"Kiitos että ostit tämän kirjan. Yritän korvata sen toiveella, että löydät elämääsi jotakin niin tärkeää, että ilman sitä olisit eri ihminen. Jos olet onnekas, olet jo löytänyt sen. Modernismissa tämänlainen toive on järjetön. Siinä onkin pähkinänkuoressa modernismin ongelma."("Opin kaiken tietämäni televisiosta", [loppulause])
Postmodernismi on kenties yksi vaikeiten määritellyistä filosofian perinteistä. Tämä vaikeus on itse asiassa niin laaja, että voidaan jopa sanoa että tämän vuoksi moni sanoo että postmodernismilla ei ole oikeastaan sisältöä. Se voi olla likimain mitä tahansa. Kuitenkin postmodernismia voidaan käsitellä juuri siten, että se on jonkinlaisessa suhteessa modernismiin. Usein tämä näkyy kritiikkinä, eroavuutena. Mutta toisaalta se voi näkyä myös modernismin mukailuna. - Esitänkin tätä kautta että Kierkegaard on puoliksi esimoderni ja puoliksi postmoderni. Ja Nietzsche taas on puoliksi moderni ja puoliksi postmoderni.
Asia voidaan esittää historiamuotoisena kertomuksena, jossa on ikään kuin kolme lukua.
1: Esimodernissa on kysymys dogmasta. Sitä kuvaa auktoriteetit tiedossa ja etiikassa. Ihmisellä on vastuu sitä kautta että heillä on suhde Jumalaan ja yhteiskuntaan. Viisaus ja todellisuusväitteetkin löytyvät ensisijassa luottamuksesta Jumalaan. Maailmassa on suuri järjestys ja kaikki on "suurta ja raskasta". Ihminen on kahlittu komennettuun vastuuseen ja merkitykseen. Ja todellisuus on ihmiskäsityskykyä vahvempi.
2: Modernismissa tämä korvattiin järjen suurella kertomuksella. Siinä järki vapauttaa ihmisen dogmista. Yksilö lähestyi totuutta järjellä yksilönä ja rakensi myös itse etiikkansa. Tätä kuvaa esimerkiksi valistusajan järjen korostus. "Sapere aude" - uskalla ajatella.
3: Postmodernismissa suuret kertomukset kiellettiin. Tilalle otettiin relativismi ; Asiat ovat tarkastelijakohtaisia. Tämä johtaa helposti siihen että kaikki keskustelut totuduesta etiikkaan ovat keskenään samanarvoista surinaa, eikä mikään ole toista parempaa. Kuitenkin yksilöiden kannalta ne ovat täynnä merkitystä, eikä relativismi tarkoita samaa kuin nihilismi tai arvotyhjiössä elämistä. Postmodernismi onkin nähtävissä jonain joka löytää merkitystä ja auktoriteettia yllättävistäkin paikoista.
Postmodernismi on tietysti myös työkalu. Sitä käyttävät hyvin paljon esimodernit ihmiset. Syynä on se, että postmodernistit usein kritisoivat modernisteja. Näin esimoderneja ja postmoderneja ikään kuin yhdistää "yhteinen vihollinen". Postmodernismi on hyvin usein myös työkalu jota käytetään ja jota hylätään hyvinkin tarkoitushakuisesti. Esimerkiksi totuus tai moraali voi olla objektiivinen ja mielipidekysymys aina tilannekohtaisesti ; Sen mukaan miten esimoderni kokee keskustelussa pärjäävänsä. Näin postmodernismi tarjoaa kritiikki-immunisointikeinon.
"Ainoa parannuskeino postmodernismiin on sairastua parantumattomasti romantiikkaan."
("Postmodernismi - vasta -alkajille ja edistyneille" [Viimeinen lause])
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti