Lord Sandwitch on tullut nimeltään kuuluisaksi voileivästä. Ei siksi että hän teki niitä, vaan siksi että hän söi niitä. Taustasyynä oli se, että Sandwitch oli kova pelaamaan korttia. Hän halusi syödä pelipöydässä. Mutta sormet sotkeutuivat helposti ja jättivät merkkejä ja tahroja kortteihin. Siksi hän keksi että kun ruoka laitetaan kahden leivän väliin, sisällys ei levinnyt sormille. Pian hänen pelikaverinsakin alkoivat pyytämään samanlaisia kuin Sandwitchille.
Huonojen uutisten kertomisessa on käytössä hieman samanlainen mekanismi. Sitä kutsutaan Sandwitch -menetelmäksi. Ei siksi että Lord Sandwitch olisi keksinyt sen tai edes käyttänyt sitä. Ideana on kuitenkin sama. Jos pelkää että huono uutinen vaivaannuttaa toista, kerrotaan ensin jokin hyvä uutinen ja sitten se huono uutinen ja lopuksi jälleen hyvä uutinen. Näin ajatellaan että mieli ei järkyty liiaksi.
En oikeasti tiedä, toimiiko menetelmä normaaleille ihmisille. Mutta ainakin omalla kohdalla se tuntuu erityisen häiriinnyttävältä. Keskustelu alkaa positiivisesti. Ja kun saat rytmistä kiinni, niin asetelma heivataan ympäri - ja jotta et varmasti tiedä mikä on homman nimi, niin sitten heivataan asetelma taas päälaelleen lopuksi. Mutta on todennäköistä että menetelmä ei toimi edes normaaleilla ihmisillä. "Urban Dictionary" kutsuu menetelmän kohtaamista sen eijohtajien käyttämällä nimellä "Shit Sandwitch" (~kakkaleipä).
Tästä päästään siihen, miten olen kauan ihmetellyt miten uskovaisilla tuntuu olevan kummallinen tapa rakentaa floodeja. Ne alkavat usein jollain positiivisella ilmauksella. Se voi olla mitä vain tervehdyksestä kohteliaiden "arvoisa" -sanojen käyttöön. Lyhyen alun jälkeen tulee valtava epäkohtelias kasa tekstiä joita kuvaavat nettikäytössä vakiintuneet sanat "flood" ja "rant". Loppuun tulee jotain kilttiä kuten "kaikkea hyvää ja siunauksella". Otan tästä melko ystävällisen esimerkin P.Z.Myerisin julkaisemista saamistaan sähköposteista erimielisyys aborttiaiheessa johti viestiin jossa oli kohtelias alkun, jonka jälkeen alkoi herjaavien adjektiivien käyttö. Loppuun kohtelias pyyntö miettiä asiaa.
1: Viestin argumenttirakenne on erikoinen, koska kaikki epäkohteliaat adjektiivit jäävät väitteiksi. Niitä ei perustella millään. Ainut yritys perustuu surkeaan tilastojenkäsittelyyn. Siinä käsitellään sitä miten harvinaisia abortinkannattajien selitykset abortin oikeuttamiseksi ovat. Ja että enemmistöä ne eivät koske. Ainut ongelma tässä on tietysti se, että abortintekijöiksi eivät päädy "enemmistö". Se on harvinaisempien tapauksien kohdalla tehty ratkaisu. Väite siitä että ihminen tekee abortin aina helposti ja kevyin syin on raskas syytös joka kertoo lähinnä siitä halveksunnasta joka aborttia avautuvasti vastustavilla "tiukan linjan kristityillä" on vääräuskoisia kohtaan ihan perusasenteessa lähtien. Valitettavasti asennevammasta argumentointi näyttää vain asennevamman olemassaolon, ja tämä taas ei ole argumentti aborttia, mutta kylläkin kenties kristillisyyttä, vastaan..
Olen ihmetellyt että minkälainen psyyke rakentaa tämänlaista tekstiä. "Terve Tuomo! Lähestyn teitä mitä kunnioittavammin sillä olette moraaliton, itsekäs ja muutenkin karvas tyyppi. Moraalintajunne on iljettävän vääristynyt ja ehdottoman epäkristillinen. Kaikkea Hyvää : Vaeltajapastori" Jotenkin tämä inbalanssi vain tuntuu tosi röyhkeältä ja erinomaisen etäännyttävältä.
Sitten tajusin että syynä on hyvin alkeellinen tapa yrittää olla kohtelias. Julistaja tietää että hänen viestinsä on törkeä ja loukkaava. Hänellä on kuitenkin pakko sanoa tämä asia, joten hän paketoi sen sandwitch -mallilla. Näin hän väittää että ei ole epäkohtelias. Asiasta tekee tietysti huvittavan se, että usein kohtelias alku ja loppu ovat muutaman sanan verran, kun taas sillä vihaisella materiaalilla saa täytettyä kokonaisia A4:sia - ja "normaalikokoisella fontilla". On selvää että hvyät osat eivät kompensoi sitä tavaraa siinä välissä. Näille innokkaille julistajille ei tule mieleen se, että jos he huomaavat että he "syöttävät muille kakkaa", niin kannattaa miettiä että olisiko aidosti kohtelias tapa olla käärimättä sitä kakkaa pakettiin ja jättää se sen sijaan kokonaan sanomatta.
Sananvapaus on siitä kaunis asia, että kakan voi lähettää sähköpostiin ilman mitään "sandwitchejä". Olennaista on se, että kohteliaisuus on se syy jolla paketointiratkaisu perustellaan. Kohteliaisuus olisi kuitenkin sitä, että pitäisi ne mölyt mahassa. Kauneinta olisi että tunnustaisi edes että on epäkohtelias törynlähettelijä, sen sijaan että väittäisi että paketointi kohteliaaseen alukkeeseen ja lopetukseen jotenkin muuttaisi asian kauniiksi.
Sillä tätä Sandwitch -ratkaisusta eivät pidä edes johtajat jotka sitä käyttävät. Jos johtaja kertoo potkuista Sandwitch -ratkaisulla, hän voi aloittaa kehumalla erotettavan työhistoriaa, kertovansa sitten että leikkauksien vuoksi tulee valitettavasti potkut, ja lieventää tätä kertomalla siitä miten erottamisen jälkeen ihminen voi viettää aikaa perheen kanssa enemmän. Hän pitää tätä siedettävänä (kenties väärin syin mutta vain tänä) tapana kertoa huono uutinen. Hän ei väitä että se potkujen antaminen muuttuu joksikin päivän riemuasiaksi ja hyväksi uutiseksi. Ja juuri tämän askeleen arvon emailpastorit tuntuvat aina tekevän.
Tämä johtunee siitä että jos heidän käsityksensä kohtuullisesta, asianmukaisesta, säädyllisestä, siististä ja ystävällisestä (decent) on niin perverssiä että he ryhtyvät tälläisen emailjulistajan rooliin in first place, että heillä ei enää ole mitään käsitystä siitä mikä on oikeasti kohteliasta ja he siksi heidän kohdanneiden tuntemuksia kuvaakin adjektiivit kauheus, kammottavuus ja värisyttävyys (creepy). Heille pitäisi kai antaa anteeksi koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti