Taidehistoria tuntuu olevan täynnä raivostumisia. "Alaston Maja" herätti kohua siitä että senlaisia ei saisi tehdä. Helsingin keskustan "Havis Amandaa", "Mantaa", pidettiin säädyttömänä. Sittemmin ensimmäisestä on tehty suurta taidetta ja olennainen osa taidehistoriaa. Jälkimmäisestä taas on tullut olennainen osa katunäkymää ja sen ympärillä on jopa rituaalitoimintaa, wappu.
Esimerkiksi alastomuuden kohdalla on ollut niin, että alastomuutta ei ole sallittu. Alastomuus on sallittu jos hahmo on kuvattu Jumalaksi. Alastomuus on sallittu hahmolta joka on kuvattu huoraksi. Ja lopulta jopa tavallisen naisen alastomuus sallittiin taiteessa. Kulttuuri on muuttunut "kohusta toiseen". Aina siveydellä on ajettu sensuuria. Joskus taide on voittanut siveyssäännöt osoittaen niiden keinotekoisuuden ja naurettavuuden. Ja joskus siveys on poistanut ylenmääräisen irstastelun.
Tätä kautta voidaankin rakentaa esitys, jonka mukaan yhteiskunnan suvaitsemattomuus nähdään siitä minkälaista taidetta on olemassa. Sillä mistä me muka voisimme tietää ja varmistaa että ajat ovat suvaitsevat? Siitä että kaupunkikuvaa pistetään koristamaan valtava fallos, jonka keskelle on pistetty muoto -osa, joka luo vaginaalisia mielleyhtymiä. Siitä.
Kuvan patsas "Viheltelevä Helsinkiläinen".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti