Kansankirkko ✔ Valtionkirkko

Usein kirkkopuheessa käytetään sellaisia sanoja kuin "kansankirkko" ja "valtionkirkko". Tämä on jopa hyvä keino erottaa eri puolet. Jos henkilö käyttää sanaa kansankirkko hän on pro -uskonto. Valtionkirkko -sanaa käytetään taas uskonnottomalla puolella. Näin termien käyttö itsessään on puolenottotoimenpide. Niiden molempien takana onkin myös paljon asenteita ja arvostelmia.

Ajatusta kansankirkosta voidaan lähestyä kahta kautta. Kirkko kuuluu kansalle joko kahta kautta: (1) se vetoaa laajoihin massoihin (2) se on jäsenilleen tärkeä. Eli kansankirkko vetoaa laajoihin piireihin että sitouttaa heidät mukaansa. Kirkon ajatus kansankirkkona vetoaakin siihen että se yrittää toteuttaa molempia näitä linjoja. Ne eivät ole välttämättä sama asia. - Molempien tavoittelu voi epäonnistua kahta tietä (a) Jäsenistöä voi olla paljon mutta se on laimeasti mukana tai (b) jäsenistö voi olla sitoutunutta mutta määrällisesti se on pieni. - Mutta ihanteena on silti että molemmat voivat toteutua. Menneisyyteen katsoen näin on varmasti ollutkin.

Aluksi on hyvä kiinnittää huomiota herännäisiin. Ne ovat uskonnossa marginaalinen puoli. Ja jos uskontokritiikkiä keskittää heihin, kohtaa tavallisesti kritiikkiä siitä, että uskonto ei ole mitään tämänlaista. Että kirjoa on paljon muutakin. Tätä moitetta on saanut esimerkiksi Dawkins ja uusateistit. Heidän nähdään keskittyvän liikaa fundamentalismiin ja kiinnittävän huomiota vain marginaalisiin ääri -ilmiöihin.

Kuitenkin esimerkiksi Suomen kohdalla tämä puolustus näyttää oudolta. "Kirkkomonitor-tutkimuksen mukaan aktiivisista kirkossakävijöistä joka toinen kuuluu herätysliikkeisiin. Herätysliikkeiden kannattajat ovat nimenomaan niitä ihmisiä, jotka vielä täyttävät tyhjeneviä kirkonpenkkejä." Aktivoitumisen kannalta puolet jäsenistä on olennainen osuus. Juuri mikään näin laaja ja vaikutusvaltainen taho ei voi viitata siihen että sen aktivistosta puolet olisi "turhaa" johon ei saisi kiinnittää liikaa huomiota. Pikemminkin tämä asettaa huolenaiheen. Tiukkuus on kirkon aktiivisuudessa kovaa, ja kirkko vetoaa nimen omaan näihin ihmisiin joilla on näitä huolestuttavan tiukkoja näkemyksiä. Kirkon jäsenistöstä nämä aktiivit ovatkin toki murto -osa.

Aktivoituneet ihmiset toki toteuttavat kansankirkon teemaa. Mutta kirkko aktivoi marginaalia. Ja peräti varsin huolestuttavaa, lähinnä kieltämissyrjinnän kautta esiintyvää, vähemistöä. Aktivoituminen siis epäonnistuu isoissa rintamissa (koska herännäiset ovat marginaalisen pieni osuus). Ja siinä määrin missä se onnistuu, on kyseessä eettisesti varsin kyseenalainen saavutus. Voidaan kysyä että jos jokin, mikä tahansa muu, taho tai järjestö onnistuu tavoittamaan vain fragmentin "asiakaskunnastaan" ja tämä asiakaskunta tuppaa olemaan "eettisyydeltään lähinnä provokatiivisia kohuja aikaansaavaa", niin kannattaisiko toimintasuunnitelma polttaa, repiä vai tehdä muuten vaan ihan uusiksi.

Suosion kannalta tilanne on tietysti mutkikkaampi. Sillä valtaosa kuuluu jäsenkortistoon. Kuitenkin ne ihmiset jotka ovat aktiivisesti mukana toiminnassa ovat ylen harvalukuisia ; Itse asiassa väitän että jos kirkko hukkaisi jäsenrekisterinsä, ja kirkkoon pitäisi palata ja liittyä, sen "suosio kansan parissa" romahtaisi valtaisasti ja kirkkoon palaisi vain hyvin pieni osuus. Vielä vähemmäksi jäisivät jos ihmiset joutuisivat maksamaan kirkon jäsenmaksuna kirkollisveronsa verran ja joutuisivat maksun yhteydessä allekirjoittamaan kerran vuodessa paperin, jossa tämä summa kerrotaan etukäteen. Tosin trendi on sellainen, että tämänlaista ajatusleikkiäkään ei kauaa tarvita. Trendi näyttää että pian suosio on alle puolet. Massojen takanaolo ei toisin sanoen toteudu edes sillä että olisi hälläväliä nimiä kirjoilla. Tässä rintamassa ollaan siis epäonnistumassa niin että ei kannata rakentaa mitään identiteettiä tämän varaan.

Kirkosta eronneisiin suhtaudutaan suoraan sanoen pellesti ja epäkunnioittavasti. Heidän eroamisensa eettinen painoarvo kyseenalaistetaan samalla kun näytetään kirkon priorisoinnit sillä mistä leikkaamisesta uhataan ensimmäisenä, mikä on kannanotto siitä että kirkko leikkaa niistä ensin. Muutenkin henki eroamispiikeissä on "älkää erotko, teitä on nyt kuunneltu". Mutta sitten ei tapahdu mitään. On toki totta että kuuntelu ei tarkoita samaa kuin reagointi ja muutosten teko asioihin. Mutta pelkkä kuuntelu ilman toimia ei liene mitään sellaista joka innostaa monia jäämään - eikä suoraan sanoen tottavie pitäisikään.

Kirkolla on kuitenkin merkitystä. Esimerkiksi uskonnollinen vakaumus vaikuttaa olennaisesti siihen miten helppoa ja hinnakasta on mennä naimisiin. On jännittävää miten uskontoon liittyminen siksi että ylipäätään pääsee naimisiin - relevantti vaihtoehto kun katsoo "lain kirjaimen ohi" sitä käytännön tilannetta joka asiassa on - koetaan sellaiseksi että asiaan sopii lausunto "Joku voi olla niin härski, että vetää välistä ja liittyy kirkkoon vain vihkimisen takia lyhyeksi aikaa eikä maksa mitään. Laki antaa siihenkin mahdollisuuden. Paheksun silti tuollaista vapaamatkustajaa niin kuin muitakin toisten hyväksikäyttäjiä." Kirkon sisälläkin tilanne näyttää suoraan sanoen koomiselta ; Samanaikaisesti kun puhutaan solidaarisuudesta köyhille joilla ei kerry kirkollisverotuloa. Tottakai heidät päästetään avioon eikä tätä pidetä vapaamatkustuksena. Ja unohdetaan ne homoseksuaalit jotka maksavat kirkollisveroa, eivät ole vapaamatkustajia eivätkä silti saa mitään.

Kaiken kaikkiaan näyttääkin että kirkko kerää valtavalta määrältä ihmisiä rahaa saadakseen keskitettyä palveluja marginaalisen pienelle määrälle ihmisiä (tai muuten hyvin lyhyeksi ajaksi.) Se, että tuo aktiivinen osa jäisi istumasta kirkon penkeiltä pois ei leikkaisi kirkon tuloja juuri lainkaan. Massan jääminen pois sen sijaan hukuttaisi kirkon infrastruktuuriinsa, aktivistien tuomat tulot tuskin riittäisivät toiminnan ylläpitämiseen. On selvää että aktiivinen osa ei luopuisi uskonnollisuudesta, eli he irtoaisivat kirkosta mutta eivät Jeesuksesta. Haluaisin että Suomessa olisi jonkinlaista positiiviseksi luokiteltavaa uskonnollisuutta, joten toivoisin että kirkko ei panosta aktivisteihin jotka ovat hengellisiä joka tapauksessa.

Sillä näin tehdessään se toteuttaisi Hitchensin varoituksen siitä että uskonto on iso kasa latteita pehmeitä ja passiivisia olentoja, jotka ovat suoja aggressiiviselle - ja potentiaalisesti vaarallisellekin - uskonnollisuudelle. Jos aggressiivista vähemmistöä uhkaa tai rajoittaa, massa nousee suojaamaan ja tämän passiivisen massan selän taakse aggressiivinen fragmentti menee piiloon. Eli voidakseen vaikuttaa tähän pieneen negatiiviseen osaan olisi tuhottava iso osa uskonnollisuutta joka esiintyy "leppeänä". Käytännössä ainut joka toimii ja näkyy on kuitenkin juuri sitä "huonoa ja negatiivista uskonnollisuutta"

Eli meillä on de jure kansankirkko mutta de facto valtionkirkko jonka ihanteena on kansankirkko -periaate, jonka toteuttamisessa se epäonnistuu selkeästi. Ihanteen olemassaolo ei tarkoita tai merkitse kovin paljoa. Tai ainakaan ei voida sanoa että utopian olemassaolo tarkoittaisi utopian onnistumista ja toteutumista. (Tai sitten minäkin olen pitkä komea ja tumma mies jolla on hyvinpalkattu työ ja ainakin puolimetrinen sukuelin.)

Näin ollen jokainen joka väittää että kansankirkko on jokin olemassaoleva konstruktio, polkee esimerkiksi minua naamaan väittäen että en sitten kuulu siihen kansaan. Tämän tallaamisen jälkeen on turha ihmetellä jos olen hieman kiukkuinen. En nimittäin kuulu siihen, joten olen selvästi ekslusiivisesti suljettu kansasta. Suoraan sanoen : Toivoisin että näin ei ole.