maanantai 18. heinäkuuta 2011

Pelkkää kristillisyyttä (ei sisällä muuta, kuten logiikkaa)

C.S. Lewis on jostain käsittämättömästä syystä aivan hirvittävän myyvä kristillisten kirjojen tekijä. Hän on toki kirjoittanut myös "Narnia" -sarjan. Nuorille tarkoitettua fantasiaa. Yleensä kirjat tulkitaan kristillisyyden allegorioina. Mikä ei ole ihmeellistä, koska sen verran vahvaa ja alleviivaavaa kirjojen symboliikka on.
1: Kuitenkin itse kykenen lukemaan kirjaa lähinnä homoseksuaalisuuden hyväksymisen allegoriana ; Ihmiset tulevat kaapista ja saapuvat taikamaahan, jossa he kohtaavat vastustusta jotka sitten päihitetään. (Ei tästä vinoilusta tämän enempää. Yritän olla asiallinen, vaikka vaikeaa onkin.)

Lewisin maine perustuu suuresti siihen että hän kertoo avoimesti olevansa käännynnäinen. Entinen ateisti josta tuli kristitty. ; Tämä on toki hänen argumenttejensa kannalta irrelevanttia, mutta tällä on sosiologinen merkitys. Tietyissä kristillisissä piireissä ihan oikeasti saa suosiota tämänlaisella. Jos kertoo olevansa entinen narkomaani, saa statusta sillä selviäminen on ihme. Tämä tulkitaan merkiksi Jumalan rakkaudesta, joka taas tarkoittaa että kääntynyt on kunnon kristitty (Logiikka on että joku voi teeskennelä kristittyä, mutta ei ihmeitä). Käännynnäisistä taas saa helposti sellaisen olon, että he ovat miettineet ja harkinneet asiaa. Ja että he tuntevat vastustajansa.

Minun kaltaisille ihmisille herää kuitenkin ihmetystä lähinnä ihmisen kyvyttömyys tuntea ateismia. Jos hän on ollut aikaisemmin ateisti, mihin on kadonnut se ymmärrys aiheesta. Jos sitä haluaa olla rationaalinen uskovainen, niin ei kai sitä ensi töikseen rakenna keskustelukenttää sellaiseksi, että ateismi esiintyy jonain hyvin olkiukkomaisena karrikatyyrinä. Tämä on varsin ikävä lähestymistapa. Ja on se argumentaatiovirhekin. Mutta Lewis onkin suoraan sanonut että "Atheists express their rage against God although in their view He does not exist." Eli ateismi on vihaa Jumalaa kohtaan.
1: Tämä on nihilointistrategia, jossa erimielisyys tarkoittaa Jumalan todeksi ottamista. Kuitenkin hän unohtaa, että se mikä ateisteja pääasiassa ärsyttää on se, että kulttuurillinen ilmiö nimeltä uskonto tungetaan tärkeäksi osaksi heidän elämäänsä, heitä pakotetaan ottamaan osaa sen rituaaleihin kuin niillä olisi merkitystä. Ja heidän käyttäytymistään ja mielipiteitään yritetään ohjata tämän konseptin kautta. Viha tätä kohtaan on enemmän kuin ymmärrettävää. Suoraan sanoen se on odotettavaa. Eikä välttämättä edes epäeettistä - taisteluele kontrolloijaa vastaan voidaan nähdä myös oikeamielisenä tekona.
2: Huomattavaa on että ateistit eivät koskaan kerro olevansa vihaisia Jumalalle. He kertovat olevansa vihaisia uskonnolle tai uskovaisille väärintekijöille. Yleensä jumala on irrelevantti, tieteellisesti todistamaton irrationaalinen yksikkö. Sellaisenaan turha. Se oheistoiminta on se ongelma. Uskovainen toki selittää että tämähän tarkoittaa että Jumalakonsepti on hyvä. Mutta jos tätä kritisoi, niin onkin taas sitten se "vihainen ateisti" -leimakirveellä lyöty. Sanonkin siksi diplomaattisesti että jos olet julistajahihhuli ja ateisti on vihainen, hän ei vihaa Jumalaa ; Hän vihaa sinua. (Joku voisi leikkiä "vihaa syntiä rakastaa syntistä" -retoriikkaa, jossa hän vihaa oikeasti tekojasi. Mutta tosiasiassa ihmiset vihaavat persoonaa klimpissä ja on naurettavaa ja turhaa ruveta saivartelemaan ; Hän vihaa sinua.) Elä sen kanssa, sillä tuosta et saa jumalanpilkkaa muuta kuin asettamalla itsesi Jumalaksi.
3: Kaikein kaikkiaan On erikoista että tämänlainen ateistien psykologisoiminen on uskovaisten perusvalikoimassa - kaikkea uskon kutsumista hengellisiksi kainalosauvoiksi kun pidetään loukkaavana. Lewis itse asiassa korostaa miten tässä tilanteessa pitäisi katsoa vain sitä onko uskonto totta. Jostain syystä tämä unohdetaan kun ateistien Jumalaviha nousee kuvioihin.

Väitetystä raudanlujasta omakohtaisesta reflektoidusta ateismin ymmärtämisestään huolimatta Kuitenkin Lewis on tunnettu sellaisista lausulmista jotka tuntuvat vähänkin uskonnottomista erittäin etäännyttäviltä. Ja jotka eivät sovi ateismiin sosiaalisena liikehdintänä eikä siihen mitä ateistit kirjoittavat. Lewisin oma ateismi onkin jonkin sortin kerettiläisyyden ja saatananpalvonnan sekametelisoppa. Jossa ei ole kysymys Jumalauskon puutteesta vaan tiedosta että Jumala on olemassa ja että tätä Jumalaa on oikein vastustaa. Ateisti on Lewisille jopa lujemmin, tiukemmin ja dogmaattisemmin teisti kuin uskovainen. Jos osaa esimerkiksi ateismin määritelmän (minkään niistä) niin päätyy viimeistään tässä vaiheessa ihmetykseen. Lewis ja hänen kannattajansa eivät kuitenkaan näytä tajuavan tätä ollenkaan. Heille ateismi on Lewisläistä "herratie en tiedä mitä". Joka tapauksessa jotain, jonka liittäminen eksistentialistiseen ateismiin, uusateismiin tai muihin ateistisiin filosofioihin tai sosiaalisiin liikehdintöihin olisi yksinkertaisesti asian vääristelyä.

Kaiken kaikkiaan ateismin kuvaukset ovat erinomaisen irrottavia. Jopa agnostikko nostaa niille kulmakarvoja ihmetyksestä. Filosofiaan tutustuminen, ateismin näkemysten osaaminen, ajaa tälle tielle vielä kauemmas ; Onko Lewis juonut unohduslääkettä uskovaiseksi käännyttyään? Luultavampaa on se, että hänen "ateistista tilaansa" enemmänkin se, että hänellä ei ollut minkäänlaista jäsentynyttä maailmankuvaa suhteessa teologiaan tai muuhunkaan. Hän ei vain miettinyt asioita ollenkaan. Tätä tulkintaa tukenee Lewisin lausunto "Surprised by Joy";ssa "A young man who wishes to remain a sound Atheist cannot be too careful of his reading. There are traps everywhere - 'Bibles laid open, millions of surprises,' as Herbert says, 'fine nets and stratagems.' God is, if I may say it, very unscrupulous." Sääli vain että ateismi ei ole kovinkaan laajasti tätä.

Ylläoleva on kuitenkin lähinnä sosiologista. (Toki tuohonkin päätyi jo muutamia selviä Lewisin tekemä päättelyvirheitä jotka perustuivat omituiseen vastustajan näkemysten määrittämiseen totaalisen omilla ehdoillaan ja tavalla jota ateistit itse eivät itse tee.) On mukavaa päästä tunnelmaan vittuilla hänen sosiologisesta piiristään. Mutta vaikka hän on ideologisesti solmussa eikä demonstraationsa kautta todistettavasti ymmärrä ateismia pätkääkään, Lewis voisi olla oikeassa uskonnon kohdalla. Kaipa hän sentään Jumalan tuntee, kun häntä niin laajasti kehutaan, miltei sillälailla henkilökulttisen palvovasti. Katsellaampa sitten pari niitä argumenttejakin. Ihan sen takia että päästään pysymään siinä tunnelmassa johon aiempi sosiologinen kappale mukavasti viritti.

Keskityn muutamaan hänen argumenttiinsa "Mere Christianity" -kirjassa. Tämä ei ole huono valinta. Se on Lewisin kaikista suosituin kristillinen kirja (ja siinä on Lewisin trilemma, jota olen moittinut aiemmin.)

Lewis esittää "Mere Christianityssä" seuraavan kaltaisia heittoja. "Atheism turns out to be too simple. If the whole universe has no meaning, we should never have found out that it has no meaning."
1: Tässä hän rinnastaa totaalisen väärin että ateismi olisi nihilismiä. Näinhän ei ole, he vain kieltävät että maailmassa ei ole mitään Jumalan määrittämää merkitystä. Heistä uskontokin on ihmisen tuottamaa etiikkaa. Ateistit eivät nimittäin ole yhtäläisyysmerkkien kanssa samaa kuin nihilismi, vaan se perustuu individualistisiin arvoihin. Tämän jälkeen koko statement romahtaa. Tämänlaiseen vastustajan olkiukkoon määrittämiseen sortuva henkilö on monille kuitenkin auktoriteetti.
2: Hauskaa on, että argumentti nojaa seuraavanlaiseen logiikkaan ; Jos jotain asiaa ei ole olemassa, ihminen ei voi keksiä sen olemassaolemattomuutta. Tämä platonismilta ja ontologiselta jumalatodistukselta maistuva ajatus muuttuu mukavaksi jos sitä soveltaa vaikkapa tieteen kumoamaan flogiston -näkemykseen. Siksi esimerkiksi se, että jos flogiston ei olisi reaalinen ilmiö, ihmisillä ei olisi siitä käsitystä. Jos määritelmän olemassaolo todella tarkoittaa sitä että abstraktio on todellinen ja olemassaoleva, niin suosittelen varomaan ihmissusia matkallanne kotiin!
3: Hän itse asiassa ei todista että Jumala olisi totta tai ateismi epätotta. Sen sijaan hän esittää että "jos ateismi on totta, sitä ei voi todistaa mitenkään!" Eli vaikka ateismi olisi totta, sitä ei saisi kannattaa missään olosuhteissa, koska se ei voi olla perusteltu asia. Kenties puheet moraalista ovatkin vain vääristymiä. (Tämä on oleellista, kuten huomaamme pian "lajityypillisen käytöksen, subjektiivisen kulttuuririippuvaisen etiikan ja pahan ongelman kohdalla")
3: Lewis ei suostu huomaamaan että pahan ongelma johtuu siitä että kristityillä on käsitys hyvästä. Se toteutuu esimerkiksi Paratiisissa. Heillä on käsitys objektiivisesta moraalista, joka kiteytyy tähän käsitykseen. Tosimaailmassa kuitenkin tapahtuu kaikenlaista, kuten massakuolemia. Jos vapaa tahto aikaansaa murhia ja rikoksia, niitä kai sitten tapahtuisi taivaassakin? Tätä ei tietysti voida argumentoida, joten pohjimmainen pahan ongelman syy on se, että havaittu todellisuus AIDS -vauvoineen ja maanjäristysuhreineen ristiriidassa kristittyjen kokeman objektiivisen hyvän käsitteen kanssa. Pahan ongelma ei todista ateismia, sen sijaan voisi todistaa Saatanan. Ongelma on nimen omaan kristinuskon sisäinen ; Kristinuskon rakastama objektiivinen moraali ei toteudu maailmassa ja kuitenkin Jumala on kompetentti ja rakastava ja sallii tämän. Suora joka on, on kristittyjen suora. Ja todellisuus ja Jumalan toimet näyttävät käyrältä. Ja tästä tulee koko ongelma ; - Tilanteesta saadaan rakennettua jopa modus tollens -päättely ; Malli joka ennustaa peittävän lain objektiivisen moraalilain X toteutuvan maailmassa, ja todellisuus on ristiriidassa sen kanssa, havainnot ja teoria ovat ristiriidassa, ja tälläisessä tilanteessa ollaan totuttu harkitsemaan vakavasti teorian hylkäämistä. Kuitenkin Lewis käyttää sitä kuin se olisi jokin ateistien rakentama kristinuskon ulkoinen ongelma, joka todistaa maailman merkityksettömäksi. On ihmeellistä miten tälläiset perusasiat voivat olla täysin unohtuneet mieheltä jonka professoristatusta heitetään hänen lammassilmäisten tuijottajauskovaisten seuraajiensa toimesta kuin arvonimi olisi jokin erehtymättömyystaikamiekka.

Tarkemmaksi todisteeeksi pidempi lainaus jota lupaan käsitellä parilla kovahkolla huomiolla.

"My argument against God was that the universe seemed so cruel and unjust. But how had I got this idea of just and unjust? A man does not call a line crooked unless he has some idea of a straight line. What was I comparing this universe with when I called it unjust? If the whole show was bad and senseless from A to Z, so to speak, why did I, who was supposed to be part of the show, find myself in such violent reaction against it? A man feels wet when he falls into water, because man is not a water animal: a fish would not feel wet. Of course, I could have given up my idea of justice by saying that it was nothing but a private idea of my own. But if I did that, then my argument against God collapsed too - for the argument depended on saying that the world was really unjust, not simply that it did not happen to please my private fancies. Thus in the very act of trying to prove that God did not exist -in other words, that the whole of reality was senseless -I found I was forced to assume that one part of reality - namely my idea of justice -was full of sense. Consequently atheism turns out to be too simple. If the whole universe has no meaning, we should never have found out that it has no meaning: just as, if there were no light in the universe and therefore no creatures with eyes, we should never know it was dark. Dark would be without meaning."
1: Vähemmänkin tarkkaavainen lukija huomaa, että hän käsitelee toki nimellisesti "synnynnäisen ominaisuuden". Mutta mikä tässä argumentissa kumoaa sen? Ei mikään. Lewis rakentaa hengen jossa lajityypillinen mieltymys "ei riitä" koska se ei ole "kunnon moraalia". Lewis ottaa erilaiset eettiset vaihtoehdot huomioon, ja rakentaa niiden varassa koherentin selityksen. Ja vastaa vain, että tämä ei ole oikeaa etiikkaa. Hän määrittelee tätä kautta ratkaisun koko peruskysymykseen siitä onko moraali objektiivinen vai ihmisestä peräisin ; Tässä kysymyksen ytimessä on se, että ateistinen ja kristillinen perinne käyttävät aivan erilaista tapaa määritellä etiikka. Lewis ratkaisee erimielisyyden määrittelemällä apriorisesti että muiden tavat määritellä etiikka ovat vain vääriä. Lajityypillinen kokemus ei ole etiikkaa koska se ei ole Jumalasta, ja tämä on totta koska Lewis niin väittää kovalla vakaumuksella. Sillä tosiasiassa pohjimmainen syy ei ole millään lailla todistettu tai argumentoitu, ja kirjan sisään menevä mietiskelevyyskehoitusmaailma vihjaa että nämä ovat niitä Lewisin mieltymyksiä jotka löytyvät Jumalan kanssa tehdyssä itsetutkiskelussa. Hän on siis laittanut mielipiteensä premisseihin. Ilmeisesti lupa tähän mielipiteidensä totuudeksi asettamiseen on vain kristityillä. Ja sitä kautta Lewis saa luvan määrittää itsensä voittajaksi määrittelemällä muut suoralta kädeltä naurettaviksi ja vääriksi. Way to go! Joku luuli että ajattelussa ja perustelussa oli kysymys siitä että eri vaihtoehtoja punnitaan, ei sitä että tiedät lopputuloksen valmiiksi ja sitten kirjoitat mitä vaan jotta voisit selittää miksi olit oikeassa ensikädessä!
2: Lewisiltä jää myös huomaamatta, että pahan ongelma, johon hän tässä viittaa, on itse asiassa kristityille ongelmallinen siksi että heillä on määritelty suora linja sille etiikalle. Sen mukaan he tuomitsevat jotkut asiat, kuten natsien kansanmurhat, pahoiksi asioiksi. Universumi jossa ihmiset kuolevat tsunameissa ei näytä tässä valossa kovinkaan reilulta ja eettiseltä. Kun papin pitää selittää antiabortionistiäidille jonka vauva on kuollut että miksi näin kävi, niin siinä on pastorilla dilemma. Kun maailmassa kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä vaikkapa tulivuorenpurkauksissa, tapahtuu massakuolema. Ja jos sen takana on tahto, on oikein puhua kansanmurhasta. Tämä dilemma on pahan ongelman ydin. Ja Lewis jatkaa puheitaan pimeästä ja valosta huomaamatta, että hän joutuu selittämään miksi "jotkut kansanmurhat ovat hyviä". Tämä on oikein hedelmällinen tilanne kun pitää selittää miten oma näkemys on eettinen ja toisen ei. Tästä me kaikki halutaan aloittaa.

Kirjan lukeminen on erityisen kummallinen, koska Lewis kuluttaa anekdoottien ja metaforien kertomiseen valtavasti tilaa. Itse asiassa yllättävintä onkin se, että kirja ei sisällä kovinkaan muodollista logiikkaa. Sen sijaan etenkin metaforan rakentaminen on tärkeää.0 Lewis on siis argumentoijan sijasta tässäkin vahvasti tarinankertoja. Tämä on toki hänen vahvuusalueensa. Mutta ajattelisi silti että kehuttu kristillinen teologinen todistustyö olisi jotain muuta. Kuten perustelua, todistamista ja muuta vastaavaa. Lewis kuitenkin tarjoaa meille tarinankerrontaa.

Otan esimerkiksi sen, miten hän kuluttaa valtavasti aikaa sen ympärillä että että moraali on objektiivista, eikä ihmiskunnan määrittelemää. Hän uskoo myös että ihmisillä on luontainen vaisto nähdä totuus luonnonlaeissa ja moraalissa. Esimerkiksi kun hän kuvaa Natsisaksan hirmutöitä, hän kiistää että luonnolliset aggressiiviset vaistot olisivat mukana kuvioissa. Hänestä eri kulttuureilla ei ole eri moraalia. Hän käyttää apunaan pianovertausta : "You might as well say the sheet music which tells you, at a given moment, to play one of the notes on the piano and not another, is itself one of the notes on the keyboard. The Moral Law tells us the tune we have to play: Our instincts are merely the keys." Ongelmana tässä on se, että Lewis ei itse asiassa perustele. Hän rakentaa metaforan ja väittää että "näin on".. because it just is. Metafora toimii jos haluaa kirjoittaa fantasiakirjoja lapsille tai viestiä epäkriittisille lukijoille, joista pelkkä "koska" on sama kuin argumentin käyttäminen. Pelkkiä väittämiä voidaan varovasti asettaa ja tätä kautta puolustaa käytännössä mitä tahansa asemaa, jos riittää että sen sitoo johonkin asiaan joka toimii hieman samalla tavalla.
1: Eikä musiikkivertaus ole kovin hyvä, koska hän vertaa moraalia valmiiksi annettuun sävellykseen, jota joko soitetaan tai soitetaan väärin. Kuitenkin ateistien näkemys moraalista on nimen omaan se, että ihminen tekee sävellyksiä itse. Eikä piano koe tuskaa ja opi kokemuksistaan. Itse asiassa Lewisin vertaus johtaa meidät roboteiksi. Vapaan tahdon osuus on sävellysvertauksessa vain siinä että robotti voi tehdä virheitä ja pahaa. Mutta tämä ei tietysti paina juuri mitään, koska tämä kumoaminen on sekin tehty metaforaa käyttämällä. Ihan vaan sen vuoksi että se valaisee sitä miten metaforalla voidaan perustella aivan mitä tahansa. Sama metaforanvalinta saatiin tässä tukemaan keskenään aivan ristiriidassa olevia asioita.

Ja jos otetaan vain Lewisin ajatus yleisinhimillisestä moraalista on toki kaunis. Mutta tämä johtaa isompiin ongelmiin. Sellaisiin kuin Sam Harris. Hänkin nimittäin rakentaa ateistisen moraalimaailman nimen omaan "lajinomaisen käyttäytymisen" varaan. Tässäkin kontekstissa Lewisin kovasti vihaamat natsit voidaan nähdä "perversiona".1 Pelkkä lajinmukaisuus ei todita että sen takana olisi superäly. "Ateistihumanistit" ovat hyvin usein nojanneet Harrisin tapaan moraaliin lajityypillisenä käyttäytymisenä, joka kulkee läpi kulttuurien ja joka on yhteistä uskonnoista riippumatta. Heistä uskonnot ovat jälkikäteen vedonneet näihin yhteisiin moraalisiin tunteisiin ja saaneet suosiota jos ja vain jos ne ovat vastanneet ihmisten haluja. Näin ihmiset valitsevat uskonnon ja uskonto ei muuta ihmistä.2 Lewis yksinkertaisesti loikkaa "lajityypillisestä" Jumalaan. Ja tämä on tehty valitsemalla perusoletuksena että näin seuraa. Vaihtoehto on siis vain määritelty ei järkeväksi tai mahdolliseksi. Tämä on horse laugh -argumentaatiovirhe, jossa olennainen vaihtoehto eliminoidaan vain määrittelemällä se naurettavaksi.

Muutenkin Lewisin maailma perustuu hyvin jyrkkiin kahtiajakoihin. Niitä on aivan oikein kutsua vääriksi dikotomioiksi. Esimerkiksi Lewis esittää että on olemassa vain kaksi päätyypin maailmankuvaa (1) Materialistinen/naturalistinen joka kysyy kysymyksiä joihin voidaan vastata vain tieteen kautta. (2) Ja uskonnollinen joka kysyy erilaisia kysymyksiä. Lewis määrittelee nämä hierarkisesti ja tarkoitushakuisesti paremmuusjärjestykseen. Uskonto tutkii korkeampaa kontekstia ("higher context") On siis matalampaa ja korkeampaa maailmankuvaa, ja kaikki selviää siitä että termissä on mukana paremmuuteen vihjaava "higher" Ja vastaa elämän tarkoituksen kaltaisiin kysymyksiin. Näin tehdessään Lewis ensinnäkin kieltää valtaosan filosofiasta ja psykologiasta 3

Lewis myös argumentoi Jumalan luonteesta että jos Jumala on mieli, niin hän ei kommunikoi materiaalisen maailman kautta vaan vaikuttaa suoraan mieliimme. Tämäkin on olennainen perusoletusten valinta ; Vastapuoli esittää että mieli on aivotoimintaa, eli osa fysikaalista maailmaa. Kun kiistakysymys kulminoituu tähän, Lewis siis vain olettaa että aivotoiminnan perimmäinen olemus on tietty. Vastapuoli on väärässä, koska Lewis on ratkaissut mielen mysteerin. (Mikä onnistuu tietysti mieheltä joka ratkaisee mutkikkaita transportaatio-ongelmia vaatteidensäilytystiloilla.) Lewis peräti päättää että tämä mielen alue on jotain jota tiede ei voi tutkia. Tähän tekee mieli viitata Jarlaan, joka huomauttaa siitä että jos joku väittää että "Fysikaalisten hiukkasten luonnonlainomaisen vuorovaikutuksen pohjalta ei ole onnistuttu selittämään tietoisuutta, tahdon vapautta, järjellisyyttä ja hyvyyttä.". Jarlan vastaus haasteeseen on "Todellisuudessa biologit ja psykologit tekevät sitä jatkuvasti. Jos selitykset eivät miellytä Sieluun uskovaa, se ei ole tieteen ongelma." Tosiasiassa Lewisin tapa reagoida onkin kiistää onnistuminen apriorisesti. Jos tiede saa tuloksia näissä asioissa, niin wronglyth done, lad.4 Jarlan puoli sen sijaan vetoaa siihen että no, esimerkiksi aivotutkimus auttaa psykologiaa tutkitaan ja se tekee tuloksia. Kyseessä on siksi "tuloksellisuuteen ja hedelmällisyyteen perustuva painottuminen", ei se että toinen puoli määritettäisiin perusoletuksilla suoraa automaattisesti joksikin joka (a) ei ole onnistunut historiassa (b) ei onnistu vieläjkään (c) eikä koskaan tule onnistumaankaan tulevaisuudessakaan, vaikka emme ennalta tiedäkään mitä tieteessä tullaan keksimään, tiedämme että tämä ei onnistu. Piste loppu ja naulat materialismin arkkuun. (On aina hyvä, mukava ja eettinen teko heittää parilla metaforalla. Se tuo perustellun ja akateemisen vaikutelman.)

Lewis päättyy siihen että jos sitä haluaa löytää Jumalan, on oltava mystikko. On mentävä itseensä ja löydettävä moraalivaisto. Ja sitten miettiä miten olet rikkonut tätä vaistoa vastaan. Ajatus perisynnin hyväksymisestä on tässä oleellinen. -Onkin erkoista että juuri erehtymistä vaaditaan. Tai hetkinen. Ei ole. Se on maailmankuvan pohjalta tehty perusoletus jossa oletetaan että jos ei tajua omaa virheellisyyttään ei tajua koko moraalilakia.

Myös muutoin Lewisin logiikka herättää mietteitä. Hän selittää uskonnoista ja ateismista seuraavaa. "I have been asked to tell you what Christians believe, and I am going to begin by telling you one thing that Christians do not need to believe. If you are a Christian you do not have to believe that all the other religions are simply wrong all through. If you are an atheist you do have to believe that the main point in all the religions of the whole word is simply one huge mistake. If you are a Christian, you are free to think that all these religions, even the queerest one, contain at least some hint of the truth. When I was an atheist I had to try to persuade myself that most of the human race have always been wrong about the question that mattered to them most; when I became a Christian I was able to take a more liberal view. But, of course, being a Christian does mean thinking that where Christianity differs from other religions, Christianity is right and they are wrong. As in arithmetic- there is only one right answer to a sum, and all other answers are wrong: but some of the wrong answers are much nearer being right than others." Uskonto siis ei ole uskonto, koska se ei oleta että kaikki uskonnot ovat kollektiivisesti roskaa, vaan että jokaisessa uskonnossa on pieni osuus totta. Mutta uskonto eroaa muista uskonnoista sillä että se olettaa että on vain yksi oikea vastaus, eli se vastaa siististi kysymykseen onko jokin asia roskaa vai ei. On mielenkiintoista, että itse asiassa tässäkin perustelu rakennetaan metaforalla. Kun huomataan että dogmaattisuus on sitä että jonkin asian sanotaan olevan ehdottomasti jotain, ja huomataan että matematiikassa yhteenlaskuun on vain yksi oikea vastaus, niin siinä meillä on yhteys. Kun on inhottavaa sanoa että on dogmaattinen, voi rakentaa metaforan matematiikkaan. Ja kas, meillä on kiva tarina ja voimme tietysti toivoa että Aslan muuttaa sen taikavoimillaan argumentiksi. Sillä toistaiseksi Lewisillä ei ole muuta kuin vedota siihen että totuus asiasta on käsiäänestyskysymys. Ja tämän jälkeen uskonnon suosio tarkoittaa sitä että uskonto on totta. Eikä vahingossakaan pelkkää vallitsevan maailmankuvan valtaansa vetoava oikeutus, jossa mahti muuttuu argumentiksi siitä että on myös oikeassa.

Merkittävintä on kuitenkin se, että siinä missä esimerkiksi ateisti Harris purkaa eettisyyttä ja sen luonnetta, Lewis ei juurikaan lähde esittelemään tilannekohtaista etiikkaa. Etiikan soveltaminen jää natsikortin viuhuttelun tasolle ja siihen huomioon että natsit ovat pahoja. Tämän käyttökelpoisemmaksi tilanne ei kuitenkaan nouse kirjassa. Lewisin oletus lienee se, että kirjan lukija hyväksyy ajatuslinjan joka esittää että lajityypillinen moraali=Jumala ja että ilman Jumalaa ei voi huomata maailman merkityksettömyyttäkään koska tämän tajuamiseen tarvitaan moraalikäsitys jota universumin tulisi rikkoa. Näyttääkin siltä että hän onnistuu vetoamaan niihin asioihin jotka vakuuttuneet kristityt pitävät itsestäänselvyyksinä ja joita he eivät kyseenalaista. Lewisin kirja toimii siis siinä tarkoituksessa että haluaa selvittää minkälaisia hegemonisia diskursseja kristinuskon tiettyjen linjausten sisällä on. Lewis nimittäin vetoaa rakenteisiin jotka ovat luonteeltaan oletettuja väitteitä, mutta jotka vain otetaan itsestäänselvyyksinä. Ja lukijat hyväksyvät nämä itsestäänselvyyksinä joiden kyseenalaistamisessa ei ole mitään järkeä.

Se, mitä kirja sai minut miettimään oli ainutkertainen elämäni. Kulutin siitä aikaa muutamia päiviä lukemalla tätä. samaan aikaan olisin voinut käyttää järkevämmin, paremmin, miellyttävämmin ja loogisemmin. Vaikkapa katsomalla pehmopornoa ja masturboimalla. Kirjan suurin ansio on siinä että Lewis osoittautuu hyvin luovaksi ihmiseksi. Hän keksii kivoja anekdootteja. valitettavasti kirjan suurin heikkous on siinä että nämä anekdootit otetaan itsessään argumentteina, eikä muisteta että sitä metaforan osuvuutta tulisi koetella, kun ilman tätä mutteria metaforalla voitaisiin todistaa ihan mitä vaan, ja sitten sitä oltaisiin jotain ihme relativisteja joille totuus ja etiikka on perspektiivkohtaista. Eli se asia, jonka Lewis kategorisesti kieltää kirjassaan, tämän ollessa yksi sen suurimmista "pääpointeista".

Tämä taas saa minut lainaamaan "Paholaisen Asianajajaa" lainaamassa Timo Eskolaa. "Raamatun antama vastaus pahan ongelmaan on luonteeltaan sellainen, että filosofinen ajattelu ei hyväksy sitä. Uusateismi ei voi koskaan päätyä siihen normaalin päättelyn avulla. Sen edellyttämät lähtökohdat poikkeavat liiaksi filosofian lähtökohdista." 5 Kaunis tapa sanoa että logiikka ei ole se jonka lopputulema usko ja uskonto tai kristillisyys on.(Ilman että irrationaalisuutta myönnetään suoraan, vaikka se onkin lausunnossa mukana ikään kuin pakollisena seuralaisena, obviously.)
0 Toisin sanoen kirja on täynnä "Forrers Gumpin" maailmasta tuttua "elämä on kuin suklaarasia - koskaan ei tiedä mitä saa" -juttua jossa esitetään Syvällistä Viisautta latteiden sitaattien voimalla.
1 Lewis argumentoi kirjassa että jos kannattaa kulttuurirelativistista moraalia, ei natseja voi moittia. Toki tässä voisi huutaa että voipas - siitä omasta kulttuurista käsin. Mutta kuten huomattua, tämä menee itse asiassa vielä askelta pidemmälle.
2 Uskonnon moraalin muuttava luonne ei muuten sovi yhteen Lewisin kanssa. Hänhän rakentaa argumentaationsa ihmiskunnalle yhteiseen moraaliin ja sen kulttuuririippumattomuuteen. Näin uskonto ei oikeastaan muuta mitään, koska muuten kulttuurit eivät enää jakaisi etiikkaa ja näkisi hyvää ja pahaa kuten Jumala on rakkaudellisesti meihin ohjelmoinut.
3 Tai vielä huolestuttavampaa. Hän kiistää että esimerkiksi "darwinisti" Harris olisi materialisti, koska hän miettii sitä miten evoluutio selittää tiettyjä käyttäytymispiirteitä, kuten altruismia. Jotka taas sidotaan eettiseen toimintaan. Harris lähestyy kuitenkin asiaa vahvasti empiristissävytteisen tieteen kautta, joten sen pitäisi olla materialismia. Tämänlainen mokailu on yleistä ; Ateismi ja "darwinismi" ovat uskontoja ja materialismia aina sen mukaan kumpi sana on leimakirveenomaisempi juuri siinä tilanteessa jossa sitä käytetään.
4 Lewis ottaa näin itselleen kyvyn määrittää tieteen rajat ja kieltää tätä kautta monia tutkimusongelmia. Intelligent Designin kannattajat eivät kuitenkaan ole lynkkaamassa häntä. Moni sen sijaan kiittelee miten fiksu Lewis on. Ihme juttu. Tai oikeastaan vain jos heidän ajamansa tavoitteensa olisivat sellaiset mitä he sanovat ajavansa.
5 Eskola tosin väittää tuon sitaatin perään että naturalisti ei voi vastata pahan ongelmaan. Kun ei huomaa että materialistille pahan ongelmaa ei ole ollenkaan ; Hyökyaallot johtuvat vaikka maanjäristyksestä, end of story. Tämän pitäisi olla ilmiselvää kun muistaa että Pahan ongelma on esitetty ristiriita joka syntyy kun oletetaan että on täydellisen kompetentti ja eettinen Jumala. Ja maailmassa tapahtuu silti kakkaa. Tämä ristiriita on se ongelma.

Ei kommentteja: