Juutalaisia nimiä putkahtelee esiin kulttuurielämässä. Amerikoissa heitä on erityisen paljon koomikoina. Tätä on ihmetelty. "Crackedissa" juutalainen koomikko mietti ilmiöön nepotismista poikkeavia selityksiä. (Perinteisesti juutalaisten selkääntaputtelun on nähty olevan syy siihen miksi he menestyvät.) Esiin tulee muutama piirre:
1: Juutalaiset ovat vähemmistö, mutta eivät millä tavalla tahansa. He ovat valkoinen vähemmistö. "In America, Jews are a white minority. Think about that: We can live comfortably, practice freely and bowl adequately. But being a Jew in America is like using left-handed scissors: You can make it work, but it just doesn't feel right. This is Jesusland." Tämä on oleellista, koska valkoihoisuus tekee heistä "normaaleja" monissa asioissa eikä heihin kiinnitetä karsaita silmäyksiä koska he "näyttävät normaaleilta". Mutta he eivät kuitenkaan ole "ihan systeemissä". He eivät ole tyystin irrallaan tai tyystin mukana. Heidän suhteensa normaaliin on outo - sanottaisiinko surrealistinen. Yhteiskunnan outoudet tulevat esiin kun niitä tarkastelee hieman ulkopuolisesta näkökulmasta. Kun yhteiskunta on rakennettu kristilliseksi ja kristittyjen ehdoin, on selvää että kristillisyys on "normatiivista". Huumori kuitenkin vaatii rajan rikkomista. Mukana on myös ylivallan tuomaa liioittelua "There are really good Christmas carols and Christmas movies and New Testament allegorical adventures with talking animals. But sometimes Christianity's uber-majority status becomes empowering to the point of perversion." Kristitty ei tätä huomaa, koska maailma pelaa hänen ehdoillaan. Näin elämä "jesuslandissa" on kristitylle vaivatonta ja kaikki rullaa niin että mistään ei ole kiusaa. Tästä sujuvuudesta sivussa olevalle tämä näyttäytyy kuitenkin hankaluutena.
2: Juutalaisuus on itsessään teologisesti hyvin erilainen kuin kristinusko. Kristinusko on julistuskeskeinen uskonto, jossa sielujen pelastuminen riippuu oikeasta vakaumuksesta. Juutalaisuudessa vallitsee sen sijaan "Tikkum Olam" -ajattelu, jossa valittuna oleminen ei ole mikään paratiisilippu, vaan päin vastoin vastuuosa. Jumala on asettanut juutalaiset sivuun ja tunkenut heille työtä. Juutalaisille juutalaisuudessa ei ole kysymys pelastuskesta vaan työstä ja vastuusta. Juutalaisten maailman valmiiksi tekeminen ei kuitenkaan ole teologisesti yhtä ohjattua kuin esimerkiksi kristittyjen dominionistien tietyt tavoitteet, joiden seuraaminen on dogmi, normi ja lukkoonlyöty asia josta erimielisyys maistuu ainakin hieman saatananpalvonnalta ; "How does a Jew complete the world? Charitable donation? Labor organization? New York Times op-ed? We don't know. Somewhere there is a nagging voice telling us that everything is not all right. That action can't be left to someone else at some other time. It's hard to say if it's the voice of God or the voice of history. Philip Roth would make a joke about it being the voice of our mothers, but apparently he was raised by a cartoon." Juutalaisuuden kannalta vitsin kertominen voi olla yksi tapa muuttaa maailmaa - tai ainakaan se ei satuta. Juutalainen tapa tehdä huumoria perustuu sitten juutalaiseen suhtautumiseen elämään. Näin juutalainen huumori on hieman omanlaistaan, ja se tuntuu viehättävän monia. ~ Se kun ei perustu sarkasmiin ja ilkeyteen.
___2.1: Esimerkiksi artikkelissa oleva juutalainen keittovitsi ei mene siihen että pilkataan virheen tehnyttä tarjoilijaa hupsuilla pilkkanimillä teräväsanaisesti. Kun juutalainen pyytää tarjoilijaa maistamaan keittoa, tarjoilija kursailee koska keittoa ei saa maistaa. Mutta kun hän todella yrittää, hän huomaakin että on unohtanut tuoda lusikan. Tapa vihjata tästä unohduksesta on opettavainen ja ystävällinen.
3: Juutalainen huumori on suojakeino sitä vastaan, että heitä yritetään samanlaistaa. Toisin sanoen huumori on (kohdan 1) erilaisuuden huomaamisen lisäksi erilaisuuden ylläpitämistä. Suojakeino. "It's better that we use humor to kindly keep some distance and gently remind you who we are to save us both the pain of your shocking realization later. Because even the most inclusive of you will ultimately discern the difference. And we want to be different."
Tämä on mielenkiintoinen ottaa esiin, koska suomessa juutalaisuus ei ole kovin näkyvää. Ehkä syynä on se, että Suomi ei ole "Jesusland". Täällä on helpompaa olla valkoinen vähemmistö. Kuitenkin täällä huumorin kanssa puuhatessa olen huomannut, että yllättävän moni on vitsejä värkkäävä on ateisti tai ateistinen. Joskus on tuntunut että syynä on kristinuskon vakavahenkisyys. Onhyan vanhoillisia piirejä joista vitsailu on "humpuukia", ja että elämän tärkeät asiat ovat myös vakavia ja vakavasti otettavia asioita. (Toisaalta minusta huumori on vakavasti otettava asia eikä tässä ole mitään sisäisesti ristiriitaista!) Kuitenkin syynä voi olla ihan sekin, että suomessa maailma kuitenkin rullaa kristillisen perinteen voimasta. Kun Päivi Räsänen muistuttaa että me elämme maassa jossa on kristilliset perinteet, hän on oikeassa. Huumori syntyykin siitä että suomi ei ole maa jossa oltaisiin erityisen kristillisiä - kaikki vain ovat tottuneet pelaamaan tämän "kaupungin ainoan pelin" mukana. Tottumus ja rutiinit ovat niin itsestäänselviä, että ne oikeastaan huomaa vasta jos ajautuu hieman niistä sivuun. Vasta silloin huomaa kaikki ne turvajärjestelyt, joita kulttuurissa on varattuna "valkoihoisia vähemmistöjä" varten. Näiden huomaamattomuus ei siis johdu typeryydestä tai huumorintajuttomuudesta tai edes huumorivastemielisyydestä.
Yleisin turvaverkko suojata "perinne jonka taustaan juuri kukaan ei käytännössä usko" Suomessa kunnioitetaan poliittista korrektiutta aika paljon, ja poikkeaminen nähdään poliittisesti epäkorrektina. Väärä mielipide on epäkohteliasta ja normeja rikkovaa. Tämä ahdistaa monia ihmisiä. Mutta ei niitä jotka tykkäävät siitä että ovat erilaisia. Sekä niitä minukaltaisia, jotka eivät kykenisi olemaan tavallisia vaikka kuinka yrittäisivät. (Ja voi kuinka sitä on yritetty!)
Uskonnottumuudessa ja uusateismissa voidaan nähdä tietysti myös juutalaisuuden kanssa samanlainen ongelma ; Uusateismissa korostetaan kovasti näkymistä ja sitä miten uusateistien pitää kertoa vakaumuksensa ääneen ja "tulla kaapista" ja vaatia oikeuksiaan. Mutta heillä ei ole mitään yksiselitteistä normia jota tulisi seurata - sehän jopa mainostaa uusateismin olevan "kissojen paimentamista" Leimallinen individualismi yhdistettynä siihen että uskonnottomana eläminen Suomessa on hieman kuin yrittäisi vasenkätisenä leikata oikeakätisille suunnitelluilla saksilla. Se onnistuu, mutta on kovin kummaisaa. Eikä tätä moni oikeakätinen tajua ennen kuin tarjolla on se vasenkätisten saksimalli jota he itse voisivat kokeilla ja tätä kautta saada samastumispohjaa. Tässä tunteessa huumorin tekeminen on joko yksi keino. Tai se ei vähintään haittaa!
Tosin uusateistien ihmiskuva ja yleinen asenneilmapiiri näyttää tuottavan enemmän "irlantilaistyyppistä" huumoria. Mutta tämä ei liene hirvittävän iso ongelma, koska USA:ssakin irlantilaiset ovat valkoihoinen vähemmistö, joka on yliedustettuna huumoririntamalla.
Kirjoittaja elää eikristillisessä mutta kristillisellä ohjelmoinnilla robotisoidussa maassa eikristillisenä. Hänen elämänsä on todellakin outoa, koska sisäisesti hän ei eroa muista ihmisistä eikä ole edes hirvittävän erimielinen tai mielipiteissään radikaali. Mutta ulkoinen elämä ei sitten vastaa sitä sisäistä samastumistunnetta. Kenties ainut keino elää tässä dissonanssissa onkin etsiä niitä fundamentalisteja joiden sisäinen maailma vastaa sitä ulkoista maailmaa? Heidän kanssaan voi sentään olla sisäisesti ja ulkoisesti koherentisti erimielinen! Kiitos siis heidän olemassaololleen ja kirotkoon olematon Jumala ne, joiden kanssa sitä on enemmän samaa mieltä! Jos Jumala olisi olemassa, kiittäisin häntä fundamentalisteista. Ja kiittäisin aivan saatanasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti