Historia animalium

Kirjakaupat ovat siitä mukavia laitoksia että niissä on aika iso valikoima teoksia. Kirjat ovat yleensä myös suhteellisen uusia, joka ilahduttaa niitä minunkaltaisia ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet siihen että lähikirjaston biologiahylly on päivitetty kunnolla viimeksi ilmeisesti joskus 1980 -luvulla.

Kuitenkin biologian kohdalla korostuu se, että kirjojen tarjonnassa luontokirjat ovat pääasiassa lajien tunnistamiseen keskittämiseen. Jos haluat oppia lajinmääritystä, on etenkin linnuista tarjolla materiaalia. Joka vuosi uudet ja päivitetyt linnuntunnistuskirjat ilmestyvät markkinoille yleensä keväällä, joten lintutarkkailun kiinnostunut saa hyvään tarkkailuaikaan päivitettyjä teoksia. - Ongelmana onkin oikeastaan vain se, että tarjolla ei ole "niin hirveästi" sitä muuta.

Tässä mielessä biologian ja lajimäärityksen välillä näyttääkin vaivaavan samantapainen liitos mikä on historian ja vuosilukujen pänttäämisessä ; Ihmiset kokevat usein että ne ovat likimain yksi ja sama. Olet hyvä luonnontuntija jos osaat tunnistaa monta lajia, ja osaat niiden latinalaisen nimen. Historiassa vuosiluvut taas tuntuvat olevan keskeisiä. Näin esimerkiksi historianosaamiseksi katsotaan helposti se, että osaa sanoa esimerkiksi talvisodan alkamisvuoden. Alkamisen syiden kaivelu ei sen sijaan tunnu olevan yhtä tärkeässä roolissa.

Tämän ongelma on oikeastaan vain siinä että vuosiluvuissa ja lajimääritykset ovat ainakin minulle "sitä tylsää aineistoa". Ne ovat toki tärkeitä, mutta niiden päähän tankkaaminen on lähinnä ulkolukua joka ei vaadi oikeastaan minkäänlaista omaa prosessointia tai ymmärtämistä. Ulkoa muistaminen on lähinnä muistiakrobatiaa joka sellaisenaan käy minulle lähinnä "knoppitietäjien baarinnurkkatietovisoissa pätemisessä". Sen sijaan biologiasta ei ole vaikeaa löytää innostavia aiheita. Esimerkiksi etologia näyttää tarjoavan sietämättömiä nautintoja.

---

Otsikko viittaa Aristoteleen "Eläinoppiin", mutta siitä tulee silti mieleen eläimet ja historia. Kuvassa valkoposkihanhi (Branta leucopsis) Etologisesti kuvaan lisää mielenkiintoisuutta se, että tuo yksi parvesta lähestyvä hanhi tuossa käveli rempseästi kohti kuvaajaa voidakseen purra tätä nilkkaan. Syynä on se, että em. hanhilaji elää parvissa ja kyseiset valkoposkihanhet ovat ylikesyyntyneet ja tottuneet nimen omaan valokuvaajaan, joka kuluttaa aikaa pari kertaa viikossa. Hanhet pirulaiset kun kurmoottavat toisiaankin...