Katolisen kirkon kuolemansynnit ovat tunnettuja. On kenties mielenkiintoista tietää että se, mikä on nykyään "laiskuus" oli Paavi Gregorius I aikaan synti, jonka alle laitettiin etupäässä sellaiset asiat kuin alakuloisuus ja hengen velttous. Kristillisyyteen kuului tietty elämänilo. Masennuksen nähtiin olevan loukkaus Jumalan antamaa elämän lahjaa kohtaan. Itsemurha oli tämän synnin erityinen toteutumam, joten kova kirkkomaan ulkopuolelle hautaaminen heidän kohdallaan oli teologisesti konsistenttia.
Nykyisin masentuneita ei tuomita vastaavalla innolla. Tuomitsemista pidetään julmana ja holhoavana, jossa ei ole takana aitoa välittämistä. Siksi nykyään masentuneita terapoidaan, eikä vain ensin uteliaasti tungeta nenää asiaan ja vaadita tunnustusta esimerkiksi ripin muodossa ja sitten kerrota että "Helvettiin menet tuollaisesta".
Voidaankin erottaa nenän asioiden työntäminen ja kontrolli on holhoamista. Se taas imitoi monilta piirteiltään välittämistä, ollen ikään kuin sen kieroutunut pikkuveli. (Millainen on kieroutunut pikkuveli? Kysy minun isosisareltani!)
Karkeasti voidaan sanoa että holhoaminen esiintyy (a) valvontana toimivana tiedotusvelvollisuutena (b) kieltoina käskyinä, kehotuksina ja (c) niihin liittyvillä palkkio-rangaistusmenettelyinä. Välittäminen taas on ennaltaehkäisyä ja auttamista tällä tiellä.
Vastaava asia näkyy Suomessakin, aborttikeskustelussa. Vastakkain on (maailmanlaajuisestikin) "Pro Life" linja joka esittää että abortti on murha, että elämä alkaa hedelmöityksessä. Tämä on peruslähtökohta josta ei jousteta. Vastapuoli on "Pro Choise" jonka mielestä äidillä on lupa itsenäisesti valita onko abortti hänen kohdallaan hyvä vai paha asia ja toimia sen mukaan mitä sitten päättääkään. Molemmat ovat sitoutuneet lähtökohtiinsa, eikä keskustelu siksi etene. Yhteistä arvopohjaa ei ole.
Kuitenkin periaatteessa aborttiasiaa voisi ajaa välittämiskulttuurin kautta. Sillä abortin kannattajat ja vastustajat pitävät kysymystä vaikeana. Kummastakaan abortti ei ole ihannetila, johon päätyminen olisi sääntö eikä poikkeus. Tätä kautta yhteiskunnan olojen hoitaminen sellaisiksi että abortti ei olisi haluttava vaihtoehto on olennainen temppu. Välittävä ja diplomaattinen ratkaisu yksinkertaisesti keskittyisi ennaltaehkäisyyn enemmän kuin "banniin itsessään".
Tässä asiassa on moniakin keinoja. Adoption helpottaminen, tuen antaminen, lastenhoitoapu, ehkäisystä opettaminen - ja esimerkiksi työ jossa "äpäräperheiden" moraalisesti huonommaksi asettamisen vähentämiseksi tehtäisiin töitä - muuttuisivat olennaisiksi keinoiksi.
Usein tässä tulee kuitenkin ongelma.
Holhoavan pelkkää kieltoa ajavan puolen keinona on esittää että asiat ovat jo tarpeeksi hyvin. Että yhteiskunnassa ei ole mitään olennaista vikaa. Tämä estää asian kehittämisen. Tämä näyttäytyy usein reflektoimattomina tuomitsevina näkemyksinä jotka näyttävät suorastaan olkiukoilta. Esimerkiksi aborttia tehdään muka vain "koska lapsesta on vaivaa". Taustalla oleva jaksamiskysymys on kuitenkin olennaisesti suurempi ja erilainen kuin mainittu. On itse asiassa vaikeaa uskoa että abortissa olisi relevantisti yleisenä syynä se, että lapsi vaatii työtä. Kysymys on työn määrästä suhteessa jaksamiseen ja resursseihin (taloudelliset, terveydelliset, sosiaaliset) nähden. Jaksamiskysymys on tärkeä, koska se johtaa äitien loppuunpalamisiin jotka yhden lapsen perheessä ovat syy lapsen (suureen tai pieneen &, fyysiseen tai henkiseen tai sosiaaliseen) heitteellejättöön tai äidin itsemurhaan - tai jopa lapsen tappamiseen asti.
Ja itse asiassa ilmiö on edelleen sama myös masennuksen ja itsemurhan parissa. Muistutetaan että terapoidaan ja että yksilön vain pitäisi osata laittaa leuka pystyyn omin voimin. Että ei tässä muutkaan/enemmistö mitään apuja tarvitse, joten se on kaikille muillekin esteetön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti