olemassa rasismin määritelmiä jotka vaativat ajatuksen siitä että rasismi olisi järjestelmässä. Ja järjestelmä määrittyy helposti niin että se on se jolla on dominanssia. Eli esimerkiksi enemmistön tuki. Tällöin vähemmistö ei näissä määrittein voisi olla rasistinen. Itse koen nämä lähestymistavat sanaa "rasismi" vääristävinä. On kuitenkin hyvä tiedostaa tämä koska näitä määritelmiä käytetään.

En toki täysin torju näiden määritelmien etuja. Esimerkiksi Falguni Shethillä on hyviä ja oleellisia huomioita siitä miten instituutiot käyttävät valtaa. Koen että on hyvä keskittyä instituutioihin koska niiden systeemiin voidaan koodata häijyjäkin valtarakenteita. Ja tähän liittyy usein "tallaavaa käytöstä". Ideologiat vaikuttavat johonkin joten niitä voi olla hyvä tarkastella. Itse asiassa hyvin usein. Nämä valtarakenteet voivat olla todellisia ja näin ollen määritelmillä voidaan rajata tutkimusalueita. Ja osa niistä joissain paikoissa todella pitää sisällään rasistisia teemoja. Mutta että koko rasismi olisi tässä, niin "voi ei". En pidä näitä määritelmiä riittävän kattavina kuvaamaan koko rasismi-ilmiötä.

Mutta itse en ymmärräkään miten voidaan "rakastaa ihmistä, mutta vihata hänen mielipiteitään, toimintaansa, ajatteluaan ja tekojaan".

Poliisin voimankäyttö

Itsenäisyyspäivänä silmäänsä siruja saanut mies on herättänyt paljon keskustelua. Nyt on varmistunut, että sirut ovat nimenomaan poliisin mellakka-aseesta.

Tämän tapauksen kohdalla on noussut paljon esille se, että ammuttu olisi heitellyt kiviä tai vastaavia. Näistä ei ole tullut syytteitä. Tämä on hyvin oleellinen kysymys siltä kannalta, että objektiiviset tosiasiat viittaavat poliisin tekoon. Mutta syytöksiin ei ole tullut evidenssiä. Ja oikeusvaltioissa ajatellaan että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Tämän on korvannut "tiedän mitä paikalla OIKEASTI on tapahtunut vaikka en olekaan edes silminnäkijä." Tätä jotkut ovat kutsuneet jopa "objektiivisuudeksi". Joka käytännössä tarkoittaa sitä, että luotetaan poliiseihin eikä huliganisteihin.

Itse näen että tämä on enemmän ad hominem -argumentaatiota ja suhdetta auktoriteetteihin kuin objektiivisuutta. (Mutta ehkä vain Olli Matilainen tietää. Hän on tämän suvakkikriittisen munkokemus -objektiivisuuden suurmestari.) Ihan siksi että itse luotan tilastollisesti enemmän poliisiin kuin huligaaneihin. Ja luottoni maamme virkavaltaan on melko kova. Mutta silti ymmärrän että poliisi yksilönä ja jokainen näistä teoista ei ole sama kuin tämä keskiarvo. Ei voida vetää yleisestä (general) induktiosta päätelmää joka koskee jokaista yksittäistä (particular) tekijää ja tapausta. Ja tässä tapauksessa todisteet viittaavat siihen että toisen puolen syytökset ovat perusteltuja ja toiset perusteettomia. Ja tämä nyt vaan on päinvastoin kuin laajemmasta voisi kenties arvata. Ja objektiivisuus tarkoittaa sitä että evidenssi on vahvempi kuin tilastollisesti paljastuva keskiarvo.

Tässä yhteydessä eteen on tullut myös lausuntoja joiden mukaan monet ihmiset toivovatkin poliisilta voimankäyttöä. He toivoisivat sitä jopa enemmän.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Koska oikeusvaltioiden periaatteisiin ei ole kuulunut se, että poliisien voimankäyttö olisi rangaistus. Itse asiassa ideaalina on se, että poliisi käyttää mahdollisimman vähän kaikkea voimaa. Se saa rinnastua enemmänkin itsepuolustukseen. Oikeat rangaistukset jaettaisiin oikeusistunnoissa. Ja tuomiotkaan eivät sivistysmaissa yleensä ole ruumiillisia rangaistuksia. Eli rangaistukset ovat sakkoja ja vankeutta eivätkä esimerkiksi ruoskintaa tai edes julkisia häpeärangaistuksia joissa tullaan kahlituiksi ja tomaateilla heitellyiksi. Fyysisiä rangaistuksia, kuten varkaiden käsien katkominen, eivät kuulu sivistysvatioiden "maan tapaan". Ja Suomi on tällainen maa.

Toisin sanoen ne jotka toivovat että poliisit käyttäisivät enemmän väkivaltaa eivät joko (1) elä "maassamme maan tavalla" vaan heijastavat asenteita jotka ovat enemmänkin maahantuontitavaraa sellaisesta eetoksesta josta esimerkiksi ISIS tunnetaan tai sitten (2) he sanovat että poliisi ei suorittanut tehtäväänsä, eli ei esimerkiksi hallinnut mellakoitsijoita ja saanut heitä talteen.

Itse näkisin että objektiivisesti vain toinen näistä vaihtoehdoista on mahdollinen jos nämä poliisin voimankäytöstä intoutuvat ottavat objektiiviset tosiasiat objektiivisina. Mutta kun muistaa minkälainen suhde näillä ihmisillä on "objektiivisuuteen" voi laskea asioita hieman uudella tavalla.

Kissanlistijäiset

"Keski-Uusimaa" (lehti jossa on makuuni sana "uusi" liikaa) kertoi siitä miten Järvenpässä on rääkätty kissaa. "Facebookissa levinnyt kissanrääkkäysvideo on johtanut rikosilmoitukseen. Itä-Uudenmaan poliisi kirjasi rikosilmoituksen tiistaina. Videolla nuori mies kohtelee kissaa epäasiallisesti. Tapausta tutkitaan eläinsuojelurikoksena." Samasta tapauksesta on kerrottu muuallakin "Itä-Uudenmaan poliisi on kirjannut kansalaisen tekemän ilmoituksen perusteella rikosilmoituksen Facebook-sivustolla julkaistusta videosta, jossa nuori mies kohtelee kissaa epäasiallisesti. Rikosilmoitus on kirjattu nimikkeellä eläinsuojelurikos. Teon tapahtumapaikkakunta on Järvenpää. Poliisin saamien tietojen mukaan kissa on nyt omistajansa hallussa. Kissan tämän hetken kunnosta poliisilla ei ole tarkempaa tietoa."

Olen asunut Järvenpäässä ja olen facebookissa Järvenpää -ryhmässä. Siellä tämä asia liitettiin maahanmuuttajateemaan. Se herätti keskutelua ja jonkin verran moderointia. En läväytä tässä esille pahimpia. Mutta läväytän esiin jotain. Aloitan kenties relevanteimmalla kuvankaappauksella. Siinä Heidi Siltala kuvaa tilanteen.

Kommentti on toki sen verran "hommafoorumin" termistöä vilisevää että on hieman vaikeaa ottaa kirjoittajan vilpittömyyskehotuksia aivan täydestä. Mutta ratkaisevaa on että se kuitenkin pyrkii periaatteessa sopuisuuteen. Periaatteessa tämä toki tehdään varsin asenteellisesti. Mutta kuitenkin. Tapauksen perusmekaniikka tuli kuitenkin selväksi. Tämä on asianomistajan, tai kissanomistajan, kulma asiaan. Häntä ei tietenkään voi ottaa silminnäkijänä ja todistajana sellaisenaan. Mutta hän kuitenkin linkittää videoaineistoon joka on evidenssiä. Hän korostaa että rääkkäys ei ole erityisen julmaa, esimerkiksi silpovaa. Enemmän retuuttamista. Ja hän tekee kuten rikoksen uhrin täytyykin. Eli ilmoittaa asian poliisille. Hän ei kehota lynkkauspartioihin tai liitä tätä maahanmuuttajien kulttuuriseksi, kenties jopa geneettiseksi, erityispiirteeksi. Tässä mielessä asenteellisuus on siis oman, varmasti rakkaan, kissan kohtalosta johtuen ymmärrettävää. Ja sitä pahastumista ja asenteellisuutta ei käytetä ylilyönnin masinoimiseen. Toiminta ja aktiot pysyvät kohtuudessa. En voi sanoa hirveästi pahaa tähän.

Palstalla tapahtui toki muutakin. Siellä oltiin liikkeellä "mitäs minä sanoin" -asenteella. Puolustuksenaihe oli muodikkaa⚡⚡ti MV -lehti. Ja kommentaattori Tomi Jeskasen oma nohevuus.

On hyvä huomata ripeys. Itselläni on tosin ollut yleensä sellainen ajatus, että tunnun olevan aika usein myöhässä ajankohtaisiin aiheisiin reagoinneissani. Prosessi tuntuu olevan niin että jokin asia tulee muodikkaaksi. Ja siinä ajassa kun minä ehdin lukea aineistoja ja tutustua taustoihin ja varmistamaan mitä on todella tapahtunut, on kulunut kaksi päivää ja asia on jo ei-muodikas. Olen ajatellut että tämä johtuu siitä että asioiden tarkistamiseen menee helposti aikaa ja nykyaika suosii enemmän huomiohuoraamista jossa ei ole väliä mitä todella on tapahtunut vaan se että "tavallinen kansalainen voi helposti päätellä mitä on todella tapahtunut". Esimerkiksi yksittäisissä rikoksissa ei nähdäkseni ole mitään "on helppoa nähdä kuka todella on syyllinen". Sen takia meillä on poliisi ja tuomioistuimet. Mutta koska tämä teko on yltänyt esitutkintaan asti, on syytä huomata että vaikka otsikko tuomitseekin ennen oikeudenkäyntiä, on kissanpiinausvideo sentään "julkista tietoa". (Poliisi voi sitten ratkaista esimerkiksi sen onko tämä väärennös vai ei. Sitä ennen on kuitenkin jonkinlaisia syitä uskoa että teko on todella tapahtunut.) Viikko kertookin ehkä siitä että "massamedia" ei heitä kymmentä epäilystä nopeatempoisesti heti kun voidaan ja sitten juhli siitä että näistä kymmenestä jokunen osuu oikeaankin. (Vahvistusharha on ihmisillä vahva. Väärä ja valheellinen uutinenkin on "sitä tarinaa" jota tuo kissanrääkkäys sitten vahvistaa floodaajan omassa päässä. Ei tosin juuri missään muualla.) Tässä mielessä tämä kommentti on kenties tarpeettoman voitonriemuinen. Mutta ei kuitenkaan läpeensä asiaton. Se "jollain tavalla" oikeuttaa olemassaoloaan.

Mutta omituisiakin tapahtui. Koska kyseessä oli sosiaalinen media, päädyttiin tässä tekemään erikoinen asia. Nimittäin "vieraisillakäynti". Riikka Pajula ja muut halusivat käydä kasvokkain kommunikoimassa.

Ajatus on tässä tietenkin helposti lynkkaushenkinen. Ketjua seuranneena uskallan kuitenkin sanoa etä kysymys ei ollut tästä. Siellä haluttiin käydä keskustelemassa. (Tästä kulmasta otan hieman tarkemmin tässä samassa blogauksessa alempana.) Merkittävää on että asia haluttiin keskustella ikään kuin laillisen asianhoidon ulkopuolelta. Tämä ei sinällään ole paha asia. Meidänkin perheessä on joskus yritetty niinkin tehotonta strategiaa kuin kiusaamistapaukseen osallistuneiden kanssa keskustelua ja sopimista virastosysteemien ulkopuolella. (Mikä on kyllä naïvisti tehty.)

Tämä kommentointi kuitenkin herättää hyvin omituisia kysymyksiä. Kysymyksiä siitä että miksi normaalisti ei puututa tälläisiin? Esimerkiksi koulukiusaajien luo ei mennä massalla tekemään samanlaisia vierailuja. (Meidän koulussa oppilaiden enemmistö tasan tarkkaan tiesi että minuun kohdistui "asioita" ja he tasan tarkkaan tiesivät myös "ketkä niitä asioita tekivät".) Eläinrääkkääjiä, humalassa autoa ajavia tai käsilaukkuvarkaita ei käydä tällä tavalla jututtamassa. Joten on selvää että epäanalogiseen käytökseen syynä ei ole vain suhtautuminen eläinrääkkäykseen. Vaan nimenomaan tekijän identiteetti.

Toinen omituisuus oli se että toistuvana teemana ketjussa oli myös se, että asiayhteyteen tuotiin raiskaaminen ja pedofilia. Videolla olevat miehet olivat syyllistyneet eläinrääkkäyskääkkäykseen. Eivät olleet raiskanneet esimerkiksi sen tallin hevostyttöjä. Jolloin täytyy kysyä että miksi ihmeessä näiden maahanmuuttajien kanssa halutaan keskustella näistä teemoista? Eihän varastakaan syytetä murhasta vain siksi että hänen suvussaan on murhamiehiä.

Tämä kaikki itse asiassa korostaa oikeusvaltion perusperiaatteita. Oikeusvaltiossa oikeus on tavallaan valtiolla. Poliisin tehtävänä on tutkia ja ottaa kiinni ja tuomarit ja lakimiehet ovat tuomiota varten. Tuomion panevat toimeen siihen määrätyt instanssit. Ihmisiä kohdellaan tässä byrokratiamyllyssä niiden tekojensa mukaan mitä he ovat todistetusti tehneet eikä sitä kautta mitä kansanryhmää he edustavat. Näin ollen sinänsä vakava ja iljettävä ja raukkamainen eläinrääkkäysasia on aivan oikein sysätä poliisille ja tästä tulee sitten tuomita. Jos laki määrää tästä karkoituksen niin sitten näin tapahtuu. Tämä ei ole kuitenkaan yksilöiden, ei edes "massavierailijoiden" hallussa.

Itse asiassa oikeusvaltion perustalle yleensä nähty herra Montesquieu voisi olla äimistynyt siitä miten sama sosiaalinen ryhmittymä suorittaa sekä rikoksesta raportoinnin, että syylliseksi tuomitsemisen että sitten lähtee vielä suorittamaan rankaisuakin asiaan liittyen. Kaikki nämä tahot pitäisi pitää aika tavalla erillään. Lainsäädäntö, eli se mikä on väärin, pitäisi pitää erillään tuomiovallasta. Ja niin edespäin. Oikeusvaltiossa eläville näiden periaatteiden pitäisi olla melko ilmiselviä. Mutta toistuvasti voidaan nähdä että näin ei ole.

Ajatus vierailusta oli selvästi monille rauhanomainen. Mutta mukana oli kommentaattoreita joiden mukaan mukaan olisi hauskaa ottaa pesäpallomailaa. Erityisesti Andro Lehismaa kannusti omalla nimellään ja naamallaan tämänlaista käsittelyä. Onneksi palstalla toivottiin erikseen maltillisuutta ja korostettiin että rohkeat tulevat ilman tämänlaisia varustuksia. Kuitenkin jo tämä muistuttaa, että tälläisessä spontaanissa ei-ilmoitetussa-mielenosoituksessa ja tämän tyylisessä mielenilmauksessa on helposti tilaa ns. korpilaille. Pesäpallomaila sopii tälläisessä yhteydessä "keskustelussa" perinteisesti paikkojen rikkomiseen ja ihmisen paikkojen rikkomiseen ynnä murhavälineeksi. Lehismaa toi selvästi esiin sen että tässä ei pelata pesäpalloa maahanmuuttajien kanssa. Hän toki varoi sinänsä ovelasti täsmentämästä että rikkooko hän ihmistä vai paikkaa vai onko väline väkivallalla uhkaamista. Jokainen näistä konteksteista ei toki liene laillinen joten tällä varovaisuudella "ei saavuteta henkisesti kovin paljoa".

Olen laajemmin myös erityisen ihmeissäni siitä että jos kissan kiusaamisesta pahastutaan niin että halutaan hakata maahanmuuttajia pesäpallomailalla, ollaan selkeästi menty sellaiselle tasolle jossa "prioriteetit heittävät" enemmän kuin jonkin verran. Olen tottunut sellaiseen ajatukseen jossa "eläimet ei kuitenkaan ole ihmisiä". Eli ihmisten arvo olisi suurempi. Tämä on yleinen erityisesti konservatiiveilla ja oikeistolaisilla. Ja niillä tahoilla jotka nyt ovat sitten maahanmuuttovihamielisiä. Tässä mielessä pesäpallomailan, eläinrääkkäyksen ja ihmiseen kohdistuvan väkivallan kolmio vaikuttaa "jokseenkin epäsuhtaiselta".
1: Tämä tosin voi johtua vain siitä että en ole ottanut mukaan mahdollista tapaa koherentisoida tämä jännite. Onhan mahdollista murtaa tämä pesäpallomailakäsittely sillä, että oletetaan että maahanmuuttajat eivät ole ihmisiä. Jos he oletetaan eläimiksi, kyseessä on kosto "samalla mitalla". (En tosin ymmärrä miksi ihmisten lait koskisivat eläimiä.) Toisaalta toinenkin keino asiaan on. Jos nämä ihmiset olettavatkin että maahanmuuttajat eivät ole edes eläimiä ei mitään jännitteitä ja kaksoisstandardeja ole. Jos näitä oletuksia on tehty niin johan on sairas kulttuuri näillä "pesari-ihmisillä". Ja jos näitä ei ole tehty, niin johan ovat epäloogisia toopeja joiden voisi olettaa olevan peräisin jostain sellaisesta geenipoolista jonka kognitiiviset kyvyt ovat siellä Gaussin käyrän heikommassa hännässä.

---

Miksi en suttaa nimiä? Koska sitaattioikeus. Tuon lausujien identiteetit esille julkisuuteen samalla oikeutuksella millä MV -lehti niitä toistuvasti tuo silloin kun kyseessä ovat maahanmuuttajat.

Kriisikokous

Sipilä piti eilen paljon puhutun kriisikokouksen. Aiheena oli yksinkertaisesti se, että "Sipilän mukaan Suomessa on pohdittava lainsäädännön muuttamista sen suhteen, miten turvapaikan hakemisen aikana tehdyt rikokset vaikuttavat turvapaikkapäätökseen."

Teon taustalla oli yksi tietty rikos. Kempeleellä tapahtunut 14 -vuotiaan raiskaus. Huhumylly asian tiimoilla oli melko suuri. "Takkirauta" -blogikin kirjasi esiin näkemyksen jonka mukaan raiskattu olisi Sipilän sukulainen. Koska Sipilä oli aiemmin antanut omistaan tiloja maahanmuuttajille, joten nähtiin että raiskaus osui jotenkin oikeaan kohteeseen. "Netissä nimittäin kiertää huhu: kyseinen tyttö olisi pääministeri Sipilän veljentytär. Muistanemme, miten pääministerimme jokunen aika sitten tarjosi asuntoaan turvapaikanhakijoille. Ja muistanemme, miten ruukinmatruuna tajusi siinä vaiheessa, että pääministerimme on sekä naiivi, kyvytön että vihjeetön. Ja muistanemme, miten eräs nimeltämainitsematon kansanedustaja totesi, että toivottavasti joku suvakki tai hänen lähisukulaisensa joutuu raiskauksen uhriksi - sitten vasta silmät aukeavat. Jos sittenkään. Onko tämä kyyninen toive nyt toteutunut?"
1: Asenne ei toki ole vieras. Esimerkiksi Ville Paavolainen kirjoitti siitä miten hän ei sure Pariisin uhreja. "Aivan kuin kukaan ei olisi arvannut tämän olevan tulossa. Oikeasti? Siis aikuisten oikeisti? Paitsi, että unohdin sen itsepetoksen..." Kertoo melko paljon ihmisestä ja kulttuurista jos hän ei ole pahoillaan naivin idiootin vuoksi siksi että tämä tuhoutuu liiallisen kaunosieluisuuden vuoksi. Olen itsekin kyyninen ja pessimistinen ihmisiä kohtaan, mutta pidän viatonta hölmöä lapsenkaltaisena ja siksi surtavana uhrina.

Olin hitusen äimistynyt siitä että kaikista raiskauksista ei tehdä kriisikokouksia. Esimerkiksi voitaisiin pitää kriisikokous siitä onko Putkosen raiskaustuomiohistoria peruste estää häntä toimimasta poliittisissa vastuutehtävissä. Sillä laki sallii sen nykyään joten olisi todella syytä miettiä asiaa. Samalla voitaisiin miettiä pitäisikö Oulun Rajakylän alueella raiskanneille tehdä kaikki se mitä netissä huudeltiin kun huhuttiin että joukkoraiskauksen tekijät olisivat olleet maahanmuuttajia. ; Näytti kovasti siltä että Rajakylän raiskaus oli vakava rikos ihmisyyttä kohtaan niin kauan ja vain niin kauan kuin tekijän identiteetti ja kulttuuritausta oli tietty. Ja sen jälkeen asialla on yhtä vähän merkitystä kuin poliittinen vaikuttaja Putkosen raiskaustuomio. En siis nimenomaan vähättele raiskauksen vakavuutta vaan korostan että tuomion olisi oltava yhdenmukainen. Raiskaus on raiskaus on raiskaus ja raiskaaja on raiskaaja on raiskaaja. (Ja korostaakseni ilmoilla ollutta moraalista kulttuuria muistutan että ei tietenkään ole mitään "entisiä raiskaajia", vaan latentteja raiskareita joiden kulttuurillinen ellei peräti geneettinen ominaispiirre..)

Saku Timonen korostikin tähän, itseäni vahvemmin juristin otteella, että kriisikokous rikkoo oikeusvaltioiden perusperiaatteita vastaan. "Oikeusvaltion johtava rikosoikeudellinen periaate on syyttömyysolettama. Se tarkoittaa sitä, että jokaista pidetään syyttömänä siihen asti, kunnes hänet oikeudessa todetaan syylliseksi. Tässä tapauksessa epäiltyjä ei oltu vielä edes kuulusteltu, kun heidät julistettiin syyllisiksi." Ja jos rotu (puheet "geneettisistä piirteistä" ovat määritelmällisesti rasistisia) ja uskonto ovat syyllisyyden todistajia, niin aika paljon lisääkin on hylätty. Lisäksi Sipilä on ottanut oman osansa hyvin erikoisella tavalla. "Oikeusvaltiossa noudatetaan vallan kolmijakoa. Se tarkoittaa sitä, että lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja täytäntöönpanovalta ovat erillään. Lainsäätäjä ei tuomitse, tuomari ei säädä lakeja eikä tutkinta- ja täytäntöönpanoviranomainen tee kumpaakaan näistä. Eilen lainsäätäjäjä eli maan pääministeri otti melkoisen selkeästi kantaa tähän yhteen rikokseen eli puuttui esitutkintaan. Samalla hän käytännössä julisti tuomion ja antoi mallia kaikille muillekin tuomitsijoille."

Koominen twisti olikin sitten siinä että laki oli jo valmiiksi sellainen että raiskauksesta tuomittu karkotetaan. Joten olen bonusihmeissäni siitä, että tehdään kriisikokous siitä onko laki ajan tasalla, kun tosiasiassa laki tällä hetkellä on sellainen että vakavasta rikoksesta hommattu syyllisyys on peruste turvapaikan eväämiseen. Eli laki on ajan tasalla siinä mihin sitä olisi haluttu muuttaa. Muuttaa entiselleen. Pääministeri joka ei ole perillä siitä tietystä laista josta pitää kriisikokouksen.

En uskonut että päätyisin sanomaan tämän ääneen ; Helvetti että olen iloinen siitä että äänestin Päivi Räsästä.

Lapsista ja diktaattoripelistä

Viime päivinä on puhuttu melko paljon tutkimuksesta joka on nimetty "The Negative Association between Religiousness and Children’s Altruism across the World". Siinä havaittiin että uskonnollisten perheen lapset ovat ilkeämpiä kuin uskonnottomien. Kirjoitin tähän liittyen omaan blogiinikin hitusen. Viittasin tällöin sen yhteydessä ankarasti sanamanipulointiin ja mielikuviin. Tähän oli syy. Tämän syyn tarkempi läpikäyminen on minusta asiallista. Jos ei muutoin, niin sen vuoksi että aihe on selvästi herättänyt tunteita, maailmankuvasta riippuen intoa tai vihastusta. Ateistit ovat pitäneet tätä jopa todisteena siitä että uskovaiset ovat pahoja. Ja toisaalta olen esimerkiksi saanut kuulla sosiologi Muukkoselta, että tämä tutkimus oli niin huono että se asettaa koko sen julkaiseen lehden julkaisulinjan kyseenalaiseksi.

Nähdäkseni totuus on jossain tässä välissä. Kritiikin ytimessä on diktaattoripeli ("dictator game"). Se on menetelmänä hieman ongelmallinen. Se ei ole täydellinen mittari koska sen antamiin lopputuloksiin vaikuttaa hyvin paljon se, mitä koehenkilö uskoo häneltä odotettavan. Siksi diktaattoripelin kohdalla voi käydä niin, että samat ihmiset, jotka ovat antaneet eniten, ovat myös ottaneet toisilta eniten kun testiasetelma on käännetty.

Diktaattoripelistä

Diktaattoripeli on mm. taloustieteen nobelisti Daniel Kahnemanin kehittämä malli. Kahneman julkaisi sen Jack Knetschin ja Richard Thalerin kanssa 1986 julkaisussa "Fairness And The Assumptions Of Economics". Diktaattoripeliä on käyttänyt sitä ennen kaikkea käytetty behavioral economicsin kehittämisessä. Sen pääsovellusaluetta on ollut se, että ihminen ei ole itsekäs omaa etuaan rationaalisesti laskelmoiva olento. Se on testijärjestelmänä kuitenkin hyvin paljon tutkimuksessa käytetty. Se on menetelmänä enemmän "suuntaa antava kuin väärä" ja "kontroversiaali kuin roskaa". Tässä mielessä Muukkosen lausunto on selkeästi liioitteleva.

Peli muistuttaa hieman klassista ultimaatumipeliä jossa on kaksi osapuolta. Toinen saa jakaa "potin" haluamallaan tavalla ja toinen joko suostuu tai ei suostu jakoon. Jos ultimaatumipelissä toinen ei suostu diiliin kumpikaan ei saa mitään. Ja jos tämä suostuu, niin sitten jaetaan sen mukaan mitä on ehdotettu. Teoriassa "suostuja" saa aina enemmän suostumalla vaikka miten huonoon diiliin, mutta näin ei käy. ; Diktaattoripeli ei ole ultimaatumipeli. Se on kuitenkin siitä tehty muunnelma. "Jakaja" on diktaattori joka jakaa potin. Suostujaosapuoli on passiivinen eikä tee mitään. Tämä muutos johtaa siihen että diktaattoripeliä ei itse asiassa pidetä lainkaan pelinä. Sen sijaan sen avulla mallinnetaan ja testataan valintateorioita.

Diktaattoripelin käyttö tässä tutkimuksessa oli melkoisen helppotajuista. Jean Decetyn tutkimusryhmä antoi 1 170 lapselle tarroja. Lapset olivat 5-12 vuoden ikäisiä ja olivat kuudessa eri maassa, USA:ssa, Kanadassa, Jordaniassa, Turkissa, Etelä Afrikassa ja Kiinassa. Ja heille sanottiin että he saavat pitää tarrat. Sen jälkeen lapsille sanottiin että kaikki koulun lapset eivät saa tarroja. Kaikille jakamiseen ei olisi aikaa. Joten jos lapset halusivat, he voisivat laittaa osan tarroistaan kirjekuoreen joka sitten jaettaisiin muiden kanssa. Kuoreen ei saanut omaa nimeä.

Se, mikä tutkimuksen teema oli noin pääpiirteittäin oli se, että sen perusteema oli esitelty kielen ja käytöksen välinen jännite. (Tämä ns. teologisen korrektiuden teema on itselleni hyvin rakas.) Vanhemmat saivat kuvata lapsiaan ja sitten lasten käytöstä arvioitiin. Havaittiin, että uskonnollisten kotien vanhemmat kuvasivat lapsiaan positiivisemmin. Lapsia kuvattiin empaattisimpina, oikeudenmukaisimpina, reilumpina ja herkimpinä. Mutta kuten koulukiusaajaperheissä joskus käy, vanhempien tunteet tosiasioiden edessä voi olla "ei meidän poika". Ja kun lasten tosiasiallisia asenteita ja käyttäytymistä katsottiin, niin ne eivät vastanneet vanhempien odotuksia siinä mielessä että uskonnottomat lapset olivat testitilanteessa anteliaampia kuin uskonnolliset ja olivat halukkaampia antamaan tarroja tovereilleen. Koe näytti myös, että uskonnottomat lapset myös epätodennäköisemmin tuomitsivat toisten ihmisten loukkaamista tahallisiksi muiden pahantekoa. Halu rangaista oli pienempi.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin että kristityt olivat anteliaampia kuin muslimit. Mikä herätti itsessäni hieman huvittuneisuutta siinä mielessä että ainakin Suomessa on viime aikoina keskusteltu erityisesti islamkysymyksestä. Ja jos itse tutkimuksen aineistoon olisi tutustuttu "metakeskustelun" sijaan uskoisin että tämä "muslimit on pahempia" olisi otettu varmasti jossain paikoissa esiin. Mutta koska näin ei ole tehty on tartuttu käytännössä poikkeuksetta "ateismi vs. kristinusko -teemaan".

Sitten itse tutkimuksen katsomiseen.

Olin ilahtunut siihen tapaan jolla areiopagilla käsiteltiin tätä tutkimusta. Siinä on Jonathan Jongin tutkimuksen läpikäynti. Sen perusteesi on se, että tutkimus ei ole täysin roskaa. Se on "monella tavalla vaikuttava". Artikkelia koristavat uskonnollisten ihmisten lähteissä melko harvinaiset lausunnot, kuten "On varmasti totta, etteivät ihmiset tarvitse uskontoa ollakseen moraalisia." Kokonaisuus toki puolustaa että tutkimus ei tue sitä että uskovaiset olisivat pahoja ihmisiä tai että uskonto tuhoaisi yhteiskunnan. "Voimme kuitenkin jo nähdä, ettei siihen ole vain yhtä vastausta, kuinka uskonto tarkalleen ottaen vaikuttaa moraaliin." Kokonaisuuden voisi tiivistää ajatukseen "Kirjoittajat saattavat olla oikeassa sanoessaan, että heidän tuloksensa haastavat ajatuksen siitä, että uskonto on välttämätön moraaliselle kehittymiselle, mutta tämä tuskin on uusi löydös. Toivottavasti tämä on viimeinen naula siihen arkkuun. Mutta mitä siihen tulee, että onko sekularisaatio hyvä asia ”ihmisten hyväsydämisyydelle”, sen osalta asia riippuu siitä, mitä ”ihmisten hyväsydämisyydellä” tarkoitetaan."

Tässä areiopagin kritiikissä keskityttiin hyvyyden kontekstointiin ja sen määrittelyyn. Esimerkiksi siinä kysyttiin että "Onko todella niin, että on hyväntahtoista sallia pahanteko toisia ihmisiä kohtaan näitä loukkaamalla ilman rangaistusta (tai kevyesti rangaisten)?" Kysymys on, omasta kostonhimostani johtuen, hyvin relevantti. Voiko olla niin että halu rangaista on osa hyvyyttä? Onko niin että jos ihmisen tavoitteet lukee ilkeimmän kautta ja tirvoo heitä varmuuden vuoksi tiilellä naamaan niin että tässä opetettaisiin ihmisille puhdasta seurausetiikkaa hyvin konkreettisesti? (Oikeasti kysymys pitää tietenkin muotoilla hieman lempeämmäksi. Mutta kysymys säilyy.) "Itse asiassa myös tarrojen luovuttaminen on tulkinnoille avoin asia. Ehkäpä uskonnolliset lapset ovat herkempiä jakamaan tietyille ihmisille, kuten heidän omaan viiteryhmäänsä kuuluville lapsille (tai sellaisille ihmisille, jotka ovat puutteenalaisia tai ansaitsevat sen)." Tässä otettiin määrittelyn tueksi sen että tätä nimenomaista tutkimusta voi kritikoida myös sitä, ettei siinä missään näy miten sosioekonomiset ja kulttuuriset tekijät on vakioitu vai onko niin tehty lainkaan. Lopputulema on näin ollen enemmän "suuntaa antava" kuin lukkoonlyöty. Tämä ongelma tosin on kaikissa tällaisissä tutkimuksissa. Yhteiskunnassa ja ihmisissä on niin paljon muuttujia että niiden kaikkien kontrolloiminen on vaikeaa.

Itse haluaisin kuitenkin huomauttaa että diktaattoripeliin liittyy itse asiassa jännittävä lisämutka ; Epiphenom -blogissa korostetaan, että jo edellä mainitsemani pelin heikkoudet itse asiassa eivät tuhoa tämän kyseisen tutkimuksen relevanssia. Koska sitä kautta saadaan irti lähinnä muutos siihen mitä tämän tutkimuksen tulokset tarkoittavat. Blogissa viitataan annettuun kritiikkiin - kritiikkiin joka keskittyy diktaattoripeliin. Ja jos mahdollisena vääristymän lähteenä on se, että "...altruism in the ‘Dictator Game’ might be a result of conforming to social expectations under the watchful eye of the experimenter." niin se muuttaa tulkintaa eikä tuhoa tutkimusta. "But that does not undermine this study, nor any of the other studies that have found religious people are more altruistic (under certain circumstances) in the very same Dictator Game." Sillä se itse asiassa antaa vaihtoehtoja siihen mikä selitys havaitun olemassaolevan altruismin takana voi olla "What it shows is that kids in atheist families are either brought up with greater social expectations of altruism, or are more sensitive to and aware of cultural norms around altruism. It might explain why they are more altruistic – but it doesn’t take away from it!" Silti epiphenomissakin korostetaan - juurikin areiopagin hengessä - että tutkimusten mukaan uskontojen vaikutukset vaihtelevat paikasta toiseen hyvinkin runsaasti. Näin ollen tuloksista ei voi tulkita "niin paljoa" että voitaisiin tuomita koko uskonnon pahuus.

"Aseistautuminen" ja sen "rationaalisuus".

"Hallintoalamaiset eivät ole tyhmiä?"
Puhukaa vain omasta puolestanne.
Tämä hallintoalamainen on ainakin
helvetin hölmö!

"Takkirauta" -blogissa otettiin kantaa siihen miten poliisin mukaan ihmiset ovat ostaneet sokaisevia turvasumutteita hämmentäviä määriä. Poliisi ei osaa selittää ilmiötä. Onneksi meillä on asiantuntijoiden lisäksi blogisteja jotka eivät saa käsiinsä samaa määrää kuin poliisivirkamiehet ja jotka kykenevät luomaan tämän ei-datan puolesta parempia induktioita. Esimerkiksi "Ruukinmatruuna osaa selittää. Hallintoalamaiset eivät ole tyhmiä." paistaa syväanalyysiä jossa näkyy aineistoon ja tilastoihin ja niissä tapahtuviin trendeihin tutustuminen.

No, siitä huolimatta pidän blogistin esittämää tulkintaa jokseenkin uskottavana. Perusselitys on "Ihmiset eivät luota valtioon vain siksi, että se sanoo olevansa heidän hallitsijansa ja se sanoo olevansa heidän järjestyksenpitäjänsä. Valtion on lunastettava tämä luottamus. Sen on lunastettava tämä luottamus joka päivä, joka viikko, joka kuukausi, joka vuosi. Pelkät sanat eivät riitä. Siihen tarvitaan tekoja." Tässä ajatuksessa on vähintään jonkinlaista viisautta. On selvää että ihmiset elävät jonkinlaisissa turvallisuustilanteissa. Jos esimerkiksi rikostilastot räjähtävät käsiin ja kaikkialla tehdään toistuvasti väkivaltarikoksia, ei auta että valtio selittää kaiken olevan kunnossa. "Takkiraudassa" tästä päästään jopa lynkkaamiseen asti "Vanha sosialisti Jukka Kemppinen totesi omassa blogissaan eräälle kommentoijalle, että "sinäkin voisit olla mukana lynkkausporukassa". Ruukinmatruunan on pakko tunnustaa, että niin ruukinmatruunakin voisi. Lynkkausporukat ovat signaali siitä, että yhteiskunnan omat järjestyksenpito-, rankaisu- ja väkivaltamekanismit ovat joko kyvyttömiä tai haluttomia hoitamaan tehtäväänsä. Tällöin suora seuraus siitä on, että vääryyttä kärsineet ottavat oikeuden omiin käsiinsä."

Valitettavasti tämä ei ole tosiasiassa asiantila. Rikostilastot eivät ole räjähtäneet käsiin. Itse asiassa kun katsotaan rikostilastoaineistoja, voidaan huomata että tällä hetkellä on vähemmän vakavaa väkivaltarikollisuutta kuin minun lapsuudessani. Siihen vain suhtaudutaan vakavammin. Samoin kun katsotaan rikosten tekijöitä, tilastojen valossa meidän pitäisi pelätä enemmän juopporemmiemme kavereita ja parisuhdekumppaneitamme kuin mitään muuta.

Rikostilastot eivät ole räjähtäneet käsiin maahanmuuton seurauksena. Sen sijaan meillä on kourallinen tosiasiallisia medianäkyvyyttä saaneita tapauksia joiden tilastollinen paino on hyvin pieni. Sellaisia kuin Tapanilan joukkoraiskaus. On toki selvää että joka ikinen yksittäinen rikos on ikävä asia. On toki myös selvää että Tapanilan joukkoraiskaus oli äärimmäisen törkeä rikos. Kuitenkin jos katsotaan ihmisten riskiä joutua rikoksen uhriksi, tämänlaiset eivät paina kovin paljoa.

Näenkin että tähän liittyvä pelko on samaa sukua kuin se, että ihmiset pelkäävät lentokoneella lentämistä enemmän kuin autolla ajamista. Vaikka auto-onnettomuusia tapahtuu sekä määrällisesti enemmän että tilastollisesti per matkustettu kilometri ja per matka enemmän kuin lentokoneella. Tämä pelon väärinasettuma on luonnollista. Ja se ei perustu tosiasioihin vaan kokemuksiin. Ja niitä levitetään narraatioilla eikä tilastoanalyyseillä. Esimerkiksi tälläisestä narraatiosta voi saada seuraavan luonnehdinnan em. linkatusta blogista "Siellä, missä on paljon yksinäisiä toimettomia nuoria miehiä, naiset ovat hengenvaarassa. Vielä pahempi tilanne on silloin, kun kyseiset nuoret miehet edustavat uskontoa, joka on tunnettu väkvialtaisuudestaan, sekä geeniklusteria, jonka keskimääräinen ÄO on suomalaista selkeästi alhaisempi sekä testosteronitaso korkeampi."Pelko ei siis kohdistu siihen että kostettaisiin kasvanutta ja toteutunutta rikollisuusmäärää.Se on enemmän pelkoa siitä mitä uskotaan tapahtuvan tulevaisuudessa. Joka taas on teoria joka vaatisi kunnollista aineistoanalyysiä.

Samaa narraatiota voi löytää lehdistöstä paljonkin. Esimerkiksi kun "Raivon ensyklopediassa" katsotaan Sari Heliniä journalistina, nousee esiin se miten ihmiset saadaan kokemaan sitä että rikoksiin ei puututa silloinkin kun niihin puututaan. On helppoa kirjoittaa, että "Helsingin käräjäoikeuden tuomiot Tapanilan raiskauksesta tarkoittavat maallikolle, että tekijöitä ei rangaistu. Naisen saa siis Suomen lain mukaan raiskata" ja unohtaa että "Rangaistus joko on tai ei ole. Rangaistus voi olla jonkun mielestä perustellusti tai perusteettomasti kohtuuton tai riittämätön, mutta se on kiistatta olemassa. Jos jokin on rangaistavaa, se ei ole luvallista eikä sallittua. Se on silloin kiellettyä. "Naisen saa siis Suomen lain mukaan raiskata". Kuinka hölmö tämän kirjoittaja oikein on? Millä logiikalla jokin on sallittua, jos siitä saa ehdollista vankeutta, joka on muuten suomalaisessa systeemissä varattu kohtalaisen vakaviin rikoksiin syyllistyneille?"

Kuitenkin minä hyvin ymmärrän että aseistautuminen todennäköisesti selittyy tällä uhan kokemisella. Olen nimittäin omakohtaisesti siitä hauskassa tilanteessa että minut todennäköisesti voidaan laskea "asehamstraajaksi" jossain mielessä. Jos Takkiraudan blogistilla tilanne on seuraava : "Meillä on kellari täynnä kylmiä aseita, kiitos historianelävöittämisharrastuksen, ja molemmilla meillä roikkuu parisängyn tolpassa bowiepuukko. Sillä tavoin, että sen saa unenpöpperössäkin siitä irti. Lisäksi posti toi meille taannoin kaksi gladiusta, puoliso osti balisongin ja ruukinmatruuna itse pusherin." niin minä en jaksa edes luokitella talossamme olevia teräaseita. On käytännössä mahdotonta kulkea talossamme metriä ilman että käsillä on jokin lyömäase. Ne ovat pääasiassa koristekäyttöön.

Ja jollain tavalla miekkailuharrastukseni voidaan myös sitoa uhan kokemiseen. Kaiken alkuna ja juurena on jossain mielessä "se tietty" saamani tappouhkaus. Se kannettiin anonyymisti postilaatikkoon, ei postitettu. Se oli hyvin jännittävä saada koska näin välitetty viesti kertoo enemmän kuin pelkkä postitettu viesti. Viestin tuoja todella tiesi missä asun. Ja halusi demonstroida tämän konkreettisesti.

Koska uhka oli tuntematon, suhtauduin siihen varsin vainoharhaisesti. Lopetin internetinkäytön omalla nimellä joksikin aikaa tyystin. Lopetin kreationismidebatin - uhkauksen saannin syyn. (Hikipedistin urani muuten alkoi siksi että tarvitsin muuta ajankulua. Ja siksi siellä olevaa nimimerkkiäni ei voi sitoa vakioihini, se on eri kuin mitä muualla käytän. Vaikka minulla on "legendaarisen sitoutunut suhde" omiin nimimerkkeihini. That's the reason!) Lisäksi muutaman viikon kannoin koko ajan teräaseita. Tämä sitten jalostui siihen että koin tarpeelliseksi harjoitella taitoja jotka saattavat tulla tarpeeseen. Nykyään keskustelen uskonnosta sitten tavalla joka demonstroi sitä että ryppyilystä on seurauksia. Se on varoitus niille jotka haluavat yrittää aggressiota. Ja vaikka minusta on helppoa saada tietoja, olen ollut hyvin tarkka siitä että puolisostani ei ole mitään linkkiä minuun internetissä. Ei yhteiskuvaa, ei mitään. Yhteytemme internetissä ovat "olematontakin olemattomat". Ja tämä ei ole vahinko.

Kun uhkailija sitten paljastui, ja johti siihen että tienasin itselleni gauntletit, paljastui että uhkailija oli luuseri. Olisin todennäköisesti voinut hakata hänet ennen harjoitteluakin. Toki tämä demonstroi siihen että "kristittyyn kreationistiin ei pidä luottaa". (Hän oli käynyt meillä jopa kylässä!) Uhka oli koettu ja tätä kautta relevantti. (Moni selittää että tappouhkaus ei merkitse mitään. No, yleensä ihmiset projisoivat omaa itseään erilaisiin tulkintoihin. Ja itse elän sen mukaan että lupaus on lähes sama kuin teko. Luotettavuus on juuri sitä että sen tekee mitä lupaa. Ja näin ollen tappouhkaus on minulle lähes sama kuin murha. Toki kunniattomia ihmisiä on. Mutta en pidä sitä lähtökohtaisena ja todennäköisimpänä skenaariona koska en itse ole sellainen. Haluan myös pelata varman päälle.) Onkin itse asiassa hauskaa huomata miten nukkumapaikan varustaminen on "Ruukinmatruunalle" tärkeää. Tosiasiassa kotiin tunkeutuminen on hyvin hyvin harvinainen rikos. (Edes Tapanilan joukkoraiskaajat eivät ulkopuolelta tukeutuneet kotiin kun uhri oli nukkumassa.)

Tämä viittaa siihen että tarve on enemmänkin suojella ideaa kodista ja turvallisesta paikasta. Ja tällöin on luontevaa varustaa se paikka jossa itse on avuttomin ja heikoin. Eikä se jossa hyökkäys todennäköisimmin tulee. (Koska tunteet ja narraatiot, eikä tosiasiat ja tilastoanalyysit.) Nauraisin, ellen tekisi itse täsmälleen samaa. (Minulla tosin on hukari. Koska bowiepuukko on mielestäni liian heppoinen. Hukari on täydellinen ahtaissa tiloissa taisteluun. Jos nukkuisin avoimessa maastossa varustautuisin varmaan jollain vielä isommalla. Koska suuri ase kertoo omanlaisensa narraation.)

Tässä mielessä epäluottamus maahanmuuttajiin on varmasti samaan tapaan "semirationaalista" kuin oma varautuneisuuteni. Se on jossain määrin sidottu johonkin tosiasia-aineistoon. Mutta tosiasiassa keskustelua johdetaan tunteilla (etenkin pelon tunteilla) ja siihen sidotuilla narraatioilla joiden tehtävänä on lähinnä validoida niitä tunteita niillä joilla niitä on. Näin keskustelu helposti vetoaa mutta ei argumentoi. Eli perustelut ovat uskottavia vain niille jotka uskovat johtopäätökseen jo valmiiksi.

Tämä ei toki ole samaa kuin absurdi epäjärkevyys. Itse asiassa voidaan nähdä että uhantunteiden lietsonta on tämänhetkisen Pers/Kusta -hallituksen pääteemoja. Taloudellinen uhka taas on sidottu lähes kaikkiin konflikteihin. Uhan kokemus voi olla perusteltu tai ei. Sen kohde on sitten hieman oma lukunsa. On selvää että kun natsi-saksassa syntyi juutalaisten tuhoamisvimma, sitä oikeutettiin sillä että Saksan kansa oli uhattuna. Kokemus uhasta oli varmasti aito. Näin ollen lynkkausmentaliteetti oli ymmärrettävissä. Ei 6 miljoonaa juutalaista (plus bonus) tuhottu ilkeyttä. Asenteet tekijöillä vertautuivat varmasti "korpilakiin" ja "itsesuojeluun".

Asia on siitä kiinnostava että viime vuosien arvokeskustelua seurattuani olen tavallaan helpottunut siitä että en ole maahanmuuttaja. Tämä olisi "tavallaan mahdollista". Menneinä vuosina on nimittäin paniikkipuhuttu erilaisista ihmisryhmistä. Muutama vuosi sitten uhaksi ei koettu maahanmuuttoa - itse asiassa monet maahanmuuttokriitikot kertovat miten heillä oli vaikeaa löytää samanmielisiä. Vihat kohdistuivat esimerkiksi uskonnottomiin. Eikä heidän puolustamiseensa nähty relevanssia.

Silloin taloustilanne oli parempi eikä valtio heitellyt uhkapuhetta. Nyt heittää. Ja arvokeskustelun ollessa eri asennossa ei uskonnottomia pidetä uhkana. Onkin tässä mielessä erikoista lukea vaikka siitä SPR:n kerääjän saaneesta uhkailusta. Siinä kun uhittelija kertoo siitä miten moni varustautuu ikään kuin sisällissotaa varten. Aivan avoimesti. Samoin on tietenkin kiinnostavaa kuulla siitä miten pakolaiskeskuksia vastaan on isketty tulella. (Esim. Lammilla ja Kouvolassa.) Näyttää siltä että maahanmuuttajia pelkäävät ovat päättäneet harjoittaa "ennaltaehkäisevää väkivaltaa" ja "kostamista ennen kuin tekoa on ehditty tekemään". Ja näin ollen toimivat juuri kuten pelkäävät maahanmuuttajien tekevän heille. Tämä on tietenkin asenteellisesti hieman omituista. Sillä miten tällä tavalla voidaan suojella joltain joka muistuttaa heitä itseään? Uhan kokemisen kautta reaktio on kuitenkin ymmärrettävä.

Nyt tätä tapahtuu maahanmuuttajille. Jos ulkopoliittiset asiat olisivat toisin, uhan kokemus todennäköisesti siirtyisi toiseen suuntaan. Esimerkiksi niitä vastaan joiden nähtäisiin tuhonneen yhteiskunnan yhtenäisyyden tai rahavarat vaikka sosiaalituin. Ennen, kun tilanteet olivat lievemmät, myös teot olivat polttopulloja pienempiä. Siksi esimerkiksi Prideen iskettiin kaasuaseella eikä polttopulloilla koska silloin arvokeskustelun uhkapuhe kohdistui homoseksuaaleihin ja näin "yksittäistapaukset joista ei saa yleistää" nousivat todennäköisemmin tästä aiheesta käsin. Dan Koivusaloa puukotettiin kirjastossa, koska siihen aikaan tämä oli uhkakeskustelua. Ei ole sattumaa myöskään se, että kun "Vapaa-ajattelijat" vaihtoivat Raamattuja pornoon, tilaisuuden järjestäjiä tappouhattiin. Koska arvokeskustelu kohisi silloin tästä.

Kun katson nykyistä "rationaalisena pidettyä" lynkkauskulttuuria tiedostan että muutama iteraatio sitten se saattaisin olla minä. Jeejee! Tässä mielessä minun on tietenkin tehtävä se mikä rationaalista on. Eli ostaa itselleni taas uusi teräase. Roikkumaan kotona seinällä. Koska sehän se minut pelastaa Helsingin pahamaineisilla asuinalueilla hetkenä kun joku kreationismista innostunut Suomen Vastarintaliikkeen uusnatsi tunnistaa naamani blogista.

Sormet sanoo SSS

Hennalan Ku Klux Klan -asuinen mies on synnyttänyt hirvittävän määrän erilaisia "pikameemejä". Olen itsekin jakanut monia tällaisiä sosiaalisessa mediassa. Toisaalta voin huomauttaa että Hikipediassa on jo vuonna 2011 ladattu PerusSuomalais -Ku Klux Klanilaiskuva, joten tässäkin suhteen on osattu olla edellä aikaansa.

Tämänlainen meemitulva johtuu tietenkin siitä että Ku Klux Klan -asu on voimakas symboli. Mitään erityisen vakavaahan pelkässä pukuun pukeutumisessa ei ole. Se osoittaa tässä mielessä lähinnä tilannetajuttomuutta. Jos ei muuten niin siitä ironisesta syystä, että Ku Klux Klan oli maahanmuuttokriittinen tavalla jossa kritiikin kohteena olivat suomalaiset. "Yhdysvaltalainen ääriliike KKK kun vihasi suomalaisia ja 1920-luvulla se vastusti suomalaisten muuttoa Oregonin Astoriaan. KKK paheksui erityisesti suomalaisten väkivaltaisuutta ja rajua alkoholinkäyttöä. Järjestö veti puoleensa lähes sadan vuoden ajan niitä, joita pelotti satamakaupungin laaja, väkivaltainen suomalaisväestö."

Tässä mielessä onkin selvää että asia on esillä symbolisista syistä. On helppoa yleistää yksittäistapauksesta kun tarina on tarpeeksi vahva. On kuitenkin syytä huomata että relevantteja pelonaiheitakin olisi ; Esimerkiksi siinä, että turvapaikanhakijoiden bussia heiteltiin ilotulitteilla ja SPR:n työntekijää oli heitetty kivillä. (Itse olen liittänyt SPR:n vastaan käymisen jonain muuna kuin "ääriliikettä vastaan asettumisena tavalla jossa pitää hakea kompromissia ja kultaista keskitietä". Olen liittänyt sen esimerkiksi sotarikoksiin. Jos tässä kontekstissa joku pyytää tulemaan puoliväliin matkaa, niin järkevä on se joka ei siihen puoliväliin mene. Asiallisen ja läpipaskan keskimatkalla kun on normipahuus.) Kouvolassa hätämajoitukseen on heitetty polttopulloa. Ja tilanne voidaan sitoa myös yleiseen tietyn skenen ilmapiiriin jota kohtaavat esimerkiksi SPR:n lipaskerääjät.

Tähän rinnastettuna KKK -kaavun näkyvyys on "jonkin terveen järjen mukaan" ylimitoitettu.

On helppoa huomata että kyseessä on yhden miehen hölmöily, joka edustaa peräti sitä harmittominta osaa kritisoitavasta toiminnasta. (Toisaalta ei voi sanoa että polttopullosta oltaisiin kohkauduttu ja kerrottu yliampuvia tarinoita. Itse vihjaan että kenties tästä pitäisi eikä kaavusta.) Ja se kantaa lähinnä sen vuoksi että ihmisiä ohjataan järjen sijaan tunteilla. Ja tätä kautta symbolit ovat merkittäviä ohjailijoita. Ku Klux Klan on jotain jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Jopa Timo Soinin lausunto on sen tyylinen että hän korostaa, että "Siihen ei liity mitään hyvää". (Joskin on hieman erikoista miten hän virittää red herringin punaviherkuplaan joka ei ole tässä tapauksessa ns. aihe. Mutta tämäkin voidaan nähdä osana etääntymiskampanjaa. Jossa vältetään assosiaatioitumista Ku Klux Klanilaisiin.)

Symboliarvo vaikuttaa tietenkin globaalistikin.

Suomen maine sai kolauksen YK:ssa asti. Toki tähän liittyvä paljon käsitelty Maria Lohelan kannanotto on ymmärrettävä reaktio, mutta se on strategisesti typerä. Käytännössä tilanteen pahennus. Kun tälläisessä tilanteessa tuomitaan media, ollaan kansainvälisesti hankalassa tilanteessa. Jos Suomesta syntyy kuva maana jossa ongelman tiedottaminen mediassa on oleellisempi asia kuin itse ongelma, ei se ainakaan paranna Suomikuvaa. Kaikki tietävät että media on monesti pelleä ja kiinnostuu symboleista asioiden sijaan. Ja jos yhden nuoren miehen kautta YK:hon asti vedetty leimaus tuntuu kohtuuttomuudelta, niin silti on selvää että journalistien vapautta pidetäään hyvin tärkeänä.

Jos ongelmien esilletuloon reagoidaan siten että ei puututa ongelmiin vaan venkoillaan niiden kanssa vastuuta paeten ilman että astutaan selvästi tuomitsemaan tätä leimaavaa tahoa, niin siitä tehdään päätelmiä. Jos mediakohun alla ties mitkä mattiputkoset ovat ehdottamassa journalistien lähdesuojan purkamista ja esittää samassa yhteydessä mustia listoja ja rajoituksia ja ukaaseja siitä mitä he saavat ja eivät saa kirjoittaa, niin ei se ainakaan sitä kuvaa maasta kohenna.
1: Jostain syystä monella PS:äläisellä on muuten ollut siitä erikoinen suhde että he ovat dissanneet "punavihreää mediaa" ennen vaaleja ja se on nähty vallassaolevan käsikassarana. Ja tämänlaisia kytköksiä on pidetty epäreiluina, huolestuttavina ja kaameina. Ja nyt vaalejen jälkeen se vaatii että vaalitulos tarkoittaa sitä että se saisi ikään kuin hallita sitä mediaa. Tässä ei ole kenties tajuttu että media on autonominen - sanan hyvässä ja huonossa mielessä - ja se joko on tai ei ole samaa mieltä hallituksen kanssa ihan omin päinsä. Tässä tilanteessa medialle vittuilu tuskin ainakaan muuttaa heitä myötämielisemiksi. Sen verran vihjaan.

Tässä perussuomalaisten tilanne on siitä jännittävä, että se on aiemmin lähinnä jättänyt irtautumatta. Se on venkoillut vastuustaan ja osallisuudestaan eikä ole selvästi asettautunut näitä toimijoita vastaan. On kuitenkin liioiteltua sanoa että tämä tekisi perussuomalaisista ryhmänä kollektiivisesti syyllisen. Sama ilmapiiri nimittäin on kostautunut heille itselleen. Joku voisi sanoa että "sitä saa mitä tilaa" lukiessaan siitä, miten perussuomalaiset ovat ottaneet sensuuria ja varovaisuutta ja että vihan kohteena eivät olekaan alati kirjastopuukotuksia suunnittelevat false flag -punaviherkuplassa elävät punaviherstalinistit. "Perussuomalaisten äänestäjien pettymys purkautuu rajulla tavalla puolueen kansanedustajiin ja ministereihin." ... "Tultiin tuuppimaan eli otettiin vähän kontaktia. Hän oli puolueeseen pettynyt henkilö. Aina on olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kun suunsoitto ei toimi ja muut keinot loppuvat." Keinovalikoima on "Haistattelua, uhkailua ja kadulla tönimistä". Tämä muistuttaa siitä, että ääriryhmien rapsuttelu tuottaa populistille helposti kannatusta mutta tämä porukka myös toisaalta iskee helposti omaan nilkkaan. Äärimmäiset ihmiset eivät ole "sillä tavalla hallittavissa", että riskejä ei olisi.

Mutta koska Ku Klux Klan on tehokas symboli, sitä voidaan käyttää myös toiseen suuntaan.

Tästä hyvänä esimerkkinä on "Takkirauta" -blogi, jossa kirjoitettiin tempauksesta "pukeutumisrikoksena". "Se, että vetää päälleen Ku Klux Klanin kaavun julkisella paikalla, osoittaa ihmisestä että hän on täysi jurpo. Kenellekään ei jää epäselväksi se signaali, minkä se kantasjastaan antaa. Vaatteet nähkääs on aatteet. Mutta Rikoslaki ei tunne rikosnimikettä "jurpo"."

Kuitenkin on syytä huomata että joitain rikosnimikkeitä voidaan kuvitella. Itselleni ensimmäisenä tuli mieleen eräs tietty lakipykälä, rikoslain 17 luvun §13a "Laiton naamioituminen". Tämä on nähdäkseni Suomen lain omituisimpia pykäliä. Ja sitä on varmasti suunnattu enemmän vasemmistoradikaalien, anarkistien ja vastaavien "naamahuiveilua" vastaan. Tässä tilanteessa kohde on tavallisuudesta poikkeava mutta se on kuitenkin lain kirjaimen mukainen. Se mikä on laissa määritelty rikokseksi on "rikosnimike". (Toki tämä ei ole "jurpo". Vaan "laittomasti naamioituva". Mutta tämänlaisen alleviivaaminen olisi nyt vain hoopoa.)

Tämän lakipykälän kohdalla minun on sanottava että se on ollut "käytännössä kuollutta kirjainta" vaikka pykälä onkin kohtuu uusi. (Muistan kun se astui voimaan. Muistan siksi, että vastustin ajatusta.) Kuolleen kirjaimen kohdalla on kuitenkin muistettava se, että mikään ei ole yhtä helposti nekromantioitavissa kuin kuollut kirjain. Kun minä olin lapsi, ei käytännössä voitu kuvitellakaan "jumalanpilkkatuomiota". Pykälän poistopyrintöjä - joita olen ajellut sanan poliittisessa mielessä - korsotettiin juuri sillä että on turhaa puuttua asiaan koska asiaan liittyvä laki oli "kuollutta kirjainta". Se kuitenkin manattiin Halla-ahoa vastaan. Toki tässäkin tapauksessa tuomion kohde oli "epätavanomainen" siinä mielessä miten yleensä on mielletty pykälän aihepiiri. Jos näistä pykälistä ei pidä, ne on syytä poistaa kokonaan.
1: Itse olen sitä mieltä että näiden lakien nostaminen esiin jotta saadaan tuomita tiettyjä ihmisiä on kyseenalaista. Jopa Halla-ahon tilanteessa. Se tuo jossain mielessä mieleeni sen kuinka joku selittäisi verolainsäädännön oikeutusta sillä että sillä saatiin Capone kiinni. Toki oli hyvä saada mies kiinni. Mutta kenties kannattaisi miettiä sitä mikä on ammattimaisen rikollisuuden todistusvaatimus jos on tiedetty että Capone on syyllinen mutta todisteita ei ole saatu. Mikä on evidenssi jolla todella tiedetään. Ja jos tämä on pätevää niin pitäisikö kenties muuttaa sitä mikä on juridisesti määritetty todisteeksi?

Ja kun lehdistä sitten saatiin kuulla, että kaavun takaa paljastui varsin uskottavan tyylinen henkilö, nuori 19 -vuotias jolppi, ei tuomiona ollut "jurpo" vaan syitä voidaan nähdä muutakin kautta. Koska tilaisuus oli mitä oli, paikallaolijoilta on syytä ottaa tietoja "Turvapaikanhakijoita vastaan käytettiin ilotulitusraketteja ja heitä heiteltiin kivillä, kun he olivat saapumassa hätämajoitusyksikköön Hennalassa perjantain vastaisena yönä." Lisäksi puheet pukeutumisrikoksesta nojaavat tilanteeseen joka olisi asiallinen jos kyseessä olisi vangitseminen eikä esimerkiksi kuuleminen "Hänet otetaan ainakin kuulusteluihin, ja tutkinnanjohtaja tekee ratkaisun, onko pidättämisen edellytyksiä." Lisäksi, siis jurpouden lisäksi, epäilynä, siis poliisin tutkinnan kohteena ollaan ihan juridisista asioista. Joita en edes maininnut yllä "Tapahtumaa tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Selvittelyssä on myös, onko syytä epäillä jotakuta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisi tutkii asiaa rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi." Suomen lipun häpäisy on tietenkin tässä tilanteessa syytteenä varsin golden. Samalla on selvää että lakeja voi pitää tyhminä mutta demokraattisessa maassa näitä säännöksiä noudatetaan tai yritetään muuttaa keskustelulla. (En ole heittänyt polttopulloja vaikka se "jumalanpilkkahässäkkä" on vielä olemassa.)

Selvää on että tässä ei ole kyseessä mikään ajojahti. Ei voi sanoa että ihmistä ei saisi epäillä rikoksesta tai kuulustella häneltä tietoja jos hän on pukeutunut jurposti. Jurpous ei ole rikos mutta jos jurpo tekee rikoksia niin tuomio ei muutu mielivallaksi jossa jurpous on rikos. (Ei vaikka jurpous olisi jossain syy-seuraussuhteessa siihen rikolliseen aktioon ryhtymisessä.) Sivistysmaa tunnetaan siitä että siinä samat lait koskevat kaikkia. Siksi jurpot eivät niissä saa erityiskevennyksiä rikkoessaan voimassaolevia pykäliä vastaan.