Näin kappaleiden katsottiin sisältävän saatananpalvonnallisia sävyjä, joissa oli elämän halveksuntaa. Elämä pitäisi esittää arvokkaana ja kauniina lahjana sen sijaan että tehtäisiin tälläistä itsemurhaa lietsovaa musiikkia.
Kuitenkin HIM:in kappaleiden teemat ovat teologiassa varsin käytettyjä. Hänet voidaan nähdä suorastaan osana filosofista jatkumoa jossa ovat esimerkiksi vanitas -taiteen kuolevaisuuden muistuttaminen, jossa henkenä ja teemana on väliaikaisuuden tajuaminen jotta ikuisuutta tavoiteltaisiin suuremmalla innolla. Ja eksistenssiteologia, jossa kuolema tarjoaa tärkeän kontrastin jonka valossa elämä saa syvälliset sävynsä.
Tämä tematiikka voidaankin nähdä kahtaa kautta. Kuoleman korostaminen johtaa helposti siihen että tällä hetkellä olevaa ei osata arvostaa. Koska kaunis asia menetetään, sitä ei ikään kuin pidetä yhtä arvokkaana. Näin kuolevaisuuden korostamisesta tulee helposti "masentunutta väkisin tsemppaamista". Väliaikaisuus tulkitaan arvottomuudeksi ja vain pysyvässä nähdään arvoa. Tämä on nähtävissä eräänlaisena kauneuden halveksuntana.
Vaihtoehtona voikin olla elämän arvostus juuri sen väliaikaisuuden vuoksi. Silloin tuhoutuminen johtaa "carpe diem" -asenteeseen. Japanilainen kirsikankukkajuhla, hanami, voidaankin nähdä juuri tämänlaisen väliaikaisen kauneuden tajuamisen kautta. Kauneuden väliaikaisuus ei tällöin tuhoa kauneutta, mutta tuhoutuminen toimii arvokkaana kontrastina ja muistutuksena siitä, että hetkeen on todellakin syytä tarttua.
Sama koskee tietysti myös epäonnistumista. Usein etenkin länsimaissa korostuu täydellisyys ja onnistumisen keskeisyys. On saavutettava, pärjättävä ja tehtävä muita vastaavia asioita. Näin epäonnistumisesta tulee ongelma. Kuolevaisuuden tajuaminen johtaa tietysti tässä tiessä havahtumiseen ; Onnistuminen jää aina ainakin osittai puolitiehen. Elämä ei riitä täydellistymiseen. Tällekin terve kontrasti saadaan sitä kautta, että tajutaan että kauneus voi olla epätäydellisyydestä huolimatta.
On helppoa ahdistua kuoleman edessä, halveksua tämänpuoleista erehdyksiä ja epäonnistumista täynnä olevaa elämää, jossa kauneuden läsnäollessakin syntyy helposti tunne siitä että epäonnistuminen on edessä ja kauniista asiasta on luvuttava. Tätä on helppo karata. Tällöin Jumalan valtakunnasta tulee eskapistinen fantasia. Todellisuuspakoa, vaikeuksien kiistämistä.
1: Psykoanalyytikot voisivat eskapismin kohdalla puhua torjunnasta tai viitata käsitykseen denial. Näitä pidetään psykologisesti pinnallisina ja huonoina selviytymisstrategioina, jotka tuottava neurooseja ja muita ongelmia. Ja korostaa että tuska ja vaikeudet voivat olla itsekasvun ja voimautumisen lähde. Kun epäonnistumisensta tiedostaa ja kohtaa, on mahdollista saavuttaa voimavaroja.
Vaihtoehtona onkin sitten elää konkreettisemmin, ja tajuta että kuolevaisuuden konkreettisuus on hyvä muistuke siitä että elämää ei kannata paeta fantasiaan, koska elämä on muutenkin kiitämässä ohi, ja tulevaisuusfantasiointi voi aivan konkreettisesti estää elämän ja asioista nauttimisen silloin kun se olisi mahdollista.
Näin uskallan sanoa että HIM:in kappaleet ovat kenties terveemmällä pohjalla kuin monien kristittyjen suhtautuminen elämään. Toki kristillisyys itsessään ei estä hyvinkin samantapaista ajattelua. Siksipä eksistenssiteologiassa onkin minunkin "jumalattomiin silmiini" paljon viisautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti