I got "fuck zoned"

Kun puhutaan friend zonesta, termistä liikkuu kaksi määritelmää tai kaksi käsitystä siitä. Olen aavistuksen pahastunut siitä että ilmeisesti osa leimaa hyvin vahvasti termiä käyttävät sen yhden määritelmän mukaan. Riippumatta siitä mitä määritelmää sanoja itse sanoessaan erikseen eksplisiittisesti kertoo käyttävänsä.

On kuitenkin mielenkiintoinen konsepti avata näitä mielipidesolmuja. Se onnistuu tavallaan kätevästi. Sillä ihmissuhteissa on usein kaksi osapuolta. Ja tilanteen kääntäminen toisen osapuolen suuntaan on hyvin valaisevaa. Samalla voidaan miettiä asenteellisuuden ja syyllistämisen konsepteja tässä yhteydessä.

Siksi onkin hyvä ajatella että jos on yksi osapuoli joka on "friend zoned" on toinen osapuoli joka on "fuck zoned". Sitten mietitään miltä tilanne näyttää toiselta puolelta. Ja sitten mietitään miten tämä vaikuttaa eettiseen puheeseen.

Minulla on ollut elämässäni tilanteita joissa minut on laitettu "fuck zoneen." Joskin "friend zonessa" oleminen on itselleni tutumpaa. Ja uskallan kertoa että tilanne on kiusallinen. Pääasiassa siksi että siinä joutuu torjumaan tärkeässä asiassa jonkun josta periaatteessa tykkää. Tämä tuntuu vittumaiselta. Myös friend zoneen joutuminen on tietenkin kova pettymys. Tilanne on eitoivottava ja sille ei oikein voi kummallakaan puolella tehdä mitään. Platoninen rakkaus on kuluttavaa ja tämä vaikuttaa myös fuck zonessa olevaan. Usein seurauksena on rajoitteita esimerkiksi sosiaalisessa käyttäytymisessä. Ja kiusallisia tilanteita. Jotka vaikuttavat siihen ystävyyspuoleen. Joka taas tuottaa murheita joita haluaa jakaa. Tai jotka haluaa abstraktioida ja huutaa niistä internetissä ikään kuin kyse olisi laajemmasta periaatteesta eikä omista kokemuksista.

Jos otetaan "sovinistimiesten konsepti" tai se miten feministit näkevät kaikki friend zone -sanaa käyttävät. Jos joku fuckzonetetaan, niin voisiko hän syyttää että hänet on petetty. Että hän on halunnut vain kaveruutta ja ajanut kaveruusasioita ja sitten toinen ikään kuin ei ymmärrä tätä ja ylittää omat rajansa.

Että syyllinen on se joka puhuu tunteistaan ja puhuu jostain friend zonesta. Tilanne on siitä huvittava että sovinistimiehen kohdalla moni voi havahtua tässä kohden tilanteeseen. Mutta toisaalta aika moni feministi tuntuu syyttävän friend zone -tilanteesta miestä. Joten jos pidät friend zonessa olevaa paskamaisena sekstaajana ja irvokkaana limakiimailijana tai petturina tai strategisesti vain pöksyihin tunkevana, niin onneksi olkoot. Ja jos asenne on sama kuin sovinistilla on kyse vain käänteisestä sovinismista. (Ja tätä näkyy siinä kun friend zone -termistä tai ilmiöstä puhuja halutaan väkisin, työllä ja uskomattomalla saivartelulla saada sanomaan sellaista mikä ei ole johdettavissa hänen sanomistaan asioista.)

Itse näen että rakentavampaa onkin lähestyä siten että friend zone ei ole kumpaankaan suuntaan mikään petos tai velvollisuusrike. Ihminen joutuu friend zoneen koska hän ei saa vastarakkautta. Tämä osio ei ole hänen hallussaan. Myös omat tunteet eivät ole hänen hallussaan. Toisaalta fuck zonekin on relevantti ilmiö johon liittyy kiusallisuutta ja ongelmia. Ja jos fuck zoneen joutumisen ikävistä puolista haluaa puhua niin on aivan turhaa vähätellä ongelmaa ja mitätöidä kokemusta. Ja selittää että kenelläkään ei ole velvollisuutta vaan ihastuminen on laillista. (Mikä on triviaalisti ottaen aivan totta. Mutta ei friend zone -termin käyttäjäkään mitenkään automaattisesti selitä että jokaisella olisi oikeus parisuhteeseen. Tai vastarakkauteen. Suurin osa uskoo sellaiseen konseptiin jossa molemmilta osapuolilta kysytään että "tahdotko".) Tilanne on kenkku - osittain jopa juuri siksi että ihastuminen on laillista ja hyväksyttävää - ja siitä tulee saada puhua. Ilman että fuckzonettu leimataan väkisin vaikka "tunnekylmäksi joka ei tajua että ihastumista ei voi päättää on/off -päälle/pois".

Tämä on tietenkin vaikeaa sillä feminismi rullaa rakenteet edellä. Intentioilla ei ole tässä juurikaan merkitystä. (Esimerkiksi naisviha ei siellä yleensä tarkoita sitä että vihaa naisia vaan sitä että uskoo valtarakenteisiin jotka esimerkiksi kertovat mitä nainen saa ja ei saa tehdä. Moni naisvihaaja kokee nimenomaan arvostavansa naista ja naisen roolia.) Kyseessä on myös syyllisyyskulttuurista jossa on uhreja ja pahantekijöitä, valtaa ja vallakäytön kohteita. Tämä on toki tärkeä näkökulma. Ongelma ei tässä kohden ole näkökulman vääryys vaan sen soveltamisen mittakaava.

Onko "friend zone" -termin käyttö sovinistista?

Olen käyttänyt "friend zonea" hyvin löyhästi. Se on viitannut yksisuuntaiseen suhteeseen jossa ei ole kyse väljähtyneestä parisuhteesta vaan siitä että kaverisuhde on muuttunut yksisuuntaiseksi ihastussuhteeksi.

Olen käsittänyt että termi on tässä kontekstissa yleinen. Esimerkiksi ohessa oleva meemi vihjaa että "Game of Thronesin" Mormont eläisi kovasti friend zonessa. Mormont taas voidaan liittää klassiseen ritariromansseissa esiintyneeseen rakkausmalliin. Ja tätä kautta sanalle voidaan liittää tämä mainitsemani sisältö.Tätä tukee sekin että englanninkielisellä alueella esimerkiksi Vsaucen Michael Stevens käsittelee termiä tällä tavalla.

Sitten termin kuitenkin nähdään toisaalla aika paljon. Lilyssä esitettiin, että "Huomattavasti lievempi versio samasta ilmiöstä puolestaan näkyy esimerkiksi misogynistisessä friendzone-konseptissa, jonka perusajatus tuntuu olevan se, että naiset ovat mukaville miehille velkaa seksiä tai rakkautta. Friendzonesta valittavat miehet ajattelevat, että kun he käyttäytyvät kohteliasti, heillä on oikeus naiseen. Että heille pitäisi riittää naisia." ... "Kenelläkään ei ole oikeutta toiseen ihmiseen. Ei edes miehellä naiseen."

Lisäksi Urban Dictionary näyttää määritelleen sananmiesnäkökulmasta niin että se tarkoittaa nimenimaan heteroseksuaalisen miehen suhdetta ei-halukkaaseen naiseen. (Tjsp.) "What you attain after you fail to impress a woman you're attracted to. Usually initiated by the woman saying, "You're such a good friend". Usually associated with long days of suffering and watching your love interest hop from one bad relationship to another. Verb tense is "Friend-ed"." Määritelmä ei ainakaan ota huomioon mahdollisuutta, että homomies tai nainen eläisi friend zonessa. On tosin vaikeaa nähdä onko tämä vain kirjoitettu miesnäkökulmasta ilman kovin laajaa terminmäärittelyn käsiteanalyysiosaa. Vai onko käsite määritetty noin tiukasti. (Itse en toki hae käytämieni sanojen sisältöä UD:sta. Olen tässä kenties maailman ainut ihminen. Haen auktoriteetin käsiteanalyysiini aina 4Chanista.)

Minun on tietenkin vaikeaa nähdä että esimerkiksi Mormontin tilanteessa nähtäisiin että hän kokisi että hänelle oltaisiin velkaa siitä että hän on ollut kiltti. Toki ymmärrän että on olemassa sellainen wnb-pelimiesten joukko joka esimerkiksi tarjoaa juomista ja luulee sen tarkoittavan seksiä. (Mikä tekisi naisista varsin halvan ja vaihtotaloudessa elävän prostituutin jos tämä olisi jokin laki.) "Antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa" -asenne on tietenkin vähintään kohtuullisen pelle. Ja näissä "eivät ymmärtäneet antaa koska olen niin kiltti, herkkä ja älykäs" tuppaavat saamaan Timo Hännikäis -twistejä. herra Hännikäinen oli aikanaan kovasti "Ilman". Ja sen teemana oli että hän on kohtelias jne. Ystävällisten poikien ei-saaminen vaikuttaa kieltämättä misogynistiseltä kun puolustusta käyttää ihminen jota on vaikeaa nähdä millään alkeellisellakaan tavalla kilttinä tai kohteliaana. ("Panen teitä kaikkia perseeseen." Jne. Tosi kiltti, älykäs ja kohtelias on tuollainen "'herras''mies'".)

Mutta friend zone nähdään joidenkin silmissä vain tänä. Itse asiassa tätä on jopa vaikeaa nähdä friend zonessa olemisena. Koska "antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa" -asenne liittyy nimenomaan irtosuhteisiin ja deittailuun. Ei niinkään ystävyyssuhteisiin, joissa tunteet ovat levinneet yksipuolisiksi romansseiksi.

Toki friend zoneen liittyy katkeruutta. Sillä tottakai sitä toivoo vastarakkautta. Friend zonessa ongelmana onkin moraalinen haaste. Se, miten päästää irti. Ettei muutu stalkeriksi. Ja että päästää irti niin että ei katkeroidu tai menetä itsetuntoaan. Tai kaveriaan. Tai tämäkin voi olla vaihtoehtona. Olen ymmärtänyt että friendzon e-katkeruus liittyyisi enemmän siihen, että "hyvin käyttäytyvä" mies jää jalkoihin jonkun "rentun" voittaessa huomion, kuin siihen että naisen nähtäisiin olevan velkaa. Se, että henkilö haluaa romanttisen parisuhteen, mutta tunteiden kohde ei halua mennä kaveruutta syvemmälle. Siihen parisuhteeseen kyllä sisältyisi luultavasti seksikin, mutta se ei välttämättä ole läheskään kaikille friend zoneen päätyneille se pääasia. Manipuloinnin sijaan kyseessä voi olla esimerkiksi ujous. Ja se, että friend zone ei usein ala sellaisena vaan ystävyys voi muuntua ajan mittaan johonkin suuntaan. Eikä se, että on päätynyt jonkun friend zonelle välttämätä arvota yhtään mitään. Se on vain fakta ja sinne joutuneen henkilön tavoitteiden vastaista. Käsittääkseni moni ihminen voi kokea olevansa friend zonella ilman, että kokee toivekumppaninsa tekevän mitään väärää. Tällaisessa friend zonen käsitteessä ei mielestäni ole mitään pahaa.

Näyttää siltä että friend zoneilussa vastakkain on kaksi ryhmää. On niitä jotka eivät käytä itse friend zone -käsitettä koska he sanovat mitä se tarkoittaa ja se pitää sisällään heistä seksistisiä kulmia. (Tavalla jossa Ee ole friendzonessa, jollet pidä sitä toisen vikana ettei muuta tapahdu. Jossa friendzone on ei ole yksipuolinen rakkaus vaan spesifimpi kierotunut muoto yksipuolisesta rakkaudesta.) Sitten on niitä jotka käyttävät sitä ja joista sana on sisällöltään jotain ihan muuta, pelkkää epäonnistunutta rakkautta ystävään. Ja heistäkin nuo sekstistiset kulmat ovat seksistisiä. Mitä tämä kertoo siitä mitä käsite pitää sisällään? Mielestäni tässä on vahva viesti jostain. Hyvin mielenkiintoisesta. Kenties siitä että terminkäyttöön liittyy valtapeliä joka ei tosiasiassa koske tätä käsitettä vaan jossa sovinisminvastustamisen hyvällä motiivilla tehdään jotain hieman muuta. Eli selitetään muiden ihmisten puolesta heidän maailmankuvansa ulkopuolelta mitä he todella tarkoittavat jos käyttävät jotain sanoja.
1: Ja on aika ikävää, että jos sanot jotain ja tarkoitat jotain ja joku ulkopuolinen tulee sanomaan, että kun käytät termiä kuten sitä yleisesti käytetään niin olet joko sovinisti tai vastaavaa. Tai tulkitsee viestisi tarkoittavan jotain ihan muuta kuin se tarkoittaa. Juuri tämänlainen asenneongelma on kun esimerkiksi kristitty lähtee tuomitsemaan vähemmistöjä. He määrittelevät sanoja uusiksi omista lähtökohdistaan ja tulkitsevat toisen sanoman tämän oman skeemansa kautta. Heille on olemassa onneksi viesti jota eivät väärinymmärrä tai väännä. Kaksi keskisormea nenän edessä heiluen.

Itse olen käyttänyt sanaa "friend zone". Ja muut ovat kuvanneet tilanteita samoin. Eikä näissä yhteyksissä ole ollut merkkejä sovinistmista. Ehkä termi elää jossain ihan muussa merkityskentässä ihan muiden ihmisten parissa. Tämä voi olla vierasta niille joille kieli on lähinnä vain ideologianvälitystä. Itse en ole nähnyt että friend zone olisi kovin monestikaan sitä Hännikäis -kulmaa. Itse asiassa Hännikäinen piti sisällään noita friend zonen seksististulkintoja. Mutta hän ei itse asiassa kirjassaan edes käyttänyt koko termiä. Ja miksi käyttäisi - eihän hänellä ollut naiskavereita! Siitähän se koko ongelma syntyikin!

tse olen käyttänyt käsitettä aika löyhästi. Sallinut kaikenlaiset homokulmat ja vastaavat. Yksisuuntainen romanssi kun on itselleni tärkeä aihe josta tykkään vaahdota. Koska nykyään kaikki olettavat vastarakkautta. Mielestäni on jännittävää kuitenkin miettiä että miksi tasa-arvon kannattajat haluavat kieltää sanan käytön tai leimata sen hyvin tiukasti. Termi siinä muodossa missä sitä käytetään on moraalisesti kestävä ja sisällöltään kätevä. Jos sitä käytetään "väärin" niin käsitteet elävät kielessä. Sillä että niitä käytetään. Se, että on oikea tapa käyttää friend zone -sanaa voi siis sinällään toisintaa ja muistuttaa sukupuolirooleista. Että "tuo sana soveltuu vain tuossa kontekstissa ; Tuossa rajaamisessa on muistutettu. toisinnettu, mieleentuotu ja joskus jopa luotu tietynlainen sukupuolihierarkia ja vaaditaan sen mukaista ja sitä mukailevaa kieltä. (Ehei. Minä en suostu tälläiseen. Minä turmelen kieltä. Jos tulen väärinymmärretyksi, niin arvaa mitä. Ei minua järin usein oikeinkaan ymmärretä.)

Riitta Hanhi -ongelma

"Aku Ankassa" eräs kenties indikatorisimmista hahmoista on Riitta Hanhi. Hän on mielestäni hyvä mittari kun arvioidaan minkälaisia näkemyksiä naiseudesta ja rakkaudesta on kulttuurissa. Aku Ankka itsessään on hyvä mittari siinä mielessä että se edustaa sellaista populaarikulttuuria jota leimallisesti kuvaa poliittinen korrektius. Toisin sanoen se esittää asioita melko sovinnaisista näkökulmista. Aku Ankassa sallittu on laajasti sallittua muussakin yhteiskunnassa. Tämä tekee Riitta Hanhestakin tärkeän vaikka hän on aika harvinainen hahmo.

Toki Iines Ankka voi olla tärkeä naisten aseman ja asenteiden mittari. Tai tärkeämpi. Ja hän tulee ensimmäisenä mieleen. Hän kuitenkin käsittelee ihannenaiseutta, ja hänen kauttaan voidaan rakentaa kilpakosija-mustasukkaisuustilanteita Akun ja Hannun dynamiikalla. Ja tämä taatusti kertoo jotain asenteista naisia ja seurustelua kohtaan.

Mutta Riitta Hanhi on hahmona vakavampi. Vanhemmissa sarjoissa häntä kutsuttiin jopa "Hullu-Riitaksi". Hän on yksisuuntaisesti ihastunut Roope Ankkaan. Ja hän ei ole vain friend zonessa, vaan jotain pahempaa. Riitta Hanhi käsittelee rakkaudessa epäonnistumista ja obsessiivisuutta. Missä vaiheessa hyväksyttävä rakkaus muuttuu stalkeroinniksi tai seksuaaliseksi häirinnäksi. On syytä miettiä kuka kärsii asiattomasti minkäkin tilanteen kanssa Roope Ankan ja Riitta Hanhen dynamiikassa.

Riitta Hanhi on oiva kohde kun mietitään sitä miksi rakkaus on perinteisesti muuttunut huonoksi jos se ei ole vastavuoroista ja kaksisuuntaista. Eli vaikka itse tunne olisi sama, niin ulkopuolinen maailma määrittää tämän uusiksi. ; Usein tässä kohden luodaan ajatus siitä että tämä rakkaus on jotenkin illusionaarista. Eli toisin sanoen koska suhde ei ole vastavuoroinen, rakkaus ei ole aitoa vaan jonkinlainen harhakuva. ; Tätä kautta syntyykin sitten teoria jossa harharakkaus kertoo ennen kaikkea tästä rakastajasta itsestään. Hän luo fantasian joka ei ole totta (kuten toki kaikki ihastuvat tekevät, mutta vastavuoroisessa suhteessa tätä valeluonnetta ei korosteta, ensisilmäykellä ihastuminen on sen sijaan täynnä merkitystä ja se ladataan täyteen jopa yliluonnollisia tuntemisperiaatteita).

Psykologiassa tämäntapaista tilannetta on määritelty limerenssin (~limerence) kautta. Käsitteen takana oleva ajatus on varmasti vanha ja sen perustyyppejä löytyy ritariromaanien ritarinrakkaudesta. Mutta se on tuossa muodossa nimetty vasta niinkin myöhään kuin 1979. Silloin asiaa käsitteli psykologi Dorothy Tennov, kirjassa "Love and Limerence: The Experience of Being in Love". Hän kuvasi sitä ennen kaikkea pakonomaisuuden kautta. Eli limerenssissä oleva ei välttämättä halua olla limerenssissä ; "an involuntary interpersonal state that involves intrusive, obsessive, and compulsive thoughts, feelings, and behaviors that are contingent on perceived emotional reciprocation from the object of interest." Kyseessä on siis obsessiosta. Siinä on toinenkin erikoinen yleinen piirre, se ei ole välttämättä edes seksuaalista. Pakkomielle kohdistuu enemmän romanttisiin tunteisiin. Mutta siinä on kuitenkin seksuaalinen elementti. "sexual attraction is an essential component of limerence ... the limerent is a potential sex partner." On mielenkiintoista, että sillä on yhteyksiä myös aivokemiaan. Tutkimus "Alteration of the platelet serotonin transporter in romantic love." (2000) liitti sen matalaan serotoniinitasoon ja toisaalta OCD:hen. Se on tätä kautta liitoksissa pakkomielteisiin ja/tai masentuneisiin ihmisiin. Tennovin mukaan limerenssi voikin uusiutua. Tosin hän korostaa että usein tilanne häviää ajan kanssa.

On kiinnostavaa ajatella, että perinteisen Hullu-Riitan maaninen into onkin aika huonosti osuvaa ; Hänet tulisi kuvata enemmän kaavamaistuvana tai depressiivisenä tai surumielisenä hahmona. Uudemmissa sarjakuvissa onkin havaittavissa ymmärtäväisempiä sävyjä. Silti tarinat ovat yhä romanttisen rakkauden ympärillä. Silloin Riitalle jää vain kaksi sallittua roolia. Joko hän on jotenkin harhautunut "Hullu-Riitta". Tai sitten hän on ovela älykäs nainen joka jotenkin onnistuu pehmittämään Roopen sydäntä niin että hän saa hetken vastavuoroista rakkautta tai sen tapaista. Epäonnistumisen terve kohtelu häneltä vielä kuitenkin puuttuu. Ja se kertoo meistä kaikista kulttuurina aika paljon.

Pitäisikö kristityt päästää ystäväalueelle?

Usein kristittyjen suhde ateisteihin, uskonnottomiin, homoseksuaaleihin ja ties mihin muihin alaryhmiin on skismaattinen. Tätä skismaa kuvataan esimerkiksi siten että se kuvaa sitä miten kristityt vihaavat ateisteja.

Koska kristityt itse eivät yleisesti ottaen tunnusta tätä, on peruskäsitteenä se, että he valehtelisivat jotenkin. Ajatus varmasti pitää jossain määrin paikkaansa. Mutta ongelma on hieman sama kuin perussuomalaisilla ja natseilla. Joka ikinen natsi taatusti seuraa maahanmuuttokriittistä linjaa koska se on ainut tapa saada oma vihapuhe läpi. Mutta kaikki maahanmuuttokritiikki ei näytä kumpuavan rasismista. Eli natsit piilottavat vihansa ja valehtelevat, muut ovat rehellisesti sitä mieltä mitä natsit valehtelevat olevansa.

Tämä vihalla selittäminen on toki siitä kuvaavaa että on hyvin vaikeaa kuvitella miten moni ihminen voi päätyä niin absurdeihin argumentteihin kuin että tasa-arvoinen avioliittolaki on kammottava koska se sortaa esimerkiksi lastenhoitajia jotka joutuvat hoitamaan lesbojen lasta tai saavat työpaikkatietoihin miinuksen, lääkäreitä jotka joutuvat hoitamaan tätä lasta tai menettämään ansioita ... Jos puhutaan rakkaudesta ja siitä että halutaan paljon negatiivisia vapauksia, eli sitä että ei olla missään tekemisissä koko ilmiön kanssa, on yhtälö hyvin vaikea. Se on sama kuin jos minä selittäisin että minä rakastan niin pirun kovasti kristinuskoa ja kristittyjä koska vain kaikkialla haluan että he menisivät pois läheltäni.

Asiaa voi tietenkin pehmentää sillä, että kristityt pahastuvat koska he sekoittavat vihapuheen raivopuheeseen. Eli kun he eivät tunne itseään raivoisiksi, he eivät voisi harjoittaa syrjivää ja kiusaavaa toimintaa. Mutta kenties tämän takana on kuitenkin vielä enemmän.

Viha, saati raivo, tuskin on yksinään ja pelkästään hyväkään selitys.

Kuitenkin jotain selvästi tarvitaan. Viha -argumentti on tarpeen. Sillä jostain kertoo se, että kun Hannu Karpo kuvasi Helsingin Sanomien haastattelussa (23. 5. 2007) uraansa hän mainitsi ohjelman joka oli hänelle "mieleenpainuvin ja surullisin kokemus elämän nurjan puolen kuvaajana". Karpo teki pitkän tutkivan journalistin uran ja kohtasi ties mitä tapauksia. Ja tämän arvosanan sai ohjelma jonka hän oli tehnyt siitä miten lestadiolaiset kohtelevat omia uskonveljiään hoitokokouksissa. Samanaikaisesti lestadiolaiset mainostavat että he ovat rakkaudellinen hyvien ja ystävällisten ihmisten joukko joka ei ole mikään lahko vaan osa evankelisluterilaista kansankirkkoa ja osallinen sen kirkollisverotuloista. Tämä kontrasti on pakko selittää. Ja jos tätä ei selitetä, ei uskontokeskustelusta ole täyttä kuvaa.

Valehtelu on helppo selitys. Mutta entä jos se ei olekaan kokototuus, vaan esimerkiksi vain fragmenttia koskeva osuus? Itse olen jopa halukas uskomaan näin. Mieleeni nimittäin tuli että mitä jos kristittyjen kokemus rakkaudesta uskonnottomia kohtaan on tosi?

Näkisin että juuri näin voi olla.

Mieleeni nimittäin tuli se, että jos kristityt rakastavat, he viittaavat tietenkin agape -rakkauteen joka kestää riippumatta siitä mitä toinen tekee. Se on ominaisuuksista riippumatonta rakkautta. Tällä on syvä arvo teologiassa. Valitettavasti kun katsotaan ihmisten keskistä rakkautta, tälle on lähisukuinen ilmiöjoukko. Silloin puhutaan erilaisesta patologioista, erotomanioista ja stalkeroinnista.

Ja viattomin versio tästä on ollut itselleni hyvinkin tuttu ongelma. Ns. friend zone. Se on siinä mielessä agape -rakkautta että tässä ei ole kysymys klassisesta vastavuoroisesta rakkaudesta. Sellaisesta joka kattaa filia -ystävyyden ja eros -henkisen rakkauden josta "Moulin Rouge" -elokuva loi sloganin "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return." Valitettavasti yksisuuntainen platoninen rakkaus - saati sen jalostuneempi versio, ritarinrakkaus (fin amour) - ovat vaativia.
1: Fin amour on kokijalleen parhaimmillaan hienoa, mutta luopuminen, vallattomuus ja puutteenalaisuus tuovat mukanaan sen tyylisen eksistentiaalisen kriisin, että suurin osa nykyajan uskomiseen uskomista korostavista evankeelisista kristityistä ei voi sitä hyväksyä ; Koska uskomiseen uskomista myydään elämän merkityksen täyttävällä onnellisuudella ja muulla pohjimmiltaan hedonistisella. Eikä sillä että on itse asiassa pirun vaikeaa olla välineellistämättä toista ihmistä vain siksi että haluaa tätä kovasti. Etenkin jos sen voi maalata hyväksi antamalla sille yleisesti eettiseksi luokitellun nimen.

Hyvin monelle se ei riitä. Yksisuuntainen yritetään muuttaa vastavuoroiseksi. Ja tässä valitettavan usein käytetään manipulatiivisia kikkoja. Agape on ihmiselle hyvin vierasta. Halu pelastaa johtaa sellaisiin käsitteisiin kuin "lying for Jesus". Ei siksi että valehdeltaisiin rakkaudesta ateistia kohtaan. Vaan koska tämä rakkaus mutiloituu joksikin joka ei ole kovin arvostettavaa.

Ja jos katsotaan ihmisiä, harvalla on minun ritarihyveitäni tässä asiassa. Kirjoitin aikaisemmin siitä miten friend zonesta poistumiseen on vain yksi eettisesti hyväksyttävä keino, ja useita jotka ovat halveksuttavaa manipulointia. Se on kuitenkin samalla myös se kaikista vaikein. Samalla on hyvä huomata että friend zonessa oleva syyttää yllättävän usein yksisuuntaisen rakkautensa kohdetta erilaisilla tavoilla. Kuitenkin friend zone on jotain johon kohde ei laita ihmistä. Friend zonesta syntyykin helposti rakkauden rosvosektori. Ja siinä oleva ikään kuin ajattelee ansainneensa toisen olemalla ystävällinen. Samoin kristitty voi ajatella että hän on ansainnut sen että ateisti vakuuttuu siitä että hän on kertonut hänelle statementinomaisesti uskonnollisia dogmejaan. Ja jos ateisti ei suostu, hän on järjetön, tyhmä, idiootti. Ja jos hän pistää vastaan ja argumentoi erimielisyyttään hän "savustaa" tai on muuten "militantti."
1: Yllättävän moni oikeasti selittää että heidän sananvapauttaan rajoitetaan sillä että he saavat paskaa niskaan. Paska on mielipiteitä ja sanomista, jota siis halutaan sensuroida. Ajatus on jossain määrin huvittava.

Tämä varmasti selittää avantovertauksen. Miksi kristityt pitävät sitä hyvänä vertauksena samalla kun vastapuoli kokee sen vastenmielisimpänä asiana ikinä. Kristitty selittää että ei hän uhkaile väkivallalla ja helvetillä vaan enemmänkin varoittaa heikoista jäistä. Ateisti ihmettelee että aikamoinen jumala. Ja kristityn käytös ja huutelukaan ei usein ole asianmukaisinta. Samoin tämä selittää miksi kristinuskossa tunnetaan rakkauspommitus (love bombing). Ja tämä ilmiö on sen laatuinen että se on koettu riittävän arvokkaaksi siihen että se on laitettu melko korkeatasoiseen aivopesua koskevaan Streatfeildin "Brainwash" -kirjaan omaksi osiokseen. Tämä usein yhdistyy erilaisiin tunkeilumenettelyihin, joissa toisen henkilökohtaisiin asioihin meneminen nähdään ystävällisyytenä ja sosiaalisuutena. Kysyminen ja henkilökohtainen läheisyys toki kuvaakin intiimejä ja luottamuksellisia ihmissuhteita. Mutta ilman luottamusta ja lähelle päästämistä kyseessä on imitaatio eikä aito asia. Ja mikä pahinta, tämä imitaatio ei pidä yllä yhtään tämän itse aidon asian hyveellisyydestä. (Se on kaunis kuin eräs langennut Lucifer, joka paitsi näyttää enkeliltä myös tavallaan on sellainen. Vertauskuva uponnee kristittyjen käsitysmaailmaan.)

Ateistinen tai uskonnoton puoli näkee tämän retorisena kääreenä, jossa väkivalta kätketään paketoimalla se ystävällisesti. Kristitystä kyse ei ole kääreestä vaan ytimestä. Se väkivalta on tavallaan se kääre. Kenties jopa harhautumisen merkki jos tästä tulee kristityn egolle inhottavaa arvokeskustelua.

Friend zone on hankala asia ja siinä oleminen on viheliäistä. Tästä ei kuitenkaan saa syyttää kohdetta. Jos kristinusko lähetyskäskyllään käskee julistamaan ja kutsuu tätä rakkaudeksi, se on ideologian eikä ateistejen vika. Jos kristinusko kehottaa rakastamaan ärsyttäviä erimielisiä, ei voi olla niin että kun kristittyjen käytös ei sovi rakkaudellisuuden malleihin niin sitten vain muutetaan rakkauden määritelmää niin että kristityt voivat edelleen leikkiä olevansa rakkaudellisia vaikka he ovat ties mitä kumisevia vaskia. (Kenties vaskitynnyreitä jotka ovat tyhjiä ja kumisevat siksi koviten.) Vika on tällöinkin kristityn ei ateistien. Jos kristinusko kertoo ateistejen kohtaloksi jotain ja oma lapsi tai läheinen sattuu olemaan sellainen, eikä hän sitten suostu kääntymään kristinuskoon, niin vika ei ole sen joka kävelee näille määritellyille heikoille jäille. Sillä hän ei ole siihen sellaista heikkoa jäätä määritellyt. Vika on jälleen vain ja ainoastaan kristityn.

Eikä siksi että hän olisi ilkeä ja vihaava. Vaan juuri siksi että ei. Tämän tiedostaminen herättää ainakin minussa sen tyylisen hengen että asennevammoja on kenties helpompi ymmärtää. Itse asiassa ymmärrän tätä kautta varsin hyvin miten mielisairaat ylilyönnit ja muu vastaava kohtuuttomuus ovat varsin luontevia seurauksia. Mutta toisaalta sitä tietää että on, kaikesta vaikeudesta huolimatta, sitten itse kyennyt kiipimään parempaan. Tuosta lähtökohdasta kristityt tuskin ovat kovin korkealla statuksella opettamaan minulle eettisyydestä noin suunnilleen mitään. Kysymys ei siis oikeastaan ole siitä pitäisikö antaa kristittyjen päästä ystäväksi, vaan siitä miten ystäväalueongelma hoidetaan. Sillä jos siihen mennään niin pirulaiset kuitenkin ensi töikseen pyrkivät sieltä pois. Eivätkä pois sillä hyvällä tavalla jossa katsotaan poistuvaa selkää ja arvataan että ei murehdit sitä eroa. Vaan juuri niillä väärillä.

agnostismi, aseksuaalisuus ja miten "kaikki identiteetit ovat poliittisia"

"Skeptic's Play" -blogissa oli käsitelty aseksuaalisuutta. Sen kirjoittaja on aseksuaali nainen jolla on poikaystävä. Tämä oli johtanut erikoiseen tilanteeseen jossa hänen poikaystävältään oltiin kyselty asioita. Erityisen suuria ongelmia tuli siitä että poikaystävä ei ole aseksuaalinen. "My boyfriend felt very uncomfortable, because he felt put on the spot to defend the legitimacy of our relationship to his friends. He felt like he was in a double-bind. First they assumed that we're in a sexless relationship, and then they questioned the legitimacy of sexless relationships. My boyfriend wanted to inform them that our relationship is sexually active, but also didn't want to imply that sexless relationships were somehow less legitimate. That's what bothered my boyfriend the most, but I was more bothered by the larger pattern of behavior. They pounced on him when I wasn't there."

Tässä kohden tilanne on tietysti hyvin hankala. Sitä voidaan kysyä että onko selibaattia viettävä pari enemmänkin filia -ystävyyden kuin eros -rakkauden alaisia. Että miten tämä seksitön yhdessäolo eroaa kaverisuhteesta. Ja siinä vaiheessa jos seksiä harjoitetaan nousee pöytään myös rankempi puoli. Raiskauskortti iskeytyy esille helposti. Kysymykset siitä minkälainen mies voi harjoittaa seksiä naisen kanssa joka ei siitä nauti on tässä oleellisin ja keskeisin kysymys. Se nousee myös kommenttien puolella "I really don't think that I would enjoy having sex with my girlfriend unless I knew that she was "into it". I've actually asked her numerous times whether she gets sexual gratification when we engage in certain sex acts because I wouldn't like to think that she was participating just to please me. For me, sex is all about having a shared sexual experience."

Itse en toki ole kokenut aseksuaalia elämää tai aseksuaalin kanssa elämistä. Kykenen kuitenkin ymmärtämään hiemn siitä, miten aseksuaalien seksidynamiikka toimii. Ihan omakohtaisuuden kautta. Enkä puhu tässä mistään platonisesta rakkaudesta, josta olen tietyissä yhteyksissä jopa kuuluisa. Konteksti on aivan seksuaalis-penetratiivinen sanan rankimmassa mielessä. ; Ymmärtämisen taustana on se, että heteroseksuaalit, jopa kaltaiseni pervertikot, eivät aina jaksa harrastaa seksiä. Tuskin kukaan on sellainen että on koko ajan pelkkää himon ja aistimusten puutarhaa jossa kiima puskee valtoimenaan hekuman rikkaruohoa. Monesti viettien puutarha on kuitenkin lähinnä lietelannan peitossa.

Tämä tarkoittaa sitä että halut eivät aina kohtaa. Tämän vuoksi tarvitaankin konsepti kahden kiimassa olevan ja raiskauksen välille. Vapaaehtoinen seksi voi tapahtua monella tavalla ja monista syistä. Joskus asiat hoidetaan vaikka vaihtoehtoisella tavalla jos ei satu huvittamaan. - Ja tämä Ei Tietenkään Tarkoita että olisi aina ja joka kerta kumppanin halutessa pakko "sulkea silmät ja ajatella isänmaata", joka on käytännössä avioraiskauksen legitimointia. Sillä vapaaehtoisuus on sitä että on vaihtoehto sanoa "kyllä" ja "ei" ja sanoo "kyllä" eikä mukana ole ollut merkittävää painostusta tai manipulointia jolla vain toinen vastauksista hyväksytään tai mahdollistetaan. (Jos naisen logiikka on sitä että ei on ei ja kyllä on kyllä paitsi silloin kun kyllä on ei ja ei on kyllä. Niin raiskarisovinistin logiikassa ei tarkoittaa "se leikkii vaikeasti tavoiteltavaa".)

Lisäksi aseksuaalisuuteen liitetään erikoisia muitakin puolia. "There's also an extra dimension added by the fact that they're gay. They're used to all sorts of political opponents, and it's not hard to imagine asexuals as some sort of ex-gay or celibate gay movement." Liberaalikin puoli voi pitää aseksuaalisuutta huolestuttavana, koska se nähdään ikään kuin "eheytyneen" homon siveydessäelämisratkaisuna. Siveys, selibaatti ja aseksuaalisuus sotketaan siis konsepteina yhteen. Agendoja saa nähdä koska aseksuaalisuus nähdään identiteettinä. Ja yleinen teema on, että "All identities are political."

Tämä korostaa sitä että nykymaailmassa ihmisiä "kannustetaan siveyteen". Mutta aseksuaalisuutta ei kuitenkaan hyväksytä. Ihmisen identiteetti sidotaan pääasiassa uskonnolliseen vakaumukseen ja seksuaalisuuteen. Nämä eivät ole vakaumuksia tai ihmisen tiloja. Nämä ovat identiteettejä. Ja identiteetit ovat poliittisia eivätkä yksityisiä asioita. Seurauksena on torppaamista ja väärinymmärtämistä ja latistamista joka alkaa lausujan synnit pesevällä lausunnoilla.
1: Lausunnot voivat olla sitä että "en toki ole tätä mieltä mutta kuitenkin floodaan tätä mielipidettä ja ymmärrän sitä ja kerron miksi rationaalinen ihminen voisi uskoa juuri niin mutta en tietysti ole tätä mieltä" kuten "I can understand why people might think that" tai "on the surface it seems strange that someone who self-identifies as asexual would choose to" tai "Nevertheless, I think that this is at least a plausible explanation of your boyfriend's friends' behaviour and certainly reflects conclusions I might draw myself if not for my tendency to reserve judgement when conscious of my own ignorance and biases" tai "Now, PLEASE don't see anything I've written as attacking or accusatory. I've merely attempted to explain a line of thinking that at least makes SENSE to me, even if I don't necessarily agree with it." Älkää ottako tätä loukkaavana tai herjaavana, mutta mitä noiden vitun pälliääliöiden aivosoluissa muka tapahtuu? Haluan tietysti vain kysyä tämän kysymyksen ja ymmärtää, joten esitän tämänlaisia vittumaisia kysymyksiä!

Tosiasiassa seksuaalisuus on muutakin kuin identiteetti. Samoin myös uskonto. Nykyään onkin surullista että evoluution kannattajien selityksiä ihmisten tunteisiin ja käyttäytymiseen pidetään redusoivina. Ja näitä syytöksiä esittävät ihmiset jotka nojaavat likimain pelkästään siihen että identiteetti on jotain jonka kautta valta tekee ihmisillä asioita. Ihmiset redusoituvat identiteettiinsä. Tämä redusoi ihmisen pelkästään poliittis-julkiseksi kielenkäyttökoneeksi.
1: En voi nähdä syvempää ja latistavampaa reduktiota. Sillä identiteetti ei ole ihmisen ydin. Se on liehuva lippu. Identiteetin sekoittaminen ihmiseen on sama kuin sekoittaisi hillopurkin etiketin hilloon - jos teet näin, ei pidä ihmetellä jos maistuu paperilta.

Nostin aseksuaalisuusesimerkin ilmi lähinnä sen vuoksi että agnostikkoja kohdellaan suunnilleen samalla tavalla kuin aseksuaalisia. Aseksuaaliset nähdään helposti selibaattikontekstissa, eli heidät nähdään seksuaalisina olentoina. Agnostikot luokitellaan taas uskonnon kontekstissa samalla tavalla ; Sitä pidetään joko mystissävyisenä etsivänä hengellisyytenä tai vaihtoehtoisesti kohteliaana tai pelkurimaisena ateismina jossa ollaan ateisteja mutta ei tunnusteta tätä identiteetiksi.

Siinä missä aseksuaalien kohdalla asian ymmärtäminen on monille vaikeaa. Sen puolia voi kuitenkin purkaa ja ruotia. Agnostismin selittäminen ja sen erottaminen gnostikoista, mystikoista ja ateisteista kohtaa lähinnä turhauttavan ymmärtämättömyysseinän jossa sinulta kysytään aivan liian monta kysymystä joissa on omituisia lievennyslauseita joilla kysyjä pesee omaa vastuutaan kysymyksestään mutta kuitenkin yrittää velvoittaa minut vastaamaan niihin kysymyksiin jotka goddamit tarvitsevat tämänlaisia liennytyskysymyksiä ollakseen mitenkään korrekteja!
1: Josta saadaan yleissääntö ; Jos tarvitset liennytyksen kysymykseen, älä kysy ollenkaan! Kysymyksillä kysyminen helpotetaan kysyjälle mutta ei vastaajalle. Jos on pakko kysyä epäkohtelias kysymys, niin kysy se ilman liennytyksiä. Ole avoimesti e röyhkeä paska joka oletkin älä leiki mitään "ei millään pahalla" -leikkiä, jolla toki lähinnä tunnustat itsekin tiedostaneesi kysyväsi perkeleen loukkaavaa ja röyhkeää kysymystä, mutta teet sen halveksuttavalla "kädet vastuusta pesevällä" tavalla.

Kysymyksistä tehdään tieysti myös identiteettikysymyksiä ja ne luonnollisesti politisoidaan. Tätä sitten vain kutsutaan "keskusteluksi" ja "vuorovaikutukseksi".

Toki agnostismita keskustelu voisi teoriassa olla kiinnostavaa. Mutta kun sitä korostetaan ensin että on kiinnostavaa saada tietoa erilaisista maailmankuvista - lue minun täytyisi kuunnella eri ideologiaisen agnostismikritiikkiä, mutta hänen ei tarvitse alistaa omia pyhiä tuntemuksiaan "loukkaamiselle" eli vastakritiikille. Sitten tämä kritiikki koostuu siitä että on rakennettu totaalinen olkiukko agnostismista ja tätä sitten piestään, kuuntelematta että mikä se minun kantani asioihin oikeastaan on.

Esimerkiksi vähän aikaa sitten liberaalina teologina puuhaileva perusleppoisa kristitty koki selvittäneensä minut kolmen facebook -kommentin jälkeen ja tulkitsi minut nimenomaan ateistiksi joka on uskossa, ja jolle nimenomaan ateismi on, paitsi uskonto, niin vieläpä lisäksi juuri minun oma uskontoni. Hän yritti jopa masinoida pientä facebookpilkkapiiriä aiheen parissa - että voisi näyttää miten ikäviä uusateistit ovat. Olikin tavallaan hupaisaa - ja tavallaan surkuhupaisaa - että minut, joka olen ihmisvihainen ryhmiä välttävä äreä agnostikko, masinoitiin uusateistisen ihmisryhmän jäseneksi ja sen parissa toimivaksi ryhmän etua ajavaksi ihmiseksi. Kun vähän morkkasin hänen näkemyksensä onttoutta, hän pyyhki lausuntonsa pois ja toimi kuin asiat olisivat täten anteeksiannetut. Eiväthän ne ole. Miksi olisivat?

Toki minun sekoittaminen ateismiin on "ymmärrettävää". Samalla tavalla kuin aseksuaalit on "ymmärrettävää" tulkita "ujouden" kautta, eli nähdä heidät seksuaalisina olentoina jotka ovat arkoja. Tai nähdä heidät siveinä jotka kilvoittelevat selibaatissa vaikka hengellisistä syistä jolloin he ovat seksuaalisia mytta häveliäitä. Tai nähdä heidät eheytyneinä homoina jotka eivät toteuta seksuaalisuuttaan. Eli "ymmärrettävää" siinä tasossa että ymmärtää että maailmassa on yllättävän tyhmiä ihmisiä jotka eivät mieti mitään ja jotka joutuvat siksi "kommunikaation ja kiinnotuksen nimissä" halukkaita kysymään muilta loukkaavia itsestäänselvyyksiä joita ei edes pitäisi tarvita kysyä, jos asia oikeasti "kiinnostaisi" sen verran että siitä tietäisi edes karuimmat alkeet.
1: Kiinnostuksen ja kunnioituksen ytimessä on halu nähdä vaivaa toisen puolesta ja paneutua toisenkin asiaan. Tämänlaiset kysymykset ovat tämän vastakohtaa. Niissä päästään olemaan itse suuna päänä ja velvoitetaan toinen tekemään kaikki työt. Tässä tasossa kaikki kohteliaisuuskommervenkit ovat vain kuplaa. Aivan kuten ilman rakkautta enkelten kielillä puhuminen on vain kulkusen kilinää. Liennytyslauseilla luodaan kupla jolla yritetään peittää se, että kysyjän ihmisyyden oma ydin on aivan rakkaudeton ja läpimätä.

Filiastiinit

"Tiedät minusta liikaakin.
Tiedät minusta melkein kaiken.
Tiedät minusta melkein liikaakin."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Perinteisen avioliittomallin ongelmana on sen sitouttaminen yksiavioisuuteen.
* Ja kantaani ei pidä ymmärtää väärin ; Itselleni tyypillistä on tunnemaailmaan liittyvä "hyvin voimakas inertia", joka näyttäytyy monella tavalla, esimerkiksi pitkävihaisuutena. Onkin erikoista, että vaikka olenkin usein yksityiskohtien tasolla säpsy ja jopa äärimmäisen ailahtelevainen, on isoissa linjoissa kuvaavaa juuri järkähtämätön ja jopa jääräpäinen asenne, aina ongelmallisuuteen kanssa. En pidä tätä heikkoutena tässä yhteydessä. Ja tätä kautta luonteva suhtautuminen on pitkäaikainen ja pysyvä suhde.
* Ongelmana ei ole monogamia, vaan se sitouttaminen. Sen kautta on nimittäin käynyt niin että käytännössä yksiavioisuuteen vetoamista velvollisuutena tarvitaan vain silloin kun sitä ei oikeastaan ansaita. Jos olet hyvä puoliso toiselle, hän ei edes halua lähteä pois. Jos hän haluaa lähteä pois olet tehnyt jotain väärin. Ja tämä on se ongelma.

Kuitenkin ymmärrän syitä miksi sitouttamispuoli on mukana.
* Se koskee ihmisen lyhytjänteisen päätännän ja pitkän jänteen toiminnan välistä ambivalenssia, jotka johtavat epäonnistumisiin. Tahto voi olla vahva mutta liha heikko. Avioliitto on yritys kontrolloida lyhytjänteisiä erehdyksiä. Toisin sanoen sen vahvuus on juuri siinä että toisen epäonnistumisia on ikään kuin oletusarvoisesti siedettävä ja annettava anteeksi.
* Lisäksi avioliittomalli selkeyttää käyttäytymistä. Se tarjoaa kenties kaavamaisen tavan toimia, mutta toisaalta niitä noudattaen vältetään vaikeuksia. Se ei kenties vastaa asioiden tositilaa, mutta näiden ihanteiden typistäminen mutkistaa asioita. (Etiketti on mielivaltaista estetiikkaa jolla ihmien taistelee väistämätöntä absurdia vastaan absurdin omin keinoin. Mutta se toimii.) Perinteinen jako jossa rakkaus jaetaan luokkiin joista yksi on veljellinen ystävyys (filia) ja toinen eroottinen rakkaus (eros). Ja ne pidetään toisistaan erillään jakamalla normeja seurustelusta, avioliitosta ja vastaavista. Tämä on itse asiassa hyvin käytännöllinen tapa ; Jako luokkiin helpottaa käyttäytymistä ja sen ohjailua, ja tämä vähentää ja heikentää sosiaalisia katastrofeja. Klassinen ohjeistus onettä tietyt asiat kuten flirtti kuuluvat eros -rakkauden luokkaan ja niitä pidetään sopimattomina jos suhde on filiaa mutta soveliaina jos suhde on erokseen suuntautunutta.

Karkeasti sanoen tilanne onkin usein niin että velvollisuus ja vastuu ovat käänteisessä suhteessa. Avioliitto on yhteisöllistä kontrollia jossa yhteiskunta päättää käyttää esivallan miekkaa ihmisten seksielämän ja rakkauselämän kontrolloimiseen, joka kertoo implisiittisesti että ihmiset eivät ole riittävän luotettavia tästä itse huolehtiakseen. Ilman esivallan miekkaa on vain parisuhteita (ovatpa ne juridisesti avioliittoja tai eivät). Ja koska nykyään avioliitto ei ole mikään automaatio - pitkäaikaisetkin avoliitot ovat hyvin yleisiä ja muutos avioliittoon on omaisuudenjakoa eikä seksuaalisuuden hallintaa koskeva juridinen sopimus - on vakiotila se, että ihmisiä ei kontrolloida tältä osin kovinkaan tiukasti. Ja niin elämä on nykyään hieman kuin yhteiskuntaa ja sen esivallan miekkaa ei olisi.

"Olet poissa ja minä en käsitä mitään.
Tämä maailma on vieras ja mykkä.
minä kaipaan luoksesi hiljaisuuteen,
niinkuin sade kaipaa vettä,
niinkuin tuuli kaipaa ilmaa,
peto yötä, sanat huulia."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Lähestyn asiaa siten että valtaosa parisuhdeasiasta on väärin kohdennettua ja irrelevanttia. Pääsyynä on se, että keskitytään onnistumisiin eikä huomata, että tosiasiassa epäonnistumisia tapahtuu usein ja niiden kanssa tullaan myös toimeen. Ihmiset ratkovat ongelmiaan, ja ne ovatkin sosiaalipornon ja lehtikyselyjen vakiomateriaalia. (Ja niitä lukevat ja kysyvät myös miehet.)

Näitä asioita miettiessä oleellisin huomio on se, että näissä ongemissa itse asiassa taistellaan nimenomaan "kohtaloa" vastaan. Kohtalo on tietysti rakkausihanne jossa on "se oikea". Joka nyt onkin yksisuuntaisen rakkauden kohde tai käytännössä suhdetta ei voida rakentaa ties mistä syistä. (Esimerkiksi maantieteellisistä syistä arvioin että mikäli muuttotrendit jatkuvat nykyisenlaisena, päädyn mahdollisesti yhteen erään naisen kanssa 1500 vuoden kuluttua.) Romanttinen rakkausideaali opettaa, että ihminen haluaa olla ikuisesti toisen kanssa ja että tämä ei ole lyhytaikainen tunne vaan jotain joka viittaa aitoon ikuisuuteen (tai elämänmittaisuuteen, jos on maallisempi tyyppi). Perinteinen avioliittomalli ajaa tätä samaa asiaa. Tunne onkin monesti luonteva. Eikä varmasti ole ollenkaan ainutlaatuista että entiset seurustelukumppanit ja muut vastaavat kohtaavat pitkäaikaisia tunteita. Epäonnistuneen suhteen kanssa tämä pitää ratkaista. Ihanne on tällöin vihollinen. Sillä siinä missä ihanne nojaa kohtaloon, eteenpäi pääseminen asiassa vaatii sen tiedostamista että asia nimenomaan ei ole kohtalo.

Tämä jää usein huomaamatta. Tämä näkyy siinä että modernia rakkauselämää luonnehditaan ja mallinnetaan joko eros -rakkauden kautta, silloin kun sitä vastustetaan. ja kun sitä taas puolustetaan, sovelletaan romanttista ihannetta jossa rakkauden tunne ja tahto mielletään samaksi. Ideaalia ei vastusteta puheessa. ;
* Nämä kulmat ei käsittele sitä, mikä suhteissa on aina vaikeinta, mutta ainakin se mitä itse olen oppinut, asiaan kuuluvaa ja toistuvinta, kenties jopa oleellisinta. Eli epäonnistumista. Romanttiset tarinat painottuvat onnellisuuteen ja onnistumiseen. Epäonnisttuttuessa moderni maailma ei ole yhtä selkeä. Soveliaan ja epäsoveliaan rajat ovat todella omituisia. Tilannekohtaisia, erikseen sovittavia. Kokonaisuudesta tulee tietysti tilannekohtaisempi. Ongelmana on vain se, että tämä vaatii työtä.
* Ihmiset tekevät paljonkin työtä tämän asian kanssa joten vika ei ole siinä että ihmiset käyttäytyisivät teorian mukaan. Ongelma on siinä että teoriat eivät kuvaa ihmiten käyttäytymistä. Jolloin ne ovat paskoja teorioita. Roskalaatikkoteorioita joissa on kenties estetiikkaa mutta jotka eivät oikeasti sovellu ns. elämään.

Tämä on oleellista etenkin kaltaisteni tunneinertikkojen kanssa. Etenkin kun mukaan liittyy se, että vaikka tavallisesti olenkin erinomaisen hyvä hankkimaan vihollisia - Excellent enemies, even -  olen kuitenkin juuri niitä jotka pitävät hyviä välejä entisiin tyttöystäviinsä. Välilyönti rikkoo tyttöystävän tyttö ystäväksi tietokoneella, mutta käytännössä maailma ei toimi yhtä helposti. Ja kun kulttuuri ei lokeroi asioita, sitä on "tehtävä sopimuksia". Lopputuloksena on jotain joka on joskus ystävyyttä, joskus platonista rakkautta. Joskus taas platonista rakkautta ilman Platonia.

Esimerkkejä tästä löytyy tietysti kirjallisuudesta David Nichollsin "Sinä päivänä" -kirja käsittelee kahden ihmisen suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajan. Sitä kuvaa samanaikainen seksuaalisen vetovoiman vahvuus että kaikenlainen seksin puute. Suhde on siis totaalista potentiaa, mutta sellaisena kuitenkin hyvin aito. Tämä kirja itse asiassa käy läpi monia klassiselle parisuhdemallille vieraita konsepteja. Jotain jotka kuitenkin ovat ainakin itselleni tuttuja. Osaa asioista en toki ole tehnyt itse, osa on tapahtut ystäville. ;
- Kirjassa esimerkiksi käsitellään sopimusta jossa luvataan mennä avioon, jos tietyssä iässä molemmat ovat vapaina. Tämä on erikoinen moderni sopimus, johon itselläni on ollut mahdollisuus (mutta johon en suostunut). Tiedän ihmisiä jotka ovat tehneet tuollaisia diilejä. Ja nämä ihmiset todella harjoittavat seurustelua ja vakaviakin parisuhteita omilla puolillaan.
- Puolin ja toisin omat seurustelukumppanit käytetäänkin "näytteillä". Ja tämä kuuluu asiaan. (Itsellänikin on ihmisiä joiden poikaystävät saavat siunaukseni tai tuomioni. On ihmisiä joiden vakisitoutujat joutuvat käymään vakavahenkisen neuvonpidon jossa keskustelen ystävällisen mutta tiukan yksisuuntaisesti ja ehdottomasti siitä miten kannattaa olla hyvä puoliso ja ennen kaikkea miten ei todellakaan kannata olla paska vaimonhakkaaja.)
- Lomamatkoille lähdettäessä tehdään sopimuksia mikä on soveliasta ja mikä ei. Etenkin kun siipat eivät aina tule mukaan. (Oma vaimoni rahoitti minulle Lontoon matkan, ja yksi syy tähän oli - kaikella rakkaudella - se, että hän saa sitä kautta olla hetken aikaa minusta erossa. En tosin ottanut naispuolista kaveria seuraksi koska viikko on "liian pitkä aika" viettää ihastuttavien naisten kanssa laatuaikaa. Kaksi päivää sen sijaan ei ole ja siksi olen lähdössä syksyllä Petsamoon.)

Ikärajoitetut aviosopimukset ja muut modernia rakkauselämää kuvaavat konseptit ovat itse asiassa jotain jotka rakenteellisesti ovat perinteisen kohtaloajattelun antiteesejä ; Kohtalossa pitkäaikaisuus nähdään samaksi kuin vääjäämättömyys. Kuitenkin näissä sopimuksissa ytimessä on ytimessä epävarmuus riski, potentia, mahdollisuus. Ja jotenkin juuri tämä tekee niistä näille ihmisille kauniita. Niissä on eräänlaista varmuutta vaikka ne ovatkin kuplia. Pahoinakin aikoina yksinäisyydessäkin ne muistuttavat että olet kuitenkin periaatteessa sen arvoinen. Että vaikka toinen on suhteessa jonkun toisen kanssa, niin kenties maailmassa on joku toinekin vastaava ihminen valmis rakastamaan sinua.

Kirjan konseptit heijastavat lähinnä sen, että tosiasiassa moderni parisuhdemaailma ei ole mitään puhdasta hedonismia ja kiimaelämää. Pinnallisimmatkin ihmiset kontrolloivat erosta.
* Tämän ei pitäisi yllättää. Sillä jo seurustelun aloittamisessa pakit ovat tunnettuja tyhmistä ilmiselvistä kliseistä. Jos nainen tahi mies ajattelee uraansa eikä halua suhdetta, se kertoo siitä että hän ei halua suhdetta sinun kanssasi eikä ole läytänyt ketään muutakaan joka kiinnostaisi riittävästi. Jos joku selittää että "ehkä myöhemmin", hän tarkoittaa "ei ikinä". Mutta he ovat liian ystävällisiä sanoakseen karun totuuden päin naamaa. Miksipä he olisivat karuja, hehän ovat yleensä periaatteessa hyväntahtoisia ystävällisiä, ihmisiä. Loukkaaminen varataan vasta niille ylisinnikkäille ihmisille jotka eivät ymmärrä lopettaa ajoissa.
* Sama kohteliaisuus koskee myös eroamisia ja etenkin niitä. Silloin kun ne eivät pääty riitelyyn, ne ovat erittäin vaikeita. Tämä vaatii enemmän työtä ja tätä kautta se vaatii ihmisiltä enemmän hyveellisyyttä. Kontrollin puute vaatiikin suurempaa luottamusta. Ja toisaalta kontrolli kääntäen vihjaa että ihmiset eivät ole riittävän vastuuntuntoisia ja järkeviä aikuisia hallitakseen tätä tilannetta. Parisuhdesotkuja kuvaamaan tarvitaan enemmän filiaa kuin erosta. Tämä on avioliiton romahtamista ja arvotyhjiötä pelkääville ilmiselvästi totaalisen vieras ajatus.

Filian ja eroksen jaottelun purkaminen johtaa sekametelisoppaan. Mutta tämä sekametelisoppa ei tarkoita arvojen katoamista. Siinä katoavat vain vanhat jäsennykset asialle. Se, että jokin teoria tai näkemys hylätään ei tarkoita samaa kuin arvojen rappeutuminen tai nihilismi tai muu vastaava. Päin vastoin ; Monet luokat ovat antietiikkaa, niillä ohjataan ihmisiä jotka sitten saavat tätä kautta vapautuksen vastuusta. Vastuuton totteleminen jossa toisen annetaan syöttää sinulle omat konseptinsa etiikkana on ikään kuin sitä että tunnustetaan olevansa paskoja ja delegoidaan vastuu ylemmille. Tämä ei ole eettistä toimintaa. Sen sijaan tämänlainen on niin lähellä arvotyhjiötä ja nihilismiä mihin ihminen käytännössä voi päästä.

"Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on
toivon, että muistat meitä, luoksesi kun pääse en.
Helppo luulla asioita päätetyksi ennalta.
Toivon, että tiesi sinne onnellinen aina on."
(CMX, "Kättenpäällepanijat")

Friends without benefits?

"NCIS rikostutkijat" -sarjassa on jakso "Caught on Tape", jossa sivujuonena on käsitellä sitä, voivatko eri sukupuolta olevat olla "vain ystäviä" (jossa sanassa "vain" ei ilmeisesti ole vähättelyä) vai onko se aina jonkinlainen romanssisuhde. Sarjassa maskuliinisuutta hieman sovinistisuuteen asti edustava Tony edustaa tiukkaa kiistävää kantaa. Ryhmän "yhdeksi pojaksi muiden joukkoon" asettumaan pyrkivä naisagentti Kate taas on sitä mieltä että se onnistuu hyvinkin. Ryhmän gootin, Abbyn, riemukas vastaus on myöntää, mutta kuitenkin hän näki tarpeelliseksi kysyä tarkentava kysymys. Se, että harjoitetaanko tässä suhteesa seksiä. Jos ei, niin Abby piti sitä mahdottomana. (Sarjan fanit pitävät tätä kohtausta tärkeänä todisteena Abby&McGee -romanssiteoriassaan. Sarjahan ei suoraan ota kantaa asiaan.)

Tilanne on tietysti osa nykypäivää. Historiallisesti sekasukupuolikaveruus on ollut harvinaista. Tasa-arvoistumisen myötä se on tietysti helpottunut. Näin ollen ei ole tavatonta että ihmisillä on eri sukupuolta olevia ystäviä. Itselläni on ollut elämässä jopa vaihe, jossa enemmistö ystävistäni oli naisia. Ja jäljellä olevista mieskavereistakin enemmistö oli homoseksuaaleja. Tästä havainnosta seurasi jopa pieni kriisi, koska jouduin käsittelemään sen vaihtoehdon että onko miellyttävyyteni jo sillä rajalla että kykenen pitämään vain sellaisia ystäviä joilla on ns. muita intressejä. (Nykyisin, asiaa reflektoituani tiedän että vastaus on valitettavasti "kyllä". Mutta kestän tämän koska minun ympäristössäni pyörii aika paljon ihmisiä....)

"Research Digestissä" kuvattiin asiaan liittyvää tuoretta tutkimusta. Siinä havaittiin että Tony-Kate -näkökannat eivät ole sattumaa ; Platonisissa suhteissa on tapana olla niin että miehellä on vahvempia romanttisia tunteita naista kohtaan kuin tällä miestä kohtaan. Miesten kokemus naisen ajattelusta oli myös yliarvioivampi. Miehet yliarvioivat naisen kiinnostuksen itseensä. Naiset taas aliarvioivat viehätysvoimaansa miehen silmissä. Miesten tunteet eivät myöskään katoa yhtä voimakkaasti jos naiskaveri seurustelee vakavasti. Naisilla tunteet vastaavassa tilanteessa vähenivät. Tätä eroa selitetään evolutionaarisilla lisääntymisstrategioilla ; "men have more to gain from short-term sexual encounters, whereas women, who invest more in their offspring (in terms of gestation and child-birth), are more selective."

Paradoksaalinen tilanne on se, että tavallaan tilastollisesti Platoninen ystävyyssuhde onnistuu jos olet nainen. Mutta koska ystävyys on kahden kauppaa, platoninen suhde olisi mahdoton koska vastavuoroisuus puuttuisi. Platoninen suhde muuttuisi tällöin miehen yksisuuntaiseksi romanssiksi naisen kanssa, jossa seura nähdään vain totaalista erossaoloa parempana vaihtoehtona. Toki ihmiset yksilöinä eivät ole stereotypioita tai keskiarvoja (toisin kuin NCIS -sarjan hahmot jotka ovat.) Näin ollen psykologisesta tutkimuksestakin uutisoitiin että platoniset suhteet ovat mahdollisia, mutta mutkikkaita.

Taikauskossa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja

"I'm saying that, but I'm also saying something different!"
(Alex Tsakiris)

Ylläolevalla lauseella¹ Tsakiris yritti kuvastaa epäkoherenssia joka tulee toistuvasti vastaan uskontokeskustelussa. Monesti esiin nousee tiettyä epämääräisyyttä. - Etenkin "leppoisampien uskonnon ilmenemisien" puolella suositussa uskomiseen uskomisessa selitetään miten uskon kohde ei ehkä ole totta tai rationaalista, mutta siitä tulee hyvä mieli. Varhaisin tämänlainen versio on Pascalin vaaka -argumentaatiossa, jossa Jumalaa ei todistettu, eli häntä ei osoitettu todennäköiseksi, vaan sen sijaan ajateltiin että vaikka Jumala olisi kuinka epätodennäköinen, epäuskottava ja taikauskoinen kaukaa haettu spekulaatio, Häneen kannattaisi silti uskoa, koska siitä saisi minimaalisesta voittotodennäköisyydestä huolimatta osuessaan äärettömästi hyötyä ja iloa.

Tämän asenteen voi nähdä tätäkin korostetummin ainakin New Age -henkisessä maailmassa. Siellähän skeptikkoihin voidana suhtautua äärirelativistisella "perhaps that is true for you" -asenteella. - Tästä on suora linkki monen horoskoopinlukijan asennoitumismaailmaa jossa henki on se, että "en usko horoskooppeihin mutta luen niitä silti ja kyllä ne joskus osuvatkin." Moniin asioihin yksinkertaisesti suhtaudutaan kuten kummituksiin "en usko kummituksiin mutta pelkään niitä." Horoskooppien kohdalla niiden tiedetään ja tunnustetaan järjen tasolla olevan epätieteellistä taikauskoa, mutta tunnetasolla niihin viittaaminen on hyväksyttävää.

En siis näe tässä "epäkoherenssia" vaan jotain hyvin inhimillistä toimintaa. Asia ikään kuin tunnustetaan järjettömäksi asiaksi ja jatketaan siitä että on ihminen joka on järjetön ja johon järjettömyydet jollain tasolla vetoavat ja että juttu sopii siksi heille elämänohjeeksi. - Ja näen että että tämänlaiseen ajatteluun johtaa ennen kaikkea² utilitaristinen ja instrumentalistinen ajattelu³. Niissähän katsotaan panos-tuotossuhdetta⁴ ja sitä kautta voidaan päätyä ajatteluun että harmiton valehtelu joka synnyttää utiliteettia⁵ voi hyvinkin olla tuettavaa toimintaa, jotain jonka tukeminen on paitsi oikein, peräti velvollisuus.

Vastaava ajattelu löytyy itse asiassa parisuhdemarkkinoilla. Taustan kannalta on olennaista tietää, että minulla on melkoisen runsas määrä naispuolisia ystäviä. Lisäksi minulla on kunnioitettava liuta pieniä entisiä seurusteluyritelmiä jotka ovat kariutuneet. Tätä kautta minulla on "taustajoukoissani" suurehko määrä naisia. Sellaisia jotka - monien kohdalla heidän eksplisiittisiin lausuntoihinsa viitaten - "eivät kykene näkemään minua sillä lailla" ja jotka "ovat vain ystäviä" tai joille olen "liikaa kuin veli". Suomeksi sanoen olen jonkinlainen jossain määrin sopivia ominaisuuksia ilmentävä "ihan kiva kaveri", jota on vaikeaa nähdä seksuaalisesti erinäköisten ulkonäköön ja etenkin sisäiseen rumuuteen liittyvien seikkojen vuoksi. Minulla on siis vilkkuva leima "Ihan mainio mutta silti ei käy". Tässä voidaan nähdä tiettyä epäkoherenssin makua, joka on hyvin yleisinhimillistä.

Tähän taas liittyy kuitenkin omituinen seikka. Tämä roolitus on johtanut siihen että saan joskus kuulla että minusta on tehty jonkinlainen vertailukohta. Naiset, etenkin riidoissa, voivat nostaa jopa nimen esiin ja vaatia puolisoltaan jotain minun ominaisuuksiani. Tämän voisi luulla tarkoittavan sitä että he haikailisivat perääni tai olisivat pettyneitä omaan kumppaniinsa. Mikä lietsoo esiin kysymyksiä "miksi et sitten ole sen kanssa!"⁶ Näin ei kuitenkaan ole. Sillä nämä naiset eivät voisi kuvitellakaan sitä vaihtoehtoa että eläisivät kanssani, ja siksi tämänlaiset eivät tule edes heidän mieleensä.

Tämänlaisen tilanteen voi avata "Naisen kanssa" -sarjakuvan kielellä. Siinä on strippi jossa käsitellään seurustelua. Miehelle seurusteluun liittyvä romantiikka on "työ". He tekevät temppuja, suorituksia ja sirkusta. Naiselle seurustelu on kuitenkin vasta "työhaastattelu". Eli siinä vaiheessa kun varsinainen parisuhde alkaa, mies ajattelee että nyt voi lopettaa keinotekoisen mellastamisen ja olla autenttisia ja elää. Nainen taas näkee että "kaikki työt ovat vielä tekemättä". - Tässä hengessä voidaan ajatella että nainen on seurustellessaan ikään kuin kutsunut minut työhaastatteluun ja nähnyt CV:n. Hän on nähnyt että CV on ihan kiva. He eivät kuitenkaan anna töitä kun joku pärjää työhaastattelussa paremmin. Kuitenkin joskus työpaikat oikestikin hyllyttävät jonkun joka olisi parempi työntekijä, koska työhaastattelu ei ole täydellinen syväanalyysi. Jos he siis palkkaavatkin puolihullun juopon, he kuitenkin muistavat sen "eipalkatun kaverin" jolla oli ihan kiva CV:kin. He voivat kannustaa nykyistä työntekijää sillä että "tähän työpaikkaan on halunnut moni ansiokaskin tyyppi". Joka ei enää tarkoita että juuri tämä tietty hyväCV:inen palkattaisiin, vaan että maailmassa on muita tyyppejä joilla on hyvä CV, jotka haluavat töihin ja jotka mahdollisesti ollaan valmiita palkkaamaan. Mutta että nykyisen työntekijän kanssa ollaan kuitenkin valmiita neuvottelemaan että jos työteho ja muut asiat saataisiin silti kuntoon.

---

1 Kiitos, Esa Turkulainen
2 Nykyajan maailmassa yllättävän suurta osaa näyttelevat.
3 Jotka usein nähdään teknis-objektiivisina, mutta niissä on usein tavoitteena enemmänkin hedonismi jota tavoitellaan eikä se että elettäisiin totuudenmukaisessa maailmassa. Siksi unelmanikkarit saavat enemmän palkkaa kuin siltoja tekevät insinöörit.
4 Sen Pascalin vaa -an tapaan.
5 raha, hyöty, rikostilastojen pieneneminen, yleinen onnellisuus... Olipa mittari mikä hyvänsä, niin utilitarismissa pohjimmiltaan "tarkoitus pyhittää keinot" jollakin tavalla.
6 Huomaa huutomerkki, ei kysymysmerkki, sillä näihin kysymyksiin ei toivota vastausta. Ne eivät ole edes retorisia kysymyksiä vaan jotain omaa kieroutunutta omaa luokkaansa jolle kyllä pitäisi olla nimitys.

Baarinnurkan Kalja -Jamppa

"You know who you're going to turn into. That sad old man in the pub that no-one wants to sit beside because after a few drinks he'll start talking about the girl that got away."
("From Hell")

Viihde esittää hyvin usein "rakkaudessaan pettyneen arkajalan" ihmistyypin. Tämä hahmo ei ole uskaltanut tehdä aloitetta ja on siksi jäänyt haikailemaan "mitä jos" -maailmaan.

Henkenä on karkeasti se, että pelkuri arastelee etukäteen ja rohkea jälkikäteen. ; "Criminal Minds" -sarjan jakso "Reckoner" kuvaa tunnelmaa kuvaamalla Rossin etäistä, platonista, elämänkestävää, romanssia joka ei johda mihinkään. Edes siihen yhteen yöhön. Uraansa keskittynyt, rakkaudessaan pettynyt, agentti neuvookin jakson lopussa kollegaansa sanomalla "You have a family. When all this is over, what are you going to do to make sure you're not a lonely guy, wondering why you let the purest thing in your life ... get away?" ; Tämä rohkaisevanakin nähtävä kannustava kulma on sinällään oikeassa, että uskalluksen puutehan ei missään tapauksessa johda onnistumiseen romanssiasioissa. Näin ollen yrittäjät voivat onnistua tai epäonnistua ja passiiviset vain epäonnistua. Kuitenkin moni jättää riskin ottamatta.

Kuitenkin tämä mainittu kuva on myös vääristymä todellisuudesta. Sillä epäonnistumisia ei kuvata kovin positiivisesti viihteessä. Ideaalipari voittaa ja vastavoimana on usein hieman kyseenalainen veikko. Hyvän tyypin romanssiepäonnistumiset ovat "vain väliaikaisia". Vähissä ovat ne viihdemaailman "yrittäneet hyvät tyypit" jotka eivät ole onnistaneet. Heille on aina luvassa jotain. Tosimaailma kuitenkin tuntee tämän epäonnistuja -ihmistyypin, joka on yrittänyt ja epäonnistunut.

Heidät on tosin helppo unohtaa, sillä niin viihde kuin yhteiskunnassamme asuvat ihmisetkin tuppaavat värittämään rakkauselämän teemat otsikon "kohtalo" alle. Epäonnistuminen tarkoittaa tässä skeemassa vain että "Ei Ollut Se Oikea". Näin ollen onnistuminen itse asiassa kuittaa kohtalon. Epäonnistuneen rakkaus oli vain jotenkin väärää ja epäonnistunutta - jos ei muuten niin olemalla väärässä kontekstissa. Tämä selityskenttä ei kuitenkaan ole kovin toimiva tai lohduttava niille epäonnistujille jotka ovat yrittäneet ja joille tunnetila on jäänyt, ihmissuhde on vain jäänyt toteutumatta.

Epäonnistumisessaan räytyvälle "ei ole oikea" itse asiassa väittää implisiittsiesti että se heidän räydyttävä rakkauskaan ei ole aito, tärkeä tai tosi, vaan jokin valheellinen illuusio. Tämä taas helposti halventaa itse tunnetta, että mutkan kautta rakkauden kohdetta ; Sehän sanoo että kohde on jotenkin väärä, puutteellinen, vääränlainen tai muuten vaan huono. ; Mielenkiintoista kyllä esimerkiksi (kovasti tykkäämäni) Montaignen mukaan viisautta olisikin osata auttaa juuri tämänlaisissa ongelmatilanteissa. Tältä osin viihde eivätkä ihmiset ole kovin viisaita.

Toinen jännittävä asia on, että yllättävän usein viihde kuitenkin kuvaa tuon kadonneen ja epäonnistuneen rakkauden kauniisti. Arkajalalla nähdään olevan jotenkin erityisen puhdas rakkaussuhde, missä näkyy ainakin keskiaikaisen tarinaperinteen ihannoiman fin amour -perinteen jälkiä. Voidaankin kuitenkin kysyä, onko tämä puhdas rakkausmuoto mahdollista jos suhde olisi aktualisoitunut. Sillä konkreettisessa elämässä romanssissakin on aina kaikkea sotkuista, mutkikasta ja likaista. Siksi "Yö":n lyriikoiden tapaan "Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen". Arkajalat ovat kenties keksineet tavan pidentää tämän koko elämän mittaiseksi ; Kun vain osaisivat olla katkeroitumatta. (Eivät osaa.)

Jo joutui armas aika - ja...

"Sydän hakkaa tyhjää / Etsii liekit sytyttäjää / Jotain mistä saisi vielä pelastavan sykäyksen. / Ympärillään kylmä armoton tuuli. / Puhaltaen kaiken toivon sinne missä toisten unet eivät kohtaa."
(Rautakello, "Unien Ritari")

Suomen vammaiskoulutuksen Tukiyhdistys RY:n "Tukilinja (2 /2008)" kertoo autistisesta lapsesta. Äiti kertoo siinä autistisen poikansa tavasta ystävystyä "maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä joihin hän on syvästi kiintynyt ja niitä, jotka ovat hänelle täysin yhdentekeviä." Toisaalla kuvataan sitä, miten maailman oletetaan pysyvän muuttumattomana jos siihen ei kosketa. Tästä seuraa yllätyksiä ja pettymyksiä. Maailma on odotusarvoisesti muuttumaton ja todellisuus kuitenkin virtaa. Tässä on jotain olennaista, jotain joka tietysti hieman ja kohtuudella kuvaa jollain tavalla minunkin ihmissuhteitani. Karkeasti ottaen tiiviitä ystävyyssuhteitani kuvaa sana "vähälukuisuus". Nämä eivät sitten vain ole "huonoja".

Yksi harvoista ja erityisen merkittävä ystävä minulle on ollut Suvi Harju. Hän on kestänyt minua varsin pitkään. Siinä, missä tavallisesti arkikokemuksessani minun on yleensä jollain lailla varottava itseäni, tunnen itseni hänen kanssaan rennoksi. Hän tuntuu arvostavan niitä minun piirteinäni eikä jonain ongelmina ja oireina joiden kanssa on vain tultava toimeen. Emootioitani kuvannee Lawrence Peter "Yogi" Berra -sitaatti. "We have a good time together, even when we're not together."


Hän oli myös lukioaikainen ihastukseni. Sellaista aika vakavaa mallia. Semmoista, joka pistää kaikki halveksivasävyiset "vasikanrakkaus" -jutut kyseenalaiseen maineeseen minun silmissäni. Sen sanojat kuvaavat mahdollisesti enemmän itseään nuorina kuin yleisesti ihmisiä. Samoin kävi mielikuville, joiden mukaan esiaviollinen seksi sotkee ihmisten ajatukset. - Ihmiset voivat sotkea tilanteensa ilmankin. Hänen kaltaisensa saavat "Mamban" laulamaan niistä kauan sitten unohtuneista - tai vähintään tämä myy levyjä aiheesta. Homman kariutuminen oli kuitenkin sekin arvokas eikä mikään totaalisen tuhoisa kokemus. Toki aluksi järkytys opetti minulle teologisia mittakaavoja saavia asioita ihmisyydestä : Aatamin karkotuksen paratiisista. Ja sen miltä Mooseksesta tuntui kun hän katsoi luvattuun maahan tietäen että siinä näkee jotain jonne ei koskaan mene.

Sittemmin asiat muotoutuivat ymmärtämään kaksisuuntaisuuden hienouden, mutta myös yksisuuntaisen. Nämä asiat olivat tietysti tärkeitä, enkä ole nykyisen puolisoni kanssa pitänyt monia asioita helppoina tai itsestäänselvyyksinä - toisin kuin romanttiset kirjat ja elokuvat näyttävät kliseissään tavalla jonka toistuvuus voi saada jonkun vaikkapa uskomaan että "asiassa on jotain perää". Tätä kautta olen jopa oppinut käsitteen "professional loser". Joskus pahin asia jonka voi kuvitella tapahtuvaksi onkin ihan hyvä asia. Tämä muistuttaa "Yogi" Berran "We made too many wrong mistakes" -lausumasta, jossa korostuu se, että on olenassa myös hyviä erehdyksiä. Tämä on varmaan minun paras. Jokaisen tulisi tehdä jotain tämänkaltaisia virheitä. ~ Kaava "Two way, One way, No way" on oikein kasvattava ja opettavainen jos se vain tapahtuu oikein.

Nykyisin suhteemme ei ole "edes Platoninen" ; Tunnekokemukseni eivät ole suinkaan tuhoutuneet. En usko että on mitään aikaa joka parantaa haavat. Sen sijaan ne ovat muotoutuneet omalta kohdaltani jonkinlaiseksi joka hieman muistuttaa ritarikuvaston fin amouria. Tässä on tietysti hyvät ja huonot puolet. Uskallan sanoa että rakkaussuhteen sijasta meillä on ihmissuhde. Kuitekin joskus tähän liittyy myös pieniä ongelmia. Kun normaalisti pettämisestä kiinni jäänyt selittää että "se oli vain seksiä", hän luultavasti vihjaa että jokin sosiaalis-mentaalinen erityisyhteys on sitten jotain olennaisempaa ja pahempaa. Olen tullut siihen tulokseen että tämänlaisesta ei yksinkertaisesti voi olla pätevästi mustasukkainen. Suhdehan ei ole perusluonteeltaan "seksuaalinen tai romanttinen".

Olemme tavanneet toisiamme säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta olen tiennyt että hän on ollut aina siellä jossain periaatteessa tavoitettavana ja tavattavana. Tämä on ollut tärkeää. Nyt hän sai kuitenkin alaansa liittyvän työpaikan Rovaniemeltä. Vaikka facebook ja muut tekniset vempaimet sallivat sosiaalisen kommunikaation jollakin tavalla, on henkilökohtainen kasvokkain kohtaaminen aivan olennaisella tavalla erilaista. Ensivaikutelmani ja tuntemukseni tiedosta oli samanaikainen iloitseminen hyvähköstä työpaikasta. Mutta myös tunne siitä että joku potkaisi minulta puujalan alta. ~ Rovaniemen kaupunginmuseotoimen voitto on minun tappioni.

Luettelo elämisen arvoisen elämän minimivaatimuksista.

Kun elämällä ei ole arvoa, on kuolemalla joskus hintansa. Tätä kautta elämisen arvoista elämää voidaan saada arvuuttamalla asiantuntijoilta. Elävät esittävät monenlaisia selityksiä sille, mikä tekee elämisestä elämisen arvoisen. Ja melko usein löytyy joku, joka eroaa tästä ja on silti elossa. Esimerkiksi jonkun mielestä täytyy olla uskonnollinen ollakseen onnellinen. Silti moni uskonnoton käännynnäinen esittää vakavasti että uskonnollisuus on aikanaan ollutkin elämää huonontava piirre. Ja sama toimii toisin päin. Näiden poikkeavien eläminen on selvästi elämisen arvoista. Itsemurhan tehneet ovat jollain tavalla onnettomia. Siksi kysymys muuttuu Aristoteeliseksi. Hänestähän ihmisen päämäärä, syvin olemus, on onnellisuus.

Peruskysymys on: Mitä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen?

Luettelo onnelliselta elämältä vaadittavista ominaisuuksista:
* Asuntona kartano Venetsiassa, vähintään 1500 neliötä.
* Internetyhteys.
* Uudenkarhea Lamborghini tai S -luokan Mersu.
* Varastossa kokoelma huippuviinejä.
* Suuri kotiteatteri Surround -äänisysteemillä.
* Pesuhuone, jossa kultaiset hanat.
* Aitoja Michelangelon tai muun suuren maalaustaiteen mestareiden maalauksia olohuoneessa.
* Läpi koko talon kulkeva ja ammattilaisen suunnittelema teema joka yhtenäistää koko talon sisustuksen ja siinä olevat tavarat.
* Erityisen hienostunut Megatron -robotti joka ampuu muovinpalasia ja josta kuuluu "Crush the autobots" "Where is the Allspark?" ja "Hahahah!"
* Kallis kurssi klassista pianonsoittoa, opettaja huippuammattilainen joka tulee opettamaan yksityisesti kotiisi.
* Aterialla Beluga -kaviaaria, viiriäisen rintaa, fasaanin kieliä sekä valkoviinissä marinoitu lobus frontalis àla Lecter.
* Pälikön takoma damaskitoisintoinen longsword, Malli Oakeshott typologiassa Type XV.
* Rotaryn jäsenkortti.
* Lasit joista voi ampua lasersäteitä.
* ...

Epikurolaisuus on yleensä liitetty hedonismiin. Ja kun nautinnon maksimointia ei ole ajateltu loppuun asti, korosteaan helposti sitä että eletään yltäkylläisyydessä. Pitää omistaa ja kuluttaa paljon, kallista ja hienostunutta. Tätä kritisoidaan sillä että tämä hedonismi on egoistista ja että itsekkyys tekee elämisestä kylmän. Siksi sen täytyy olla väärin. Tämä ei toimi epikurolaisuuteen, koska Epikuros korosti nautinnoissa yltäkylläisyyden (olipa se määrää tai laatua) sijasta sitä että perusasiat ovat kunnossa ja sen jälkeen keskitytään ystävyyteen ja muihin tärkeisiin asioihin, jotka tuottavat aitoa nautintoa. Viini voi tuottaa vähän iloa, mutta krapula ja maksakirroosi eivät tuo onnea, joten se ei maksimoi onnellisuutta. Tätä kautta tärkeämmäksi ei tulekaan se, missä asuu, vaan se kenen kanssa.

Epikurolainen laittaa korkealle tilalle ystävyyden, rakkauden ja filosofian. Viimeisestä päästään toiseen iteraatioon. On mietittävä : Mitä ihminen tarvitsee ollakseen rakastunut? Kysymys on olennaisesti sama, mutta kysymyksen muoto on vaihtanut rakennettaan.

Luettelo hyvältä vaimolta vaadittavista ominaisuuksista:
* DD -kokoiset tissit.
* Vaalea ja pitkä tukka.
* Vakituinen ja vakaa työpaikka.
* Mainetta ja kuuluisuutta.
* Symmetriset klassiset piirteet.
* Ruuanlaittotaitoinen.
* Ahkera.
* Pitkämielinen.
* Vain minuun sitoutunut.
* Korkeatasoinen huumorintaju.
* Kiinnostus filosofiaan.
* Rakennekynnet.
* Teräasefetissi.
* Sekulaarit/Kristilliset ... arvot jotka ovat samat kuin itsellä.
* Osaa erinomaisesti näytellä orgasmin.
* ...

Platonin esittämässä rakkausnäkemyksessä ei suinkaan olla siveästi erillään, vaikka sellaiseksi se usein käsitetäänkin. Sen sijaan Platon esitti että rakkaus oli kauneudenrakkautta. Eli rakastunut rakastaa sitä että toinen jotenkin heijastelee kauneutta. Tämä antaa sille persoonattoman luonteen. Jos joku on rakastunut, hänen tunteensa kohdistuu laajempaan ideaaliin. Yksilö vain edustaa kauneuden ideaa. Tämä yksilö ei edes heijasta sitä täydellisesti, vaan on sen epätäydellinen ja karkea versio. Kuin varjo luolavertauksen vankien seinällä.

Tämä vertautuu suoraan siihen että kauneus on ominaisuus.
1: Silloin tilanne vertautuu siihen että joku rakastaisi sinua jonkun ominaisuuden, kuten ulkonäön tai rahan tai muun vastaavan ominaisuuden vuoksi. Lopputulos on rakkautta ehdoilla. Kohde on vain jonkun persoonattoman ideaalin edustaja.
2: Toinen tilanne johon tilanne vertautuu on se, että jos joku haluaa naimisiin ja lapsen, tämä on valmis valitsemaan kenet tahansa halukkaan, joka heijastaa vanhemmuuden haluamisen ideaa. Sama on tietysti "yksin olemisen poistajan rooli". Jokainen kuitenkin haluaa että syy mennä naimisiin on henkilö itse, eikä se että hän tuo mukanaan seuraa, rahaa tai siemennestettä.

Tästä päästään siihen yllättävään asiaan, että pornografia itse asiassa sisältää "platonista rakkautta". Ominaisuusluettelo kauneudessa on siinä kohdalla monien mielestä muovinen, ja että persoonallisuusominaisuudet ja esimerkiksi arvot tulisi ottaa enemmän esiin. Tämä on kuitenkin pohjimmiltaan vain toisenlainen kauneuden määritelmä. Ja kuten Platoninkin mielestä jokainen on epätäydellinen kauneuden heijastuma, ei pornografiassakaan voi odottaa että joka ikinen kauneuden määritelmä täyttyy.

Ja mielestäni juuri tämä tekee pornografiasta niin siivotonta. Siinä ei ole kohtaamista. Näyttelijät ovat mukana siksi että ne heijastavat jotain ideaalia. Usea pornonäyttelijä on vähintään fyysisesti kaunis, heijastelee kulttuurillista tai vaikkapa evoluution meihin koodaamaa mielikuvaa kauneudesta. Yksilö heijastelee ja mukailee tätä mieltymystä. Rakastetulla on tässä mallissa ennalta päätetty rooli, jossa hän onnistuu jonkin tasoisesti ja johon häntä koko ajan joko tietoisesti tai tiedostamatta verrataan.

Tätä kautta tilanne vertautuu siihen kun hedonismin kohdalla keskitytttiin "määrään ja laatuun". Tosiasiassa hyvä elämä voi jollain tavalla liittyä listalla oleviin asioihin. Mutta pelkästään niitä tuijottamalla tilanne jää vielä kylmäksi. Ollakseen rakastunut ei tarvita mitään tuollaista listaa. Vaikka moni sellaisen esimerkiksi deittisivustoon liittyessään tietysti raksiikin. Ei voida sanoa että luettelot olisivat aivan väärässä. Mutta ne eivät ole koko totuus. Ja pelkästään niitä tuijottamalla voidaan välttää aito kohtaaminen.

Sekä Platon että Epikuros itse asiassa laskelmoivat.

Tästä päästään siihen että esitin kaksi aivan paskaa luetteloa. Toin ne esille siksi että molemmissa luetteloissa on sama perusvirhe. Niissä tehdään jokin ideaali, jolla perustelemme itsellemme asiat persoonattomasti. Perusteluina on joko hyöty tai muiden arvostus tai yleiset näkemykset. Luettelot ovat pikemminkin arvostuslistoja siitä "mitä on oikein kadehtia". Asiaa voidaan parantaa jossakin määrin. Mutta kenties koko lähtökohta oli väärä. Koko luettelointi olisi väärin. Tältä kannalta jonkun pitäisi polttaa nuo luettelot.

Silti uskallan sanoa että lista voidaan tehdä. Oikeassa listassa on tietysti kolme kohtaa.
* Positiivista kohtaamista.
* Perustarpeet, joilla ylläpidetään tilannetta. (Väline edellisen kohdan jatkumiseen.)
* Kyky kestää se että yllä olevat eivät kuitenkaan toteudu. (Väline jolla edellinen kohta saadaan täytettyä edes joskus.)

Joku voi pitää tätäkin laskelmoituna, mutta korostan että vain toinen ja kolmas kohta ovat sitä. Ja niiden rooli johtuu siitä että elämme maailmassa, joka on kaikkea muuta kuin täydellisen mukava. Ilman realismia on helposti vain toteutumaton toive.

Voltinheittäjät.

"Kaikki homoseksuaalisuuteen johtavat tekijät eivät ole täysin selvillä. Tutkimukset viittaavat siihen, että homoseksuaalisuus olisi osittain geneettistä, mutta harvemmin kuitenkaan perinnöllistä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että homoseksuaalisuus on valinta - ja huono sellainen, ottaen huomioon yleisen asenneilmapiirin ja esimerkiksi tämän artikkelin."
(Hikipedia, "Homoseksuaalisuus")

Tieteen kuvalehti 5/2009 sisälsi juttua homoseksuaalisuudesta eläimillä. Siinä mainittiin myös homoseksuaalisuuden tutkimuksen estämisestä. Kun suuret tiedekeskukset olivat konservatiivien hallussa, he eivät sallineet tutkimuksia joissa homoseksuaalisuutta tutkittiin. Esimerkiksi Linda Wolfe jonka tutkimukset näyttivät siltä että joidenkin lajien naaraat suosivat seksikumppaneinaan urosten sijasta naaraita. Tästä vedettiin johtopäätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan. Tämä on kuitenkin pientä. Konservatiiviset tahot ovat pitäneet homoseksuaalisuutta opittuna tapana, ja tästä on seurannut erilaisia yritteitä tukahduttaa näitä tuntemuksia. Tästä on melko paljon esimerkkejä. Yksi lempeimmistä keinoista oli therapy by tedium, joka tarkoitti sitä että homoseksuaaleille näytettiin alastomia miesten kuvia niin paljon että ajateltiin että he tympääntyvät niihin. (Oi, parantakaa minut heteroseksuaalisuudesta!) Koska ajateltiin että homoseksuaalisuudessa oli kyse opitusta reaktiosta, sovellettiin tähän behaviorismiin pohjaavaa parannuskeinoa, aversion therapya, joka tarkoitti sitä että homoseksuaalisille miehille näytettiin alastomien miesten kuvia ja samalla heille annettiin sähköshokkeja. Myös lobotomia ja kastraatio olivat keinovalikoimassa, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Toisaalta myös natsit eivät pitäneet homoseksuaaleista, heitä laitettiin keskitysleireille - heille tehdystä monumentista nousi jonkin verran meteliäkin. Heinrich Himmler yritti jopa parantaa homoja tarjoamalla heille vierailuaikaa ns. maksullisissa naisissa. Konsti ei toiminut kovin hyvin. Nykyisin tietenkin on tilanne aivan toisin, koska suomessa homoseksuaalisuus ei ole ollut rikos sitten vuoden 1971 ja sairausluokituksestakin se ymmärrettiin poistaa jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 1981. Nykyäänkin toimintaa jatketaan: Omien sanojensa mukaan "Hyvää tarkoittavat" lääkärit käsittävät usein homoseksuaalisuutta tautina, josta olisi parannettava, ja yrittävät parantaa sitä terapialla vaikka edes terapian vaikutuksesta ei ole näyttöä.

"Tiedämme, että ihmisen seksuaalisuuden muuttaminen on hyvin epätodennäköistä ja aiheuttaa todennäköisesti vain suunnatonta vahinkoa potilaalle, professori Michael King Lontoon yliopistosta totesi. Psykiatreja kouluttavan yliopiston mukaan jokaisella homoseksuaalilla on oikeus välttää terapiaa, joka on mahdollisesti haitallista. Erityisesti niitä, joissa heidän seksuaalisuuttaan yritetään "parantaa". Asiantuntijoiden mukaan huolestuttavaa oli se, että osa ammattilaisista ei välittänyt tästä tosiasiasta. Olipa kyseessä hyvä tahto tai ei."

Mutta ei tästä enempää. Sillä me tiedämme miten tämän tosiseikan esiintuominen loukkaa kristillistä oikeistoa. Puhutaan siis muusta. Sillä kaikkihan me tiedämme, että kreikka oli poikarakkauden kotimaa. Homoseksuaalisuuden pakanalliset perät täytyy kaivella. Jos niin on soveliasta sanoa.

Aloitetaan homouteen tutustumisretki kielestä. Kreikan kantasana homios, "sama" eikä sanaan homo, ihminen. Heteros taas tarkoittaa yksinkertaisesti eriä. Homoeroottinen ja homofiilinen taas tulevat kreikan sanoista eros, rakkaus ja filos, rakas. Kreikassa tosin päivän sanana oli pederastia, joka kohdistuu poikaan ja tyttöön. Tosin antiikin kreikan tapauksessa on kyse nimen omaan poikarakkaudesta.

Tähän kohtaan sopii pieni tarina platonisesta rakkaudesta; Platonin dialogeissa "Symposion" = "Pidot" ja "Faidros" käsitellään pederastista suhdetta. Siinä Platon pistää naisen kehumaan kuinka poikarakkaus on kaikista rakkauksista hienointa. Diotima, joka on se kehuva nainen, kertoo että oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee ja antaa toisen ohjata, ja matka kulkee askel askeleelta niin että lopulta saavutetaan tieto siitä mitä on kauneus. "Pidot" -dialogissa rinnastuu kalos (kauneus) ja agatos (hyvä). "Pitoja" on tulkittu selvästi kahdella tavalla:
1: Teoreetikot ovat filosofioineet, että kyseessä on epäeroottinen rakkaus, jossa täysikasvuinen rakastaja ja tämän rakastettu kulkevat yhdessä ilman seksuaalista suhdetta kohti kauneuden ja hyvyyden ideaa.
2: Antropologisesta näkökulmasta asia taas näyttää pikemminkin institutionaalinen pederastia, jossa mieheksi varttuvia poikia opetetaan seksuaalielämän kiemuroihin, ja että tämä liittyy kasvamiseen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.

Lisäsävyä siihen, mistä tässä on kyse voidaan saada Aristofanekselta. Hänen mukaansa ikiaikoina oli kolmea sukupuolta, mies, nainen ja androgyyni. Zeus oli suuttunut kun näin rakentunut ihmiskunta kapinoi. Siksi Zeus halkaisi ihmiset ja ne miespuoliskot, jotka olivat peräisin androgyynistä hakeutuivat naisten seuraan, ja ne miehet jotka olivat peräisin kokonaan miehestä olivat homoseksuaaleja. (Naisista tarina ei kerro, mutta voinemme päätellä jotain taustalogiikasta, sekä siitä mitä on jätetty mainitsematta. Sen sijaan jos naisten suhteet kiinnostavat, niin Sapfo kirjoitti neidoille rakkaudentunnustuksia. Tosin hän on samanaikaisesti suhteessa Faonin kanssa, joka oli mies. Näin ollen hän edusti biseksuaalisuutta.) Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska "Heissä on eniten miestä." Platonin esittämä homoseksuaalisuus ei minun mielestäni voi mitenkään kuvata epäeroottista rakkautta, koska "Faidronissa" Platon kirjoittaa koskettelusta, suutelusta ja kiihkosta joka tulee kun he makaavat vierekkäin "kun hän vihdoin syleilee ja suutelee rakastajaa." (Ei minusta kovin epäfyysistä.) Platon siis piti homoseksuaalisuutta hyvänä. Tosin Platon kieltää "Valtiot" teoksessaan suoran seksin asteelle yltävän poikarakkauden, mutta on vaikeaa sanoa mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, koska hän samassa teoksessa kieltää myös runouden harjoittamisen valtiossa, kaikki kiihkeys on poistettava. Heteroseksuaalisuus asetettiin etusijalle, koska valtio tarvitsi lapsia. Kun tarve käy, rakkaudesta viis.

Tosin kreikassa ei ollut asiat aivan näin yksioikoisia. Sillä kreikassa homoseksuaalisuutta paheksuttiin suuresti, jos se täytti kaksi ehtoa:
1: Poika vaatii maksua eli prostituoi itsensä. Sen sijaan pieniä lahjoja voitiin jakaa, mutta varsinainen maksulliseksi ryhtyminen ei ollut soveliasta. (Jos tämä tuntuu erikoiselta, katsokaa suomalaista nykyistä pariutumishärdelliä lahjanvaihtoineen, niin ymmärtänette että niiden välillä ON jotain eroa.)
2: Mies vielä täysi -ikäisenä salli passiivisena osapuolena olemisen. Tämä taas johti tietenkin aikuisparien vastustamiseen. Suhde aktiivisen ja passiivisen osapuolen välillä oli yllättävän suuri ja merkittävä.
Miesten tuli siis olla vapaita miehiä, eli ei orjia, ja toisen tuli olla passiivinen nuorukainen ja toisen vanhempi, täysi -ikäinen ja aktiivinen mies.

Roomassa Plautus käänsi ahkerasti kreikkalaista kirjallisuutta, jossa esiintyi myös kreikkalaisia miessuhteita. Hän jätti kääntämättä nämä kohtaukset. Saara Liljan mukaan rooman varhaiskaudella homoseksuaalisuus tuomittiin, mutta hänen graffitoihin eli vanhoihin seinäkirjoituksiin, sekä runouteen perustuvien tutkimusten mukaan roomassa ei kuitenkaan ollut sen loppukaudella varsinaista homoseksuaalisuuden kieltoa, toisin kuin joskus luullaan. Kuitenkin ainekset kristillisen kirkon suhtautumiseen tulivat hyvin pitkälti roomalaisesta perinteestä. Tämä ei liene yhtään yllättävää, kun muistaa että Jeesus Nasaretilainen ei "Raamatussa" suoraan puhu mitään homoseksuaalisuudesta, ja eräs Paulus eli tutummin Paavali oli roomalaista syntyperää. Kukaan meistä ei elä kulttuurityhjiössä. Ei edes rohkea apostoli.

Tässä kohden voidaankin laittaa kehä kiinni. Lopetuskohta on siinä, mihin katsot sen sopivan.

---

Tämän jutun kirjoittaja ei ole läheskään niin homoseksuaalisuuteen taipuvainen saati siihen niin halukas että kokisi valitsevansa suuntautumistaan. Hän on niitä outoja, joiden mielestä homoseksuaaleilla on sama oikeus taipumuksiinsa kuin muilla, mutta joista silti tuntuu loukkaavalta jos heitä rinnastetaan homoihin.