"Sydän hakkaa tyhjää / Etsii liekit sytyttäjää / Jotain mistä saisi vielä pelastavan sykäyksen. / Ympärillään kylmä armoton tuuli. / Puhaltaen kaiken toivon sinne missä toisten unet eivät kohtaa."
(Rautakello, "Unien Ritari")
Suomen vammaiskoulutuksen Tukiyhdistys RY:n "Tukilinja (2 /2008)" kertoo autistisesta lapsesta. Äiti kertoo siinä autistisen poikansa tavasta ystävystyä "maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä joihin hän on syvästi kiintynyt ja niitä, jotka ovat hänelle täysin yhdentekeviä." Toisaalla kuvataan sitä, miten maailman oletetaan pysyvän muuttumattomana jos siihen ei kosketa. Tästä seuraa yllätyksiä ja pettymyksiä. Maailma on odotusarvoisesti muuttumaton ja todellisuus kuitenkin virtaa. Tässä on jotain olennaista, jotain joka tietysti hieman ja kohtuudella kuvaa jollain tavalla minunkin ihmissuhteitani. Karkeasti ottaen tiiviitä ystävyyssuhteitani kuvaa sana "vähälukuisuus". Nämä eivät sitten vain ole "huonoja".
Yksi harvoista ja erityisen merkittävä ystävä minulle on ollut Suvi Harju. Hän on kestänyt minua varsin pitkään. Siinä, missä tavallisesti arkikokemuksessani minun on yleensä jollain lailla varottava itseäni, tunnen itseni hänen kanssaan rennoksi. Hän tuntuu arvostavan niitä minun piirteinäni eikä jonain ongelmina ja oireina joiden kanssa on vain tultava toimeen. Emootioitani kuvannee Lawrence Peter "Yogi" Berra -sitaatti. "We have a good time together, even when we're not together."
Hän oli myös lukioaikainen ihastukseni. Sellaista aika vakavaa mallia. Semmoista, joka pistää kaikki halveksivasävyiset "vasikanrakkaus" -jutut kyseenalaiseen maineeseen minun silmissäni. Sen sanojat kuvaavat mahdollisesti enemmän itseään nuorina kuin yleisesti ihmisiä. Samoin kävi mielikuville, joiden mukaan esiaviollinen seksi sotkee ihmisten ajatukset. - Ihmiset voivat sotkea tilanteensa ilmankin. Hänen kaltaisensa saavat "Mamban" laulamaan niistä kauan sitten unohtuneista - tai vähintään tämä myy levyjä aiheesta. Homman kariutuminen oli kuitenkin sekin arvokas eikä mikään totaalisen tuhoisa kokemus. Toki aluksi järkytys opetti minulle teologisia mittakaavoja saavia asioita ihmisyydestä : Aatamin karkotuksen paratiisista. Ja sen miltä Mooseksesta tuntui kun hän katsoi luvattuun maahan tietäen että siinä näkee jotain jonne ei koskaan mene.
Sittemmin asiat muotoutuivat ymmärtämään kaksisuuntaisuuden hienouden, mutta myös yksisuuntaisen. Nämä asiat olivat tietysti tärkeitä, enkä ole nykyisen puolisoni kanssa pitänyt monia asioita helppoina tai itsestäänselvyyksinä - toisin kuin romanttiset kirjat ja elokuvat näyttävät kliseissään tavalla jonka toistuvuus voi saada jonkun vaikkapa uskomaan että "asiassa on jotain perää". Tätä kautta olen jopa oppinut käsitteen "professional loser". Joskus pahin asia jonka voi kuvitella tapahtuvaksi onkin ihan hyvä asia. Tämä muistuttaa "Yogi" Berran "We made too many wrong mistakes" -lausumasta, jossa korostuu se, että on olenassa myös hyviä erehdyksiä. Tämä on varmaan minun paras. Jokaisen tulisi tehdä jotain tämänkaltaisia virheitä. ~ Kaava "Two way, One way, No way" on oikein kasvattava ja opettavainen jos se vain tapahtuu oikein.
Nykyisin suhteemme ei ole "edes Platoninen" ; Tunnekokemukseni eivät ole suinkaan tuhoutuneet. En usko että on mitään aikaa joka parantaa haavat. Sen sijaan ne ovat muotoutuneet omalta kohdaltani jonkinlaiseksi joka hieman muistuttaa ritarikuvaston fin amouria. Tässä on tietysti hyvät ja huonot puolet. Uskallan sanoa että rakkaussuhteen sijasta meillä on ihmissuhde. Kuitekin joskus tähän liittyy myös pieniä ongelmia. Kun normaalisti pettämisestä kiinni jäänyt selittää että "se oli vain seksiä", hän luultavasti vihjaa että jokin sosiaalis-mentaalinen erityisyhteys on sitten jotain olennaisempaa ja pahempaa. Olen tullut siihen tulokseen että tämänlaisesta ei yksinkertaisesti voi olla pätevästi mustasukkainen. Suhdehan ei ole perusluonteeltaan "seksuaalinen tai romanttinen".
Olemme tavanneet toisiamme säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta olen tiennyt että hän on ollut aina siellä jossain periaatteessa tavoitettavana ja tavattavana. Tämä on ollut tärkeää. Nyt hän sai kuitenkin alaansa liittyvän työpaikan Rovaniemeltä. Vaikka facebook ja muut tekniset vempaimet sallivat sosiaalisen kommunikaation jollakin tavalla, on henkilökohtainen kasvokkain kohtaaminen aivan olennaisella tavalla erilaista. Ensivaikutelmani ja tuntemukseni tiedosta oli samanaikainen iloitseminen hyvähköstä työpaikasta. Mutta myös tunne siitä että joku potkaisi minulta puujalan alta. ~ Rovaniemen kaupunginmuseotoimen voitto on minun tappioni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti