Nimeämisen voima.

Aikaisempaan valtionkirkko/kansankirkko -blogaukseeni tuli kommentti. Se oli lyhyt ja kuvaava "Kansankirkko. Kansanarmeija. Kansantasavalta. Kyllä kansa tietää. Ei muuta kuningasta, luojaa, kuin kansa kaikkivaltias." Tämänlaiset iskulauseet kuvaavatkin hyvin sitä, miten kansan nimissä ollaan haluttu usein kulkea. Kansan nimissä kulkevat esimerkiksi monet muusikot, jotka esittävät edustavansa kansan tai tavallisen ihmisen ääntä. Ja toisessa ääripäässä fasismin tunnusmerkkinä on ollut kulkea kansan nimissä, mutta johtajien ehdoilla.

Tämä onkin yksi tärkeä brändinrakennuskeino. Nimenvalinta on kaikkea muuta kuin merkityksetön. Jos nimeen saadaan ihanne, kuten "kansa" joka viittaa demokratiaan ja ihmisten kuuntelemiseen, ihmiset ajattelevat helposti kahta asiaa (a) tämä nimessä oleva ihanne on todellinen ihanne ja (b) tämä ihanne jopa toteutuu toiminnassa, ollen siis jotain muuta kuin utopia jota tavoitellaan ja joka ei vain toteudu.

Nimeäminen onkin osa "sanamagiaa". Kirkon kohdalla tämä näkyy siten, että valtionkirkko -sananvalinta tuottaa etäisyyttä ja byrokraattisia konnotaatioita jotka taianomaisesti yhdistyvät nimestä suoraan instituution toimintaan. Kansankirkko -sananvalinta taas tuottaa konnotaatioita ihmisten lähellä olemisesta.

Vastaava strategia on tuttu myös valtaosasta pseudotieteitä. He tuottavat omia määritelmiään. Yksi pseudotieteen erikoinen tunnusmerkki itse asiassa onkin se, että heillä on oma terminologia. Ad Technobabble "on niissä vakiona".
1: Uusiotermit vilisevät, eli ihminen täytyy sisällyttää tähän uuteen jargoniin. Tällä rakennetaan elitismiä ja sisäpiiriä. Mutta luodaan mylös syvällisyyden ja kouluttautumisen mielikuva. ; Esimerkiksi homeopaatikot selittävät että kyseessä ei ole mikään mielivaltainen oppi, koska heillä on pirusti opeteltavia asioita. ; On helppo hämmentyä terminologian edessä ja kokea että puhuja on viisas, koska ei ymmärrä mitä toinen puhuu tai sitten tietää minkälainen työ pelkkien termien opettelussa on ollut.
2: Siinä voi olla jopa normaalitieteessä käytettyjä määritelmiä, mutta nekin on määritelty uusiksi. Näin syntyy mielikuva siitä että vakiintunut tiedekin on asian puolella, mutta kenttä rakennetaan kuitenkin sellaiseksi että tieteentekijä ikään kuin "puhuu ohitse", koska käyttää tieteellistä termiä eikä pseudotieteilijöiden uusiotermiä joka on vain tieteellisen sanan homonyymi. Tästä malliesimerkkinä on varmasti kreationismi, joka käyttää "informaatio" -sanaa innolla. Mutta ei vakiintunen informaatiotieteen käyttämissä muodoissa. Sen sijaan sillä viitataan enemmän arkikielen "informaatioon" ja sen päälle on rakennettu lukuisia erilaisia uusioinformaatiotermejä, kuten "Gittin informaatio" tai "CS -informaatio".
3: Nimeämisellä voidaan myös peittää sisällön puute. Esimerkiksi jos asiaa ei ymmärretä, tuntuu tunnetasolla että ilmiö on hallussa jos sitä kutsuu "mysteeriksi". Tätä samaa ilmiötä käytetään usein pseudotieteissä siten, että saman termin alle (piilotetaan ymmärryksen puute ja sanoman sisällyksettömyys, epätäsmällisyys tai epämääräisyys) niputetaan olemassaolevia tai useita keskenään ristiriitaisia käsitteitä (peitetään ekvivokaatio ja sisäinen epäkoherenssi.)

Karkeasti sanoen terminmäärittelyssä on paljon tunne -elementtejä jotka saadaan rakennettua. Kyseessä on retorinen temppuilu jolla siirretään ihmisen huolmio analyyttisesti sisällöstä ja saadaan mielikuvat puolelle tunnetasoltta. Omalla tai omien ehtojen kautta määritellyllä terminologialla keskustelukenttä otetaan haltuun ja pakotetaan toiset pelaamaan omilla ehdoilla. Tällä saadaan ylilyöntiasema, jossa itse "ollaan vakiintunuttiedekriittisiä"(~denialisteja) ja pakotetaan toiset puolustautumaan. Näin saadaan mainio aloitus Gish gallopille, jossa pseudotieteilijä hyökkää sarjatulella, eikä argumenttien laadulla ole väliä koska "niitä muita on jäljellä". Näin omaa näkemystä ei koskaan tarvita todistaa ; Riittää että esitetään vaihtoehdot automaattisesti ainoina valintoina (väärä dikotomia) ja että vastapuolen päälle heitetään epäilyä (millä tahansa epämääräisen huonollakin argumentilla). Lisäksi "sanataikuus" on siitä kätevää että skeptikot pakotetaan käyttämään omaa uusioterminologiaa, jolloin tunnetasolla olevat sanojen konnotaatiot säästyvät käytännössä kritiikiltä.

Sanataikuus toimii. Siksi valtionkirkon kannattajatkin käyttävät sitä, vaikka heillä ei olekaan mitään eväitä osoittaa että termi "kansankirkko" olisi mitenkään tai missään kontekstissa konkretisoitunut tai muutenkaan osuva.