Ei turkistahraukselle

Sisareni sai lahjaksi käytetyn minkkiturkin. Hän otti sen vastaan, mutta sain myös selville sen verran että hän pitäisi uuden turkin hankkimista epäeettisenä tai ainakin epäeettisempänä. Näin ollen käyttöikä ja uusiokäyttö on oikeutettua koska eläin on jo kuollut ja käytännössä vaihtoehtona on heittää turkki roskiin tai käyttää jo olemassaolevaa turkkia.

Kysymys on tietysti minulle osuva, koska käytän - monesta aivan kammottavaa, esimerkiksi puolisoni mielestä se pitäisi heittää roskiin mutta en anna - nahkatakkia joka on ollut minulla "likimain aina". Onko omistushaluni takana eettisiä perusteita, vai tuhoanko takkini vain hyvää esteettistä makua?

Turkis on hurma.

Turkisten kohdalla oikeutusta on helppoa nähdä instrumentalistisesti. Tällöin käyttö ratkaisee ; Turkin tai nahan käyttäminen antaa välinearvoa eläimelle ja tämän kuolemalle. Instrumentalisti ajattelee että jos nahan vain heittää pois, eläin kuolee turhaan. Tämänlainen ajattelutapa ihmisistä on taas yleensä varsin kammottavaa -esimerkiksi Halla-ahon ihmisarvokäsitys sai kohua ja närkästystä, vaikka se on juurikin instrumentalistisesti perusteltu ihmisarvo. Jokin voi huomauttaa että ihminen ei ole sama kuin eläin. Mutta kun miettii että ihminenkin on kuitenkin vain yksi eläin, syntyy vakavasti otettava vaihtoehto, jonka mukaan eläimen kuoleman arvottaminen siitä syntyneen tuotteen kulutusajan kautta muuttuu kyseenalaiseksi. - Tosin instrumentalismi voi periaatteessa antaa tilaa tulkinnalle, jossa syyllisen kantaa juurikin uuden turkin ostaja, jolloin jälkimmäiset välineellistävät tuotetta.

Toisaalta arvo voidaan liittää puhtaasti inhimilliseen arvostukseen. Tällöin arvo on ihmisten konstruktio, ja se määritellään "koska voidaan". Tämä on toki ihmiskeskeistä ja autoritääristä, jopa mielivaltaista siinä mielessä että sen pohjimmainen ydin on ihmisen kyvyssä tehdä asioita. Vallasta tulee tällöin oikeutus. Tällöin turkista saadaan hyväksyttävä teko, jos ketun elämää arvostetaan riittävän vähän ja turkin arvoa riittävän paljon. Ja samalla siitä voidaan tehdä paheksuttava teko arvostamalla eläimen elämää riittävästi. (Debattimateriaaliksi tästä ei ole, lopputuloksena on kulttuurirelativistinen arvotus.)

Krimi(naali)turkki

Asiaa voidaan lähestyä myös eläinten hyvinvoinnin kautta. Silloin välineellistämisellä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Olennaiseksi muuttuu se, että eläintä hoitaa hyvin ja tappaa sen oikein - tai peräti antaa sen kuolla ns. "luonnollisen kuoleman". Eläimen hyvinvointia kun ei hetkauta tippaakaan se, käytetäänkö nahkaa päivä vai sekunti. Eläimen elämä on ollut täsmälleen yhtä nautittavaa.

Ja jos eläimelle annetaan itseisarvo, ja ruvetaan puhumaan eläinten oikeiksista, voidaan myöskin katsoa että turkin käyttöikä ei paina juurikaan mitään. Sillä eläin petetään, sitä riistetään ja sen keho välineellistetään ihmisen tarkoituksiin joka tapauksessa. Silloin käyttöikä ei muuta välineellistämistä. Itse asiassa pitkässä käyttöiässä syntyy jopa jonkinasteinen paradoksi ; Itseiarvoa yritetään kieltää sillä että korostetaan että eläimellä on paljon välinearvoa. Eli itseisarvoon kohdistuvat rikokset oikeutetaan sillä että kohdetta riistetään erityisen runsaasti ja paljon.

Ekologiselta kannalta turkin käyttöikä on tietysti olennainen. Sillä käyttämisen loputtua turkista tulee jätettä. Uuden turkin tai vaatteen ostaminen tai turkin puhdistaminen on tietysti luonnonvaroja tuhlaavaa. Siksi pitäisikin keskittyä ostettujen turkisten pitkän käyttöiän takaamiseen sen sijaan että pilattaisiin jo tehtyjä tuotteita - etenkin kun tuhoaminen kompensoidaan helposti ottamalla varuiksi enemmän eläimiä joista ne turkit otetaan, jotta kulutukseen jää haaskioiden jälkeenkin myytävää riittävästi.

Symboliselta kannalta turkki on myös statussymboli. Silloin käytettykin ja pitkäikäinen turkki voi toimia halujen nostattajana. Joku kahdetii tai ihailee ja haluaa siksi samanlaisen. Symbolisessa mielessä minun takillani tuskin on tätä ongelmaa, mutta esimerkiksi jos käytetty minkkiturkki on hieno, sen epäeettisyys saattaa tulla siitä että se kannustaa ostamaan. Tosin syyllisyys tähän ei välttämättä enää ole niin paljoa käytetyn turkin ostajassa vaan uuden turkin ostajan turhamaisuudessa.