Ei niin tärkeät avioliitot.

"Kylähullun päiväkirja" nostaa esiin "Raamatun" esittämää avioliittoa avioeronäkemyksen kautta. Olennaista on huomata, että Raamatussa aivan suoraan otetaan huomioon myös puolison uskonnottomuuden mahdollisuus. Liitto on pätevä, ja uskova pyhittää uskonnottoman. Erotilanteessa on erityinen tilanne : "1 Kor 7:15" kertoo avioerosta seuraavaa "Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa." Kohta on olennainen, koska muutoin suositus on, että ei hae avioeroa lainkaan. Ja jos hakee avioeron, niin sitten on syytä pysyä naimattomana. Uskonnottoman erotessa uusiin naimisiinmeno sallitaan.

Tämä tuntuu tavallaan suvaitsevaiselta. Kunnes huomaa, että tosiasiassa tässä erikoistilassa on ikään kuin pohjavire, jossa uskonnottoman kanssa eroaminen on olennaisesti vähemmän sitova kuin uskovaisen kanssa. Koska avioliitto on vähemmän lopullinen, se on nähtävissä ikään kuin "hieman vaillinaisena". Koska avioliitto "ei ollut kunnollinen" sen arvon vähetessä vähenee myös sen kariutumisen arvo, eikä siihen tarvitse suhtautua yhtä vakavasti ja lopullisesti.

Oikeasti tilanne lienee jostain tämän välistä. Uskonnottomat nähdään eikristittyinä, joten heihin suhtaudutaan eri tavoin kuin kristittyihin ; On vaikeaa sanoa onko takana suvaitsevaisuus sille että muut näkemykset eivät kenties näe avioliittoa yhtä sitovana, vai onko kyseessä eriarvoisuuden symbolinen korostaminen.

Moni pitää uskonnottomien avioliittoja hyväksyttävinä ja arvokkaina. Asia näkyy laistakin, joka antaa uskonnottomille avioluvan. - Ei tarvita mitään läpäistyä rippikoulua että Suomessa saisi mennä naimisiin.

Tämä ei kuitenkaan ole vielä kovin hyödyllinen asia, jos halutaan oikeasti katsoa reiluutta. Otan tässä lähtökohdaksi hyväntekeväisyystyön ulkomailla. Ihmisten oikeuksien polkemiseen puututaan maailmalla aika paljon. Tässä ei suinkaan pelkästään kahlata lakikirjoja, eli katsota " kirjaimen tasolla" oleviin oikeuksiin. Sen sijaan katsotaan myös -tai ellei peräti etenkin- siihen miten oikeuslaitos toimii käytännössä.
1: Näin mukana on esimerkiksi oikeustietoisuus, eli se, että ihmiset tietävät oikeuksistaan. Juridinen oikeus paperilla, josta ihmiset eivät tiedä jää elämässä toteutumattomaksi oikeudeksi.
2: Ja vahditaan tietysti myös sitä, että oikeutta valvovat laitokset eivät ole puolueellisia. Oikeus joka on ja josta tiedetään ei riitä, jos ihmistä ei kuunnella.

Siksi uskonnottomien avioliitonkaan kohdalla ei voida katsoa pelkästään sitä tasoa, että laki mahdollistaa heidän avioliittonsa. Ja tällä tasolla tilanne alkaa näyttämään aika erilaielta. ; Suomessa on olemassa "miltei eriarvoistava" tunnelma tulee esiin nykyäänkin uskonnottomien naimisiinmenosta. Siksi joku Raamatussa oleva potentiaalinen eriarvoistus ei välttämättä tunnu kovin olennaiselta.

Leinivaara teki omakohtaiseen elämään perustuvan raportin, jonka hän otsikoi nimellä "Uskonnottomat ovat toisen luokan kansalaisia." On nimittäin yllättävän vaikeaa päästä naimisiin jos on uskonnoton. Syrjivä järjestelmä pitää sisällään esimerkiksi sen, että uskonnottomia vihkiviä juridisesti lain valtuuttamia henkilöitä ei yksinkertaisesti ole. Maistraatteja ei saa käyttää naimisiinmenoon kuin tiettynä päivänä viikosta -joka on sattumalta tiistai, joka on hyvin vaikea päivä jos olet työelämässä. Asiaa ei auta se, että maistraatteja suljetaan - siis oikeasti, suljetaan aikakautena, jolloin ateismi ei ole suinkaan vähentymässä! Uskonnottmien kasvavat määrät joutuvat siis hakemaan yhä kauempaa ja kauempaa avioliittonsa juridisen vahvistuksen.

Asiaa voi tietysti kaiken kaikkiaan perustella uskonnottomien vähäisellä määrällä. Toisaalta on perusteltua puhua järjestelmään sidotusta vainosta. Se, että maistraatteja suljetaan siinä vaiheessa kun uskonnottomien määrät ovat isompia kuin koskaan ikinä, on ihan oikeasti mahdollista että mieleen nousee ajatus siitä että "järjestelmän avulla halutaan jarruttaa" tiettyjen maailmankuvien olemassaolomahdollisuutta. ; Tilanteesta syntyy helposti sellainen kuva, että uskonnottoman elämää on mutkistettu, ja haluttu mutkistaa, koska uskonnottoman avioliitto on merkityksessään vain rippeet "oikeasta kristillisestä avioliitosta". Ja kun vaino sidotaan byrokratiaan, sitä voidaan harjoittaa ilman että siitä tulee kovin ikäviä seurauksia. Ovela kiusaaja keksisikin juuri jonkin juuri tämänlaisen systeemin hyväksikäyttää järjestelmää.

Erikoisinta on se, että usein ihmisiä moititaan siitä, että he eroavat kirkosta naimisiinmenon jälkeen. Näitä ihmisiä pidetään kirkon järjestelmää hyväksikäyttävinä "jojouskovaisina". On tavallitsa että heihin kohdistetaan moitetta ; Kristinuskosta halutaan vain rituaalit, jolloin kirkolta kupataan tilat ja työntekijät, eli riistetään kirkolta rahaa jotta saadaan bilettää.

Kuitenkin Leinivaaran kokemukset näyttävät, että kenties moni ei halua kirkosta mitään rituaalia. He haluavat sen nimen siihen paperiin. Sillä avioliitto on paitsi symboli ja rakkaudenjulistus läheisille, myös juridinen asia. Se vaikuttaa moneen asiaan, se liittyy hyvin vahvasti siihen että ihminen saa oikeuksia yhteiskunnalta esimerkiksi puolison kuoleman yhteydessä. Niin kauan kun naimisiinmenoa vaikeutetaan valtavasti, on perusteltua puhua siitä että yhteiskunnan valtajärjestelmä eriarvoistaa uskontoon liittyen.

Maa joka virallisesti kannattaa uskonnonvapautta, ja jossa on vain suuri kansankirkko, ei oikeasti voi säilyttää kasvojaan jos siinä ihmisten mahdollisuus saada juridisia ja samantapaisia palveluja vaihtelee olennaisesti pelkän uskonnonvakaumuksen vuoksi. Siihen asti on perusteltua puhua valtiosta jossa on valtionkirkko, jossa ei uskonnonvapauden ideaali ei suinkaan toteudu, koska valtionuskonnosta eroaminen johtaa mahdollisuuskien kaventumiseen. Suomen tapauksessa lainsuojattomuuteen joka ei johdu lain kirjaimesta, vaan siitä että valtionkirkon ulkopuolella tapahtuvaa oikeuksiensaantimahdollisuutta hoitavat lakkautetaan.