Länsimaiset ihmiset tuntevat itämaisen jing-jang -käsityksen yllättävän hyvin. Tunnetaan, että jang on "miehinen" ja jing "naisellinen". Toinen pimeä ja toinen vaalea. Näin länsimaissa helposti ajatellaan että rakennelma on erottava : siinä jaetaan vastakkaisuudet erilleen. Harmonian nähdään tarkoittavan sitä että jing ja jang ovat samanarvoisia. Eli jing-jang -ajattelu näyttäytyy usein hieman koulukiusaamista ennaltaehkäisevältä sloganilta "kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia."Taustalla on kuitenkin hieman mutkikkaampi suhde. Tässä jaottelu onkin pinnallista. Jing-Jang -luonne ei ole "perimmäinen olemus", jokin essenssi joiden sekoittuessa kaikki muodostuu. Ne ovat vain "perimmäisen ilmenemistä".
Itämaisen taustanäkemyksen mukaan alussa oli tyhjyys (無極) jossa syntyi taiji (太極), joka tarkoittaa kaikkien mahdollisuuksien tilaa. Tästä sitten erkani kaksi vastakkaista voimaa, jin (negatiivinen) ja jang (positiivinen). Näiden vuorovaikutus on se, jota elämämme maailma sitten on. Tämän huomaaminen on olennaista. Sillä siitä seuraa Alan Wattsin "ZEN" -kirjan mukaan seuraavaa "Kaukoidän kulttuurin perusnäkemyksen mukaan vastakohdat ovat suhteellisia ja näin ollen pohjimmiltaan sopusoinnussa. Ristiriita on aina verrattain pinnallinen, sillä perimmäistä ristiriitaa ei voi syntyä vastakohtaparin ollessa keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Täten meidän soveltamamme jäykkä jako henkeen ja luontoon, tekijään ja kohteeseen, hyvään ja pahaan, taiteilijaan ja välineeseen, on täysin vieras tälle kulttuurille."
1: Wattsin mukaan länsimainen kahtiajakava luonne on ajanut kiireeseen ja suorittamiskeskeiseen maailmankuvaan. Hän arvostaa itämaista rauhallisuutta ja rentoutta jossa tekemisessä ei ole perilletuloa. Hänestä itämainen ihminen löytää merkityksen kasvamisessa, eli tekemisestä itsessään. Länsimainen ihminen taas ajattelee lähinnä tavoitteita ja onnistumista ja pettyy epäonnistumisista, vaikka ne ovat osa aivan tavallista kasvamisprosessia.
Toisin sanoen siinä missä länsimaissa on hyvin voimakas määritteitä erotteleva kartesiolaisen dualismin henki, on jing-jang -ajattelu hyvinkin erilaista.
1: Länsimainen ihminen kuitenkin helposti tulkitsee jingin ja jangin länsimaisen ajattelun tavalla, joten ei ihme että väärinkäsityksiä syntyy. Sartre onkin kuvannut tätä sillä, miten kulttuurissamme kaikilla on mielessään jumala -määritelmä, joka on niin läpitunkeva että se värittää ateistinkin ajattelua. Sartren mukaan toisten kulttuuria ei kohdatakaan sellaisenaan, vaan tukinta tapahtuu aina vertailuna oman kulttuurin kautta. Mikä on samanlaista ja erilaista. Usein taustalle vieläpä oletetaan se, että ajatukset ovat "samanlaisia kunnes toisin näytetään".
Tämä huomio on pakko muistaa jos esimerkiksi lähtee miettimään sitä että Zenin harjoittamisen yksi tärkeimmistä apuvälineistä on koan, paradoksin sisältävä kysymys. Koaniin joko halutaan tai ei haluta vastausta, koulukunnasta riippuen. Paradoksi tuo ymmärrystä. Joko ratkaisu poistaa siinä olevan pinnallisen ristiriidan, tai sitten paradoksia pidetään vain pinnallisena.
Vastaavanlainen ajatus löytyy länsimaista, postmodernismin puolelta. Derridan mukaanhan ihmisten käsitemaailma rakentuu vastakkaisuuksien varaan. Kieli toisin sanoen määrittelee eroja ja rakentaa niitä. Hänen mukaansa dekonstruktio tarkoittaa nimen omaan sitä että löydetään termistä jotain joka on sille vastakkaita:
Esimerkin Teräsmiehen hahmon voidaan nähdä käyneen läpi dekonstruktion ; Alussa hän oli ihmeellinen, voittamaton. Kun luodit kimpoilevat ihosta voidaan tehdä asioita jotka tekevät hänestä supersankarin. Eihän haavoittuva ja kuoleva ole supersankari. Kuitenkin tämä tuli tylsäksi ja siksi mukaan tuli kryptoniitti. Nyt supesankarissa oli haavoittuvuutta, joka oli aikaisemmimmin jotain joka oli ristiriidassa supersankaruuden idean kanssa. Kryptoniitti ei kuitenkaan tuhonnut teräsmiehen supersankariluonnetta. Tämä vastakkaisuuden löytymisen eituhoava voima on se, joka on postmodernismille ja jing-jang -ajattelulle yhteistä ; Havaittuja vastakkaisuuksia ei pidetä ristiriitoina jotka suoraan kumoavat ja tuhoavat määrittelyn vaan määrittelyissä olevina jännitteinä.
Perinteisesti vastakohdan löytymistä pidetään kumoutumisena. Esimerkiski logiikassa on ajateltu että jos olettamalla A päädytään implikoimaan vastakohta, ei A, silloin logiikan rakenteen sisältä löytyy pieni vastakohta. Tämän on ajateltu tarkoittavan sitä että päättely on epälooginen ja virheellinen. Alkuoletukset ovat siis väärin. Samoin tunnetaan looginen rakenne reductio ad absurdum. Tätä pidetään epäsuorempana virheelliseksi todistamisena ; Tässä olettama A ei voi olla totta, sillä A:n olemassaolosta seuraisi jotain jota ei voida hyväksyä. ("A: > Ei A" on tästä tavallaan erikoistapaus, joka on tosin luonteeltaan suora todistus, ei epäsuora.) Postmodernisti saattaa nähdä tässäkin tilanteessa "vain jännitteen" - tai pitävän tätä "jännite ei kumous" -lähtökohtaa yhtenä mahdollisena tulkintana.
Tämä antanee hieman osviittaa siihen miksi buddhalaisuutta pidetään "ateistisena uskontona". Sanapari on valitettavasti länsimaalaisuuden läpitunkemaa, mutta sen takaa löytänee kuitenkin sen että buddhalaisuus ei tavallaan olekaan ateistista eikä uskonnollista, vaikka sitä on tietyllä tapaa mahdollista lähestyä niin kuin se olisi maailmallista hengellisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti