Rukousta pidetään yleisesti ottaen hyvänä asiana. Positiivisuus on tupattu perustella seuraavalla tavalla:
1: Rukoukseen liittyy ihme. Eli saattaa tapahtua paranemista. Näin epätoivoinen voi saada pelastuksen vaikka lääketiede ja muu pettää. Näin asian konkreettinen korjaantuminen voi olla seurauksena.
2: Rukous tuntuu rukoilijalta mukavalta ja antaa toivoa. Eli vaikka paranemisia ei tapahtuisi, niin ihmisen on kuitenkin parempi elää sen vallitsevan ongelman kanssa.
3: Rukous kertoo hyvästä tahdosta. Niin vaikka olisi paatunein ateisti, niin se, että kuulee jonkun rukoilleen puolesta kertoo siitä että ihmisellä on hyvä tahto. Rukoilija siis tahtoo hyvää, ja tämä hyvä tahto ei vaadi Jumalaa ollakseen hieno asia.
Tietyssä määrin hyväksyn 2 ja 3 kohdat eettisesti perustelluina. Olen esimerkiksi antanut esirukoilla puolestani. Tehoja ne eivät ole näyttäneet, pikemminkin ne ovat liittyneet asioihin jotka ovat olleet laskusuuntaisessa tilanteessa ja rukoilun jälkeen ne ovat jatkaneet syöksylaskuaan. (Näin kävi esimerkiksi armeijassa jossa uskovainen tupakaveri -aseistakieltäytymisen vuoksi B -miehissä - rukoili alipainoni vuoksi. Laihduin tämän jälkeen ja luikku olen vieläkin). Se tuntui kuitenkin eleenä ihan mukavalta.
Uusateistitkin näyttävät kannattavan tämänkaltaista positiivista suhtautumista tähän rukoilun takana olevaan asenteeseen. Suosittu kuva "Atheist cat finds your prayer cute, but ultimatelly futile" suvaitsee asennetta, muistuttaen kuitenkin että se on vain taikauskoa. Mutta söpöä taikauskoa.
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Tämä tuli esiin "Laterna Magicassa", jossa mietittiin sitä, miten rukous on joskus keino jättää heitteelle - ja josta luontevana seuraukena on halveksunnan ja pilkan tunteita. "Miettikääpä omalla kohdallanne, miltä tuntuisi vaikeassa elämäntilanteessa saada vaikkapa tekstari että juu oli kiva nähdä mutta jätän sinut nyt Herran haltuun ja rukoilen vaan. Ainakin minulle tuo olisi tyrmäävä sokki, selvä viesti, että ihminen kammoksuu minua" Jostain syystä tämä - että rukous on myös eräänlainen tapa vaihtaa aito auttaminen ja myötäeläminen ja korvata se niiden abstraktilla symbolilla - tuppaa unohtumaan rukouksen puolustajilta. Rukous on helppo tehdä, ja se antaa rukoilijalle mielenrauhaa. Samalla toinen voidaan jättää "Herran haltuun" eikä asialle tarvitse tehdä mitään. Vaikka rukoukseen uhrataan rippikoulussakin aikaa, eivät nämä negatiiviset piirteet nouse esiin keskusteluihin.
Yleisesti ottaen ; Jostain syystä rukous nähdään pelkästään positiivisena ja että siihen ei liity mitään negatiivista - ja jo tämän itsessään pitäisi kertoa että "something smells fishy".
Minä sanon rukoilijaihmisille että "Ora et Labora" (rukoile ja tee työtä). Tämä sanapari on siitä tärkeä, että Ora ilman Laboraa ei ole "juuri mitään", se on vähän jotain maustetta. Kun taas Labora ilman Oraa painaa paljon. Yhdessä esiintyessään Ora ei kuitenkaan juurikaan haittaa. Teoista kumpuavan rukouksen synnyttämä ärsytys on hyvin pientä, jopa olematonta.
2 kommenttia:
Rukouksien esittämisessä itseäni häiritsee se rukoilijan naiivius siitä, ettei hänen enemmän tai vähemmän itsekäs toiveensa toteutuessaan muka mitenkään vaikuttaisi mihinkään muuhun maailmassa ja historian kulkuun. Plus olettamus siitä, että Jumala tarvitsisi neuvoja siitä, miten asioiden pitäisi olla.
Owlilla oli hyvä kommentti! Tosiaan, miten kaikkitietävä, -voipa ja -kykenevä Jumala ollessaan olemassa tarvitsisikaan meidän ohjeitamme siitä miten asioiden pitäisi olla! :D
Hamletin kanssa oli myös tästä aiheesta puhetta ja muslimina hän kummeksui pelkkää rukoilemista. Hänen mielestään vaaditaan myös konkreettisia tekoja ja ketään ei yksin jätetä "Herran haltuun".
Lähetä kommentti