Sarjakuvat eivät yleensä kerro tieteestä itsessään kovinkaan paljoa. Sen sijaan ne kyllä peilaavat tiettyjä näkemyksiämme siitä mitä tiede on ja miten sitä tehdään. Kysymys on tietysti tärkeä, koska tieteeseen liittyy kyky ymmärtää ja hallita asioita. Näin tieteeseen liittyy yhteiskunnan ja yksilöiden vallan lisääminen suhteessa toisiinsa ja ympäristöön. Ja suurta valtaa vastaa suuri vastuu. - Aivan kuten "Hämähäkkimies" meille opettaa. Tässä mielessä tiede onkin jotain josta on hyvä tehdä sarjakuvia.
Sarjakuvissa negatiivisinta puolta edustaa varmasti "Teräsmiehen" doc. Doomin kaltaiset hullut tiedemiehet, joiden roolina on tuhota maailma. Nämä muistuttavat tieteen riskeistä. Tiede on tehostanut sodankäyntiä tavoilla johon mikään uskonto tai muu ei olisi itsessään kyennyt. Ne kun lietsovat intoa, mutta innokkain ja raivopäisin nuijamies ei tapa yhtä tehokkaasti kuin vähemmän innostunut konekiväärimies. Tohtori Doom on tavoitteellinen toimija, joka käyttää tietoa maailmasta tavoitellakseen mahdollisimman tehokkaasti omia päämääriään. Vaara ei synny spontaanisti, tiedon tavoittelun lieveilmiönä vaan pahuus johtuu siitä että tieteen soveltaminen on pohjimmiltaan arvoneutraalia toimintaa. ; Tämän vastapainona on tietysti tiedepositiivisuus, jossa mallia näyttää "Batman", joka käyttää lepakkoluolan teknisiä vempeleitä taistellakseen rikollisuutta vastaan. Tämä muistuttaa siitä että tieteen soveltaminen on todellakin sidottuna päämääriin.
Toisenlaista kulmaa sarjakuviin tuo esimerkiksi "Tintin" Tuhatkauno. Hahmo on todellisuudesta vieraantunut, hajamielinen ja itse asiassa usein tutkimassa vakavana mahdollisuutena ties minkälaista taikauskoista höpöhöpöä. Tälle naureskellaan hyvin paljon. Kuitenkin Tuhatkauno esitetään positiivisena hahmona. Ja sarjakuvassa itse asiassa päästään Tuhatkaunon avulla myös kuuhun. Tämä näyttää tieteenteon monia puolia ; Usein tiede nähdään menestystarinana. Mutta Tintti korostaa sitä, että tiedettä tarvitaan juuri sen takia että asioita ei tiedetä ennalta. Vaatii kokeilua. Kokeilun lopputulos erottaa unelmilta ja haahuilulta vaikuttavan haihattelun toimivista tuloksista ja edelläkävijyydestä. Moni haluaisi tietysti erottaa Kuuhun pääsemisen taikauskon vakavasti ottamiselta. Mutta kenties sanoma tulisikin nähdä niin että kuuhun pääseminen on peräisin samanlaisesta riskinotosta kuin taikauskon vakavasti ottaminen ja sen kokeileminenkin. Tiedeprosessi saa kiitosta, koska sarjakuvissa taikojen takaa löydetään nimen omaan selvittämisen ja tutkimuksen jälkeen esimerkiksi inhimillinen salaliitto. Kokeilu ja selvittäminen johtavat tulokseen jossa uskottavampana päätelmänä on "taikausko" tai "onnistuminen". Tosin tässä tiede on pakko ottaa laajemmin kuin pelkän Tuhatkaunon kautta ; Tintti on tässä eräänlainen assistentti ; Hän osallistuu tiedeprosessiin tuoden mukanaan havaintoja.
Eikä sarjakuvien tiedelista ole tietysti täydellinen ilman "Aku Ankan" Pelle Pelotonta. Pelle Peloton on sarjakuvissa usein deus ex machina. Tämä kuvaa sitä, miten tiede mahdollistaa hyvinkin paljon asioita. Samalla Pelle usein myös epäonnistuu ja syntyy erilaisia kommelluksia. Pelle luo katastrofit tieteellä ja ratkaisee ne tieteellä. Paitsi joskus, jolloin tulee takaa-ajoloppu. Aku Ankan katastrofeissa ei ole mitään samaa doc Doomin tuhojen kanssa. Ne ovat eitarkoitettuja. Pelle Peloton luo katastrofeja vahingossa ja sivutuotteena. Nämä katastrofit on jaettavissa karkeasti muutamaan osaan, ja ne kaikki mielestäni kuvaavat jotenkin olennaisesti tieteen soveltamisen riskejä.
1: Käytettävyysongelmat. Tässä itse keksintö usein toimii. Mutta joku käyttää tuotetta väärin. Näin Aku Ankka esimerkiksi muuttaa vahingossa kaikki Ankkalinnan joet punaiseksi koska Pelle Peloton on kehittänyt tehomaalin. Eri katastrofeissa on eri syitä, esimerkiksi se, että käyttöohjeet olivat puutteelliset, niitä ei luettu ja asiasta ei ollut tietoa, tai tuotetta on liian vaikeaa käyttää. Tai sitten tuote sekaantuu johonkin toiseen asiaan. Nämä muistuttavat siitä, että tuote olisi tehtävä sellaiseksi että sitä käytetään siihen mihin se on tarkoitettu sillä tavalla kuin sitä on tarkoitettu. Ja että inhimillinen tekijä erottaa todellisuuden helposti tuosta ideaalista.
2: Laajennetut sovellukset. Tässä riskimallissa keksintö on erinomainen siinä mihin se on tehty. Kuitenkin siinä on jokin ongelma tai takaportti, jota kautta sillä voidaan tehdä pahaa. Näin esimerkiksi Karhukopla voi käyttää keksintöä varastamiseen.
3: Laajan käytön sivuongelmat. Tällöin tuote itse toimii yksin erinomaisesti, mutta siitä tulee onglma kun sitä käytetään paljon. Katastrofi voi syntyä kun laitteita on niin paljon että ne häiritsevät toistensa toimintaa koska ne käyttävät vaikkapa radiosignaaleja. Tai ohjautuvat käyttäjien äänellä ja ihmisillä on paljon erilaisia laitteita jotka ymmärtävät saman käskyn ja tekevät eri asioita sen pohjalta.
4: Vaikutukset markkinatalouteen. Tässä tuote toimii hyvin. Ja se ei itsessään enää aikaansaa mitään varsinaista ongelmaa. Kuitenkin laite on yleensä Roope Ankan levittämä ja mainostama ja hän haluaa maksimoida tulonsa. Laite voi tyydyttää jonkun toisen osa-alueen kulutusta. Näin esimerkiksi virtuaalinen matkakone voi leikata turismin ja tietokonepelien kautta tulevat tulot. Ja koska Roope Ankka on tunnetusti monialainen toimija, tämä vaikuttaa hänen tuloihinsa negatiivisesti. Tuote itse on menestys, mutta se muuttaa yhteiskuntaa ja vaikuttaa rahankäyttöön olennaisesti. Ja tämä taas heijastuu aina Roopen tulonjakautumiseen.
5: Yleinen riskiluokka on myös se, että keksintö toimii ja on taloudellisesti kannattava. Mutta se muuttaa ihmisten toimintaa joksikin jonka sarjakuvantekijä tulkitsee pahaksi. Robotista voi seurata se, että ihmisistä tulee megalaiskoja ja he lopettavat työnteon kokonaan. Tästä seuraa ihmisten tylsistyminen ja sitten he hylkäävät keksinnön ja se jää toimivuudesta huolimatta lyhytaikaiseksi muoti-ilmiöksi. Yleensä näissä tarinoissa on ongelmaan vajoamisvaihe, ongelman tiedostamisvaihe ja keksinnön tuhoamistaso. Nämä voidaan nähdä moralistisina tarinoina, joissa moititaan esimerkiksi laiskuutta.
Ongelmallisinta on tietysti se, että tiede nähdään likimain kaikissa sarjakuvissa jollain tavalla eksentristen tai muuten erikoislaatuisten ihmisten puuhana. Ja se jostain syystä aina sidotaan tieteen teorioiden testaamisen sijasta tieteen soveltamiseen. Tämä kertoo siitä että tiedettä ei tavallaan nähdä tiedon tuottamisena, vaan maailman kontrolloimisen ja teknologian tuottamisen kautta. Sarjakuvien tiede on likimain aina sen soveltamista. Tämä tarkoittaa sitä että tiede on likimain samaa kuin teknologia. Näin ongelmat ja hyödyt ovat itse asiassa teknologian ongelmia. Olisi jännittävää miettiä sitäkin, että miten tiede saataisiin esitettyä hieman laajemmassa kontekstissa. Sillä nyt sarjakuvat näyttävät lähinnä yhden, sinällään olemassaolevan ja tärkeänkin, osa-alueen tieteestä. Mielikuvien olisi kuitenkin hyvä olla hieman laajempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti