"Onko meiltä joskus kuulunut meteliä - hä? / Sovitaanko että se on ollut vain hyvänä pitelyä - hä?"(Absoluuttinen nollapiste, "Onko meiltä kuulunut meteliä?")
Kirkot on käytännössä aina varustettu kirkonkelloilla. Ne kutsuvat ihmisiä rukoukseen. Näin se on selvästi viestiltään uskovaisille tarkoitettua ääntä. Äänellä on symboli joka liittyy tiettyyn ideologiaan. Silti ateistitkin kuulevat ne äänet. Tätä ei pidetä esteenä eikä häiriönä vaan nähdään osana elämää ; Uskonnonvapaus tarkoittaa suvaitsemista ja suvaitseminen tarkoittaa juuri sitä että tämänlaisia mahdollisesti (sunnuntaiaamuna) ärsyttäviäkin asioita kestetään.
Kuitenkin tässä menee usein jokin sietoraja.
Ja jostain syystä se sietoraja ei ole tasainen. Jos minä sidon maailmankuvani miekkailuun, en silti saa mennä harjoittelemaan bucklerkilven ja miekan kanssa pihalle sunnuntaiaamuna. Syy on se, että kyseinen yhdistelmä tuottaa meteliä ja häiriötä. Siksi meluisa harrastus tulee siirtää johonkin muuhun kellonaikaan. Näin tapahtuu, vaikka asumus olisi aivan kirkon vieressä. Näin miekkamiehen meteli on jostain syystä erilaista kuin kirkon meteli. Vaikka ääni itse asiassa syntyy hyvin samalla tavalla ; Metalli kohtaa impaktin ja resonoi. Kirkonkello on vain muotoiltu niin että meteli ei sammu, vaan päin vastoin ruokkii ääntä pidempään.
Oikeasti minulla ei ole ongelmaa naapureiden kanssa. Kyseessä on vain esimerkki, joka vain sattuu sopimaan elämäntilanteeseeni. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka vaihtaa miekan jänisräikkään, niin poliisit tulevat vastaan varsin pian. Kirkonkelloilla on erikoislupa, heille poliisi ei kolkuta. Valtionkirkon kovempaankaan meteliin ei puutu kukaan. Se ikään kuin kuuluu asiaan. ; Olenkin metelissä itse asiassa suvaitsevaisella kannalla. Ääni nimen omaan kuuluu elämään. Näin kestän naapurin leikeissä metelöiviä lapsia, perjantai iltana juhlista palaavan nuorison elämöintiä, mopopoikien päristelyä. Ja kirkonkelloja.
Kirkonkellonsoitto on meteliä ja sellaisenaan provokaatio.
Mukana on jopa vallankäytöllinen elementti. Kirkko ikään kuin pullistelee muskeleitaan sillä, että se päästelee kovia ääniä seuraamuksetta.
Jos saa tehdä asioita joista muut joutuvat poliisin puheille, se kertoo siitä että sillä on jonkinlainen privileegio -tässä tapauksessa ei toki lupa tappaa, niin ainakin lupa metelöidä satojen desibelien voimalla aamuaikaan yleisenä vapaapäivänä. Tämä tarkoittaa erikoisasemaa, joka on sama asia kuin eritynen valta. Ja valta yhdistyy monesti oikeutukseen, siihen että uskonto on myös tärkeää.
1: Pullistelulogiikassa on uskonnon aseman vähenemisen kautta myös vahva kompensaatioelementti, joka on on hieman munamiestä ja kansanperinnettä mukaillen "Pieni muna, iso
Moni uskovainenkin selittää että uskonnon on oikeus näkyä ja kuulua elämässä. He eivät halua eristää uskonelämää erillisiin tiloihin ja rituaaleihin. Ja itse asiassa ymmärrän ellen peräti kannusta siihen että jos on uskovainen, niin sen pitää näkyä ja vaikuttaa laajemmin kuin pari tuntia viikossa.
Kuitenkin asioissa on myös epäsymmetriaa. Tästä hauska esimerkki tulee Leinivaaran blogista. Ateistejen suuttuminen uskonnon näkymisestä on johtanut siihen että he ovat "yrittäneet vaientaa kirkonkelloja", vedoten kirkon ja valtion erillisyyteen. Heille sekularismi tarkoittaa sitä että on vapaus olla erossa uskonnosta. Vastareaktiona on viitattu siihen miten uskonnonvapaus on tärkeää - ja samalla ateisteja on saatettu pulaan rakasteluäänien vuoksi.
Tosiasiassa seksi ilmiönä on hyvä.
Ei sen takia että se on provokatiivinen. Vaan sen takia, että rakasteluun liittyy hyvin kauniinakin pidettäviä asioita. Ulkopuolelle se ei näytä välttämättä kovinkaan hyvälle. Seksin kohdalla mukaan voidaan liittää hyvin laaja elämäntapakokonaisuus. Psykologian tutkimukset nimittäin näyttävät, että uskonnottomat nauttivat enemmän seksistä kuin uskovaiset. Syynä on syyllisyys ; Seksin harjoittaminen tuntuu monista uskovaisista syntiseltä ja tätä kautta se hieman hävettää ja kaduttaa heitä. Näin seksi saa heidän olonsa tuntumaan pahalta.
Ja sen sijaan että uskonnon lietsoma paha mieli johtaisi eroon uskonnosta, tai vähentäisi heidän seksin harjoittamistaan, käykin niin että toiminta ei vähene ja siitä tulee paha mieli. Eikä tämä paha mieli erota uskonnosta, vaan päin vastoin sitoo uskontoon lujemmin ; Uskonto tarjotaan lohduksi ja lääkkeeksi tähän pahaan oloon. Näin uskonto itse rakentaa tarpeen itseensä liittämällä syyllisyyttä johonkin jota ihmiset tekevät ja johon heillä on yleensä kohtuullisen voimakas mieltymys. Takana on siis psykologinen petitio principii -tilanne, jossa perusoletukset rakentavat itseään ruokkivan ketjun.
1: Perusoletuksiahan ei myllyssä mitenkään todisteta, senhän voi purkaa hyppäämällä siitä ulos ja etääntyä uskonnosta koska se aikaansaa pahaa oloa. Sen sijaan perusoletukset ovat vain yhteennivottuja niin että ne tuottavat tulkintakentän, joka ikään kuin käpertyy itseensä. Tätä on asiallista kutsua "älylliseksi epärehellisyydeksi" tai "tarkoitushakuiseksi oletustenvalinnaksi".
2: Tilanne on samantapainen kuin huumeriippuvuudessa. Diileri antaa ensimmäisen ilmaiseksi. Tällöin huume rakentaa tarpeen, joka täytetään jatkossa huumeilla. Eikä tätä tarvetta tietysti koskaan tyydytetä lopullisesti, vaan ajetaan tilannetta jossa tarve tyydytetään hetkittäin jotta sen pariin olisi palattava jatkossakin toistuvasti. Siksi huumeissa onkin mukana tarpeen tyydyttämisestä johtuva tuhokierre, jonka välttäminen onnistuu pysymällä yksinkertaisesti erossa huumeista in first place.
Näin seksuaalisuuteen liittyvät äänet muistuttavat kovastikin uskontoa. Aivan kuten kirkonkellot näyttävät sisäpuolelle hyvältä; Ne ovat mahtipontinen kutsu mukaan toimintaan. Ulkopuolelle se on vain melua ja häiriötä. Sama koskee tietysti esimerkiksi Joulun tarinaa. Useinhan kristitty kertoo koulujen joulukirkkopakosta (vanhempien, ei lasten oman vakaumuksen pakottama), että ateistin ei tarvitse uskoa, kunhan nauttii Joulun kauniista tarinasta. Kuitenkin kyseinen tarina on viihdyttävä, kaunis ja merkittävä jos ja vain jos on sisäistänyt kristillisen aatemaailman. Tarina on sisälle kaunis, mutta ulkopuoliselle se näyttää tylsyydeltä. Joku syntyy ja sitä palvoo kaikki. Ulkopuolisesti sisällöllisesti oivaltavampia, sanomaltaan elävämpiä, tarinaltaan viihdyttävämpiä ja ennen kaikkea coolimpia brassailutarinoita löytää vaikka lähiöjengin rapbattleista.
Olen silti sitä mieltä että ääntä saa ja kenties jopa pitää kuulua. Olipa kyseessä sitten uskonto tai ateismi. Kyseessä on enemmänkin rajanvetokysymykset. Esimerkiksi naapurit ovat hyväksyneet minun bucklertreenaamisen ulkona kunhan teen sen päiväsaikaan, enkä riennä heti aamusta ulos. Ja kunhan en tee sitä kun ulkona on paljon ihmisiä, enkä ole tiellä, enkä muutenkaan ole uhkaava. Voisin harjoitella periaatteessa teräksellä, mutta olen päätynyt että on naapurisovulle edullista käyttää puisia aseita. Kyseessä on kompromissi. Mölyä ei saa olla liikaa koska se on tungettelevaa. Ja mölyn puute taas on kliinistä ja persoonatonta ja haittaa kaikkien elämää, kun oikein mitään ei saa tehdä. Ja tämä ajaa nihilistiseen asumiskulttuuriin.
Sorsa muistuttaa siitä, että usein se, että painaa päänsä suojaan meteliltä, tulee näyttäneeksi persettä. Sorsa muistuttaa että joku näkee teon kumarruksena yhdelle ja pyllistyksenä toiselle. Ja sorsa muistuttaa, että ehkä sorsa haluaa vain elää elämäänsä ja kumartelupyllistysliike on vain se, että sitä yritetään syödä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti