Jos aiheena on valtionkirkkomme/kansankirkkomme, on tavallista että esiin nostetaan koko sen toiminnan kirjo. Eli kirkon jonkun fragmentin toiminnan kritisoiminen johtaa siihen että nostetaan esiin esimerkiksi kirkon tekemä nuorisotyö. Tämä on tietysti jossain määrin omituista.
1: Kirkolta ei kritisoidessa suinkaan "vaadita täydellisyyttä joka on mahdottomuus". Tämän selitysen vain kuulee laittoman usein. Mutta in facto epätäydellisyyteen vetoaminen ei ole mikään peruste jättää asioita pieleen. Ottamalla kirkon kokonaisuutena osoitetaan että kirkolla ei ole mitään suoraselkäistä asioidenkorjausasennetta, vaan jotta saadaan tämä pieni fragmentti korjattua, olisi tuhottava koko infrastruktuuri. Hupaisaa onkin se, että kun tästä vaikuttamisen mahdollisuuden puutteesta seuraa turhautumista jonka vuoksi erotaan helposti kun ei koeta samastumistpintaa tai koeta että kirkkoa ns. kiinnostaisi pätkääkään kuunnella asioita jos niissä ei olla suoraa rapsuttelemassa sitä miten ihana laitos kirkko on. Tai peräti sen tiedostamista mikä on ainut keino oikeasti vaikuttaa kirkosta eroaminen iskee suoraan kukkaroon ja kirkkolaitoksen kokonaisvaltainen tuho onkin nyt sitten jopa jonkinlainen kiristyskeino.
2: Nämä toiminnat ovat enemmänkin humanitaarista yleistoimintaa joka voitaisiin ulkoistaa likimain mille tahansa - jopa ateistijärjestöt voisivat kokea ne arvokkaiksi asioiksi tehdä. Näin ne eivät itse asiassa kuvaa mitään kirkon omaa identiteettiä, vaan jotain joka voidaan ulkoistaa jollekin muulle. Tämänlainen tuskin auttaa antamaan mitään erityistä suojelutarvetta. Jota kirkko taas kaipaa.
Kuitenkin voimme unohtaa ylläolevan vaikkapa väsähtäneeksi mielenhäiriöksi. Ja jatkaa eteenpäin siihen että kirkko tekee arvokasta nuorisotyötä. (Tosiasiassa joskus/usein perseillään -ja pahasti, mutta unohdetaan tämäkin nyt.) Oletetaan että kirkot toimivat "yleisesti ottaen" yhtä hienosti kuten Järvenpään seurakunnan lapsikuoro minun lapsuusaikanani. Kelpo toimintaa siis.
Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Voidaan nimittäin ottaa esimerkiksi hautauspalvelut. Valtionkirkkomme hallitsee tähän liittyviä prosesseja. Monet ovat jopa ehdottaneet että hautauspalvelut ulkoistettaisiin, eli kirkon sijasta jokin muu - uskonnollisesti neutraalimpi - taho hoitaisi asiat kuntoon. Tähän ei ole yleensä oltu halukkaita. Yhtenä syynä on varmasti se, että kirkko hoitaa asian jo nyt, joten miksi korjata jotain joka jo toimii. Ja toisaalta uuden systeemin rakentaminen vaatisi raskasta yhteiskuntarakenteen byrokratian muutosta (mikä btw. todistaa valtionkirkkoasemasta.) Ja uudet työntekijät tulisi helposti kanssa. Tämä tarkoittaa sitä että kun kirkko hoitaa, niin sitten esimerkiksi uskonnottomat joutuvat vähemmistönä kikkailemaan. Sitä ollaan vaikeassa raossa. ~ Itsekin ateistinen "paahtoleipä" kuvasi miten "ikinä ei olla tyytyväisiä" tässä asiassa. Jos ei haudata kirkkomaalle, on tämä symbolinen "et ole meitä, vaan halveksittu" -ele. Ja jos haudataan sekaan, niin ei kelpaa sittenkään. Helppoa ei ole myöskään uskovaisille, jotka kirkollisveron kautta tukevat seurakuntia. Eri hintainen, kalliimpi, hautaaminen taas tuntuu omaisten kiusaamiselta vainajan vakaumuksen kautta. Ja siinäkin on tulkittavissa syrjivä viesti.
Kirkon suhde nuorisotyöhön on hieman samanlainen. Muilla tahoilla ei oikein ole intoa auttaa nuoria. Itse elelin nuoruuttani nimen omaan "ihanien leikkaamisten aikana". Kirkolla oli siihenkin aikaan tarjolla nuorille liittyviä apuja. Yhteiskunnassa ei niinkään. Ja jos apua meni kysymään uskonnollisesti neutraalilta kaupungin virastolta, oli vastaus helposti sanallinen muistutus siitä että kirkon työn pariin kannattaa mennä.
1: Asian tarkempi tiedustelu paljasti että muistutuksessa kyseessä on "muistutus ei lähete". Eli että virallisesti kirkolle ei oltu ulkoistettu kaupungin toimia. Käytännössä harva viitsii kysellä tälläisiä täsmennyksiä - koska he vain automaattisesti ottavat sen "lähetteenä ei muistutuksena" eivätkä näe muita vaihtoehtoja olevankaan. Ja he ovat kristittyjäkin joten ongelma ei liene heille mikään iso vakaumuksen asia.
___1.1: Tässä vaiheessa olin itsekin vasta irtautumassa uskonnosta, joten kyseessä ei ollut iso asia. En kuitenkaan käyttänyt näitä Kirkon palveluja. Kävin sitten muualla, kun ensin jaksoin odottaa ja pysyä hengissä riittävän kauan.
Tässä pätee eräällä tavalla aivan tavallinen markkinatalous. Kysynnän ja tarjonnan laki takaavat monia asioita. Esimerkiksi USA:ssa ei ole valtionkirkkoa, joten siellä on tarjontana erilaisia - suomalaiseen silmään omituisia ja jopa ekstreemejä - palveluja tällä tiimoin. Tätä voisi kutsua monopoliaseman, tai siihen vivahtavan voimakkaan markkinajohtajan, vaikutukseen. Se helposti määrittää tuotekentän - ainakin vähän aikaa.
Esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyön kannalta kirkosta tekee erikoisen sen rahanhankintakeinot. Normaalisti lastenkerhoista maksetaan erillisiä maksuja. Kirkko kerää varoja laajalla skaalalla. Näin se kykenee polkemaan hintoja. Käytännössä tämä voisi laskea yleisesti ottaen kaikkien kerhotoimintojen hintoja. Mutta sitten muistetaan että polkuhinnan tasolle ei kannata mennä. Laitosta ei kannata laittaa konkurssiin. Ja kun moni lapsi/nuorisotyö ei saa laajalta skaalalta varoja samassa määrin kuin kirkko, ne joutuvat pitämään hintansa ylempinä.
Ja koska kirkko ei suinkaan tarjoa lapsi- ja nuorisotyötä kaikille, vaan vain jäsenilleen, tässä on itse asiassa riskinä jopa se, että ulkoinen lastenhoito muuttuu "spesiaalilastenhoidoksi", jolloin se on erikoisvaihtoehto. Sen segmentti ei suinkaan olisi "kaikki lapsiperheet" vaan se olisi erikoistunut tiettyyn asiakasryhmään jolle räätälöityä palvelua se tarkoaisi. Olisi "uskonnottomat perhee". (Jotka saisivat superspesiaalipäivähoitoa jossa ei virsiä laulettaisi ja kuuneltaisi Jeesuksesta.) Erikoistuotteita taas voidaan ihan oikeasti myydä ekstrasikahintaan. Kysyntä ja tarjonta kun eivät vastaa keskiarvoa, vaan tätä spesiaalisekvenssiä. Käytännössä tilanne voisi siksi muuttua sellaiseksi että kirkolla on uskonnollinen ja halpa lasten kerhotoiminta, ja uskonnottomat joutuisivat käyttämään vaihtoehtoisia, hyvin kalliita, ratkaisuja.
Joku voi sanoa tähän että "ainahan uskonnoton voi liittyä kirkkoon". Valitettavasti tämä säästövaihtoehto voi ollakin konreettinen vaihtoehto monelle köyhälle. Kuitenkin tässä myydään vakaumus. Ja tätä kautta saataisiin rahalla kierrettyä se tosiasia, että kirkko ei muuta fragmenttiakaan sisältään vaikka kuinka kritisoitaisiin. Nyt kaikki itselle vastemieliset asiat ja liittymät (kuten naispappivastainen sovinistipastori, homovastainen pastorinna...) olisi pakko hyväksyä ja omilla rahoilla tukea näitä edustavia toimijoita ihan vaan siksi että saisi kakaran päiväkerhoon kun muualla on niin kallista.
Onneksi tilanne ei ole näin paha. Ehkä siksi että moni "tekee palveluita polkuhintaan", esimerkiksi oma puolisoni on tehnyt nuorisotyötä tukevia asioita pro bono, ja itse puuhasin huumevastaista työtä melkoisen matalalla palkalla. Ja moni tarjoaa "uskonnottomille sopivia" palveluja halvalla, joka pitää kilpailutuskurimuksen syntyä kurissa.
Ja muutenkin ylläolevassa on itse asiassa ovela perusongelma. Köyhyyteen nimittäin liittyy hieman samantapainen paradoksi ; Jos jollakulla on uusi lamborghini, me ajattelemme helposti että hän on rikas. Kuitenkin lamborghini on keskimäärin sen verran kallis että sen ostaja on luultavasti aikasta paljon köyhempi tämän rikkauden tunnusmerkin ostamisen jälkeen kuin ennen sitä. Lamborghinin omistaja onkin siis todennäköisesti köyhä, riittääkö rahaa muuhun? Kuitenkin tästä ei kannata mennä siihen että annetaan köyhyystuet lamborghinejen ostajille. Sillä auton oston takana on usein ns. vakaa tulotaso ja muu vakavaraisuus. Näin, jos lamborghihi kuppaisikin tililtä prosentuaalisesti leijonaosan, on kyseinen henkilö todennäköisesti hyvävarainen jo seuraavalla palkkajaksolla.
Kirkkoakaan ei saa moittia siitä että se tekee työt hyvin. Sitä pitää sen sijaan moittia että muut eivät tee asioita yhtä hyvin. - Ja tietysti kirkkoa pitää moittia silloin kun se tekee asiat päin persettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti