Ontologinen Jumalatodistus on yleisesti ottaen varsin käytetty julistajien parissa. Kuitenkin sen vasta -argumentit ovat olleet sen verran tunnettuja, että rationaaliset ja logiikasta yhtään kiinnostuneet ja siitä jotain ymmärtäneet teologit eivät ole sitä oikeastaan käyttäneet. Yhtenä keinona on ollut paikata tunnettuja aukkoja monimaailma -argumentilla.
Tässä ytimessä on se, että jos Jumala on mahdollinen jossain maailmassa, se on olemassa. Argumentti esitetään yleensä muodossa:
"Definition: If God exists, then God necessarily exists.
Premise: It is possible that God exists.
Conclusion: God exists."
Argumentti on monella tavalla mielenkiintoinen. Sen erikoisuuksiin voi tutustua esimerkiksi Sceptic's playssä, jossa on aiheesta montakin, hieman eri yksityiskohtiin paneutuvaa, vasta -argumenttia. Yleensä ihmisille riittää toki se, että kertoo että idean olemassaolo ihmisen abstraktiotasolla on hieman eri asia kuin konkreettisen olemassaolon mahdollisuus.
1: Että sanoo että tässä tehdään useita kategoriavirheitä. Mielikuva sidotaan määritelmäksi, määritelmä mahdollisuudeksi ja mahdollisuus olemassaoloksi ja vasta näiden non sequitureiksi tulkittavien virheiden summa on tämä varsinainen päätelmä. Jossa on vielä mukana oletus siitä että tämä näin rakennettu kokonaisuus liittyy olennaisesti siihen mikä on ihmisten mielessä termissä "Jumala". Tai arkisesti että on mahdollista että ihminen voi kuvitella mielikuvissaan abstrakteja vaihtoehtoja jotka eivät ole reaalisia vaihtoehtoja.
2: Voi kertoa että niissä on taustalla myös mutkikas ontologinen rakenne, joka itse asiassa vaatii toimiakseen eräänlaisen multiversumioletuksen. Tämä taas on metafyysinen piilo-oletus, jota ei itse asiassa voida pitää edes kovin pienenä. Siksi tämäkin paikka -aines näyttää olevan lähinnä saivartelu, jossa on taustalla jollei valtaisa kategoriavirhe niin sitten muuten vain rankalla kädellä tehty olettelu. Laskelman loogisuus muuttuu tätä kautta kyseenalaiseksi.
Rakennan seuraavaksi "Skeptic:s play" :n argumenttien ympärille oman leikkikentän joka on eräänlainen esittely-kommentaari kommentoitiavaruuteni. Suosittelen lukemaan varsinaiset blogaukset jos englanti ja kiinnostus taipuvat. Sillä linkkien takana argumentit ovat terävämpiä ja analyyttisempiä. Tässä halusin korostaa hieman enemmän omaan luovaan panokseeni:
1: Looginen perustelu on rakennettu tavalla, jossa päätelmä johdetaan on puutteellinen, ja johtaa tuossa muodossa erikoisiin tilanteisiin joiden perusteltavuus on niin ja näin. Kun nämä korjataan ja argumentti koherentisoidaan, syntyykin omituinen tilanne. Tarvitaan vai kevyt muistutus siitä että ""If P, then Q" is always true if P is false." Likewise, the statement "If God exists, then Q" is always true, because God doesn't exist. It's true even if Q is a contradictory statement (ie "God is blue and not blue"). Therefore, the new premise is false; the existence of God implies a contradiction." Eli toisin sanoen Jumalatodistus muuttuukin Jumalakumoamiseksi ; Jumalan olemassaolo johtaa ristiriitaan.
___1.1: Tämä on oleellista koska Jumalan olemassaolon olettamisen johtaminen koherenttiin tulokseen on ikään kuin relevantti sen todistamiseksi. Mystikko tietysti esittää että "Jumala ylittää järjen" tai vastaavaa. Mutta tässä kontekstissa Jumalatodistuksen tekeminen loogisen todistamisen kautta on itsessään varsin omituista aktiota.
___1.2: Samalla mietitään sitä, että argumentissa itse asiassa rakennetaan perustelu jossa määritelmän olemassaolo tarkoittaa samaa kuin konkreettinen olemassaolo "jossain mahdollisessa maailmassa". Tämä on toki Platonin ideamaailman mukaista, mutta ongelmana on se, että on ihan oikeasti hyvä miettiä sitä että onko olemassa määritelmiä joissa ei ole kunnolla (a) sisältöä jotta ne olisivat määritelmiä tai (b) määritelmä ei itsessään ole kovin järkevä. Ontologisen argumentin paikkaaminen monimaailmatulkinnalla pakottaa nämäkin kuitenkin olemassaoleviksi. Kaikki voidaan toisin sanoen todistaa olemassaolevaksi.
2: Asiaa lähestytään argumentin kontraposition kautta. Havaitaan että jos logiikan pitää ennallaan ja päättelyn pitää ennallaan ja premissiin liitetyn lemman vain vaihtaa kontrapositiollaan (mikä on sallittua ja mahdollista) päädytään jälleen siihen että Jumalan olemassaolo on kumottu (taas). Tämä johtaa siihen että sama perustelurakenne johtaa aivan päinvastaisiin päätelmiin. (Tämä on yllättävää, kun muistaa että mainitun tapainen muutos ei yleensä ottaen muuta tulosta.) Tämä viittaa siihen että tosiasiassa perustelu ei tällä paikkamateriaalilla ole niinkään todistus kuin näyte siitä että teologinen perustelu on niin obskuranttia, että sen avulla voidaan sanoa likimain mitä tahansa.
3: Kolmas taso keskittyy mietiskelemään metafysiikan suhdetta monimaailma -ajatteluun. Tässä prosessissa mietitään sitä, että abstraktio on vaihtoehto loogisessa mutta ei reaalisessa mielessä. Olemassaolon määritelmä vain vaihtuu kun Jumala -idean olemassaolo vaihdetaan siihen että olisi jokin konkreettinen kaikkitietävä avaruuskummitus, joka eksistoisi abstraktin maailman sijasta reaalisesti. Jumalatodistus muuttuu maailmankuvan sisältä rakentuneeksi, ei miksikään josta tarvitsisi vakuuttua "Depending on who you ask, there isn't even any metaphysical significance to the other possible worlds, they're just ideas." Tämä näyttää että perustelu nojautuu presuppositionistiseen ajatteluun.
___3.1: Toisaalta monimaailma -ajattelu johtaa hieman koomisiin tilanteisiin. Sillä jos kuvittelemme mahtavan olennon joka ei ole kaikissa mahdollisissa maailmoissa, se ei eräällä tavalla ole kaikkivoipa. Sellainen Jumala joka taas on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa, olisi sellainen myös meidän maailmassamme, jolloin ei tarvitsisi miettiä mitään deististä kaukana olevaa Jumalaa.
___3.2: Toisaalta mietitään myös mitä tässä argumentissa itse asiassa tehdään. Siinähän ei käsitellä oikeastaan Jumalaa sellaisena kuin se on totuttu näkemään teologiassa. Sen sijaan se on jotain, joka on enemmänkin loogisen pyörittelyn kautta määritelty Jumala -nimen alle. Näin ollen voidaan aivan oikeasti kysyä, mikä tästä tekee "Jumalatodistuksen". Kysymys on hieman sama kuin jos määrittelisin lattialta löytyneeni nöftän intuitiivisesti riittävän vahvasti olemassaolevaksi, ja nimeäisin sen sitten Jumalaksi. Jos tämän ympärille rakentaisin alttarin ja . Toki analogiani on puutteellinen, koska nöftä on jotain konkreettista ja selkeää, toisin kuin Jumalan määrittely ja sen olemassaolon intuitiivisen perustelluuden hyväksyminen itsessään.
Yleisesti ottaen ongologisessa argumentissa ja muissa Jumalatodistuksissa ärsyttää kuitenkin eniten se, että mikään argumenttien ruotiminen ei oikeasti riitä. Koska kyse ei ole logiikasta, vaan siitä että "joku viisas mies teki päättelyn". Logiikka tiivistyy hieman samaksi kuin vanhoissa taikatempuissa sanotut "hokkuspokkus" -sanat. Ne luovat tunnelmaa ja harhauttavat, eivät tuo sisältöä. Logiikka on vain ad technobabblea, joka muotonsa vuoksi kuulostaa riittävän jännittävältä toimiakseen ja ollakseen vakuuttavaa.
Ontologisen argumentin heikkouksien paikkaaminen monimaailma -ajattelulla onkin siksi itse asiassa ollut ainakin minulle mielekkäänoloinen lisäys. Se on sentään jotain muuta kuin "vanhan toistamista siksi että sitä on toistettu vuosisatoja ja nyt sillä on perinteen kunniakas viitta". Tätä kautta saadaan uusia mietteitä. Eivät ne toki Jumalaa todista vieläkään, se enemmänkin vetoaa kuin perustelee. Mutta tässä sentään esiin nousee mielenkiintoisia teemoja, kuten määritelmien rakentamiseen liittyvät kysymykset; Milloin määritelmän sana vastaa sisältöä, milloin määritelmä voidaan hyväksyä ja missä tilanteessa määritelmää ja siihen liittyvää logiikkaa voidaan soveltaa hyväksyttävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti