Tämän vuoden "Ropecon" oli perusteemaltaan sankaruudesta. Asia oltiin otettu huomioon erityisesti esitelmistä, joita erityisesti yleensäkin käyn kuuntelemassa conissa. Aihe on tietysti luontevaa, koska kun aiheena on sankaruus, on oikein lähteä kysymään asiasta näkemystä nörteiltä jotka leikkivät olevansa haltia. (Tai ammattivaras.)Ja tämä ei ole mikään vitsi ; Kävin hyvin useassa esityksessä, jossa kaikissa oli pohjalla erilainen lähestymistapa sankaruuteen. Sankaruutta käytiin läpi sankarin ominaisuusstatistiikan kliseisistä kombinaatioista sankaruuden rakentamisesta lähtien. Matkan varrella on sankaruuden sovittamista ulkoisiin tekoihin saavutuksiin, sankarien vaihtumista ajan hengen mukaan, arvostukseen. Mietittiin sitä onko sankaruus vain sitä että ihmiset sitovat identiteettiin tarinoita, toistavat, vääristävät ja luovat niitä, vai onko sankaruus indiivin oma ominaisuus. vapaaehtoisuutta vai valitun osan toteuttamista. Mietittiin miten sankaruus liittyy sankarin omaan kompetenssiin. Ja onnistumiseen. Sankaruutta sovitettiin jopa siihen miten temperemanentti ja mielenterveys rakentaa sankaruutta ja miten traumat muovaavat sitä. (Vastaus : Traumat ohjaavat hahmon kohti kiinnostusta tikarien kantamiseen, salamyhkäisen hiiviskelyyn ja yleisee varovaisuuteen.)
Kaiken kaikkiaan sankaruus tuotti varsin mielenkiintoisesti popularisoitua filosofiaa, eikä tasoa voi kaiken kaikkiaan sanoa huonoksi. Etenkään kun muistaa että mukana on teinejä, filosofiassa totaalisen amatöörejä, pitkiä aikoja valvoneita, salassa kaljaa vetäneitä ja muita viistoja. (Jotkut jopa pelaavat rogueita.)
Luonnollisesti ajatukset tulee esittää jotenkin. Ensin ajattelin tehdä sarja -artikkelin. Mutta sitten keksin mielestäni sujuvan ratkaisun, jolla saan likimain kaikkien esityksien, niihin liittyvien juttelujen ja muuten vaan käytyjen varsin omituisten ja perverssienkin keskustelujen sisällöt yhteen, mielestäni koherenttiin näkemykseen, jossa on paljon eri kulmia, ja jossa ei kenties ole mitään lukkoonlyötyä mutta siinä on kuitenkin valtavasti aineistoa jota ilman lukija ei voi omaa lukkoonlyöntiään tehdä. Ajattelin tehdä jutun, joka sivuaa käytettyjä esimerkkejä, mutta ei kuitenkaan olisi vain referaattitoisinto. Jokin jossa otan käyttööni likimain kaiken mitä vastaan tuli ja raiskaan sen vinoutuneen ajattelukoneistoni läpi ja katson minkälaista filosofista ryönää sen jälkeen syntyy. (Luultavasti päädyn loottaamaan ja backstabaamaan kaikkia joita referoin suoraan tai epäsuoraan, sillä joko varastan toisten ideoita tai vääristelen niitä. Ja muita vaihtoehtoja ei ole!)
Tämä on se juttu.
Aloitetaan helppojen eliminoinnilla.Sankaruutta on kenties helpointa lähestyä yksilön kautta. Tällöin meillä on "ominaisuussankari". Hän on joko kokonaisuutena tai joltain osiltaan erikoisen taitava. Taitosettejä on hyvin monenlaisia ; Esimerkiksi väkivahva barbaari on totaalisen erilainen sankari kuin vaikkapa karismapohjainen ritarihahmo tai tarkkasilmäinen, nopea, ketterä, ovela ja järjeltään erinomainen "sissirintaman mies". (Kieltäydyn puhumasta varkaista koska se harhaanjohtaa. Roolipelihahmoissa on yhtenä päähahmotyyppinä "thief"/"rogue" -tyyppinen hahmo. Mutta hahmoluokat ovat yleensä määritelty sen verran joustavalla ja toimintaa ohjaavalla pensselillä että on rehellisempää puhua "lukkosepistä joilla on taskuvarastelutaipumuksia".)
Kuitenkin sankaruus vaatii enemmän ja vähemmän. Sankaruus nähdään usein nimenomaan tekojensa kautta. väkivahva barbaari muuttuu sankariksi piestessään hirvittävän hirviön ja napatessaan tämän jälkeen vähäpukeisen naisen eksoottisten kulttilaisten alttarilta viime hetkellä. (Näppäräsorminen lukkoseppä - eli ainut oikeantyyppinen sankarihahmo - voi tietysti yrittää tiirikoida kulttilaisten sydämen salaiset lukot tikarilla selän takaa.) Jos hän jää kotiin, hän ei ole sankari. Toisaalta sankariksi voidaan laskea myös epätoivoinen äiti, joka näkee lapsensa vaarassa ja ponnistaa voimavaransa ja pelastaa lapsensa uhkaavalta vaaralta. Äidin kompetenssi ei muuta sankaruutta ; Jos äiti on huono juoksija, tyhmä ja muutenkin "alle keskiarvon", hän ei menetä sankarin statustaan. (Hyvä juoksutaito on tosin avuksi. Samoin kuin iso todennäköisyys kriittisiin onnistumisiin.)
Tästä voitaisiin vetää päätelmiä siitä että onnistuminen olisi sankarille tärkeää. Erikoislaatuinen onnistuminen tekee sankarin. Jos barbaari joutuukin pedon ateriaksi, hänestä ei enää kuulla. Olisi helppoa ajatella että hän ei olisi sankari. Kuitenkin moni sankaritarina perustuu sankarin epäonnistumiseen. Itse asiassa etenkin Amerikoissa kerrotaan -ainakin Ropeconiin kutsuttujen amerikkalaisten kunniavieraiden mukaan - paljon sankaritarinoita Alamossa menehtyneistä lännen valloittajista. He hävisivät ja kuolivat, eivätkä he edes olleet voittavassa taistelussa. Silti heistä kerrotaan sankaritarinoita. Onnistumistakaan ei vaadita. Häviössä pitää kuitenkin olla "tyyliä" jollakin tavalla. Hävinneen sankaruus vaatii jonkin erikoisen perustelun.
Jotta häviäjistä saadaan voittajia, toimijoiden intentio korostuu. Esimerkiksi jos joku äiti heittäytyy lastaan uhkaavien ryöstäjien eteen ja kuolee prosessissa, tämä on rohkea teko. Epäonnistumisen vääjäämättömyys itse asiassa korostaa sitä että äiti lähti vaikeaan tekoon, ei kykyjen ja onnistumisen vuoksi, vaan niistä huolimatta. Tässä äiti ikään kuin kertoo että hän arvostaa joitain asioita arvokkaammiksi kuin hänen elämänsä. Ja koska jokainen osaa arvostaa omaa elämäänsä, on kyseessä voimakas arvostuskannanotto. Vaikka äiti ei onnistuisi pelastamaan lastaan, hän on kuitenkin antanut lapselle marginaalisen mahdollisuuden. (Ryöstäjillä on paha tapa voittaa.)
Intentioiden korostamisesta huolimatta sankareiksi paljastuu usein esimerkiksi vaeltava isännätön samurai, joka rahaa tienatakseen puolustaa hyvyyttä. Raha on motiivi, ja hyvyys on vain tekojen luonne. Rahanhimon ei nähdä sotkevan sankarin elämää (sen sijaan on kätevää että lukkoseppä tarkkasilmäisesti osaa olla ekonominen ja kykenee tuottamaan partyn käyttöön lisävaroja esimerkiksi murtautumalla lukoilla ja suojauksilla suojattuihin arkkuihin, tai muilla vähemmän murtautumista vaativilla ihmiskeskeisemmillä keinoilla.)
Kuitenkin monissa tilanteissa tunnetaan vastentahtoisia sankareita. Esimerkiksi hyvin usein toistuva sankarityyppi kuvaa sitä että vain yhdellä ihmisellä on mahdollisuus pelastaa tilanne. Tällöin sankari voi olla jopa vihainen kohtalolle. (Joka tarjoaa diiliä "joko vankilaan tai sitten autat tuota paladiinia murtautumaan Kaaoksen Klaanin luolastoon")
Eliminoinnista lähestymiseen.
Sankaruus tuntuu itse asiassa sujuvasti liittyvän kaikkeen yllä mainitsemaani. Mutta se on niihin sovitettavissa vain hyvin tietyillä ehdoilla. Asiat voidaan liimata yhteen yhdellä teemalla. Sitä voisi kutsua ajan hengeksi. Voidaan sanoa että sankaruus on jokin jonka yhteiskunta ja kulttuuri liittää tiettyihin toimijoihin. Tämä tekee sankaruuden konseptista kulttuurirelativistisen.
Jos asiaa lähestytään määritelmällisesti, voi pohjalle ottaa kreikkalaisen näkemyksen¨. Siinä on kaksi pääkohtaa.
1: Sankaruus on sitä että ihmisestä kerrotaan tarinoita. Tätä voisi kuitenkin täsmentää sillä että myös konnista kerrotaan tarinoita. Mutta sankaria ihaillaan. Arvostuksen kautta saadaan seuraava luokitelma:
___1.1: Sankarillisia ominaisuuksia voidaan kuvata siten, että ihminen ihailee niitä. "Olisinpa tuollainen".
___1.2: Antisankarilla on piirteitä, joita pidetään inhimillisinä ja antisankari tuntuu ihmismäiseltä samastumisen kautta. (Usein nämä ovat heikkouksia, mikä on tietysti kyynistä ihmsikuvaa.) Antisankareista pidetäänkin juuri tämän vuoksi. Halu tämänlaiseen voidaan nähdä sillä että supersankarielokuvissa on aina ensimmäisenä se "origin story", joka kertoo supersankarin alkuperän, sen miten hän ei ole vain tavallinen jamppa. Ihmiset menevät aika usein katsomaan miten Hulk rikkoo ja särkee, mutta silti tämä kahvia keittävän tyypin katselu on jotenkin olennaista.
___1.3: Konnalla on eriyttäviä ominaisuuksia. Hänessä on paljon piirteitä joihin ihminen ei samastu. Ja toisaalta joita hän kammoksuu "en halua olla tuollainen" (vaikka kenties onkin)
2: Sankari on ihmisen ja Jumalan välissä. Jumalat ovat täydellisiä, joten heillä ei ole heikkouksia. Sankareilla on sen sijaan heikkouksia, koska he ovat inhimillisiä. Sittemmin teologinen aspekti on jätetty syrjään, ja Jumalan paikalle on laitettu idealisoitu sankaruus, joka pitää sisällään idean ja määritelmän sankaruudesta. Jumala on vaihdettu arvoilla. Muutos ei ole sankarin luonteen kannalta olennainen. Mutta se "muuttaa taustamekaniikan" ihan tyystin ; Ennen arvot perusteltiin Jumalalla, nyt arvot ovat ydin jolla oikeutetaan että jokin hahmo on sankari tai konna. (Eräässä mielessä Jumalallinen vai. Saatanallinen.)
Kun huomataan että sankaruus liittyy uhraukseen ja arvostukseen. Sillä sankari uhraa aina jotain. Esimerkiksi Teräsmies, vaikka onkin superolento, ei uhraa henkeään ja terveyttään, se ei tarkoita että hän ei uhraisi jotain. Hän uhraa esimerkiksi vapaa-aikaansa. Myös mahdollisuus kunnolla tavalliseen elämä häiriintyy. ~ Jopa supersankarit - vaikka heillä onkin salainen identiteetti - joutuvat eristämään itseään toisilta. Sillä naamiot eivät ole pitäviä. Jokaisessa supersankarielokuvasarjassakin on jossain vaiheessa kohta jossa esimerkiksi tunkeudutaan Batmanin salaiseen luolaan.
Uhraukset voidaan aina periaatteessa nähdä myös haaskaamisena. Myös pahikset tekevät aktiivisesti uhrauksia. Kysymys onkin aina jonkinlaisesta panos-tuotos -arviosta. Kysymys on arvovalinnasta ; Onko kunnioitettavaa että Teräs mies kieltää Clark Kentiytensä, ei mene naimisiin rakastamansa Louis Lanen kanssa - ja harrasta tämän kanssa ihastuttavaa lajienvälistä seksiä mallia bestiality or worse - vaan sen sijaan
Ihminen näkee että pahat ihmiset toimivat arvovääristymän kautta. Tästä päästäänkin sujuvasti siihen ajan hengen kuvaan ; Sankarit Alamossa hävisivät, mutta tällä hetkellä Amerikkalaiset arvot ovat vallitsevia. Siksi Alamossa oltiin voittavien puolella, vaikka taistelu hävittiin, sota kuitenkin eräällä tavalla voitettiin. Onkin sujuvaa tämän jälkeen huomata että sankareita on kahdenlaisia:
1: Erikoislaatuisia tekoja tehnyt henkilö, joka on ollut ennen ristiriidassa ajan hengen kanssa. Tämä ristiriita on nostanut konfliktin esiin ja sankari on ollut tämän konfliktin symboli. Sankarin rooli konfliktissa on ollut selvästi "keskivertoa enemmän". Hän on siis suoritteiltaan ekstreemi. Konflikti on muuttanut mailmaa ja sankari on ollut voittavien puolella - riippumatta siitä onko hän itse esimerkiksi kuollut prosessissa, vai elääkö hän eläkepäivänsä menestyvänä, elävänä ja rikkaana.
2: Sankarit jotka ovat puolustaneet ajan henkeä, tehneet suuria uhrauksia. Hän on siis tehnyt ekstreemejä tekoja, ollut vallitsevien arvojen puolella ja uhka on päihitetty niin että nykyään jaetaan sama maailmankuva ja samat arvot.
___2.1: Nietzscheläisien vivahteideni vuoksi pidän kovasti tästä kreikkalaisten tavasta katsoa asiaa ; Sehän sanoo että ihminen on pakosti epäonnistunut jumalallisuudessa. Sankari on puolimatkalla Jumaluuteen, mutta hänen epäonnistumisensa on ikään kuin vakiona. Nietzscheläisittäin asian voi tajuta sitä kautta että nautinto ja kärsimys ovat toisiinsa sidoksissa. Mitä enemmän yrittää, sitä sankarillisempi on, mutta sitä enemmän kärsit. Sankarillisuuden maksimi onkin juuri siinä missä on juuri ja juuri tulossa hulluksi. Nietzsche kuvaakin tätä sankarin kamppailua tiikerin hännänvetona. Kamppailun, yrittämisen, onnistumisen ja romahtamisen ja hulluksi tulemisen kohtaamispiste on sankaruuden syntyalusta ; Tämä tarkoittaa sitä että sankaruus on heikkouden kanssa "veitsenterällä". (Toivottavasti sentään myrkytetyn sellaisen. Ja +5 -tason maaginen olisi kiva kanssa.)
Sankaruus on tätä kautta symbolinen arvostuksen merkki. Sankarin uhraus nähdään saavutuksen ja yrittämisen arvoisiksi. Jokin toinen kulttuuri voi nähdä samat uhraukset mielettömänä haaskaamisena. Tämä on tietysti ongelmallista etenkin sotastrategiakeskeisissä tilanteissa, tarinoissa ja peleissä. Niissä sotilaat ovat käytännössä resurssi, jota uhrataan jotta saadaan tehtyä asioita. Mutta myös pahikselle örkit ovat samankaltainen välineellinen resurssi. Eroksi tuleekin juuri se, onko uhraus ajan mukaan riittävän hyvin perusteltua. (Mikä onneksi näkyy "rahat" taulukossa kätevistä kun vertaa asioita niiden ostohintoihin.)
Ajankuva vaikuttaa tilanteessa hyvinkin paljon. Erityisen ongelmallinen tässä kohden on "Punisher". Hahmo lähti liikenteeseen hämähäkkimiehen vastustajana. Hänet kuvattiin pahojen traumojen kieroutuneena kostajahahmona. Myöhemmin omankädenoikeutta jakavasta pääkallomiehestä leivottiin hyvää - tervehenkistä omaa oikeustajuaan yhteiskunnan lepsuudestaan huolimatta seuraava - sankaria. Nyttemmin hahmossa nähdään jälleen psykopaattisia piirteitä. (Punisher on muuten minusta mainio, tosin hän voisi harjoittaa enemmän ansojen ja salaovien etsintää, sekä ansojen purkamista.)
Suomessa tilanne on siitä mielenkiintoinen että esimerkiksi Talvisodassa - joka on suomalaisuuden sisäisen sankaridiskurssin kannalta tärkeä symboli, kenties jopa tärkeämpi kuin "Kalevala" - voidaan arvostaa itsensä uhrannutta pasifistia kuin useita vastustajia konekiväärillä tappanutta sotilasta. Sillä molemmissa puolissa nähdään hyvää. Osalla on silti voimakkaita mielipiteitä siitä että pasifisti on maanpetturi ja toinen näkee sotilaan vahvasti murhaajana. Luokittuma sankariin ja konnaan on vahva, mutta eriää voimakkaasti. Tämä näyttää juuri sen että sankaruus ei ole mikään empiirinen suure, vaan liitettävissä yksilöiden - ja kulttuurien -arvostuksiin.
Mielipidesidonnaisuus vihjaa vahvasti siihen suuntaan että sankaruus ei ole yleisinhimillinen maksiimi. Mielipiteiden voimakkuus ei ole ysilöllisesti suurestikaan sidoksissa konsistenttiuteen ja ihmisen lajinmukaisuus. Lajityypillistä on kenties vain sankaruuden ihailu itsessään. Sankaruuden sisältö sitten muokkautuu myös lajityypillisten "tekemis-yrittämis-asenne-uhrautumis-yhteisöllisyys" -tematiikan ympärille hyvinkin kulttuurisidonnaisesti. Yleisen sankaruusskeeman sisällä asiat näyttävät ilmiselvältä ja tietyltä vain samasta syystä mistä vahvojen mielipiteiden yleensäkin ; Takana on joko monomaanisuus, dogmaattisuus tai egosentrisyys. Sitä joko seurataan massaa miettimättä, ollaan fiksoituneita yhteen asiaan jota ei osata kyseenalaistaa tai sitten ei kyetä nousemaan omasta näkemyksestä ja huomaamaan erilaisia sankaruusnäkemyksiä -ne ilmenevät vain siten että on typeriä kerettiläisiä. (Joita ovat tietysti vain konservatiivimaagit, jotka kyseenalaistavat thief -hahmojen käytännöllisyyden!)
Tästä sankarikuvasta voisi hypähtää arvokeskustelun maailmaan.Nykyaikaa moititaan sankarittomuudesta. Tälle ajalle tyypillisenä olisikin siksi se, että se ei oikein tuo sankareita. Tälle löytyy muutamiakin lähtökohtia jotka selittävät ilmiötä. Olen sitä mieltä, että kaikissa näissä on pirusti järkeä, mutta että ne ovat silti totaalisen väärässä. (Skitsofreenista, eikö?)
1: Nykyään ollaan poliittisesti korrekteja ja lepposia. Ajatellaan että sopuisuus on ihanne. Tästä seuraa se, että jos ja kun sankaruus sidotaan konflikteihin, on sankarin ydin aina erimielisyydessä. Sankari sidotaan ja kiedotaan arvostuksiin, jossa uhrauksen arvon esitetään olevan vähäisempi kuin tavoitteen. Tämä on arvokeskustelullinen kannanotto, konflikti. Näin vaikka konkreettista konfliktia ei olisi, sankari on kuitenkin symboli tietynlaiselle konfliktille. Näkemys on loistava, koska se sitoutuu sujuvasti esimerkiksi Nietzscheläiseen näkemykseen jossa nihilismi on sitä että ei uskalleta heittäytyä konfliktiin. (Hänen filosofiansahan onkin sanavalintojenkin kohdalla aikamoisen vahvasti sankaruuden tematiikalla värittynyttä.) Leppoisuus ja konfliktin piilottaminen johtaa hänestä sankarittomaan nihilismiin.
___1.1: Huonoa perustelussa on se, että Gandhi näytti mallia passiivisesta vastarinnasta. Hän näytti että sopuisa ei ole samaa kuin konfliktinpakoisuus. Hänkin toki uhrautui, mutta hän näytti että uhraamisen metodiikka on vain välineenvalinta. Ennen oltiin ajateltu että jos toisella on aseita, vastarinta onnistuu vain aseilla. Gandhi tavallaan tajusi että pawnit ovat resurssi, eli heilläkin on hyötyajattelupohjalta vipuvoimaa vaikka toisella olisi arvomaailma miten vääristynyt. Näin Gandhi onnistui keksimään jotain joka aikaisemmin olisi tuntunut siltä että olisi sekä syönyt kakun että pitänyt sen. (Gandhi keksi varsin elegantin keinon oksentaa. Kuvausta loppuun viedäkseni. Tarkennukseksi : Arvostan passiivista vastarintaa ns. perkeleesti.)
2: Nykyaika on informaatiopitoisempi. Ja tieto lisää tuskaa. Ennen tiedonvälitys oli yksinkertaisempaa ja hitaampaa. Erimielisiä uutisia kohdattiin vähemmän. Nyt sankarista löytyy helposti puolia joista ei pidä. Näiden esiintuonti ja niistä tiedostuminen johtaa idealismin hylkäämisen pakkoon; Sankari ei ole ideaali sellaisenaan, vaan täytyy valikoida ja olla kriittinen "ominaisuus kerrallaan". Tieto tuottaa myös pettymyksiä. Ja kun ideaalista sankaria arvostanut pettyy, syntyy helposti kyynikko. Sillä kyynikkohan on vain pettynyt romantikko.
___2.1: Kuitenkin media tarjoaa myös suosittuja ja melko pysyviä sankarihahmoja, joita kunnioitetaan. Nuorisoidoleihin suhtaudutaan yhä melko palvovasti. On lisäksi mahdollista että kyynisyyden sijasta syntyykin kriittinen ja vaikeammin vedätettävä ihminen ; Tieto lisää tuskan lisäksi myös realistisuutta. Kysymys onkin lähinnä tuskan prosessointikyvystä. Ennen ihminen oli helpommin manipuloitavissa, ja sinisilmäinen sankari eli eskapistisemmassa sankarikuvassa ja teki kenties pahojaan. Nykyaika siis tavallaan pakottaa ihmiset arvioimaan ja tekemään valintoja. Ihmisistä pakotetaan oman elämänsä sankareita. Tämä on individualismia, mutta tuo sankaruuden lähemmäs jokaista ihmistä. Sankaruus ei siis kokisikaan inflaatiota vaan muuttuisi sujuvammaksi osaksi yhteiskuntarakennetta. Kokonaisuus ei ole välttämättä huono ; Ennen oltiin sankarillisia kun taisteltiin rohjeasti kauheita väärintekijöitä vastaan. Nyt väärintekijöitä on vähemmän koska jokainen tekee ahkerasti pieniä arvovalintoja. Sankaruuden taakka tavallaan jakautuu useammalle.
3: Media rakentaa ja purkaa sankareita. Se on tehnyt sankarinrakennuksesta ja murskaamisesta bisnestä. Tämä johtaa hajaantumiseen. Ihmiset jakavat intressinsä ja palvontansa, eikä samanlaisia pysyviä ja voimakkaita symboleja pääse syntymään.
___3.1: Median seuraaja kuvataan usein ikään kuin "manipuloinnin ja aivopesun" kohteena. Kuitenkin katsoja voi periaatteessa olla prosessoijayksilö. Voidaankin sanoa että sankaruutta koskee sama kuin vaikkapa markkinatutkimusta ; (a) Ylhäältä alaspäin ohjattu markkinasuunnittelu on kankeaa, eikä usein menesty. Hierarkia ohjaa siihen että konseptit ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, ja ne noudattavat yksinkertaista logiikkaa joka helposti typistää massat keskiarvoon. (b) Massat vaikuttavat kaaoottiselta, sillä heillä on useita jopa keskenään ristiriitaisia mielipiteitä. Heidän logiikkansa ei siksi ole koherenttia vaan ilmenee tilastollisena ja siinä on paljon vaihduntaa.
Uskallankin väittää että sankarittomuus ei kuvaa nykyaikaa. Sen sijaan meillä on useita sankareita. Itse asiassa sankarinpalvonnan pitäisi olla nimen omaan osa aikaamme ; Riittää kun katsoo erilaisia fanituspiirejä joissa elävästä ihmisestä tehdään sankari. Myös supersankarielokuvat ovat suosittuja (erikoisefekti)elokuvia. Sankarit ja heidän saavutuksensa ovatkin hyvin suostittuja. Sen sijaan yhtä sankaria ei jaeta, vaan sankareita on tarjolla useita. Sankareita on siis erilaisia. Yhteiskunta on siis kokonaisuutena sirpaleinen. Mutta se ei muuta sitä että ihmisillä on arvostuksia, jopa hyvin voimakkaita. Tämä näkyy mielipiteinä. Minun lapsuudessa oli ehdottoman relevanttia tietää kuka Turtles -hahmo oli paras. Sillä mielipide on arvostuskysymys. (Mikään yleislaki ei määrännyt että Rafael on paras, vaikka olisi ehkä pitänyt.)
Voidaankin sanoa että sankarin lähestymistapa on vain muuttunut. Ennen asioita ei kyseenalaistettu. Ajan henki otettiin enemmän könttäjä ja kyseenalaistamatta. Sen sijaan otettiin ideaali jonka pohjalta sankaruus rakennettiin. Voisi olla houkuttelevaa sanoa että ennen ajateltiin huonommin ja vähemmän sankaruutta ja että se sen takia näytti ilmiselvemmältä. Koska asiaa ei käsitelty vaan toimittiin intuition kautta. En kuitenkaan lähde tälle linjalle, vaan esitän että ennen ei ajateltu sankaruutta vähemmän tai huonommin, vaan oltiin spesifimpiä tai obsessiivisempia ; Oli yksi sankaruuskuva joka jaettiin Sinä Oikeana sankaruuskuvana. Tämä tuntui yhteisössä varmalta, lukkoonlyödyltä ja objektiiviselta. Nykyisin tämä täysvarmuus on karissut, joten varmuuskin on kulttuurisidonnaista.
Laaja Menestys, joka on nykyisin ajan hengen paras käytännössä toteutuva likiarvo, syntyy massojen kuuntelusta. Sillä ihmiset ovat se kysyntä. Jos kysyntään ei onnistuta vetoamaan, ei tarjonta itsessän tee suurmenestyjää. Ja ollakseen "vallitsevin ajanhenki" on kyettävä saamaan paljon vaikutusvaltaa. - Pieni menestys voidaan toki saada aikaan myös pelkällä markkinoinnilla (tämä olisi ylhäältäohjattua myyntiä, pakkomyyntiä).
Kuvat ovat Ropeconissa olleita mainoksia ja ilmiöitä. En ole tehnyt kyseistä mainosta, mutta se oli varsin hieno. Jokainen voi miettiä ovatko nämä mainonnan ja kulttuuriteon yhdistelmät sankaruuden dekonstruktioita, antisankareita, vai ajankuvaisen sankarikuvan heijastumia. I think it is really up to you!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti