Ihmisten hyvinvoinnista puhuttaessa on usein katsottu esimerkiksi perustarpeita. Näin saadaan esimerkiksi SSS -malli, jossa ensin on soppa, sitten saippua ja vasta sitten sielunhoito. Tätä ohjetta on käytetty uskonnollisessa sananlevityksessä. Ajatus on tietysti "vähemmän iskevässä muodossa" Maslown tarvehierarkiassa. Siinäkin pohjalla ovat perustarpeet ja vasta niiden tyydytyttyä aletaan havittelemaan jotain muuta.Voidaan sanoa että Maslown tarvehierarkia näyttää hieman sitä "miten ihmisen V -käyrä on vakio". Monia ihmetyttää miten länsimaalaiset ihmiset ovat onnettomia, vaikka angst näyttää tosi naurettavalta esimerkiksi nälänhätäalueiden ihmisten ongelmiin verrattuna. Ensin halutaan turvaa ja ruokaa, ja niiden jälkeen halutaan jotain muuta. Haluaminen ja pettymys on tätä kautta mukana kaikilla ihmisillä, se vain kohdentuu eri tavoin.
Näin voidaan monesti tietää että jotkin perusasiat ovat kunnossa. Esimerkiksi minä näyttäydyn ihmisenä, johon kaadetaan kahvia (perustarve) ja ulos saadaan blogiin sekavaa soopaa (luonnollinen käytös). Ja Ratatoskr -korollaari kertoo myös sen, että kun Kent Hovindin perustarpeet ovat tyydytetyt, hänen huulensa liikkuvat ja ulos tulee virheitä, valheita ja vääristelyä. Tämä on viite onnellisuuskysymyksiin. Ei ehkä lopullinen totuus. (Minäkin olen monesti vittuuntunut ja Hovind on ollut vankilassa, jossa hän on mm. käynyt keskustelua Jumalan ja Saatanan kanssa sähköpostitse.)
Usein teoriat hyvästä elämästä etenkin ihmisten sisältävät myös eettisen ulottuvuuden. Eli ei riitä se, että "on kivaa". Mutta ne mutkistavat aihetta liikaa. Nyt rajaankin vain juuri tähän. Sillä ajatelin ottaa ihmisen vain yhtenä eläimenä ja kysyä hieman laajemmin ; Miten voidaan sanoa että eläimellä "on kivaa"?
Perusasiat on helppo nähdä. Jos eläin elää ja kasvaa, se on jossain määrin perusterve ja ainakin minimiasiat ovat kunnossa. Tosin tässäkin on vaikeuksia ; Konrad Lorenz on kuvannut kilpikonnien hoitamisen vaikeutta. Hän kuvaa miten kilpikonnat ovat vaikeahoitoisia mutta sitkeitä. Eli niitä on hyvin vaikeaa hoitaa oikein, mutta surkeallakin hoidolla ne elävät yllättävän pitkään ; Ne ovat kuitenkin aloittaneet hitaan kituliaan kuoleman jo "hoidon" ensimmäisenä päivänä.
Eläimillekin voidaan laatia perustarpeet ja niille "arvojärjestys". Ihmisten asioita ei vain voida siirtää niille suoraan kovinkaan sujuvasti ; Itse asiassa Maslown tarvehierarkian eräs ongelma on siinä, että siinä tutkittiin lahjakkaita ihmisiä eikä voida olla aivan varmoja että tämä koskisi myös tavallisia ihmisiä. Loikkaus akateemisista piireistä Kalasataman slumminalkuun ei ole välttämättä kovin suuri (Ja sen voi tehdä metrolla muutamassa minuutissa!) Mutta loikkaus eläimiin on sitten monia kertaluokkia isompi ; Näenkin itse asiassa hyvin huolestuttavana nykyisen luonnonsuojeluaktivistien trendin, jossa eläimien hyvinvoinnin sijasta katsotaan abstrakteja arvoja kuten "vapaus". He katsovat vain että luonnossa eläimet ovat vapaita, ja että he itse haluaisivat olla vapaampia kuin mitä latistava nyky-yhteiskunta heidän sallii. Ja kysymättä eläimiltä he päättävät että vapaus on juuri se, jota nämä eläimet eniten haluavat. Eläinten hyvinvoinnin sijasta pitäisikin puhua aktivistien itseterapoinnista, jotta asiat menisivät oikeaan kontekstiinsa.
Tähän tarvitaan tietysti etologiaa. Jotkut kysymykset ovat helppoja. Jos eläin esimerkiksi lisääntyy, sen elämässä asiat ovat kohtuu hyvin - usein eläimiä voidaan hoitaa niin että ne elävät, mutta ne eivät suostu lisääntymään vankeudessa.
Lisäksi jotkut oireet kertovat että eläimellä on ongelmia. Jos eläimen karvat karsiutuvat ja se on veristä ja paiseista mössöä, ei ole vaikeaa miettiä ovatko sen asiat hyvin.
Yleisin esiintyvä piirre on jonkinlainen stereotyyppisten rituaalinomaisten toimien tekeminen. Ne kertovat että jokin perustarve on vialla. Eläimellä on stressiä - ironista kyllä stereotypia on merkki siitä että asiat ovat kunnossa, mutta tosiasiassa stereotypian esiintyminen vähentää esimerkiksi stressin tuottamia ongelmia. Näin samalla hoidolla toiset eläimet ilmentävät "hulluuttaan" stereotypialla ja toiset kärsivät hiljaa. Ja hiljaiset kärsivät enemmän.
Osa kysymyksistä ovat kuitenkin hyvin vaikeita. Jopa helppo stereotypiakysymys hankaloituu, koska esimerkiksi tarhakettujen yleinen häkissä heilumisstereotypia näyttää samalta kuin täysin terveen ja hyvin hoidetun ketun kiinnostus jostain ympäristön tapahtumasta - kuten vaikkapa eläintenhyvinvointiaktivistin valokuvaamaantulosta, tai tarhaajan paikallesaapumisesta. Siksi valvontaan tarvittaisiinkin esimerkiksi piilokameroita, jotta nähdään toiminnan lisäksi konteksti.
Lisäksi voidaan katsoa vapaiden eläinten toimintaa. Eläin kertoo taitavalle etologille mitä se tekee luonnostaan, ja tätä kautta voidaan katsoa mikä edustaa sen luonnollista elämäntapaa. Jos eläin vaeltaa ja kaivelee, ne ovat luultavasti sen perustarpeita. Näin esimerkiksi sioilla on tarve kuopia, tonkia, ronkkia ja sorkkia. Tässä on kuitenkin ongelmia
1: Tämä on tosin hyvin vaikeaa domestikoituneilla eläimillä ; Jalostus on vaikuttanut myös eläimen perusluonteeseen ja rakenteeseen. Eläimen tarvemaailma on muuttunut jalostuksen myötä.
2: Jokainen luonnossa esiintyvä asia ei ole hyvä. Tai edes eläimen normaalia käytöstä. Konrad Lorenz kertookin esimerkiksi leijonista, jotka luonnossa vaeltavat pitkiäkin matkoja. Mutta joilla ei ole minkäänlaista vaellusviettiä, vaan ne ovat itse asiassa perusluonteeltaan enemmänkin patalaiskoja ; Luonnossa leijona vaeltaa koska sen on pakko, koska esimerkiksi ruokaa ei ole. Näin osa luonnollistista toiminnoista eivät olekaan samaa kuin eläimen perustarve.
3: Tarpeen tyydyttyminen on myös toinen ongelma. Esimerkiksi jos eläin kaivaa luonnossa ja sillä on vankeudessakin into kaivella, voi kaiveluntarve tyydyttyä tassustimulaatiolla tai vasta sillä että syntyy valmis kuoppa. Tämä on esimerkiksi häkkikettujen kannalta olennaista, koska jos niillä on kaivamistarve jossa pitää saada kuoppa, pitää häkit varustaa esimerkiksi hiekkalaatikolla tai laittaa niille maapohja (jossa on ikään kuin iso ja korkea häkki joka on "haudattu isolta osalta maahan".) Mutta tassustimulaation saa aikaan vaikka laittamalla häkin lattialle muovilevyn, jota ne voivat raapia tassuillaan.
Yleensä tässä apuna käytetään ehdollistamista ; Tässä katsotaan miten kovasti eläin on valmis ponnistelemaan saadakseen jonkin asian. Esimerkiksi voidaan laitaa vetoketju luukulle jota kautta pääsee hiekkalaatikolle ja katsoa sitten miten kovaan ja ahkeraan vetämiseen kettu on valmis päästäkseen laatikolle. Näin saadaan selville, miten kova tarve ketuilla on päästä kuopimaan.
Joskus tilanne tuottaa tietysti yllätyksiäkin. Suojakoppeja testatessa ketut eivät menneetkään kovin usein koppeihin vaan istuivat mielellään niiden päällä. Ne halusivat ilmeisesti tarkastella ympäristöä. Hyvä idea johti siihen että kettu päätti toisin, mutta asiaan saatiin ratkaisua; Ketuille varataan kettuhäkkeihin lepohyllyjä, joka parantaa niiden hyvinvointia. Toki tämä ei tarkoita samaa kuin että ketut olisivat ikionnellisia. Mutta se on kuitenkin askel oikeaan, parempaan, suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti