Ivar Ekeland on kirjoittanut matematiikkaa käsittelevän kansanomaisen kirjan "Ennakoimattoman matematiikka". Se kuvaa mallintavaa ja estimoivaa järjestelmää, katastrofiteoriaa, josta puuttuu eksaktin ennustamisen ominaisuudet. Kirjan varrella dynaamisuuteen perustuva järjestelmä paljastuu kuitenkin tärkeäksi taivaanmekaniikan, sään ja evoluution ymmärtämisessä.
Siinä käsitetään miten arkijärjen mukaan tieteellisyys on samaa kuin deterministinen ennaltanäkeminen. Tieteelliseksi ja loogiseksi ja perustelluksi koetaan jokin, jossa menneisyys tuo nykyisyyden ja ennustaa tulevaisuutta - hieman samaan tapaan kuin miten Homeroksen kirjoissa on historia ja ennustuksia, joiden kautta nykyhetki värittyy. Kirja sen sijaan edustaa tapahtumien luonteen ymmärtämistä. Sääennustuksia voidaan arvoida tulevaisuuteen, mutta ne erehtyvät usein. Syynä ei ole "väärä teoria", "teorian epäonnistuminen" vaan enemmänkin "teorian luonne". Sääennusteita voidaan tarkentaa, mutta niillä on aina rajat. - Ja samasta syystä evoluutiokin on sellainen että sitä on vaikeaa ennustaa eteenpäin ja sen kulku taaksepäin on liitettävä fossiilistoon jotta sen tapahtumat voidaan ymmärtää.
Ekeland aloittaa kirjansa mainitsemalla yleisestä tieteen popularisoinnin tyylistä ; Ihmisille ei tarjota metodeja. Sen sijaan katsotaan vain kalliilla tuotetut lopputulokset. Tämän vuoksi matematiikkaa popularisoidaan todella vähän. Se on puhtaasti "metoditiede". Sama koskee tietysti tieteenfilosofiaa, metodologiaa ja muita vastaavia asioita filosofiassa. Mutta valitettavasti ilman metodia faktat tavallaan kadottavat kontekstinsa ja luonteensa.
Ja ilman kontekstia faktoista tulee vain jotain jota opetellaan ulkoa kuin knoppeja ja joihin viitataan kuin auktoriteettien sanoihin. Siinä missä ennen sanottiin "Aristoteles sanoi" ja sitten se oli tosiasia jota vastaan ei ollut taistelemista, nyt faktoja käsitellään samalla tavalla kuin Aristoteleen näkemyksiä ennen. Ne ovat totta koska niiden kerrotaan olevan tiedettä. Lähteistyskin on tässä kontekstissa auktoriteetin rakentaminen, eikä suinkaan jokin jota kautta perustelukentän ja tutkimuksen rakenteen saa kaivettua esiin ja ruodittavaksi. Jotta voitaisiin katsoa onko fakta fakta ja liittyykö se todellakin aiheena olevaan asiaan. Ja itse asiassa myös keskustelun siitä onko lähde luotettava tai vanhentunut.
Ulkoluku ja auktoriteetin rakentaminen taas eivät aja kriittistä ajattelua, vaan pikemminkin sen vastakohtaa. Tämä on oikeasti suuri ongelma. Tieteellinen ajattelu ei kehity jos tieteen popularisointi esiintyy pääasiassa knoppien opettelulistana. Yksityiskohtia opetellen asioiden luonne, ilmiöiden ymmärrys, jää pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti