("Neverwas -satumaa", DVD -kotelon takakansi)
Kun näin kuvauksen elokuvasta "Neverwas", olin aivan varma että tässä toteutuu perinteinen tematiikka, jossa kahlitseva yhteiskunta kieltää taikuuden olemassaolon eikä näe sitä. Asia vahvistui kun havaitsin että tapahtumamiljöö on mielisairaala, ja että satukirjailija on tärkeässä osassa. Yleensä näissä elokuvissahan teemana on se, että sadut paljastuvat todeksi. Kyseinen elokuva käsitteli kuitenkin asiaa siten, että mielenterveys oli todellakin järkkynyt. Tosin asiaa hoidettiin sen verran hienovaraisesti, että kliseitä odottava mieleni tajusi tämän vasta hieman hahmojen tutustuttamisvaiheen jälkeen. Eli miltei kolmannes elokuvasta oli vierähtänyt.
Kuitenkin tarinassa sadut nähtiin tärkeinä. Mielisairaan ihmisen totena pitämistä höpinöistä kirjoitettu kirja tarjosi elämän pääsisällön toiselle mielisairaalle, maanis depressiiviselle kirjailijalle joka kirjoitti sadun toisen ihmisen, skitsofreenikon, houreiden pohjalta. Tämä kirja taas toi iloa ja merkitystä monen ihmisen elämään.
Elokuvan pääteemaksi nouseekin se, miten satukirjailijan poika, ammatiltaan psykiatri, kasvaa ihmisenä. Aluksi hän halveksii satua, koska se on rakenteeltaan simppeli. Eikä muutenkaan mitään kovin syvällistä kirjallisuutta. Mukana on myös vahvaa riittämättömyyden tunnetta, koska satu oli isälle kovin tärkeä, eikä isä muutenkaan tuntunut onnelliselta. Pojan kanssa ei siis oltu onnellisia mutta sadun kanssa oltiin. Tästä ylipääseminen on periaatteessa se "elokuvan suuri ponnistus".
Toki asian voi yhdistää itse fantasia -aiheeseen. Elokuva ei tarvitse piilomerkitystä itsensä ulkopuolelle. Fantasiahan on nykyisin kovasti suosittu genre. Samalla sitä kuitenkin vastustetaan yllättävän kovasti. Fundamentalistikristityt pitävät fantasiagenreä yleisesti ottaen pahuutena - jopa saatananpalvontaan kannustavia elementtejä sisältävänä - materiaalina. Perushuolena toisilla(kin) tahoilla on "todellisuudentajun järkkyminen". Eli satujen esittäminen antaa ihmisille vääristyneen maailmankuvan koska niissä on epätosia asioita jotka ovat ikään kuin aktuaalisia juttuja. Ja muut sitten vain katsovat nenäänsä pitkin koska populaarikirjallisuus itsessään on massalle tarkoitettua, jotain jossa vain pönkitetään pinnallista hegemonista valtahierarkiaa.
Tästä voidaan kuitenkin hypähtää aivan toiseenkin aiheeseen. Uskontoon ja uskonnollisuuteen. Tematiikka ei ole uusi. Onhan esimerkiksi "Narnia" -sarja pinnallisesti fantasiakirja, jonka kirjoittajalla oli kovasti kristillisen ideologian myymisen intressi lähellä sydäntä. "Narnia" onkin kirjasarja kristillisyyden hienoudesta eikä vain (isoille)lapsille tarkoitettu fantasiasähellys. ~ Fantasia ja uskonto ovatkin eräässä mielessä ikään kun toistensa pikkuserkkuja. Mielikuvituksen ja transsendentin teemat kietoutuvat molemmissa ytimeen. Näin ei yllätä että löytyy esimerkiksi Esko Miettisen kirja "Velhon uskontunnustus", joka läpikäy fantasiagenreä kristillisen teologian avaimena -tai toisinpäin, se kumpi avaa kumpaa on tässä kirjassa tavallaan irrelevanttia. Siksi se onkin niin hieno!
Ihmiskeskeinen otus voisi kertoa koko jutun siitä, miten uskonnoton kokee esimerkiksi vanhempiensa uskovaisuuden hylkäämisenä. Siihähän Jumala asetetaan oman lapsen yläpuolelle. Ja samaan tapaan sitä "satua jota toinen ei jaa" kerrotaan, ja tämä voi ärsyttää kovastikin. Mukana on siis erimielisyyden ja hylkäämisen ja priorisointejen teemoja. Tämä voisi opettaa että kenties se Raamatulla päähän lyöminen onkin sitä vanhemman rakkautta. Kenties mielisairasta rakkautta, mutta rakkautta kumminkin.
Mutta minä en ole tälläinen leppoisan kohtelias ihminen. Otan toisen teeman. Rationaalisuuden.
Kävin nimittäin tässä eräänä päivänä uskontokeskustelun, jossa paljastui että määrittelemme "rationaalinen uskonto" -käsitteen aivan totaalisen erilaisella tavalla. Minulle "rationaalinen usko" tarkoittaa loogisella tai tieteellisellä menettelyllä hyvin perusteltua (~arkikielellä "todistettua") Jumalakonseptia. Eli Jumalan olemassaolo on osoitettu mahdollisimman tieteelliseti (~karkeistetusti : Objektiivisesti, vastaanpanemattomasti ja maailmankuvariippumattomasti). Hänestä uskon rationaalisuus on taas sitä että uskonnosta on jotain hyötyä tai siitä tulee iloa elämään.
Tätä kautta esimerkiksi "Neverwas"in maailma on minun silmissä "eirationaalinen". Se teki onnelliseksi mutta oli silti skitsofreniaoire. Hänen määritteissään "rationaalinen" sen sijaan kuvasi satumaailmaa hyvin. Toihan se niin paljon iloa sille elokuvan kauniille naisjournalistillekin!
Mitään erimielisyyttä siitä mitä elokuvassa / käsitteistössä muuten tapahtuu ja on, ei merkitse. Näkemys on sinänsä mielenkiintoinen. Ei olla erimielisiä yksityiskohdista, mutta asia kietoutuu jonkun sanan ympärille.
Kuitenkin tämä uskomiseen uskominen on itse asiassa paljon vähemmän vakuuttava, kuin mitä sen voisi ajatella olevan. Ensin voisi ajatella että jos on eri käsitteet, niin ihan oikeasti ; Jos väittää ja perustelee että uskomiseen uskominen itsessään tekee uskosta rationaalista, itse asiassa yrittää muuttaa minun rationaalisen määritelmääni. Tämä on aivan yhtä oikein, kuin jos minä pakottaisin oman rationaalisen käsitteeni hänelle, sen mukana se olisi selvästi irrationaalinen. Tältä osin voitaisiin määrittää pattitilanne.
Kuitenkin jos tehdään kuten tässä on tehty, eli "kiva" määrittyy samaksi kuin "rationaalinen", voidaan kuitenkin vedota joihinkin asioihin, joita kautta selvyys oikesti voidaan jossain määrin saavuttaa ; Jos asiaa lähestyy analyyttisesti on huomattava kaksi asiaa:
1; Tarkkuus Uuden määritelmän sana "rationaalinen" on kovin epätarkka ja epämääräinen. Tämä tekee siitä tietyllä tavalla epäkiinnostavan sanan. Se ei kuvaa kovin tarkasti. Jos tätä aletaan käyttämään "rationaalisen" uutena määritelmänä, niin maailmassa on niin paljon "rationaalisia" asioita, että tarvittaisiin jotain täsmentäviä lisämääritelmiä. Kuten tarvittaisiin "olemassaololtaan perusteltu" -sanaa. (Uskomiseen uskominenhan ei ole mikään Jumalatodistus eikä tee Jumalan olemassaolosta itsessään yhtään sen perustellumpaa.)
2: Yksiselitteisyys. "Rationaalinen" on sanana siitä hyvä että se on vakiintunut merkitykseen joka eroaa "uskomiseen uskomisen" kivuudesta. Esimerkiksi jos lapsen on selitettävä mitä järkeä on linnanmäenreissusta, hän voi aivan pätevästi sanoa että kysymys ei ole järjestä vaan hauskanpidosta. Käsitteet voidaankin selvästi erottaa ilman että linnanmäkeä aletaan halveksimaan. Uskomiseen uskominen poistaa sanasta sen vakiintuneen merkityksen. Itse asiassa se myös tuhoaa sen rationaalisuus -sanan maineen. Yleensä uskoon halutaan liittää sana "rationaalinen" siksi että se myös tuo arvostusta ja arvovaltaa. Positiiviset konnotaatiot halutaan mukana. Sana on kuitenkin saanut tämän osana tiettyä perinnettä. Tässä "rationaalinen" on tarkoittanut joko analyyttis-loogista tai empiiris-tieteellistä perustelua. Tämä vaihtuu jonkilaiseen pragmatistis-mutufiilis -rakennelmaan, jolloin vanhan sanan perinteet murskautuvat. Uuteen sanaan ei saisi siirtää eri sisältöisen määritelmän konnotaatioita. Tai kyseessä on manipulointi jossa sanan sisällön sijasta leikitellään mielikuvilla jotka on lainattu jostain muusta.
Kaiken kaikkiaan uskomiseen uskomisen määritteleminen ratinaaliseksi ja tämän jälkeen ylpeily uskonnon rationaalisuudesta perustuu kummalliseen käsitteiden liimaamiseen. Se on kikkana hieman sama kuin ottaisi takakansilainauksen ja selittäisi että "ja" -sanat tulee vaihtaa "=" -merkiksi. Tästä mukaillen voitaisiin sanoa että "Taivas -satumaa on liikuttava, [esi/post]moderni kikkailu, joka sekoittaa epämääräisellä tavalla menneisyyden = nykyisyyden, mielikuvituksen = todellisuuden, faktan = fiktion." Toki jos tämä varsin omituinen selväti melko tarkoitushakuinen uudelleenmääritelmä otettaisiin käyttöön, sanoisi se, että tämän jälkeen moni juttu on rationaalista. On esimerkiksi hemmetin rationaalista tiluttaa pitkällä miekalla raskasta metallimusiikkia! Katsokaa minkä rinnalla "rationaalisesti samanarvoinen saman määritteen alla" uskonto sen jälkeen olisi!
Kirjoittaja ei kysy että "valitakko perustellut ja todistetut näkemykset, vai miellyttävässä valheellisissa faktoissa eläminen". Voisi kysyä, sillä se viittaisi taustalla olevaan teemoitukseen. Ei kuitenkaan kysy koska ne kun voidaan yhdistää kivasti, oikealla asenteella. ~ Epätoden utoppisen fantasian kestää jos sen satuuden kestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti