Homoseksuaalisuuskeskustelussa on liikkeellä teema, joka korostaa sitä että aihe ei ole kovin merkittävä. Ja koska aihe ei ole tärkeä, siitä ei pidä puhuakaan. Tämä on ns. irrelevantisoiva diskurssi. Se ei sinällään ole aina väärin. Joskus asiat nousevat mittasuhteissaan liian suuriksi suhteessa kyseessä olevan asian merkittävyyteen.
Näin esimerkiksi korostin itsekin, miten ylimitoitettua Starbucks/Starsluts -debatti oli. Kärpäsestä voidaan todellakin tehdä härkänen. Kuitenkin tässä käy juuri päin vastoin, kuin mitä yleensä luullaan. Kun joku tekee kärpäsestä härkäsen, asia muuttuu tärkeäksi. Näin on mielestäni esimerkiksi uskonnon kanssa. Aihe on itsessään merkityksetön, herttaisen yhdentekevä, ylipäätään turha, tylsä jopa lautapäisyyteen asti, ahdistavan mitätön, ___________ [laita oma vaihtoehto tähän].... Mutta ihmiset ovat höpisseet siitä, pakottaneet muut ottamaan kantaa asiaan. Näin uskonnosta on tullut pirun tärkeä aihe, jonka ruotiminen ja josta keskusteleminen on kaikkea muuta kuin ajan haaskaamista.
Itse viittaisin asiassa vain tilastoihin. Homoseksuaaleja on prosentuaalisesti paljon. Avioliitto ja siihen liittyvät juridiset kysymykset ovat ihmisille tärkeitä (symbolisesti ja rahallisesti). Asia on tätä kautta tärkeä. Koska esimerkiksi avioliitto itsessään on tärkeä. Sitä voi pitää perusoikeutena aivan kuten oikeutta nimeen tai muuhun vastaavaan. Usein homoseksuaalisuuskysymystä katsotaan vain sitä kautta että "nälkään kuolee homoaviottomuuteen ei kuole". Tämä latistaa ihmisyyden johonkin, johon edes kaltaiseni skientistinen ääriskeptikkomunapää ei suostu ihmistä laittamaan. Asian suuruus tekee siitä merkittävämmän kuin vaikkapa maahanmuuttajien väkivallan uhriksi joutumisen. Frekvenssin yleisyysero tekee olennaisen eron.
Jukka Hankamäki kirjoittaakin juuri tästä aiheesta. Homoseksuaalisuuden puolestapuhuminen on hänen puolellaan paljon. Hän muistuttaa että pride ei ole vain maansisäinen asia. Se on kanannotto laajemmassa kontekstissa. "Kuolemantuomioita homoille, lesboille, biseksuaaleille ja transseksuaaleille langetetaan edelleen monissa islamistisissa maissa, joten YK:n päätös merkitsi myönnytystä muslimien harjoittamalle despotialle. Toisaalta YK on määritellyt uskontojen arvostelemisen "viharikokseksi" suojellakseen islamia. Tämä osoittaa, että monet YK:n kaltaiset viranomaistahot ovat tasa-arvopolitiikassaan pelkkiä amatöörejä ja kaksinaismoralismin ylläpitäjiä." Prideläinen ei siis vittuile Päivi Räsäselle (joka on sinällään ansiokas teko) vaan heiluttaa sympatiaa myös näille ulkomailla oleville. Median kautta viesti välittää viestin siitä että länsimaat eivät hyväksy tämänlaisia kuolemantuomioita. Samalla tulee tehtyä kannanotto siihen miten ihan oikeasti monet tahot pistävät ihmisen ideologian (uskonnon) arvokkaammaksi suojeltavaksi kuin aktuaaliset ihmiset. Tämä on irvokasta, iljettävää ja KristillisTeokraattista.
Erikoisinta on, että pridelle ei myönnetä ansiota Suomessa. Jossa kuitenkin viime vuonna kävi miten kävi. Räsänen on esittänyt että pride on provokaatio ja että hyökkäys oli tätä kautta ymmärrettävä, joskaan ei ehkä kuitenkaan hyväksyttävä. Hän on esimerkki siitä että asenneilmapiiri ei todellakaan ole tasa-arvoinen vaan eriarvoisuus ja syrjintä on selviö. Jos kristittyjen kesäkokoontumiseen hyökättäisiin vastaavalla tavalla, puolustuksena se, että suvuvirsi provosoi, niin Räsänen taatusti vain haukkuisi näiden ihmisten arvomaailman maan rakoon (ja syystä). Prideen osallistuminen on eettinen keskisormi. Siinä on henkeä "Ai, et tykännyt että kokoonnutaan Suomen Lain mukaan? Ai, hyökkäsit väkivaltaisesti! Me emme neuvottele Terroristejen kanssa, joten nyt meitä on tässä tuplasti! Ai, aiot hyökätä? Go ahead punk - make my day!"
Räsänen on korostanut että avioliitto on moraalinen kysymys. (Ja Räsänen on tässä tietyllä tavalla hyvinkin oikeassa.) Valitettavasti tästä seuraa jotain ihan muuta kuin mitä Räsänen puheissaan korostaa. Hankamäkeä lainaten "Yleensäkin katson, ettei julkisen vallan interventio ihmisten välisiin suhteisiin ole perusteltua. Mutta legitimaation kieltäminen tai luovuttaminen osoittaa asenteita ja voi sen vuoksi olla monille perushomoille tärkeää."
Itse asiassa jopa irrelevantisoiva diskurssi on tässä tärkeä. Se kertoo asenteista. Jos minä kuvaan uskontoja turhiksi, tämä on asenneratkaisu. Kyseessä on uskonnon arvonpoisto. Homoseksuaalisuuden kohdalla asenne on myös vähättelevä. Se on sama kuin suoralta kädeltä sanoisi että homoseksuaalinen ihminen ja hänen avioliittonsa ovat turhia asioita. Tietysti jos tämän perusoletuksen nielee, on sujuvaa vähätellä koko ihmisryhmää. Mutta arvokeskustelussa onkin se jännittävä puoli, että kun tässä on erimielisyyttä, keskustelua nousee. Näin on käynyt uskonnon kohdalla. Minun vähättelevä mielipide ei paina mitään sen rinnalla että moni asiasta haluaa keskustella. Päin vastoin. Minunkin on ollut pakko "heittäytyä mukaan". (Katsokaa vaikka montako juttua "uskonto -otsikoilla" löytyykään.)
Vaikenemisen vaatiminen ei toimi. Äänekkyys ja keskustelu on tärkeämpää kuin sensuristinen poliittinen korrektius jossa asioista ei saa keskustella kun joku taho kokee "väärän mielipiteen" (a) loukkaavaksi, (b) provokatiiviseksi tai (c) sisällöltään epäkiinnostavaksi ja (d) levinneisyydeltään ylipainottuneeksi. Keskustelun kieltäjäkin joutuu kirjoittamaan kantansa - osallistumaan keskusteluun. Siksi ignoraatiota vaativa itse asiassa lisää vastustamansa asian tunnettavuutta (kuten minäkin lisäsin ihmisten tietoisuutta Starslut -kampanjasta.)
Kenties huolestuttavin piirre homoseksuaalisuusteeman parissa on se, että aiheen pitäisi olla omakohtainen että se saisi kiinnostaa. Minun elämääni homoavioliitto -oikeudet eivät muuttaisi pätkääkään. Ajatus omasta suhtautumisestani homoseksiin osallistumisesta ovat melkoisen vastemielisyyden sävyttämiä - puolisoni on suorastaan huvittunut siitä miten vaikutan kauhealta homofoobikolta jos aihe nousee esiin edes vitsinä. Kuitenkin olen oppinut että maailmassa on oman navan ulkopuolellakin asioita. Hyväntekeväisyys on noin laajemmassa mielessäkin sellainen teema, jossa autetaan nimen omaan muita.
Itse olen tietysti kauhean itsekäs paskiainen, joka ei välitä mistään joka ei tuota minulle voittoa, ja joka ei sano "piip" kun nappia painaa. Homoseksuaalisuusteema on, rehellisyyden nimissä, minulle lähinnä esimerkkimaailma, joka on priorisoinneissa vähemmän kiinnostava kuin se metodologia jolla asioita pyörittelen. Olen tässä mielessä kenties psykopaatin oloinen ; Monet ihmiset merkitsevät minulle lähinnä aineistoa. Itse heidän ajamansa asia ei ole "niin tärkeää" että jaksaisin sitoutua niiden puolesta taistelemiseen. He siis latistuvat toimijoiksi joiden tehtävänä on tuottaa minulle viihdykettä. He antava aineistoa prosessoinnille.
Mutta maailmassa on muunlaisiakin ihmisiä. Sellaisia joiden mielestä tässä on maailmanlaajuisesti ja paikallisesti merkittävä aihe, jossa on vääryyttä joka koskettaa monta ihmistä. Peräti tasolla joka iskee arkisesti monien ihmisen kannalta hyvin tärkeään asiaan, avioliittoon. (Jota pidetään tosi ihanana ja tärkeänä asiana "joidenkin jotka eivät ole minä" toimesta) Heidän toiminnalleen on siis löydettävissä oikeutuksia. Ja niitä konkreettisiin asioihin sidottavissa olevia oikeutuksia on löydettävissä huomattavasti laajemmin kuin Starslut -kampanjalle. Tai Jeesukselle, jos sille tielle mennään. (Ja miksipä ei mentäisi?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti