Ihminen sitoo helposti identiteettinsä erimielisyystilanteeseen. Näin kävi esimerkiksi uskontoja käsittelevässä dokumentissa, jossa kaduilla islamia julistava ihminen koki ahdistusta siitä että ihmiset olivat erimielisiä eivätkä oikein halunneet kuunnella. Sitten hän meni arabejen pariin ulkomaille. Mutta paikallinen muslimikulttuuri ei tietysti tarvinnut islamistista julistajaa. Tämä tietyllä tavalla mursi miehen, koska hänelle ei ollut mitään oikein hyvää roolia tässä kulttuurissa. Länsimaissa hän oli uskonsoturi, ja ignoraatio ja erimielisen kohtaaminen oli hänen sankaritekonsa. Dokumentissa mies päätyi lopuksi ääri-islamilaisten pariin. Tämä ei kenties yllätä; Hehän ovat muslimikulttuurissa niitä "erityisiä vahvoja uskonmiehiä". Toisin sanoen mies haki lisää erimielisyystilaa.Tämänlainen tilanne on itse asiassa vastassa hyvin monessa asiassa. Esimerkiksi feminismin puolella on huomattavissa yksilöitä, joille naisten tasa-arvo on taistelua jopa taistelun vuoksi. Tottakai minäkin olen sitä mieltä että tasa-arvoasiat ovat tärkeitä. Ja itse asiassa olen jopa sitä mieltä että tasa-arvoasioissa on Suomessa vieläkin parantamisen varaa. Mutta silti osaa feministeistä on oikein kutsua telaketjufeministeiksi. He ovat vähän kuin aiemman dokumentin rauhallisesta islamista aggressiiviseen siirtynyt mies. Kun vanhat taistelupaikat on saavutettu, pitää saada uusia tantereita. Koska muuten tantereita ei ole, ja tämä murtaa naisoikeustaistelijan identiteetin. Sitä ei tavallaan voi olla taistelija-soturi ilman sotaa.
Näin voitaisiin rakentaa esimerkiksi hauskahko ajatus siitä, miten homoavioliittojen salliminen olisi pahinta mitä monille homoseksuaaleille voisi tarjota. Tätä voisi lähestyä vaikka humoristisesti käänteisen logiikan kautta. Tai hieman asiallisemmin ; Kun homoavioliitot tulevat, on yhteiskuntaan integraatio jo sen verran hyvällä tolalla, että tilalle ei oikein tahdo löytyä vastaavaa symbolia taisteltavaksi. Näin taistelijahomojen asemaksi jäisi marssia kulkueissa ei minkään vuoksi. Luulen että tässä vaiheessa näkökulma muuttuisi kansainvälisemmäksi, alettaisiin puhumaan enemmän ulkomaalaisten homoseksuaalien asemasta. Tai sitten kinan aiheeksi otettaisiin joku irrelevantimpi piirre.
1: Tosin irrelevanteilla piirteillä tuppaa olemaan sellainen piirre, että ne menevät läpi. Avioliittoasia takkuaa koska monille vain heteroille tarkoitettu avioliitto on merkittävä symboli. Toisin sanoen asia ei ole oikeastaan yhtään irrelevantti. Molemmilla puolilla on vahvaa sitoutumista ja arvoja. Molemmilla puolilla on myös taistelija-soturejen imagoon itsensä rakentaneita.
Arvokeskustelun irrelevantisoituminen onkin tavallaan seurausta siitä, että tärkeämmät asiat on saatu pois päiväjärjestyksestä. Jos trendinä näyttää olevan se, että keskustelu siirtyy siitä "onko noituudesta oikeus teloittaa" tai "onko kristittyjä kiva laittaa viihteeksi leijonanruuaksi" siihen että mikä juridinen oikeus jossain pienemmässä asiassa on, on se merkki siitä että arvomaailma on kehittynyt historian varrella. Pienemmistä asioista tapellaan siksi että tärkeämmistä ei tarvitse.
Toki tämän logiikan seuraaminen johtaisi varsin kummalliseen tilanteeseen. Juuri mitään ei kannattaisi muuttaa. Koska siinä vaiheessa suuttuneen tai asian puolesta taistelevan taistelu loppuu. En pidä taistelukenttiä sen arvoisina, että niiden vuoksi kannattaisi erikseen ylläpitää sotia. Sotimisessa on siksi hyvä olla syy. Ja tämän tajuamisen pitäisi olla molemmilla puolilla rintamaa. On luonnollista sitoa identiteettinsä ajamiinsa asioihin, mutta ei pitäisi sitoa asiaa identiteettiinsä!
Kirjoittaja tahtoo mahdollisimman monta itsetarkoituksellista taistelija-soturia surulliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti