perjantai 20. toukokuuta 2011

Ei niin tärkeät avioliitot.

"Kylähullun päiväkirja" nostaa esiin "Raamatun" esittämää avioliittoa avioeronäkemyksen kautta. Olennaista on huomata, että Raamatussa aivan suoraan otetaan huomioon myös puolison uskonnottomuuden mahdollisuus. Liitto on pätevä, ja uskova pyhittää uskonnottoman. Erotilanteessa on erityinen tilanne : "1 Kor 7:15" kertoo avioerosta seuraavaa "Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa." Kohta on olennainen, koska muutoin suositus on, että ei hae avioeroa lainkaan. Ja jos hakee avioeron, niin sitten on syytä pysyä naimattomana. Uskonnottoman erotessa uusiin naimisiinmeno sallitaan.

Tämä tuntuu tavallaan suvaitsevaiselta. Kunnes huomaa, että tosiasiassa tässä erikoistilassa on ikään kuin pohjavire, jossa uskonnottoman kanssa eroaminen on olennaisesti vähemmän sitova kuin uskovaisen kanssa. Koska avioliitto on vähemmän lopullinen, se on nähtävissä ikään kuin "hieman vaillinaisena". Koska avioliitto "ei ollut kunnollinen" sen arvon vähetessä vähenee myös sen kariutumisen arvo, eikä siihen tarvitse suhtautua yhtä vakavasti ja lopullisesti.

Oikeasti tilanne lienee jostain tämän välistä. Uskonnottomat nähdään eikristittyinä, joten heihin suhtaudutaan eri tavoin kuin kristittyihin ; On vaikeaa sanoa onko takana suvaitsevaisuus sille että muut näkemykset eivät kenties näe avioliittoa yhtä sitovana, vai onko kyseessä eriarvoisuuden symbolinen korostaminen.

Moni pitää uskonnottomien avioliittoja hyväksyttävinä ja arvokkaina. Asia näkyy laistakin, joka antaa uskonnottomille avioluvan. - Ei tarvita mitään läpäistyä rippikoulua että Suomessa saisi mennä naimisiin.

Tämä ei kuitenkaan ole vielä kovin hyödyllinen asia, jos halutaan oikeasti katsoa reiluutta. Otan tässä lähtökohdaksi hyväntekeväisyystyön ulkomailla. Ihmisten oikeuksien polkemiseen puututaan maailmalla aika paljon. Tässä ei suinkaan pelkästään kahlata lakikirjoja, eli katsota " kirjaimen tasolla" oleviin oikeuksiin. Sen sijaan katsotaan myös -tai ellei peräti etenkin- siihen miten oikeuslaitos toimii käytännössä.
1: Näin mukana on esimerkiksi oikeustietoisuus, eli se, että ihmiset tietävät oikeuksistaan. Juridinen oikeus paperilla, josta ihmiset eivät tiedä jää elämässä toteutumattomaksi oikeudeksi.
2: Ja vahditaan tietysti myös sitä, että oikeutta valvovat laitokset eivät ole puolueellisia. Oikeus joka on ja josta tiedetään ei riitä, jos ihmistä ei kuunnella.

Siksi uskonnottomien avioliitonkaan kohdalla ei voida katsoa pelkästään sitä tasoa, että laki mahdollistaa heidän avioliittonsa. Ja tällä tasolla tilanne alkaa näyttämään aika erilaielta. ; Suomessa on olemassa "miltei eriarvoistava" tunnelma tulee esiin nykyäänkin uskonnottomien naimisiinmenosta. Siksi joku Raamatussa oleva potentiaalinen eriarvoistus ei välttämättä tunnu kovin olennaiselta.

Leinivaara teki omakohtaiseen elämään perustuvan raportin, jonka hän otsikoi nimellä "Uskonnottomat ovat toisen luokan kansalaisia." On nimittäin yllättävän vaikeaa päästä naimisiin jos on uskonnoton. Syrjivä järjestelmä pitää sisällään esimerkiksi sen, että uskonnottomia vihkiviä juridisesti lain valtuuttamia henkilöitä ei yksinkertaisesti ole. Maistraatteja ei saa käyttää naimisiinmenoon kuin tiettynä päivänä viikosta -joka on sattumalta tiistai, joka on hyvin vaikea päivä jos olet työelämässä. Asiaa ei auta se, että maistraatteja suljetaan - siis oikeasti, suljetaan aikakautena, jolloin ateismi ei ole suinkaan vähentymässä! Uskonnottmien kasvavat määrät joutuvat siis hakemaan yhä kauempaa ja kauempaa avioliittonsa juridisen vahvistuksen.

Asiaa voi tietysti kaiken kaikkiaan perustella uskonnottomien vähäisellä määrällä. Toisaalta on perusteltua puhua järjestelmään sidotusta vainosta. Se, että maistraatteja suljetaan siinä vaiheessa kun uskonnottomien määrät ovat isompia kuin koskaan ikinä, on ihan oikeasti mahdollista että mieleen nousee ajatus siitä että "järjestelmän avulla halutaan jarruttaa" tiettyjen maailmankuvien olemassaolomahdollisuutta. ; Tilanteesta syntyy helposti sellainen kuva, että uskonnottoman elämää on mutkistettu, ja haluttu mutkistaa, koska uskonnottoman avioliitto on merkityksessään vain rippeet "oikeasta kristillisestä avioliitosta". Ja kun vaino sidotaan byrokratiaan, sitä voidaan harjoittaa ilman että siitä tulee kovin ikäviä seurauksia. Ovela kiusaaja keksisikin juuri jonkin juuri tämänlaisen systeemin hyväksikäyttää järjestelmää.

Erikoisinta on se, että usein ihmisiä moititaan siitä, että he eroavat kirkosta naimisiinmenon jälkeen. Näitä ihmisiä pidetään kirkon järjestelmää hyväksikäyttävinä "jojouskovaisina". On tavallitsa että heihin kohdistetaan moitetta ; Kristinuskosta halutaan vain rituaalit, jolloin kirkolta kupataan tilat ja työntekijät, eli riistetään kirkolta rahaa jotta saadaan bilettää.

Kuitenkin Leinivaaran kokemukset näyttävät, että kenties moni ei halua kirkosta mitään rituaalia. He haluavat sen nimen siihen paperiin. Sillä avioliitto on paitsi symboli ja rakkaudenjulistus läheisille, myös juridinen asia. Se vaikuttaa moneen asiaan, se liittyy hyvin vahvasti siihen että ihminen saa oikeuksia yhteiskunnalta esimerkiksi puolison kuoleman yhteydessä. Niin kauan kun naimisiinmenoa vaikeutetaan valtavasti, on perusteltua puhua siitä että yhteiskunnan valtajärjestelmä eriarvoistaa uskontoon liittyen.

Maa joka virallisesti kannattaa uskonnonvapautta, ja jossa on vain suuri kansankirkko, ei oikeasti voi säilyttää kasvojaan jos siinä ihmisten mahdollisuus saada juridisia ja samantapaisia palveluja vaihtelee olennaisesti pelkän uskonnonvakaumuksen vuoksi. Siihen asti on perusteltua puhua valtiosta jossa on valtionkirkko, jossa ei uskonnonvapauden ideaali ei suinkaan toteudu, koska valtionuskonnosta eroaminen johtaa mahdollisuuskien kaventumiseen. Suomen tapauksessa lainsuojattomuuteen joka ei johdu lain kirjaimesta, vaan siitä että valtionkirkon ulkopuolella tapahtuvaa oikeuksiensaantimahdollisuutta hoitavat lakkautetaan.

4 kommenttia:

Maija Mäkelä kirjoitti...

Hyppelen täällä sinne ja tänne. Moneenkin kirjoitukseesi olisi jokin mielipide. Tähän nyt tänään kuitenkin yksi.

Maistraatista voi tilata vihkijän maistraatin ulkopuolelle ja muuhun kellonaikaan kuin tuo varsinainen vihkipäivä ja -aika. Se tietysti maksaa erikoismaksun.

Kirkon jäsenen oikeus vastaavaan tilanteeseen ilmaiseksi on osa niitä palveluita, joita kirkkoon kuuluminen merkitsee ja josta mahdollisuudesta myös ihminen on maksanut kirkollisen jäsenmaksunsa, jota kutsutaan veroksi. ( Joku voi olla niin härski, että vetää välistä ja liittyy kirkkoon vain vihkimisen takia lyhyeksi aikaa eikä maksa mitään. Laki antaa siihenkin mahdollisuuden. Paheksun silti tuollaista vapaamatkustajaa niin kuin muitakin toisten hyväksikäyttäjiä.) Myös sellainen, kirkon jäsen, jolla ei ole varaa maksaa kirkollista jäsenmaksuaan eli ei ole veotettavaa tuloa, on oikeutettu ilmaiseen vihkimiseen kirkon jäsenten keskinäisellä solidaarisuudella. Ei-jäsenen on mahdollista saada ilmaiseksi myös halutessaan kirkollinen siunaus, jos hänen puolisonsa on kirkon jäsen. Se kuuluukin sitten kirkon hengelliseen palveluun, ei tähän rekisteröintipuoleen.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Vähän taisi mennä pointti ohi teitsiltä. Jotenkin tämä tuntuu olevan ainva ikään kuin vakiona. Eikä se rehellisesti sanoen oikein kannusta. Ainakaan solidaarisuuteen.

Avioliitto on institutionalisoitu tavalla joka kohtelee uskovaisia ja uskonnottomia eri tavalla. Oleellisesti eri tavalla. Kirkkoon kuuluvat savat erioikeuksia, kuten tuon mainitun ilmaisen. Jos on köyhä ja varaton uskonnoton, ei ole mitään solidaarista turvaverkkoa, vaan maistraattipäiviin on vaan sitouduttava. Näin yhteiskunta, vaikka on pinnallisesti uskonnonvapauitta kannattava, on asettanut avioon menemisen eriarvoiseksi ihmsiille sen mukaan kuuluuko kirkkoon vai ei.

On selvästi byrokraattsiesti rajoitetumpaa, mutkikkaampaa - ja kenties jopa kalliimpaa - mennä naimisiin uskonnottomana kuin uskonnollisena.

Avioliitto on yhteiskunnallinen konsepti. Siitä on kuitenkin tehty kirkollinen. Oma ehdotukseni on että tilanne muutettaisiin tasa -arvoiseksi. Tähän on ainakin kaksi keinoa. Ensimmäisessä kirkolta otettaisiin avioliittorekisteröintioikeus pois. Silloin vihkiseremonia olisi se palvelu, josta vero maksetaan. (Tällöin avioliittoon menemiseen voidaan hankkia rahat vaikka yleisestä verotuksesta jolloin mitään vapaamatkustamista ei ole. Tai sitten keräämällä erillinen naimisiinmenomaksu, joka on televisoluvan maksuun rinnastettava..) Tai sitten vihkioikeus annettaisiin Pro Seremonia -tyyppisille tahoille, jotka voisivat kerätä palvelusta sitten rahat miten lystäävät eikä kirkon oikeuksiakaan tarvitsisi leikkailla.

Mainitsemasi tuleminen maksusta ei varmasti ole mitenkään väistämätön "syrjäkylillä". Maistraattityötnekijöitä on rajallinen määrä. Tämäkin tuli linkissä/tekstissä esiin, joten oli vähän surullista että yksityiskohta ohitetaan.

Ripottelet kauniita sanoja, mutta myönnät inbalanssin aikataulutuksessa. Rahan maksaminen jostain jonka toiset saa, on vähän omitusta. Kun kauniilla sanoilla koristellaan ja oikeutetaan ideologista epätaras -arvoisuutta, niin herää mietteitä yleisemmistä eettisyyskysymyksistä. Tässä laajentaminen siihen miten suuresti kirkko noita kauniita sanoja komppaa onkin suora osoitus siitä että ksyeessä on laitos joka ylläpitää epätasa -arvoa. Eli joka ansaitsee kaiken boikotin joka sille voidaan kohdistaa.

On surullista että naimisiinemenijän (ja kaverini) aito kokemus "toisen luokan kansalaisuudesta" kohtaa tämänlaista. Etenkin kun epätasa -arvoa ei osoiteta olemattomaksi, vaan inbalanssi halutaan peräti oikeuttaa. (Mitä varten tarvitaan niitä kauniita sanoja.)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Rahalla saa ja hevosella pääsee" -asenne on muutenkin erikoinen. Kun myönnetään että on köyhiä kristittyjä joiden varat ei riitä vihkimiseen mutta jotka ovat solidaarisuuden ansiosta oikeutettuja, myönnetään että on ihmisiä joilla ei olisi varaa maksaa asiasta. Köyhiä uskonnottomiakin on. Heillekin tälläinen "maksa rahaa" -kannustin on ihana. Etenkin kun kirkko virallisesti nimeytyy olevansa jotenkin köyhien ja heikkojen asemassa. Saa nimittäin suoraan sanoen irvokkaita sävyjä tämä.

Ja Leinivaara tosiaan yritti. "Ei hätää, voi todeta. Hankkikaa vihkijä juhlapaikalla juhlapäivänä. Helpommin taiottu kuin tehty, sillä lähiympäristöstä ei tahdo löytyä matkavalmista virkailijaa. Soitin läpi Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Hämeenlinnan maistraatin. Halukkaita vihkijöitä ei löytynyt. Pari vuotta sitten Tampereella oli juhlapaikoille matkustava tuomari, mutta hän on nykyään eläkkeellä."

Lausuntosi näyttääkin lähinnä sitä miten itseoikeutettuina uskovaiset yleensä pitävät erikoisoikeutuksiaan. Ja miten etääntyneitä he ovat uskonottomien vaikeuksista. Kritiikkiä ja muuta uskalletaan kuitenkibn heittää vaikka tietämättömyys-samastumattomuuskuilu on iso. Vähempikin saa huutamaan taikasanoja "epäreilua ideologista valtapeliä!" Mutta tämänlaisen asian ääneenlausuminen nähdään kauhean pahana. Uskonnoton kun on sydämetön, kylmä ja julöma kun moittii kirkkoa jokla on alati niin hyvä .

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Muutenkin suhtaudut "vapaamatkustajiin" kummallisesti. Paheksut heitä. Kenties institutionaalinen avioliittoonpääsemisvallankäyttö pakottaa tähän. Kun byrokratia ei jousta, on kenties joustettava periaatteistaan. Monet näet haluavat naimisiin koska se on paitsi kirkollinen, myös juridinen tila, johon liittyy monenlaisia asioita. Kuten esimerkiksi perinnönjakokysymykset. (Ateistitkin kuolevat. Heidänkin puolisonsa joutuvat monesti elämään sen kuoleman jälkeen.)

Näet avioliiton siis vain kirkon ja uskovaisuuden kannalta. Tämä oire kertookin juuri siitä sairaudesta, jolle tässä jutussani halusin parannusta. Mutta ilmeisesti yritit selittää oireen oikeutetuksi asiantilaksi tunnustamalla että oire on olemassa ja peittelemällä tosiasiat jotka tekevät niistä haitallisia ja epäoikeudenmukaisia (mikään muu sana ei kuvaa tätä).

Rehellisesti sanoen, en haluaisi nähdä sinua tolla puolella. Se nimittäin kertoo minulle että mikään marginaalinen tiukka vähemmistö ei vetele tätä asiaa. Vaan että ongelma on laajakirjoinen. Tämä vetää ajatuksia siihen suuntaan onko koko kirkkolaitoksen tuhoaminen rakentava, hyvä ja kannatettava asia. Olen pienessä mielessäni hellinyt ajatusta jossa hyvässä yhteiskunnassa olisi tilaa kristillisyydelle ja kirkolle. Jos asenne avioliittoon, yhteen ihmisen tärkeimmistä asioista (etenkin uskonnottomalle jolla ei mitään tuonpuoleista, Jumalaa tai muuta yliluonnollista Pyhää ole) on tuontyyppinen, tämä rakennelmani kyllä kyseenalaistuu.