Kielletty rakkaus.

"The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return."
("Moulin Rouge")

Shakespearen "Romeo ja Julia" on suorastaan malliesimerkki siitä, miten kaksisuuntaista rakkautta pidetään tarinoissa itsestäänselvänä, oleellisena - ellei peräti rakkauden määritelmänä ; Pari kohtaa ulkoisia vaikeuksia ja ulkoisia kieltoja, jotka heidän sisäinen vastavuoroisuutensa kumoaa. Sama teema toistuu hyvinkin monissa tarinoissa.

Rakkauden vastavuoroisuuden teema on hyvin vahva kristillisyydessä. Se voidaan jopa nähdä uskovan ja Jumalan rakkaussuhteena. (Ei toki malliltaan sellaisena seksuaalisena, tämä tosin toisi homoseksuaaleja sävyjä mieskristittyihin.) Kristillisyyden kaksisuuntainen romanttinen rakkaustarina näyttäytyy ikään kuin siten, että Jumala on tehnyt aloitteen ja ihmisen rooli on sitten joko vastata kosintaan "kyllä" tahi sitten "ei". ~ Vastaamalla "kyllä" pääseekin sitten "Kristuksen morsiameksi".

Platonilla rakkaus on hieman monisyisempi. Hän nimittäin katsoi että rakkaus oli rakkautta toisessa olevaan kauneuteen, joka on pohjimmiltaan suhde ihmisen sijasta kauneuden ideaan. Tämä malli tarjoaa periaatteessa mahdollisuuden yksisuuntaiseen rakkauteen. (Ellei abstraktiomaailmasta sitten tehdä kristillisillä sävytyksillä älyllistä ulottuvuutta, jossa ympyrän idealla on tunteet. Tämä rakenne on kuitenkin enemmän tulkintaa, sävytystä ja muutenkin "myöhempää perua".) Kuitenkin Platonissa on hieman myös realistia ; "Pidot" pitää sisällään kohdan jossa rakkautta pidetään myös kahden vanhemman resurssien käsittelynä. Dialogissa Diotima -henkilö kertoo että rakastaja ei tyydy omistussuhteeseen vaan haluaa enemmän. Kauneuden kuolemattomuuden hakeminen nousee esille - ja tämä on mahdollista kuolevaisille vain lisääntymällä. Tämä on selvästi sekä kaksisuuntaista että myös seksuaalista rakkautta. (Tämä on sinällään mielenkiinstoista, koska seksi ja rakkaus erotetaan usein toisistaan, niitä pidetään jännitteisinä. Kenties syynä on se, että kristinuskossa ikuisuutta tavoitellaan ilman nuoremman polven synnyttämistä.)

Toki tästä päästään hieman ärtyisämpiin sävyihin. Schopenhauer on tässä aina kohdallaan oleva murjottaja ; Hänestä romanttiset tunteet ja rakkaus kumpuavat elämäntahdosta. Tavoitteena ei ole tuottaa pitkän tähtäimen onnellisuutta, vaan jälkeläisiä. Schopenhauer katsoi että maailma hakee kompromissia, jolloin tavoitejälkeläinen on normaali ja keskiverto. Sen vuoksi yhteen päätyvät hänestä usein nimen omaan erilaiset ihmiset. Schopenhauerille lyhyen tähtäimen onni tarkoitti pitkän tähtäimen pettymystä.

Tälle rintamalle voidaan tietysti saada vastakohtaa. Sitä löytyy buddhalaisuudesta. (Sinällään mielenkiintoista ja tarkoitushakuista että Schopenhauer haki vaikutteita juuri tästä itämaisten uskontojen maailmasta. Siksi hänen rakkauskäsityksensä onkin niin pessimistinen ; Schopenhauer pitäytyy eurooppalaisessa rakkauskäsityksessä ja tulkitsee sen itämaisten konseptien kautta, ja tästä yhdistelmästähän ei synny kivoja asioita.) Mielestäni buddhalaisuuden kannalta on tarkoituksenmukaista nostaa kaksi teemaa/sanaa : (1) "maitrī" kuvaa lempeää, ihanteellista haluista vapautunutta, rakkautta, jossa toivotaan toiselle hyvää. (2) "Karuṇā" toivotaan että toinen olisi vapaa epäonnesta. ~ Näiden kahden kautta on selvää että rakkaus voi olla yksisuuntaista mutta olla silti suurta. Molempia malleja itse asiassa kuvaa ajatuksia toivovan kohteen riippumattomuus ja irrallisuus. Tällöin yksisuuntaisuus tekee tilojen toteutumisesta vähintään helpompaa, kun kiusauksia ryhtyä omien halujen toteuttamiseen on vähemmän. Eurooppalaisen silmiin buddhalainen tuntuu "viileältä".

Yksisuuntaisesta rakkaudesta on lisäksi vaikeaa tehdä tarinoita. Asiaa ei auta se, että eurooppalaista kulttuuria sävyttää "saavutus=oikea mielipide" -mallinen ajattelu. Siksi "Romeo ja Julia" voisivat joko saada toisensa tai kuolla yhdessä. Jos Romeo ei saisi Juliaa, tai tarina ei paljastuisi tragediaksi, yleisö ei välttämättä tajuaisi että kyseessä oli kaunis rakkaustarina, jossa yksisuuntaiseen rakkauteen huipentava loppu on juuri se onnistuminen.

Tämän teeman rikkomista on toki yritetty. Esimerkiksi "Perhosvaikutus"- elokuva näyttää tarinan, jossa kaksisuuntaisesta rakkaudesta kieltäydytään ja se jätetään yksisuuntaiseksi juuri siksi että vaihtoehtona olisi valtavasti tuhoa ja kärsimystä ; Rakkaus muuttuu kielletyksi ulkoisten syiden sijasta sisäisin syin.