"Usein lähetyssaarnaaja joutuu kiusalliseen keskusteluun maassa pistäytyvien länsituristien kanssa. Monen mielestä Thaimaahan ei saisi viedä uutta uskontoa, koska buddhalaisuus on niin pitkälle kehittynyttä ja hienostunutta. Lännessä kun tunnetaan usein vain filosofinen, kirjallinen ja joidenkuiden eliittimunkkien edustama buddhalaisuus, eikä lainkaan tätä, sen polyteistista, animistista ja henkiä lepyttävää reaali- ja valtamuotoa."
("Kirkko ja kaupunki", "Thaimaan luterilainen piispa Visanukorn Upama: Kristus vapautti karman laista")
Ylläoleva lausunto liittyy olennaisesti sananjulistuksen oikeuttamiseen ulkomailla. "Länsituristi" edustaa argumentoijaa, joka kyseenalaistaa kristillisen kulttuuri -imperialismin. Hänen kritisoimisensa kritisoikin mutkan kautta kaikkia joista sananjulistus on irrelevanttia.
1: Näin on esimerkiksi omalla kohdallani. Pidän "Kirkon Ulkomaanavun" tavasta tehdä töitä. Hyväntekeväisyyttä ilman sananjulistustehtävää. Sen sijaan "Suomen lähetysseura" , joka tekee muutoin miltei samanlaista työtä sotkee ansiokkaisiin toimiinsa mukaan sananjulistusta, jolloin syntyy oikeasti sellainen kuva, että hyvillä teoilla yritetään oikeuttaa jotain muuta joka ei siihen suoraan liity. Oikeasti se ei oikeuta, koska sitä hyvää jolla sananjulistusta oikeutetaan voidaan tehdä "leikattuna", eli irti siitä "jostain muusta". Näin oikeuttaminen ei oikeasti toimi, liitos jolla sitä yritetään tehdä ei ole välttämätön vaan on sen sijaan tekijöiden taustaintresseistä ja vaikuttimista kertova keinotekoinen valtapeliin liittyvä strategia.
Näin ovelasti vasta -argumentoiden muistutetaan että länsimaissa ihmisillä on sivistysmielikuva buddhalaisuudesta. Polyteismi ja animismi nähdään taikauskona, josta silmät avataan.
1: Tässä tietysti on pakko kysyä sellaisia kysymyksiä, kuin että jos taikausko vaihdetaan kristinuskoon, niin tapahtuuko taikauskoisuuden vähenemistä ja jos niin missä. ~ En keksi missä. ero on. Molemmissa uskotaan yliluonnolliseen ja taikaan, joten selvästi kyseessä on nimen omaan taikauskosta.
2: Tosiasiassa moni länsituristi on pinnallisempi kuin mainittu. He lähtevät meditoimaan ja henkistymään ja silmät avautuu vaihtoehtoturistielämässä. Syynä ei ole välttämättä mikään vankka perehtyminen buddhalaisuuteen ja sen käytänteisiin, vaan mielikuva. Mutta maa arvostaa turistin tuomia rahoja. (Muuten matka muuttaa lähinnä turistin oman elämän ja vierailumaata ei oikeastaan juurikaan kiinnosta.) Ja luultavasti oppi ja käytänteet opitaan paremmin reissun aikana, joten kyseessä ei ole välttämättä turha reissu.
Jos olisin kristitty, en kuitenkaan koskaan nostaisi esiin tätä "filosofiauskontoa" ja "käytäntöuskontoa". Sillä sen mukaanottaminen ei näytä hyvältä kristityille. Tosiasiahan on se, että juuri tämä "filosofinen taso" on se, jolla perustellaan kristinuskon hyvyyttä. Käytäntötaso unohdetaan. Kristillisyys näkyy yhteiskunnassamme kulkevalle perusihmiselle kahta kautta:
1: Virallisen valtionkirkon tuomina turhina ja tylsinä rituaalena. Se ilmentää itseään sisäisenä teologiana, joka on monisyistä ja monimutkaista. Valtaosa tekstistä on eliittiuskovien, teologien ja pappien, sisäistä siansaksaa. Mutta tämä ei lisää ymmärrystä tai vaikuta ihmisten uskontoon. ~ Esimerkiksi kun riviuskovainen käy ehtoollisella, häntä ei kiinnosta ehtoollisessa tuoreesti tehtyyn transsubstantiaatio -opin muutokseen ; Tavallinen uskova ei (a) tiedä koko muutoksen tapahtuneenkaan (b) tiedä mitä muutos tarkoittaa (c) välitä koko jutusta ja (d) tietäessäänkin pitää muutosta aika yhdentekevänä. Tämä taso on suoraan sanoen uskonelämän kannalta aivan turha ja mitäänsanomaton : Sehän onkin juuri sitä filosofista buddhalaisuutta joka on hyvin turhaa uskonelämän ymmärtämisen kannalta.
2: Käytännön ei-institutionaalinen uskonto taas tarkoittaa aivan samaa kuin sitä että joku törkkää sinua mainoslapulla ja kutsuu tätä hyväntekeväisyydeksi. Ja sitä että vastustetaan homoseksuaalisten oikeuksia tai yritetään rajoittaa kaljan saamista kaupassa. Ja vastustetaan likimain kaikkea sellaista minkä terve humanisti näkee eettiseksi. Lisäksi uskonto ilmenee rukousparannusväitteinä ja muina taikauskoisina ilmiöinä. Ja kaiken uskovaisuuden huipentaa lottovoiton rukoileminen. Tämä on hyvin erilaista kuin yllämainittu filosofinen taso. Mutta se on juuri sitä uskonelämää.
Uskonelämisessä on valtaosa ihmisistä, joille uskonto edustaa elämisen kannalta irrelevanttia paria tuntia istumista kirkossa. Heille uskonto ei vaikuta mitenkään. Heille uskonto on harmitonta. Mutta hyötyjä ei nähdä. Sitten on se aktiiviryhmä, jolle uskonelämä on tärkeää. Heidän vaikutuksensa on sitten paljon kyseenalaisempi. Näyttää siltä että he tuottavat itselleen onnellisuutta levittämällä omia ongelmiaan muille - Malliesimerkkinä esimerkiksi halu kontrolloida eikristittyjen kansalaisten yksityistä seksielämää ja parisuhdeasioita valtion juridiikan tasolla asti...
Kokonaisuus ei ole hyvä. Ostankin tämän "Kirkko ja Kaupunki" -lehden sananjulistusargumentin. Sehän toimii valtionkirkkoommekin niin mainiosti. Kysynkin, että miksi käytännön kristillisyyttä yritetään aina perustella teologisilla hienouksilla? Vastaus on valitettavasti se, että kiertotietä tarvitaan koska käytännön kristillisyydelle on mahdotonta löytää hyviä perusteluja. Siksi on unohdettava mitä asiat ovat aktuaalisesti vaan saivarrellaan siitä mitä se voisi olla potentiaalisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti