Joudun aloittamaan tarinani ylläolevalla graffitilla. Vaikka yllättävästi "kertomisen arvoiset tarinat" alkavatkin juuri päinvastaisella tavalla. Olin matkalla työpaikaltani Sörnäisistä pois. Kello oli jotakuinkin 15.30. Ja päivä oli tämän viikon keskiviikko. Sörnäisten aseman kulmalla - siinä mukavasti baarin ja pornokaupan välissä - vastaani tuli varsin humaltunut nuori, nimeltä mainitsematonta vähemmistökansalaisuutta edustava, mies.Hän aloitti keskustelun, kuten jokainen normaali ihminen tekee täysin ventovieraan tyypin kanssa. Hän aloitti tervehdyksellä "Kiinnostaako kannabis". Kerroin että tällä kertaa ei ollut tarvetta. Asia siirtyi muihin aineisiin, joita voisi myös saada. Kiitin tarjouksesta ja kerroin että jos nyt jää tämän kerran toiseen kertaan. Hän tarjosi myös asetta, johon vastasin asiaankuuluvasti että mafia varustaa minut.
Tämänlainen tarinointi on jotain, johon joutuu aina silloin tällöin kun näyttää riittävän epämääräiseltä. - Minäkin seuraisin itseäni, jos olisin vartijana kun tulen kauppaan. Minäkin yrittäisin myydä minulle huumeita jos olisin huumekauppias.
Kuitenkin näissä tarinoissa on myös toinen puoli. Ne otetaan leikillisesti mutta vakavasti. Esimerkiksi Korsossa oli eräs mies, joka oli varma että olen (dia)pamien väärinkäyttäjä. Koska kun hän oli niitä minulle kerran tarjonnut, selitin että minulla ei ole tarvetta hoitaa tämänlaisia asioita hänen kauttaan. Hän päätteli että hoidan ne sitten jossain muualla. Tästä seurasi pientä hässäkkääkin.
Korso opetti että puolileikillisistäkin jutuista joutuu tavallaan vastuuseen. (Ei sentään edesvastuuseen.) Niistä syntyy tarinoita, joiden pohjalta syntyy maine. Maineen voi saada tekemättä juuri mitään. Maineen hankkiminen on hyvä taito. Moraalinen närkästys puheen tasolla ja sen esiintuominen päin naamaa ei sen sijaan ole terveellistä - sen voi tehdä nurkan takana poliiseille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti