Minä olen samanaikaisesti tunnustuksellinen surrealisti ja absurdikko. Silti kun esimerkiksi tätä blogia ja minun juttuja muutenkin kuuntelee, niin tuntuu että olen hyvinkin skeptikko. Surrealismiin liitetään mielikuva mielikuvituksesta ja yleisestä taiteellisuushörhistelystä jossa unenomaisuuden sekoittuminen tarkoittaa mielikuvituksen mukanaoloa ja arkitodellisen vieroksumista. Ja skeptikot taas ovat leimallisesti kuivia, tylsiä ja tieteelliseen maailmankuvana tiukasti sitoutuneita "metodisteja" jotka luottavat tiettyyn metodiin.Yksinkertaisesti voisi sanoa että olen höyrähtänyt skeptikko. Mutta tämä on liian yksinkertaista. On nimittäin paljon hauskempaa hämmentää ihmisiä valtavalla määrällä tekstiä joka sanoo saman asian. Ihmeellistä on, että vaikka iso kasa sanoja onkin tarkempaa ja pedanttisempaa, ihmiset tuntuvat hämmentyvän sanapaljouden ääressä.
Surrealistina huomio keskittyy tietysti tavalliseen ja outouteen. Tässä avuksi voidaan ottaa paranormaali. Niissähän tutkitaan monenlaisia ilmiöitä. Avuksi voidaan ottaa vaikkapa "Kauaskatsojan" blogaus "Paranormaalia ei ole". Siellä avuksi otetaan Stephen Brauden paranormaalin määritelmä. Se tiivistyy seuraavaan listaukseen:
"1) Se on selittämätön vallitsevan tutkimuksen valossa
2) Sitä ei voi selittää tekemättä tieteeseen suuria muutoksia
3) Se kumoaa arkiajattelun oletukset siitä, mitä siihen liittyville olioille voi tapahtua."
Paranormaalilla on tätä kautta kaksi luonnetta yhdessä. Se on arkiajattelulle epäintuitiivinen ja tieteen kannalta yllättävä ja odottamaton. Todellisuus rikkoo siis tavallisen ihmisen että tiedemiesten ajattelua. Tämä on taatusti tietyllä tavalla outoa - ja paranormaali muuttaa tutkimuksen edetessä luonnettaan. "Oleellista on se, että Brauden määritelmän mukaan esimerkiksi kvanttimekaaniset ilmiöt olivat paranomaaleja silloin kun ne havaittiin ensimmäisen kerran 1900-luvun alussa." Ja kun tiede on kehittynyt, näin ei enää ole. Paranormaali on tietysti yhtä joustava kuin me määritelmät joihin se on sidottu. Tieteellisyyden tämän hetken odottamat asiat muuttuvat ajan kanssa koska tiede edistyy, joten tähän sidottu paranormaali on sekin luonteeltaan vähintään yhtä joustava (koska se on sidottu lisäksi arkiajatteluun joka taas seuraa kulttuuria joka sekin muuttuu..)
Itse ottaisin kuitenkin toisenlaisen näkökulman. Siinäkin pohjana on paranormaali. Siinä arvioidaan paranormaalin ilmiön kiinnostavuutta. "Tieteen kuvalehden suuri kirja : Mysteerit" pitää sisällään Arthur C. Clarken tavan lähestyä tätä kysymystä. Sekin tiivistyy kolmeen kohtaan.
1: Luotettavuusehdon mukaan havainnon on oltava luotettava. Tämä tarkoittaa sitä että havainto on hyvin todennettu. Esimerkiksi anekdootit eivät ole kovin hyviä, koska niissä on esimerkiksi epätarkkuuksia ; Usein paika, aika ja kokija ovat tuntemattomia. Tämä tuo epävarmuutta eikä voida koetella onko kyseessä valehtelu vai erehdys. Tarkkuus itsessään ovat askel parempaan - ei tosin kovin paljoa koska ne on helppo myös keksiä. Luotettavuudessa on mukana tilanteen dokumentointi, varmennus ja muu vastaava. Kysymys ei ole siis suinkaan sitä että epäluotettava -leima tarkoittaisi anekdootinkertojan mielenterveyden tai yleisen epäluotettavuuden kyseenalaistamista.
2: Outo. Tämä pitää oikeastaan sisällään edellä mainitun Brauden määritelmän elementtejä (tosin joustavammin). En koe että sen täsmentäminen on sen oleellisempaa.
3: Tärkeä tarkoittaa tapahtuman kontekstia. Triviaalissa asiassa tapahtuva outous on helposti vain kummallinen anekdootti. Tosin tämä tärkeyden määritelmä on hyvin näkökulmakohtainen. Se voi tiivistyä jonkinlaisiksi hieman mielivaltaiselta tuntuviin nyrkkisääntöihin. Kuten siihen että kryptozoologit kertovat etsivänsä suuria tai keskikokoisia tuntemattomia tarinaperinteessä ja myyteissä esiintyviä eläimiä.
Otin paranormaalin esiin, koska se on jotain jota tavalliset ihmiset pitävät outona. UFO:n laskeutuminen takapihalle on heille outoa. Yksisarvisella ratsastava Jeesus on outo. Samalla se kuitenkin vaatii vahvan rationaalisen otteen. Voidakseen tuntea että jokin asia on epätavallinen, on kyettävä tunnistamaan tavallinen. Voidakseen sanoa että jokin on luotettavaa, on tiedettävä miten luotettavuus tunnistetaan. Voidakseen sanoa mikä on triviaalia pitää olla jonkinlainen (kenties/luultavasti subjektiivinen) käsitys siitä mikä on tärkeää ja mikä ei, eli priorisointejen on oltava jäsentyneet. Näin outouden kanssa pelaaminen vaatiikin hieman paradoksaalisesti hyvinkin jalat maassa -kulkevaa asennetta. (Tämä unohtuu usein ja siksi erilaiset kummitusmetsästäjät epäonnistuvat. He uskovat että oudon tutkiminen antaa heille luvan ellei peräti kehota heitä höyrähtämään totaalisesti.)
Surrealisti muuttaa tilanteen hieman erilaiseksi. Sillä kysymys ei ole välttämättä mistään ekstreemistä. Tärkeäksi voikin esimerkiksi nousta arkiajattelun outous. Tässä kaupassakäynti voi olla outoa. Usein tämä rakentuu siten että rakennetaan kuilu tieteellisen ajattelun ja arkiajattelun välille. Tässä kuilussa ei itsessään ole välttämättä arvoasetelmaa ja paremmuushierarkiaa, eli ei tiedetä näyttääkö arkijärki tieteellisen ajattelun hoopouden vai näyttääkö tiede miten hoopoja ihmiset ovat yleensä. (Mutta jos triviaalin käsitteet on jäsentänyt eli priorisoinut, arvostushierarkia voi kuitenkin olla.) Paranormaalin ja surrealismin väliksi voisinkin määrittää sen, että tarvitseeko oudon kokemiseen tyrannosauruksella steppaavan kummituksen vai riittääkö sen ihmettely, miten ihmeessä se köysi menee aina auton takaronkissa aina solmuun, vaikka sen sinne kuinka huolellisesti käärisi.
Toki surrealisti voi ottaa paranormaalinkin työsarakseen. Silloin asiaa voidaan käsitellä itsenään tai se voidaan heijastaa outouden kokemusta esimerkiksi paranormaalin tutkijoihin (Kavereita jotka ottaa epävarmuutensa liian tosissaan ja luovat sen ympärille teorioita jotka ovat samanaikaisesti kaukaa haettuja että jotain johon he suhtautuvat kaikella muulla kuin epävarmuudella) tai skeptikoihin (jotka ovat alati kovin kiinnostuneita tutkimaan ja ruotimaan olematonta vaikka pitävätkin vain havaittavia ja olemassaolevia tärkeänä). Näin surrealismissa ytimessä on hämmästeleminen ja äimistyksen levittäminen. Tämä ei ole ristiriidassa tieteenfilosofiaan höyrähtämisen kanssa. Pikemminkin päinvastoin.
Ylempi valokuva on Helsingin Tuomiokirkon takaa. Siellä todella vilkkuu Illuminatiin tavalliseti liitetty kolmiotunnus, joka tässä viitannee kuitenkin Pyhään Kolminaisuuteen. Yksityiskohta on ällistyttänyt joitakuita. Alakuva taas on alatyylinen graffiti Keravalla, joka on lähes yhtä ällistyttävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti