Kun uskovaiset kertovat uskonnollisista kokemuksistaan, tarinoissa ei usein paista häpeä, vaan ylpeys. He ovat iloisia ja onnellisia kokemuksistaan ja haluavat jakaa ne muiden kanssa. Näiden anekdoottien epäilyä pidetäänkin siksi eräänlaisena halveksuntana, ja tämän tunnetason synty on helppoa tajuta. Perusteltu se ei tietysti ole. Sehän olisi sama, kuin jos väittäisi että anekdoottia kertova uskova halveksii uskonnottomia tai ateisteja. Näinhän ei usein nimen omaan ole! ~ Usein vastakkain onkin kahdenlaista ylpeyttä. Uskovaisella on kokemuksensa, ja uskonnoton iloitsee siitä että hänellä ei ole "harhanäkyjä".
Hännikäisen "Marginalia" kuvasi tätä asennetta seuraavalla tavalla. Hän ottaa lähtökohdaksi oman Jumalakokemuksensa puuttumisen. "En pidä jumalauskon puutettani ylpeydenaiheena, vaan pikemminkin vammana. Minussa ei ole lainkaan sitä "uskonto on tyhmille" -arroganssia, joka on kovin tyypillistä monille älyllisesti asennoituville yksilöille. En tunne tarvetta pohtia älyn tasolla Jumalan olemassaolon kysymystä, koska se ei ole älyllä ratkaistava ongelma. Kyvyttömyyteni uskoa on tunnepohjainen sisäinen kokemus eikä minkään ajatteluprosessin lopputulos, ja niin sanottuja vapaa-ajattelijoita kohtaan tunnen vain halveksuntaa. "Jumalan hiljaisuuden" kohtaaminen on pohjimmiltaan murheellista, eikä anna syytä ylpeillä." Hänen näkemyksensä on sinänsä kiinnostava, koska hän kertoo että hänellä ei ole kokemuksia Jumalallisuudesta. Hän nostaa esiin myös sitä että uskonnollinen kokemus ei liity suoraan edes symbolien tuntemiseen tai uskonnolliseen lukutaitoon. Uskonnoton voi osata tulkita ja ymmärtää merkityksiä, mutta ei vain saa niistä tunteita.
Olenkin itse kokenut tämänlaisen asenneilmapiirin vallitsevaksi ; Usein uskonnollisen lukutaidon katsotaan liittyvän ensisijassa vakaumukseen. Eli jos olet uskossa, olet tutustunut aiheeseen riittävästi ja ymmärrät merkit oikein. Jos sinulla ei ole vakaumusta, mikään tuntimäärä ei riitä, koska et vain ole tehnyt reflektiotasi riittävästi tai riittävän laadukkaasti. Eli toisin sanoen tutkimus ja sivistys ja asioiden miettiminen ei ole olennaista ; Uskossa ei ole vyötasoja, ja uskonnollinen sivistyneisyys latistuu siihen että "on oikea mielipide". Tämä näkyy siinä, miten heikkoa kristillisen teologian osaaminen on edes aktiivijulistajien parissa. Osaajia arvostetaan heidän parissaan juuri siksi, että uskonnollinen sivistys on hyvin harvinaista. Yksinkertaiseenkin tarvitaan apuja. Totta puhuen tämän havaitseminen ei ainakaan helpota vakaumuksen vaihtamista. On vaikeaa liittyä niihin jotka hyppäävät askeleen eteenpäin omasta itsestä ylpeänä olemisesta (joka on hyvä asia) siihen että toisia on latistettava. On vaikeaa ruveta symppaamaan saati loikaamaan jengiin, joka kohdistaa sinuun jonkinlaista syvää halveksuntaa.
Itse en kykene halveksimaan ihmistä siksi että hänellä on jokin emotionaalinen solmu. (Sen sijaan voin halveksia niitä surkeita argumentteja joita emotionaalinen solmu heijastelee. Mutta vain jos kykenen näyttämään mikä niissä on surkeaa.) Ja että hän kokee ylpeyttä jostain asiasta. Mielestäni se, että määritellään uskonnollinen kokemusmaailma ylpeyden aiheeksi on aivan yhtä oikeutettua kuin olla ylpeä siitä että ei näitä kokemuksia hae.
Nämä tarinat vertautuvat tietyssä määrin känni/seksisekoilutarinoihin. Kertojat ovat niistäkin ylpeitä, mutta niitä on yleensä perin kiusallista kuunnella.
Niihin on hyvä suhtautumistapa. Mielestäni ainut. Tämä vaatii tarinan turvallisuusmaailmasta. Alalla on paljon nuoria poikia. Siispä erilaiset anekdootit humalasekoiluista sekä siitä, kuka on pannut ketäkin, ovat turhankin yleisiä. -Olenkin esimerkiksi Kontulan ostaria kiertäessäni kuullut aivan liikaa informaatiota ns. fistingistä. Alalla on myös keski-ikää lähestyvä naisvartija, jolla on tehokas keino hoitaa asia kuntoon. Hän ei tyydy kuuntelemaan ja ärsyyntymään. Sen sijaan hän ratkaisee tilanteen. Ratkaisu on se, että hän alkoi ensin kertomaan menkoista. Ja jos tämä ei riitä, hän alkaa kertomaan synnytyksistään. Tämä yleensä vaientaa hölisijät. Innokkaimmatkin.
Vastaavalla asenteella selviää uskovaistenkin tarinoista. Keksimällä parempia tarinoita. Olenkin yli-innokkaimpia julistajia varten kyhännyt ilmestystarinan, jossa roolissa on mukana Jeesus ja homoseksualaista seksiä. Tämän tarinan jälkeen on hyvä kysyä epäilevältä ja kriittiseltä kommentoijalta että "Etkö sinä usko Jeesukseen?" Eikä tässä voida oikein puolustautua vakiostrategialla, eli syyllistämällä siitä että toisen anekdoottiin suhtautuu halveksuvasti. Tai että halveksii toisen uskonnollista kokemusta ja pitää sitä naurettavana. Sillä tämän tarinan kiertämiseksi täytyy tehdä juuri niin. Olen tosin huomannut että tässä esiin nousee joko syytös siitä että keksin tämän tarinan päästäni (jota uskovaisten tarinoihin ei jostain syystä käyttää kun se on herjaavaa), tai että kyseessä on saatanallisuus. Sama tosin ampuu myös uskovaisten tarinoihin. Voihan niissäkin olla saatana. Ja tämä voidaan vetää jopa Raamattuun. Ihminen tietää että se on henkeytetty, mutta Jumalan hyvyys on uskonvarainen asia. Kenties demoniset pahuuden voimat ovatkin sen henkeyttämisen takana. Näin tämäkin tie kehottaa varovaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti