Timo Hännikäisen "Marginalia" kuvaa jotain olennaista tämän hetken poliittisesta arvokeskustelusta. Hän nostaa esiin perinteisen suvaitsevaisuusnäkemyksen. Hän huomauttaa, että konservatiivit, kuten kristillisdemokraatit, eivät halua kriminalisoida homoseksuaalisuutta. Että homoseksuaalisuutta kriminalisoivaa konservatiivia ei vain ole eikä niitä tavata. Sen sijaan liberaalilta puolelta löytyy holhoavia lakeja, kuten pornon sensuroimista.Tässä mielessä mukana onkin jotain, joka kuvaa olennaisesti liberalismin ongelmaa nykyaikana. Se esittää suvaitsevaista jossa kontrollia olisi mahdollisimman vähän. Kuitenkin se on samalla laittamassa erilaisia kahleita muille asioille. Toisia asioita halutaan kontrolloida, eli niitä ei suvaita. Onkin selvästi kaksinaismoralistista, jos tilanne on se, että vaaditaan suvaitsevaisuutta ja sietoa silloin kun asiat kohdistuvat niihin asioihin joista itse pitää. Mutta kun sitten vastaan tunkee ilmiö, josta ei itse pidä ollaan sitten heti valmiita ja innokkaita ulottamaan normit yksilöiden päätäntävaltaan ja rajoittamaan tätä asiaa.
Tämä kuvaakin yhtä piirrettä, jonka vuoksi minua on kutsuttu pseudoliberaaliksi. Syynä on se, että minulla on paljon liberaaleille yleisiä mielipiteitä ja dissaan monia konservatiivien mielipiteitä. Mutta katson että se, mitä nykyään kutsutaan suvaitsevaisuudeksi on ongelmissa. Ja nimenomaan ei sen vuoksi että se olisi vain sietämistä, vaan sen takia että se nimen omaan ei ole sietämistä, vaan maton alle lakaisemista. Liberalismi näyttäytyy siten, että maailmaan tulee poliittisen korrektiuden alle määriteltyjä tabuja. Ongelmakohdista ei keskustella, vaan vaiennetaan. Tämä on silmissäni suvaitsevaisuuden sijasta amoraalisuutta, nihilismiä. Liberalistinen valtakoneisto taas yrittää ylläpitää tätä. Kontrolli on enemmän vaientamista, kuin aivan tiettyä ideologiaa. Siinä missä tabut ovat normaalisti suojelemassa "näkyvillä ja jaettuna olevaa arvokasta", kuten sakramentteja ja uskontoa, liberaalissa maailmasa käykin niin että tabut suojelevat sitä että niitä voidaan pitää piilossa ja näkymättömissä, kuin ne olisivat arvottomia.
Minä taas ajan suoraa kinastelua, jopa konfrontaatiota. Sillä minusta arvot ovat liian tärkeitä maton alle lakaistaviksi. Näin esimerkiksi KristillisDemokraattien homoseksuaalisuuden legitiimiyden säilyttäminen näyttäytyy juuri oikeana suvaitsevaisuutena, sietämisenä. Asia ärsyttää - ja nuivasta suhtautumisesta ja sanavalinnoista päätellen aivan hemmetisti - mutta sitä ei silti tuhota. Suuri ärsytys ja tuhoamattomuus yhdistettynä kertovat suuresta sietämisestä. Tässä on jotain kaunista ja kunnioitettavaa.
Tosin tässä sitten tuleekin toinen asia. Hännikäinen nimittäin tukee tätä asiaa lainaamalla Hamiloa seuraavasti "Vihreät vastustivat holhousta tasan niin kauan kuin holhous kohdistui heidän elämäntapapreferenssejään vastaan. Kun vihreistä arvoista tuli valtavirtaa, vihreät ottivat holhoojan roolin ilomielin vastaan." Tätä kautta voidaankin kuvata sitä, miten poliittisissa ideologioissa on pintataso ja syvätaso. Suvaitsevaisuus on vain yksi kulma. Mikään ideologia ei tiivisty tämänkaltaisiin yleisperiaatteisiin, vaan niissä on aina eloa. Esimerkiksi aika on näyttänyt että liberalismin sisällä on ollut toimijoita jotka ajoivat omia näkemyksiään ja rajoitteitaan - ja vaativat suvaitsevaisuutta vain koska heillä ei ollut riittävästi valtaa toteuttamaan näitä tavoitteitaan. Kun valtaa tuli, näitä intressejä voitiin tavoitella ja niitä haluavat tulivat esiin.
Vähittäin vaikuttamisen voima on ymmärretty laajasti. Kenties räikein esimerkki tästä on Ingelligent Designin parissa liikkeelle pistetty "Wedge dokumentti", jossa ideana on vähittäin hivuttamalla saavuttaa sellainen tilanne että ateismi on vähitellen ajettu ulos koko yhteiskunnasta. Niin tieteestä kuin taiteesta ja muustakin yhteiskunnasta. Tämän tavoittelun toteuttamisesa Intelligent Design on toiminut denialistisesti, vastapuoleen epäilyksiä heittämällä ja vaatimalla suvaitsevaisuutta ja tasapuolisuutta. Ei siis puhettakaan siitä lopullisesta tavoitteesta. Yksiäänisyyttä haetaan moniäänisyyden kautta jos oma valta -asema on sellainen että ilmaisu ei johda haluttuun tulokseen. Siksi strategisesti ovela petaa ympäristön siihen kuntoon että tämä lopullinenkin tavoite voidaan saavuttaa.
Aborttikysymys on ollut viime aikoina olennainen. KristillisDemokraatit ilmoittiavat että eivät halua tehdä siitä kynnyskysymystä. On selvä että pitkänmatkan ihanteena on kieltää abortti. Mutta nyt se ei ole mahdollisuuksien rajoissa, ja puolue haluaa mieluummin vaikuttaa vähän kuin ei ollenkaan. Tämä ei ole niinkään "aitoa suvaitsevaisuutta" vaan "suvaitsevaisuutta pakon edessä". Kyseessä ei ole eettinen suvaitsevaisuuskannanotto , vaan strateginen kannanotto.
Tästä päästäänkin siihen että piilevät strategiat näkyvät usein varsin selvästi muualla kuin poliittisessa liturgiassa. On aivan yhtä väärin väittää että liberaalien holhoamiskulttuuri ei olisi "pyörinyt kuvioissa" jo ennen ilmenemistään. Se on näkynyt keskustelutasolle. Näin esimeriksi fundamentalistien suvaitsevainen asenne homoseksuaalisuutta kohtaan romuttuu varsin kepoisesti. Tarvitsee esimerkiksi katsoa miten Piho haluaisi kriminalisoida homoseksuaalisuuden. Tätä esitettiin "ei ole tavattu" -tasolla. Mutta syynä on tietysti se, että eri ihmisten elämänpiirit ovat tietysti erilaisia niille jotka eivät oikeasti fundamentalistien parissa pyöri. He puhuvat julkisuuskuvan mukaan ja sekoittavat poliittisen liturgian ja ideologian sisällön toisiinsa.
Ja niillä jotka näkevät vain poliittisen liturgian ei suoraan sanoen ole "riittävää kompetenssia" asiaan. Heiltä puuttuu pääsy olennaiseen strategiseen sisäpiiritietoon. Ja ilman tätä tietoa huijari ja rehellinen näyttävät samalta. Suvaitsevaisuutta pintatasolla vaativa ja haluava ei välttämättä hae sitä. Poliittinen puolue on helposti vain "support group" intressipyrinnöille, joista osa on hyvinkin marginaalisia ja tiukkoja. Näin sekä liberaalien että kristillisdemokraattien kohdalla.
1: Tästä epätasapainosta ja tasojen epäselvyydestä yhtenä esimerkkinä olkoot "Panda's Thumbin" veikko, joka pintatasolla "vain esittää kysymyksiä ilman mitään uskonnollisia tai kreationistisia intressejä", mutta jonka kirjoitukset täyttyvät kreationistikliseiltä. Hänestä on vaikeaa ellei mahdotonta tietää onko hän tosissaan oleva evoluutioaiheesta totaalisen yleissivistymätön vai kliseinen julistajakreationisti peittämässä intressejään.
___1.1: Valitsin tämän, koska olisi epäkohteliasta kertoa omakohtaisen kautta. Siitä, miten aikanani kiinnostuin uskontokeskustelusta, koska ajattelin että uskovaiset olisivat rentoja ja että höpinää voitaisiin käydä ilman sen kummempia. Ensin keskustelukentän vihaisuus yllätti, ja viimeistään postiluukusta tipahtanut tappouhkaus pisti pintatason ja aktuaalisen tason oikeaan järjestykseen. Sen valaistumisen jälkeen olenkin ollut suoran epäkunnioittavan toiminnan mies.
Pintataso ei merkitse mitään koska se ei vaikuta missään. Käytännön uskonlahkojen tilaisuuksissa käyminen uskovaista näytelle opettaa että homoseksuaalisuuden kriminalisointia haluavia ja haikailevia on itse asiassa pirun helppo löytää. Ei julkinen sana kerro kaikkea - tai edes juuri mitään. Se, miten oppii on se, että (a) käy sisäpiirien paikoissa teeskennellen sisäpiiriläistä eikä olemalla ulkopuolinen ja (b) identifioitumalla selvästi ja äänekkäästi heidän vastustajakseen. Nämä kaksi strategiaa yhdessä näyttävät olennaiset asiat. Ei se, mitä ohjelman virallinen linja kertoo.
Kirjoittajan ateistinen ninjutsukakaveri infiltreittasi eilen hurmoshenkiseen uskovaisten tapahtumaan. Jänniä koki. Mikään erityinen suvaitsevaisuus ei ollut päivän sana. Mielenhallintatekniikoita standardisti osana prosessia. Kokemus opetti ninjutsukalle likimain seuraavan lausahduksen (vapaa ja totaalisen muistinvarainen konstruointi) "Mikä se sana olikaan, se hermoromahduksen kaltainen sana kun puhutaan kielillä? Ei palilalia. Yksinkertaisempi sana. Neuroosi. Ei, vaan se mikä sen jälkeen tuli? Psykoosi? Ei vaan mikä senkin jälkeen tuli? Uskoon tuleminen. Sepä se!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti