torstai 2. kesäkuuta 2011

Tieteelle mahdottomista aiheista

"Mielestäni on kuitenkin selvä ero siinä voimmeko havaita maapallon muodon tai monia muita asioita, vaikkapa sen miten nisäkkäät lisääntyvät; ... ; miten väestö käyttäytyy jne, verrattuna tällaisiin teorioihin kuten evoluutio ja big bang, jotka ovat enemmänkin sivistyneitä arvauksia."

Yllä oleva lausunto ei ole keksintöä. Se on esitetty oikeasti. Menneisyyttä ei voida tutkia ja vain suora nykyaikana tehty toisinnus olisi tieteellinen metodi.1

Siinä näkökulma on kuitenkin tavallaan, arkijärjen pohjalta, käsitettävä. Siinä keskitytään mielikuvaan jossa tieteenteko tarkoittaa "suoraa havaitsemista". Tästä päädytään siihen näkemykseen jonka mukaan esimerkiksi historia ei olisi "kunnollista tiedettä" ja tällä oikeutetaan relativismia ; Ajatellaan että kaikki maailmankuvat sisältävät spekulaatiota ja arvailuja. Ja jos historiallisuus ja isot mittakaavat tulevat mukaan, ei olisi tiedettä jolla asiaa voitaisiin ratkaista. Tämä on kreationistien yllättävän usein harjoittama strategia, jossa relativismin kautta saadaan tukea omalle näkemykselle ja vastapuolen järjettömyydelle.2

Tämä vie kuitenkin tieteen miettimisen uuteen suuntaan. Suoran havaitsemisen idea tieteessä on nimittäin varsin kaukana tieteenteosta. Looginen positivismi ajoi suoran havaitsemisen, verifioinnin, vaatimusta. Mutta sitä pidetään mahdottomana. Silti kreationistien tieteenfilosofia näyttää yllättävän usein siltä, että tieteeltä vaaditaan samaa mitä loogiset positivistit vaativat, ja sitten evoluutikoita moititaan skientismistä jossa he uskovat tieteen olevan samanlaista kuin loogiset positivistit ajattelevat. Tämänlaista toimintaa on aivan oikein kutsua olkiukottamiseksi. Tieteenfilosofiassa looginen positivismi on hylätty, ja esimerkiksi Popperin työ käytännössä näytti että käytännön tieteenteossa loogisen positivismin ehtojen täyttäminen on tyystin ja totaalisen mahdotonta = Verifiointivaatimuksen mukaista tiedettä ei ole edes voitu tehdä.

Quine on korostanut sitä, miten likimain kaikki tieteellinen havaitseminen on itse asiasa epäsuoraa havaitsemista ; Kvarkkeja ei maistella, vaan tutkitaan vempeleillä. Planeettojen paikat havaitaan kaukoputkilla. Jopa näkökyvyn kautta saadut havainnot kulkevat aistinsolujen kautta. Näin kaiken havaitsemisen luotettavuus riippuu muista asioista. Havaitseminen onkin suoran konkreettisen näkemisen sijasta induktiivista. Ja induktioiden kohdalla teorioita voidaan lähestyä modus tollens -ajattelun kautta. Induktioita voidaan testata. Tässä mielessä aika ei ole mikään este. Maailmankaikkeuden mekanismeja koetellaan. Esimerkiksi maailmankaikkeuden laajenemista käsittelevä inflaatioteoria oli pakko ottaa käyttöön koska se oli tosiasioihin tarkemmin sopiva kuin vanha malli.

Tässä mielessä "historiaa käsittelevän tieteen kritiikissä" on osuvaa lähinnä se, että niissä huomataan että tiede ei kykene luomaan lopullista absoluuttia. Mutta ei tajuta että toiset spekulaatiot ovat silti hyvinkin koeteltuja ja paljon parempia kuin toiset spekulaatiot. Siksi älyllisesti rehellinen ihminen ei voi pitää maailmankaikkeuden historiaa tai muita vastaavia asioita selittäviä juttuja mitenkään "automaattisesti samanarvoisena". Tätä voi kenties olla vaikea huomata, jos jumiudutaan "tarkkuusvaatimukseen".

Emme toki saa historiasta yhtä tarkkoja mittauksia kuin nykyajasta. Mutta tämä pitää ottaa huomioon teorian varmistamiselta asetettavissa vaatimuksissa. ; Jos historioitsijalta joka selittää Aleksanteri Suuren sotaretkiä vaaditaan tietoa siitä mitä Aleksanteri jonain aamuna kello kymmenen, on tästä tietysti mahdotonta saada tietoa. Mutta silti Aleksanterin sotaretkistä, niiden paikasta, ja ajastakin, voidaan tietää hyvinkin paljon asioita.

Ongelmia historiatieteelle tulee vasta jos verifiointiin ja loogiseen positivismiin jumitetaan. Loogista positivismia ja sen skientismiä näytetään vaativan lähinnä pseudotieteilijöiden parissa. Näyttääkin siltä että tämä vastaa heidän tiedekäsitystään. Valitettavasti se, että tämä ei osu siihen mitä tieteentekijät ja tieteenfilosofit ajattelevat tieteestä, johtaa siihen että "kritiikki" latistuu puskasta huuteluksi, mahdottomiksi vaatimuksiksi ja niiden pohjalta tehdyksi oman maailmankuvan valtapelipätemiseksi. Ja olkiukottamiseksi.

Oikea sana "maailmankaikkeuden historiaa tutkien" onkin "kompleksisuus". Se, että fysiikassa tutkitaan hyvin yksinkertaista tilaa, tekee niistä yksinkertaista ja selvää. "Reduktion portaita kiivetessä" tilanteet mutkistuvat ; Biologia on mutkikkaampaa tutkittavaa kuin kemia "jonka päälle" se kuitenkin ihan tyystin rakentuu. Ihan jo senkin vuoksi koska vuorovaikuttavia "juttuja" on enemmän. Tämän pitää kuitenkin kannustaa tutkimuksen lisäämiseen ja tarkkaavaisuuteen ; Samanarvoistamisen sijasta vaaditaan suurempaa tarkkuutta ja herkkyyttä, jotta datasta voidaan tehdä päätelmiä. Siksi nämä tieteet ovat "vaikeampia". Niitä kuitenkin usein moititaan enemmän ja vähemmällä osaamisella niihin uskalletaan puuttua niinkin mitättömän turhasta syystä, kuin että oman maailmankuvan spekulaatio jota ei ole haluttu mitenkään koetella halutaan asettaa samanarvoiseksi sellaisen kanssa jonka parissa "työt on tehty". Tämä taas on suoraan sanoen älyllistä laiskuutta.3
1 Lainaamani lausunto itse asiassa jatkui "suoran nykyajassa havaitsemisen ja sellaisenaan toisintamisen" hengessä vaatimuksella evoluution toistamisesta lyhytaikaisesti, jossa pitäisi todistaa makroevoluution muuttuminen nopeassa tahdissa. Vaikka tämänlainen olisi evoluutionopeudebn ylittämistä jonka puolelle kreationistit menevät mielellään; Havaittu lajien muutos olisi jotain joka ylittäisi sen, mitä evoluutio voi ehtiä. Tämä on esimerkiksi Walter ReMinen argumenttien pohjalta nimen omaan todistaisi luomisesta. Ja tämä logiikka on olennainen siinä miksi evoluutio tarvitsee ne miljoonat vuodet.
2 Siksipä tämäkin lausunto päättyi loppukaneettiin "Älkää käsittäkö väärin, en nyt ala väittämään että evoluutioteoria EI olisi totta, mutta kyllä vähän alkaa kuulostaa uskonnolta tuollainenkin itsepäinen valehtelu." Juuri tämä "suvaitkaa minun samanarvoista spekulaatiota mutta teidän spekulaatiot on valehtelua" -henki on juuri sitä mitä Puolimatkan lukeminen on synnyttänyt ja suorastaan lietsonut. Evolutionistejen pilkkaaminen on vahvistunut ja sitä myydään "suvaitsevaisuutena" ja epäreiluuuden esiintuomista pidetään "suvaitsemattomuutena".
3 Tämä laiskuus näkyy tietysti myös siinä, että kreationistit puolustavat Jumalaa usein epäsuoralla havaitsemisella ja puolustavat tätä esimerkiksi mustilla aukoilla ja gravitoneilla, joita ei voi havaita ja jotka ovat silti tieteellisiä. Ja he muistavat maailmanhistorian päälinjoja selittäessään Jumalallisesta maailmanhistoriasta, kuten Nooan tulvista joita ei niitäkään ole suoraan havaittu ja nykyajassa toistettu. Nämä jutut eivät heidän mieleesä putkahda näiden "kritiikkien" kohdalla. Tämä epätasapaino näyttää että heillä on erilaisia normeja, joista "naurettavan tiukaksi aikaa sitten osoitetun ja kuopatun" loogisen positivismin vaatimuksia sovelletaan "niihin vastutajiin" ja itselle sallitaan likimain mikä tahansa. Tämä epäreiluus, jossa "omia" ja "muita" käsitellään eri tieteenfilosofisin säännöin värittääkin kreationismikeskustelun hyvin voimakkaasti.

Ei kommentteja: