Toisen koti.

"Count Up" -blogissa mutkiskeltiin sitä että blogi on eräänlainen koti. "Blogit ovat kuin kotien huoneita, joiden ovet ovat auki ihmisten tulla ja mennä joskus kutsumattomina, joskus kutsuttuina. Valta on kodin omistajan. Kaikkiin huoneisiin vierasta ei välttämättä päästetä. Vieras voi tulla juttelemaan, kahville tms tai sitten vain huitelemaan ruoskaansa sinne tänne välittämättä tuhoista. Omistaja voi poistaa vieraat ja heistä ei välttämättä jää mitään jälkiäkään. Joku vieras voi tulla oman agendansa kanssa tai sitten tuo mukanaan sitä keskustelua, jota kyseisen blogikodin omistaja on käynyt omassa kodissaan, vierailijan kodissa tai muualla. Joskus toisen voi ignoroida - tai peräti ilmoittaa häirikön nettipoliisille."

Koti on mielenkiintoinen vertaus ja kuvaakin tiettyjä blogien konkreettisia piirteitä hyvin. Muokkaustilaan on pääsy rajatusti. Kommenttien avoimuustason määrää blogin omistaja. Ja niin edespäin. Tämä lähestymisnäkökulma korostaa sitä että blogi olisi kirjoittajansa vallassa. Blogin kirjoittaja harjoittaa siis pienimuotoista vallankäyttöä. Päätäntävalta blogin sisäisessä asiassa on hyvin suuri ja blogin vaikutusvaltaan taas vaikuttavat sellaiset asiat kuin oma ja muiden aktiivisuus linkkifloodaajana. Valta keskittyy kirjoittajan ja lukijoiden määrään ja aktiivisuuden mukaan.

Kotidiskurssia on helppo ylläpitää, jos vain muokkaa blogiaan miettimättä mitä sen ulkopuolella tapahtuu. Tämä onkin helppoa ja vaivatonta. Oman blogin googlailu ei liene kovin mielenkiintoista puuhaa monillekaan. (Ainakaan jos blogi ei ole hirveästi lainattu ja suosittu.) Kuitenkin kotivertaus on hieman ongelmallinen. Se luo illuusion intiimiydestä. Itse vertaisin blogia enemmän johonkin puoliavoimeen paikkaan, kuten pubiin tai toriin. Sillä julkisuuspuolta blogista ei voi oikein kieltääkään. (Toki monet pitävät ns. suljettuja blogeja, jonne pääsee vain kutsuvieraana jos sinäkään. Niissä lukuoikeus saadaan esimerkiksi salasanaa vastaan.) Tämä ei ole ihanne, tämä on vain se, mitä blogit ovat.

"Eikö ketään edes hävetä?" kuvaakin osuvasti sitä, miten internetin keskustelukulttuuri onkin ns. pseudoavointa. Kommentit viedään etäälle kirjoittajasta ; Blogikirjoituksia käsitelläänkin yht'äkkiä facebookissa eikä kirjoittaja ole siitä tietoinen. Tämä ei toki ole totaalisen paha asia, koska jotkut ihan oikeasti laittavat kommentointiestot blogeihinsa, vaikka niitä käytetäänkin ns. "linkkisodassa". Tällä saadaan aikaan se, että samat virheet on aina toistuvasti kerrottava, kun kritiikkiä ei näy siinä alkuperäisessä lähteessä. Mutta tämä kauassiirto johtaa siihen että kirjoittaja ei oikeasti pääse puolustautumaan, hänestä tehdään poissaoleva lyötävä nukke. Tätä pahentaa se, että moni on niin huolissaan siitä mitä google mahdollisesti näyttää, että he jättävät kritiikin kohteensa linkkaamatta. Tällöin "kaveripiirille annetaan kautta rantain" tieto siitä kenestä ja mistä tekstistä on kysymys. Tämä taas on - suoraan sanoen - hemmetin alhaista käytöstä.

Asialla on kuitenkin isompikin vaikutus. Tämä on merkittävä huomio, koska monia ihmisiä ei hyvät tavat tai blogaajan ihmisyys kiinnosta pätkääkään. Sillä tämä huomio on koko keskustelukulttuurin kokoinen. "Kirjoittajan mukavuus on itse asiassa tässä se pienempi juttu, sillä todellinen ongelma on se, että keskustelun siirtyessä foorumeilta, blogikommenteista ja uutisryhmistä Facebookiin, se jää helposti kaverien omiin virtuaalisiin nurkkapöytiin." ... "kommentoinnista tulee helposti omille kavereille nyökyttelyä." Sisäpiirikeskustelut ovatkin yleisiä - esimerkiksi minulle on suoraan sanoen loukkaannuttu kun olen kritisoinut facebookissa erittäin leimaavia ja epäloogisia/epätieteellisiä heittoja. Reagointi on usein hengessä "kai täällä facebookissa sentään saa". Kaveripiirit facebookissa ovat selkääntaputtelukerhoja, joten mikään heterogeeninen ystävävalikoima ei käytännön tasolla korjaa sisäpiirin selkääntaputtelukerhosta syntyviä ongelmia.

Näin ollen internetkulttuuri ei ole läheskään niin avoin kuin minä se esitetään. Käytännössä avoimuus tarkoittaa sitä että keskenään aivan vastakkaista mieltä olevia nurkkakuntia sirpaloituu ympäri bittiavaruutta keskustelemaan eri aiheista nurkkakunnassaan. Keskustelu, jossa on mukana erimielisyyttä, debattia ja jopa räiskyvää erimielisyystunnetta jää vähiin. Tärkein syy näyttää olevan se, että ihmiset eivät kestä sitä loukkaantumisentunnetta joka syntyy kun (a) joku on erimielinen (b) oma näkemys paljastuu virheelliseksi. Nämä ovatkin toki vaikeita tunteita - en ole suinkaan niille itsekään immuuni. Mutta en sentään pura tätä tunnetilaa pakenemiseen. Minulle nämä tunteet tuovat esiin ärhäkkyyttä ja pedanttisuutta, keskustelen siis enemmän.

Minusta perusongelma onkin siis siinä että blogeja ja facebookia "kodinnetaan" hyvinkin ahkerasti. Osallistuminen on ahkeraa mutta yksisuuntaista. Esimerkiksi linkkejä ei laiteta, jos teksti edustaa "väärää mielipidettä", eikä tätä kautta mahdollisteta kaksisuuntaisuutta. ~ Blogimaailmassa esiintyykin siksi sensuristisia pyrintöjä, joilla yritetään "suojata oma koti" (sensuurissa on käytännössä aina jonkinlainen harmonisointi/suojelupyrintö). Keinoina voi olla vaikkapa konkreettinen kommentointiesto, kommenttien jättäminen vastausjonoon epämääräisen pitkiksi ajoiksi, kommenttien deletoiminen ja muu siivous, raivostuminen, paheksuminen siitä että kritiikki on väärässä paikassa jne. Toisille tätä ei kohdisteta, ja onkin yleistä että muiden harjoittama sensurointi nähdään pahana. Muihin kohdistetaan avoimuusvaatimus, itseen kohdistetaan suojelu ja intimiteetin oikeus.

Nykyteknologia mahdollistaa sen, että sensuuri nurkkakunnan sisällä on helppoa mutta sensuuri nurkkakunnan ulkopuolelle on vaikeaa. Tämä johtaa sirpaloitumiskulttuurin kasvamiseen.Ei ihme jos jokaisessa nurkassa on kunta.