Logiikan maailma voi tuntua kovalta ja ehdottomalta. Asiat ovat totta tai epätotta. Kuitenkin arkipäivän maailmassa esineet voivat olla esimerkiksi hauraita. Niillä on erilaisia taipumuksia ja valmiuksia. Niillä on potentiaalia ja vaihtoehtoja. Mielenkiintoiseksi asian tietysti tekee se, että jos esimerkiksi hauraalla esineellä on potentiaali mennä rikki, se ei silti välttämättä säry. Aristoteleen maailmassa tällä oli suuri merkitys, hän kutsuu "Metafysiikassa" tämänlaista dispositioksi : "Dispositioksi sanotaan sen järjestystä, jolla on osia, suhteessa paikkaan (topos), kykyyn (dynamis) tai muotoon (eidos). Sen täytyy olla jonkinlainen asettautuminen, kuten termi 'dispositio' osoittaa."
Dispositioiden lähestymisessä yhteistä onkin perussävy, joka esittää että disposition ja tietyn ehtolauseen toteutumisen välillä on yhteys. Näin esimerkiksi korrelaatiot voidaan nähdä dispositioiden erityistyyppinä. Ja tämä näyttää että asiaa on hyvä miettiä tieteenfilosofisesti.
Ajatus potentiaalisesta tuntuu sopivan hyvin luonnontieteisiin. Etenkin kvanttifysiikan tilastollinen luonne näyttää suorastaan kerjäävän dispositio -nimilappua kylkeensä. Ongelmana dispositioissa on kuitenkin se, että ne eivät välttämättä koskaan realisoidu. Tässä mielessä dispositioissa on ontologisia ongelmia. Tämä on saanut "tiukimman linjan empiristit" vastustamaan koko käsitettä.
Ilman dispositioita tutkimus kuitenkin jämähtäisi vain ominaisuuksiin jotka seuraisivat aina, tai jotka ovat ominaisuuksiltaan pysyviä. Näin voitaisiin esimerkiksi tutkia vaasin pyöreyttä, painoa ja muita vastaavia ominaisuuksia. Mutta särkyvyyden kaltaiset potentiaaliset piirteet jäisivät helposti syrjään. Asiaa voidaan toki kiertää melko ovelillakin keinoilla. Esimerkiksi särkyminen voidaan laittaa luonnonlaiksi, jossa on paljon toteutumisehtoja. Esimerkiksi pudottamiskorkeus ja maahanosumiskulma ovat muuttujia joiden huomioiminen ja mukaanottaminen poistaisi satunnaisuuden tyystin. Näin voitaisiin saada tarkka deterministinen säätö jossa särkyminen ja eisärkyminen ovat suoria seurauksia. Korrelaatio on tämän jälkeen vain "episteeminen keino", jota käytetään siksi että mittaustarkkuus ei käytännön syistä salli kaikkien olennaisten muuttujien tuntemista riittävällä tarkkuudella.
Dispositioiden kieltämisen kohdalla ongelmallista on se, että muutoksen luonne ei koskaan muuttuisi tai alkaisi. Mahdollisuuden ja mahdottoman käsitteetkin menisivät. Ja tämän jälkeen mahdollisuus siihen että Windows tarjoaa minulle laittoman toiminnon on yhtä järjetön kuin se, että Windows rupeaa keittämään minulle kahvia ja antamaan "itämaista hierontaa".
Oma lähestymistapani näyttää hieman aktualismiin keskittyvältä ; Siinä dispositio voi toteutua tai olla toteutumatta, mutta jotta dispositio on olemassa, sen on tapahduttava edes joskus. Tässä on kuitenkin ajatus siitä että kaikki mahdollinen toteutuu joskus. Oma lähestymistapani siirtyy tästä, ontologisesta maailmasta askeleen kohti epistemologiaa ; Jotta voimme tietää että jokin jollekin olentotyypille jokin mahdollisuus on aito mahdollisuus, sen on toteuduttava edes kerran. Kenties tietokoneeni todellakin potentiaalisesti tekee taitavia eroottisia hierontoja, mutta se ei vain ole koskaan missään ikinä tehnyt sitä. ~ Tämänlainen arvailu johtaa siis olennaisesti vastaavanlaisiin ongelmiin kuin dispositioiden täysi kieltäminenkin.
Tätä näkemystä voidaan kritisoida sillä että tässä kuitenkin oletetaan induktiivinen laki ; Yhden maljakon rikkimenosta ja toisen ehjänä säilymisestö oletetaan kolmannen maljakon hauraus. Joku voisi ihmetellä mikä yhteys on yhdellä maljakolla ja toisella. On toki hyvä huomata, että tämä maljakoiden välinen ytheys on induktiivinen. Induktiot sisältävät oletuksia, mutta niitä "on vähän pakko ottaa", Modus tollens -tilanteiden korjaavat toimenpiteet kuitenkin kertovat että niissä on itsekriittisyyttä ; Voi paljastua että ne ovat joko hyviä tai kyseenalaisempia "akateemisia arvauksia" ; Tämän voi huomata katsomalla induktioita "Tupakka sisältää karsinogeenejä jotka mutatoivat kudoksia joihin ne osuvat joten tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää" ja "Liikunta on terveellistä joten keuhkokuume paranee lenkkeilyllä" jotka ovat uskottavuudeltaan erilaiset. Syynä on se, että ns. Ceteris paribus -ehdot ovat oleellisesti erilaiset. Toteutumisella on usein myös konteksti, eli toteutumisilla on toteutumisehdot. Induktion toteutumisen "kyllä-ei" lisäksi näitäkin rajoja voidaan koetella ja jälkimmäistä lausetta voidaankin pitää "nykytiedon valossa kumottuna" induktiivisena väitteenä.
Kuitenkin periaatteessa induktiot tarjoavat sinänsä mielenkiintoisen keinon tutkia toteutumattomuutta. Esimerkiksi lottorivejen tilastollisia todennäköisyyksiä voidaan arvioida. Eikä ole väliä, onko juuri tietty lottorivi aktualisoitunut vai ei. Näin ollen vaihtoehtoihin joita ei ole koskaan sellaisenaan toteutunut voidaan päästä käsiksi epäsuorasti, jos ne ovat sitoutuneet jonkinlaisiin alaelementteihin joiden toteutumisesta meillä on käsitys. Lottorivi syntyy lottopallojen kautta ja lottopallojen potentiaalista tapahtyvat aktualisoitumiset oletetaan tunnetuksi ja tästä jatketaan eteenpäin. Näin saadaan perusteltuja frekvenssitodennäköisyyksiä, jotka käsittelevät kaikkia lottorivejä, niitäkin joita ei vielä ole peleissä tullut. (Tämä kuitenkin vaatii sen pallojen luonteen tuntemisen.) Näin päästään miettimään sellaisiakin asioita kuin kontingenssia, jossa rinnakkain toteutuneiden asioiden kanssa on asioita jotka eivät toteutuneet mutta olisivat voineet. Ja näiden pohjalta voidaan rakentaa skenaarioita - kuten mallia "jos olisin voittanut viime viikolla lotossa" - ja nämä eivät toteutumattomuudestaan huolimatta ole "totaalisen irrationaalisia" mietintöjä.
Tieto siitä että olen Quinelainen pilaisi kaikilta yllätyksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti