Mahdoton tieteellinen maailmankuva?

"Oljenkortta veistämässä" -blogissa oli kuvattuna argumentti aivojen roolista tajunnassa. Argumentissa oli kaksi pääkohtaa:
1: "Jos tajunta on evoluution ja aivosähköisten toimintojen synnyttämä biologinen virtuaalimaailma aivojen sisällä, niin jokainen meistä elää elämäänsä vain henkilökohtaisen "lumetodellisuutensa" kautta"." Tämä näkemys on tietysti tuttu kaikille Plantingan warrant -näkemykseen tutustuneille.
2: "ei ole olemassa vain yhtä teoriaa, yhtä kuvausta tai mallia maailmamme todellisuudesta, joka on sopusoinnussa havaintojemme kanssa, vaan valinnanvaraa riittää ... Silti on ilmeistä, että henkilökohtaiset mieltymykset, ennakko-oletukset ja -asenteet määräävät mitä ja miten halutaan tutkia. Maailmankuvalla on merkitystä." Eli ihmisillä on mielessään valikoimisprosesseja jossa omalla maailmankuvalla on vaikutus valitsijana. Maailmankuva luo ennakkoluuloja joiden mukaiseksi näkemys viritetään. Eli toisin sanoen tapahtuu assimilaatiota.

Tästä päätellään reteästi että "tiede ei pelkästään tutki maailmaa ja luo tieteellistä maailmankuvaa. Tutkijat ovat etukäteen maailmankuvallaan vaikuttamassa siihen millaiselta maailma heidän tieteessään tulee vaikuttamaan." ... "Mikäli kognitiivisessa uskontotieteessä kognitiot halutaan palauttaa lopulta aivotoimintaan, kyseessä ei ole " ... "tieteellinen, vaan maailmankuvaan liittyvä väite. Tieteellisen ajan tieteellinen maailmankuva ei siis aina tiedemiestenkään mielestä pohjaudu tieteelliseen tietoon, eikä ehkä voi milloinkaan pohjautuakaan."

Tämänlaisia tekstejä lukiessa olo on aina sama. Se synnyttää vain yhden oleellisen kysymyksen. "Mitä väliä?" En ymmärrä miten asia oikeastaan muuttuu perustelluksi. Sillä edes premissejä ei tarvitse vaihtaa päästäkseen aivan toisenlaiseen päätelmään. Sillä ylläolevassa tehdään selvästi kategoriavirhe. Sen ydin taas on siinä miten tiede -sanaa käytetään. Tässä taas on mukana väistämättä jonkinlainen käsitys tieteestä. Kun tämän tajuaa, ja katsoo mitä sisältöä termi kantaa, on selvää että argumentti on suoraan sanoen huono. Tai sitten sen lausuja yrittää herjata vastustajaa idiootiksi. Ja kappas - tiedekäsityksen luokittelussa auttaa tieteenfilosofian eri näkemysten tunteminen. (Joka sattuu osumaan juuri omiin kiinnostuksenaiheisiini.)

Tiede nimittäin määritellään jonkinlaiseksi jota tiede ei ole ollut pitkään aikaan. Tämänlaiset lausunnot nimittäin näyttävät aivan suoraan että ihminen ei ole kyennyt irrottautumaan arkikäsityksestä tieteestä. Ja on siksi jämähtänyt objektiivisuuteen ja naiiviin realismiin tavalla joka on toteutunut vain yhdessä ainoassa tieteenfilosofisessa koulukunnassa. Nimittäin loogisessa positivismissa. Juuri siinä näkemyksenä, joka on kumottu ja kuopattu mahdottomuuksiensa vuoksi. Kognitiivinen uskontotiede katsoo nähdäkseni olevansa luonnontieteellinen, eikä loogista positivismia mukaileva, näkemys. Näin ollen tieteellisyysvaatimus on tällä tasolla pelkästään olkiukon rakentamista.

Tämä johtaa mietteet moneen asiaan.

Lähden siitä että kognitiivinen uskontotiede on luonnontieteellisesti perusteltu näkemys. Tämä riittää sille että ihmisellä voi olla tieteellinen maailmankuva. Tiedehän on tietynlainen inhimillisen toiminnan (metodijoukko), jonka mukainen voi olla tieteellisen maailmankuvan rakenteessa. Vielä vähemmän voidaan loikata ajatukseen jossa kognitiivinen uskontotiede olisi pseudotiede vain siksi että "objektiivinen absoluuttisen varma tieto" puuttuu. Loogisen positivismin tuhoutuminen ei tarkoita tieteenfilosofiattomuutta tai tieteettömyyttä. Johan tämän muistaa kun muistelee miten verifikationismi korvattiin fallibilismilla. Suora havainto korvattiin modus tollens -päättelyillä. (Tässä ei ole edes mitään vaikeaa, kyseenalaista tai muutenkaan sellaista jonka pitäisi hämmentää tipan vertaa ketään joka kehtaa mainita ääneen "tieteellisyys sitä" tai "epätieteellisyys tätä".)

Onkin myös riemukasta huomata, miten aivotoimintojen puutteet otetaan ilolla vastaan uskontojen joukossa valikoiden. Tieteen kumoutumista riemuitaan mutta arvon uskovaiset eivät tajua, että nimen omaan uskonnot ovat sisältäneet absoluuttisiksi totuuksiksi väritettyjä asioita. (Se on itse asiassa niiden pelikenttää. "On uskottava" että "Jumala on olemassa".) Esimerkiksi uskonnon kerrotaan jäsentävän maailmankuvaa ja tätä kautta sillä on vaikutusta jäseniensä onnellisuuteen. (Tavalla joka on kyseenalainen, mutta kyllä siinä maailmankuvaa esitetään.) Uskonnossa on sanomaa pelastuksesta ja muusta vastaavasta. Näitä näkemyksiä vastaan ei riekuta ja riepotella samanlaisella innolla kuin tieteellisen maailmankuvan osalla tehdään. Vaikka molemmat ovat täsmälleen yhtä perusteltuja/mahdottomia. Tämä epätasa -arvo kertookin että maailmankuvallisuuden korostaminen on valikoivaa. Joka taas kertoo suoranaisesta valtapelistä joka kyllä kattaakin yhteiskuntamme joka tason moninaisin tavoin jotka uskonnoton kyllä tulee kohtaamaan arkielämässä sikälimikäli uskaltaa tehdä kannanottonsa julkisesti.
1: Jotenkin on vain niin että kaikki ongelmat joita tietämiseen liittyy koskevat aina kaikkea muuta kuin uskontoa. Uskonto esittää että uskonto on hyvin perusteltua, rationaalista, järkeävää ja perusteltua - ja jopa tieteelliseksi sitä yllättävän usein sanotaan. Mutta samalla ollaan valmiita muistamaan että tieteellisyys on maailmankuva, ja postmodernisti logiikkakin on vain yksi valtapelin muoto joka ei oikeasti ole tekemisissä asiuden perustelluuden kanssa.

Toki tämänlainen epätasapaino saattaa johtua siitä että uskovaiset puhuvat mielellään tieteestä oikein kuitenkaan viitsimättä tutustua aiheeseen. (Tämän tason kategoriavirhettä voi nähdäkseni perustella likimain pelkästään tahallisuudella tai tyhmyydellä.) Sillä hyvin usein Jumalaoppineet ovat jättäneet tieteenfilosofian, hypänneet tieteenfilosofian mahdollisuuden hylänneiden postmodernistejen kelkkaan, ja napanneet mukaan sen äärimmäisiä sävyjä joissa kaikki tieto ja rationaalisuus nähdään valtapeleinä. Ja kuluttaneet opiskeluaikansa muinaisheprean ja aramean opiskeluun voidakseen heittää mielestään relevantteja etymologisia kannanottoja ja jotta voisivat muutenkin "bamboozle others with dead languages."

Toki tämä herättää myös asiallisia mietteitä siitä, onko tieteellisyydellä sitten oikeastaan väliä. Tieteellisyyden valta objektiivisena käskijäabsoluuttina tässä kumoutuu. Mutta hyvin harva näyttää olevan halukas luopumaan tieteellisyydestä. Päin vastoin, valtaosa uskonnollisesta ja teologisesta juttelusta näyttää keskittyvän siihen että miten uskovasuus on järkevää, rationaalista ja sellaista että Jumalaopille on pakko pitää oikein oppilaitos tiedettä vaalivissa yliopistoissa.