Eksistentialismin, etenkin ateistisen eksistentialismin, ymmärtäminen tuntuu olevan monille vaikeaa. Sartrea lainataan tavallisesti lauseita kontekstistaan irrottamalla. Hän on tuottanut kieltämättä paljon sellaisia lauseita. Ja näin hänet voidaan liittää Stephen Jay Gouldin kanssa erityiskerhoon. Heitä misquotetaan paljon. Tämä voidaan nähdä sitä kautta että heidän tekstinsä ei ole kovin helppotajuista.
Toki heitä ei pitäisi tuomita retoriikan, vaan sisällön kautta. Mutta tämä tekee virheet ymmärrettävämmiksi.
Olenkin kohdannut sen, miten vaikeaa Sartren käsitteitä on itse asiassa selittää suomeksi. Esimerkiksi Sartren mauvaise-foi, huono usko on hyvin vaikeasti selitettävä. Tarvitaan paljon sanoja, ja minun kanssani siitä tulee puoli kirjallista sivistyssanoja. (En osaa muuta, anteeksi vain.)
Tänään kohtasin kuitenkin aforismin, joka kenties valaisee asiaa. Aforismithan ovat hyviä oikoteitä ajatusten välillä. Sartreen liittyvä meni siten että "Vain hyvät ihmiset rakastavat vapautta. Muut rakastavat kurittomuutta." Tässä korostuu hyvin se, miten kurittomuus ja vapaus ovat lähes synonyymejä. Voidaankin sanoa että esimerkiksi Sartrea arvotyhjiötä kannattavana pitävät näkevät että Sartre ajaa nimen omaan kurittomuutta. Ihminen saa päättää mitä vain.
Kuitenkin Sartrelle olennaista oli se, että ihminen on kykenevä itsepetokseen. Näin ollen hän voi pettää omia ihanteitaan. Näin ollen voidaan sanoa että individualismi ei ollut riittävästi. Jos ihminen on individualisti mutta pettää omia ihanteitaan ja pettää itseään, hän elää epäautenttisesti. Tämä on mauvaise-foi -tila ja sitä kurittomuutta. Kun ihmisellä on periaatteet, hän noudattaa niitä "aivan kuin jos Jumala olisi ne komentanut". Hän ei voi valehdella itselleen ja periaatteilleen. Sartre on tässä hyvinkin tiukka ja korostaa eksistentialismin haastavuutta ja palkitsevuutta. Vapauden ihanuudet ja vastuuden kahleet ovat yhdessä. Tämä on sitä vapautta joka ei ole kurittomuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti