Jumalan olemassaolon selvittäminen on monen mielestä tärkeä asia. Minustakin se on varsin mielenkiintoinen kysymys. Ongelmana on kuitenkin se, että usein etta vastaus ongelmaan vain jollakin tavalla määritellään ratkaistuksi. Pohjimmiltaan tämä on sama kuin vain väittäisi suoraan että erimielinen on väärässä.
Tämä on yleistä teologiassa, jossa usein puhutaan Jumalan ominaisuuksista eikä Jumalan olemassaolosta. Ominaisuuksien osuvuutta ei testata Jumalaan. Vertailukohtana on korkeintaan Pyhän Kirjan teksti. Mikä tietysti auttaa kirjantulkinnassa, mutta ei ratkaise sitä pääkysymystä joka on se, miten hyvin tuo Pyhän Kirjan sisältö vastaa kohdettaan (Ja kun Pyhä Kirja esittää että kohde on olemassa, vastaako tämäkään väite tosiasioita). Tämä johtaa keskustelua vakavasti sivuun siitä mitä minä pidän kiinnostavana ja tärkeänä.
Tästä kenties klassisin esimerkki on alkusyyargumentti. Siinä perustassa on luottamus syy-seurausajatteluun. Tämän toimivuudesta likimain kaikki ovat yksimielisiä. Kun syy-seurausketjua katsotaan taaksepäin, päädytään joko siihen että universumi on ikuinen. Tai että on ensimmäinen syy, jokin joka on aiheuttaja mutta ei itse seuraus mistään.
Ääretön ei ole fysikaalisena kappaleena järkevä ajatus. Olbersin paradoksi nimittäin kysyy, että miksi yötaivas on pimeä. Havaitsemme että näin on. Mutta jos avaruus olisi äärettömän suuri ja vanha, olisi tilanne sellainen että katsoisipa mihin pisteeseen tahansa, niin jollain etäisyydellä siinä suunnassa olisi tähti. Joka kohdassa olisi tähden pinta. Koska pintakirkkaus ei riipu etäisyydestä, loistaisi taivas yöllä ja päivällä joka ikisessä kohdassa yhtä kirkkaana kuin tyypillisen tähden pinta. Koska näin ei ole pitää oletuksenmukainen alkutila falsifioida. Ratkaisuna on se, että universumi on rajallisen ikäinen ja rajallisen kokoinen. Myös punasiirtymien kautta havaittu universumin laajeneminen johtavat ajatukset alkuräjähdykseen. Se viittaa siihen että ääretön voidaan eliminoida.
On siis rationaalista esittää että on jonkinnäköinen alkutila. Tätä voidaan kutsua alkusyyksi. Ongelma ei siis olisi että ateisti joutuisi väittämään että alkusyytä ei olisi. Sillä alkusyitä voidaan ottaa monenluonteisia. Jumala on älyllinen/henkinen alkusyy. Fyysikot taas hakevat esimerkiksi kvanttifluktuaation kautta alkusyyksi ratkaisuja, jotka ovat fysikaalisia.
Ongelma syntyykin juuri siitä että alkusyytä vain suoralta kädeltä väitetään alkusyyksi. Tässä voidaan toki vedota siihen että moni uskonto pitää Jumalaa alkusyynä. Mutta vaikka tämä hyväksyttäisiinkin, olisi silti selvää että Jumala -määritelmä ei ole sama kuin kaikki mahdolliset alkusyyt. Se on yksi, tietynlainen, osa -alue kaikista mahdollisista alkusyistä.
Tilanne vertautuu määritteisiin "koira", "kissa" ja "eläin". "Eläin" on iso määritelmä joka pitää sisällään sekä "koirat" että "kissat". ("Eläin" vertautuu sanaan "alkusyy" ; "Koirat" vertautuu "fysikaaliseen alkusyyhyn" ja "kissat" "älyllis/hengelliseen alkusyyhyn".) Alkusyypohjainen Jumalatodistus näyttää tässä pohjassa siltä, että todistettaisiin että näkemämme otus on kissa todistamalla että havaittu kohde on olemassaoleva eläin. Ja jatkamalla sormi ojossa että kissa on yksi eläintyyppi. Tällä todisteella "koirakin muuttuu kissaksi".
On selvää että kyseessä on virhepäätelmä. Ja että Jumalatodistuksen ratkaisussa kikka on hyvin huono. Kun ongelmapaikkana ja erimielisyyden kohteena on se, onko havaittu eläin koira vai kissa, niin ei oikeasti asiaa voida ratkoa sillä että ruvetaan todistamaan miten eläin on kyseisessä tilanteessa erityisen järkevä konsepti. Tämä ajaa keskustelun syrjään itse aiheesta. Ruvetaankin puhumaan jostain ihan eri asiasta jota vain väitetään yhden suhde yhteen samaksi. Tämä on red herring ja ekvivokaatio. Määritelmiä vaihdetaan lennossa toiseen ja niitä vaihdellaan ja keskustelu siirretään syrjään pääasiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti