Itseä suurempi todellisuus liitetään tyypillisesti uskonnolliseen maailmaan. Ainakin mielikuvissa. Sen sijaan jos ei usko itseään suurempaan todellisuuteen, näkemys koetaan ateistiseksi.
Leinivaaran blogissa kommentoitiin mielenkiintoisesti "There is no absolute truth apart from myself. Luen tämän tarkoittavan metafyysistä relativismia. Naturalismin (oletan useimman ateistin olevan kuta kuinkin naturalisteja) mukaan fysikaalinen aine ja energia ovat olemassaolon perimmäinen perusta; teismin mukaan tietoinen ja täydellinen olento on tämä perusta. Kummankin näkemyksen mukaan kuitenkin jokin ultimaalinen, meidän itsemme ulkopuolinen perusta ja totuus on olemassa. Relativismin tai konstruktivismin mukaan tällaista meidän itsemme ulkopuolista ultimaalista totuutta ei ole olemassa."
Tosin relativismin kohdalla ylläoleva näkemys on hieman ongelmallinen, sillä se johtaisi siihen että relativismi olisi sisäisesti ristiriitainen ; Tieto itseä suuremman todellisuuden puutteesta on sekin tietoa. Oikeasti relativismi voitaisiinkin määrittää enemmän sitä kautta että ei ole välttämätöntä että olisi ihmisen ulkopuolista totuutta.
Toisaalta ylläolevaa voi jatkokehittää. Totuus kun voidaan nähdä joko "maastona" (ontologia) tai "karttana" (epistemologia). Ylläoleva näkemys perustuu siihen että naturalisti ja teisti on foundationalisti. Hän katsoo että on jokin konteksti joka on jaettu ja yhteinen eri ihmisten kanssa. Mutta jos ajatellaankin että ontologian sijasta epistemologia, niin naturalisti tuskin uskoo totaalisen objektiiviseen tietoon. Loogisen positivismin kumoaminen on johtanut siihen että tiede ei ole maailmankuvavapaata tai kuvaa todellisuutta aivan sellaisenaan. Tällöin itseä suuremman totuuden näkeminen voi olla mahdollista.
Sitten on tietysti vielä tosiasiamaailman ja eettisen maailman ero. Ateitit uskovat usein Humen giljotiiniin ~ olemisesta ei voi päätellä että asian pitää olla niin. Tästä seuraa se, että moraalinen totuus sidotaan inhimilliseksi konstruktioksi. Tällöin ihminen ja hänen lajikehityksensä perustuu ihmistä suurempaan todellisuuteen, mutta eettinen puoli on sitten konstruktivismin mukainen.
Toki löytyy ateisteja, kuten Sam Harris, jotka katsovat että etiikka on lajinkehityksen mukana tullut lajinmukainen käyttäytymismallisto. Silloin etiikka on ymmärrettävä tehokkaana yhteistyöstrategiana joka auttaa selviytymään. Harris moittiikin siksi kovasti Humen giljotiinia ja konstruktivistista etiikkaa. Hänelle etiikkakin perustuu itseä suurempaan todellisuuteen.
Itse olen toki näitä ihmisiä, joiden mielestä modernismi on loistava asia. Sen kirous on tieytsti se, että ihminen ei voi "ylittää itseään" tai "tulla itseään suuremmaksi". Sen siunaus on se, että ei tarvitse. ~ Katsonkin että fysikaalinen todellisuus on itseäni suurempi, mutta ei välttämättä itseäni eettisempi. Soveltava etiikka näyttäytyy minulle tosin sekoituksena sekä lajityypillisiä mieltymyksiä että opittuja mielipiteitä. Se, mitä etiikka on tämän ulkopuolella - tai onko sitä tämän ulkopuolella. Siihen kieltäydyn ottamasta suoraa kantaa. Kompetenssini ei riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti