Tänään kävin harjoittelemassa miekkailua. Kesä, helteet sekä arkipäivä olivat rajoittaneet kävijöitä, paikalla oli vain muutama veikko. Tämä ei ole sinässään mitään ihmeellistä. Harjoittelu oli vain lähempänä yksityistunteja kuin normaalia harjoittelua.
Näissä harjoituksissa sitä kuitenkin näki jotain, mitä on matkan varrella tullut saavutettua. Ensinnäkin pääsin ensimmästä kertaa venytettyä itseni sujuvasti niin että saan sormet lattiaan ilman että jalat ovat yhtään koukussa. Tämä ei ole monille hirvittävän iso saavutus. Kuitenkin minulla on suhteettoman pitkät raajat ja hyvin tiukat jänteet (johtuen juuri siitä että minulla on kammottavan pitkät jalat). Itse asiassa yläasteella minulle pistettiin pakkovenyttelyä jotta minusta ei olisu tullut "kippurajalkaa" joka marssii elämänsä läpi kuin Mordorin örkki. Eräänä vuonna tein venyttelymaratonia vuoden verran ja sen ansiosta sain jalat venymään sen verran, että sain jalan nousemaan vyötärön tasolle sivuttain tai eteenpäin. (Ja tämä ei tavallisesti vaadi erityistä panostusta. Mutta minulla onkin kauheat rimpulajalat. Olen oikeasti itseäni lyhyempi mies)
Toisaalta minulla oli vaikeuksia saada tiettyjä miekanpitoharjoituksia tehtyä ollenkaan. Olin ollut viikon verran lomalla ja kuluttanut aikaani hyödyllisesti maaten lattialla ja lukien/pelaten "PlayStationilla" pari peliä läpi. Viikko ei ollut rasittanut lihasvoimaa itsessään. En vain pystynyt olemaan niissä asennoissa. Hartiat saatiin kuntoon melko nopeasti perusharjoitteilla. Aloittaessani tämänlainen jännitys oli pysyvää, rentous oli poikkeus. Nyt se on erityinen poikkeus johon erityisesti kiinnittää huomiota. ; Tähän liittyen olen esimerkiksi viimeisen vuoden aikana kasvanut mittaa muutamia senttimetrejä, koska olen tehnyt ryhtiharjoitteita.
Jos menisin kertomaan tämänlaisista asioista ihmisille, he voisivat oikeasti pitää sitä ikävytyttävänä. Tämänlaatuiset saavutukset eivät ole kovin relevantteja tai kiintoisia. Jos tämän jälkeen alkaisin mainostamaan em. laitosta, niin ajattelisivat minut jonain kaupparatsuna joka keksii ihmeellisen paranemiskertomuksen tehdäkseen myyntiprojektista hyvän. Näin kävisi siitä huolimatta että olisin vain iloinen tälläisistä pienistä saavutuksista ja kokisin "kohentavani ihmisten elämänlaatua", ohjeitaisin mainostamisen sijaan. Reagointi on ymmärrettävä. Kun uskonnolliset piirit tajuaisivat tämän, olisi maailmassa paljon vähemmän julistavaa työtä. Sillä ihmiset ymmärtäisivät että asia täytyisi hoitaa jotenkin muuten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti