Normipäivä

"My name is Lester Burnham. This is my neighborhood. This is my street. This is my life. I am 42 years old - in less than a year I will be dead. Of course I don't know that yet. And in a way, I am dead already. Look at me, jerking off in the shower ... this will be the high point of my day ... It's all downhill from here."
("American Beauty")

Internetissä on useita omituisia meemejä. Yksi niistä on "Normipäivä". Siinä pitää kuvata mitä tekee tavallisena päivänään. Esimerkiksi isosisareni ja pieni sisareni osallistuivat siihen. Tämänlainen tapa luetella kellonaikoja ja tekoja on ilmeisesti yksi tapa pitää päiväkirjaa ; Kysessä on kronikointityylinen ratkaisu.

Itsellänikin on elämä jota voidaan kuvittaa kellonajoilla, paikoilla ja tekemisillä. Tämä olisi todennäköisesti jopa tavanomaista ihmistä tarkempaa, koska aspergerin syndroomaan kuuluu oireistoon rutinoitumista ja muutosvastarintaa muutosvastarinnan vuoksi. Tavallisella ihmisellä rutiineissa on siis jopa enemmän variaatiota, ja kuvaus "normipäivästä" on siksi vähemmän keskivertoinen kuin omani.

Kuten 7.00 herätyskello soi. 7.10 se soi uudestaan. 7.20 se soi kolmannen kerran, jossa vaiheessa tyypillisesti kiroan syntymääni. 7.30 se soi jälleen. Nyt kenties jaksan jopa raahautua kahvinkeittimelle, laittamaan sen päälle. 7.35 olen juomassa kahvia ja lukemassa jotain. 8.20 alan pukeutumaan ollakseni Keravan asemalla 8.53 jossa hyppään Z -junaan, ja ollakseni 10.00 töissä... Illalla tulen kotiin. Ja menen nukkumaan kello aivan liian myöhään. Tällä tavalla kuvattuna pienen säälittävän elämäni mielenkiintoisin hetki huipentuisi siihen että paljastuu että ruokatauolla syön tonnikalaa, mahdollisesti suoraan purkista, ja muistan venytellä joka ikinen päivä.

Tämänkaltainen luettelomainen toiminta voisi antaa kuvan että elämäni olisi hallittua ja kliinisen tylsää. Siksi en ottanutkaan osaa meemiin. En koe että kronikointi olisi kuvaava tapa tehdä päiväkirjaani.

Ilmeisesti moni pitää arjen rutiineihin kurkistamista mielenkiintoisena. Ne kertovat jotain ihmisestä - ja niissä on ilmeisesti joillekin jopa jotain henkilökohtaisuuden tuntua. Ihmettelen näitä ihmisiä. Tämänlainen tapahtumalista tuntuu minun mieleeni kliiniseltä. Ainakin omassa elämässäni kaikki mielenkiintoinen tapahtuu nimen omaan noiden numeroiden ja tapahtumien rinnalla ja sivussa. Aika, paikka ja tapahtuma on vain kehys. Ongelmani on että elän rutiineissa mutta vihaan niitä. Ja muutenkin tapahtumien kannalta en tee mitään kovin ainutlaatuista tai edes harvinaislaatuisen hyvin. En usko että oikein kukaan pitää tätä kiinnostavana.

Paitsi jos tekisi normipäivästä jotenkin todella poliittisesti epäkorrektia. Uskoisin että elämästäni saataisiin mielenkiintoinen jos kronikoisin kellonajat ja vittuuntumisen kohteet. Tätä voisi mukavan provosoivasti koristella kohteiden kuvilla. Mukaan voisi yhdistää erektiolaskurin, jossa olisi vastaavat kuvitukset. Tapahtumat eivät olisi tylsiä vaikka ne ovatkin arkisia ja jokapäiväisiä.
Ongelmana on se, että nämä sinänsä mielenkiintoiset kronikoinnin kiinnostuksen kohteet ovat liian arkaluonteisia ja provokatiivisia jopa minulle. Olen sen verran pelkuri. Mutta minusta olisi hauskaa jos joku toteuttaisi "normipäivän" juuri tällä tavalla.

Mutta valitettavasti moni, kuten minäkin, tyytyy normipäivässään kuvaamaan tavallisuutta sensuroituna. Normipäivästä tulee tällöin päiväkuvaus jossa normit ovat putsanneet siitä hyvin paljon pois. Jäljelle ei jää juuri mitään kovin kiinnostavaa. Tällä tavalla arki saadaan näyttämään lattealta. Latteammalta kuin se onkaan. Jos elämä olisi kuten normipäivään tulisi laitettua, niin ainakin minä haluaisin tehdä itsemurhan. Onneksi ei ole.

"Stop the excessive shopping and masturbation. Quit your job. Start a fight. Prove you're alive. If you don't claim your humanity you will become a statistic."
("Fight Club")