"On vaikeeta. Vaikeeta. On."(Desibeli -lehden arviosta joka on tehty "Absoluuttisen nollapisteen" levystä "musta hiekka")
"Absoluuttinen nollapiste" on bändinä absurdin maineessa. Moni ajattelee jopa niin, että eihän sitä tarvitse ymmärtää, kun se on Absoluuttinen nollapiste. Tässä selityksistä luopumisessa on tietysti jotain meditatiivista ja Camus -henkistä suhtautumista (ymmärtämättömyyden hyväksymistä ja siihen heittäytymistä) että en voi olla kuin symppaamasta näitä ihmisiä. Mutta samalla tulee mieleen se, että "onneksi olkoon - jatkakaa" (sarkastisesti). Että älkää edes yrittäkö vaan heittäkää hanskat tiskiin. Sillähän se älyllinen laiskuus oikeutetaan. Eli olen absurdiustulkintatavan kannattajia kohtaan hyväntahtoisen ymmärtäväisen ärtynyt -joka on ristiriitaisuudessaan ainakin minulle aivan normaali tunnetila.
"Absoluuttisen nollapisteen" levyt ovat aina kokonaisuuksia. Levyillä on usein esimerkiksi yhtenäinen teema ja jopa juoni. Esimerkin tästä saa vaikkapa "Asteroidimyrskylyhdyn" tekemästä "Suljettu" -levyn analyysistä. (Näitä lisää!) Teemaksi nousee vanhemmuus (etenkin isyys) ; Tämä teema nostetaan esiin monesta kulmasta lapsuuden, kasvatuksen, lapsen identiteetin rakentamiseen ja rakentumiseen, epäonnistumiseen, epäonnistumisen kieltämiseen, pettymykseen ja pettymyksen kieltämiseen, sääli, syyllisyyteen ja sen kieltämiseen, syyllisyyteen ja sen myöntämiseen asti. Juoni on dramaattinen, kuolema nivoo kohtalot yhteen. Vaikka yhteisymmärrys puuttuukin, tämä sentään yhdistää.
Otan aiheeksi toisen levyn, nimeltä "Musta hiekka". Levy käsittelee teemallisesti ainakin pinnallisuutta ja sen suhdetta hedonismiin. Levyn alussa on murheellinen "veistän kehdolle kantta", joka toiminee arjen rutiineista irrottavana kohtauksena, jonain joka herättää päähenkilön. Syynä on epäonnistuminen, joka voi olla lapsen kuolema tai se, että ihminen muuten vain huomaa epäonnistuneensa elämässä ja tekemisissään.
Seuraava kappale, "Märkä trampoliini", sen sijaan näyttää miten pinnallista ympäröivä elämä on : Se kuvaa esimerkiksi hengellisyyttä seuraavalla kontrastilla "Neitsyt Maria seuraa voimattomana häkin sisällä tapahtuvaa riisuuntumista". Havahtumisesta seuraa irrottautuminen, ja tämän hoitaa kappale nimeltä "Valvoja-aika" taas kuvaa tästä irrottautumisen alkamista. Tämä on sosiaalisuudesta irtautuva vaihe. Tämä aloittaa levyssä monessa paikoin toistuvan valokuvista poisjääminen sanomalla "Ovi sulkeutui / ja olin ryhmäkuvista pois." Seuraava kappale, "Elämä paristojen varassa", joka on yksi levyn suosikeistani, onkin yksinäisyyttä kuvaava kappale. Henkilö tajuaa että hän on itsekin pinnallinen, mutta että näin ei tarvitse olla.
Tarina jatkuu tuomalla esiin Nietzscheläisen teeman ; "Teikäläisen taivas" kertoo miten hedonismi on lyhytjänteistä ja luonteeltaan loisivaa. Syy irrottautumiseen on se, että sosiaalisuus on aivan yhtä pinnallista kuin aiemmin mainittu hengellisyys. Ihmiset ovat toisille vain välineitä. Tämä kulminoituu jonkinlaiseen konfliktiin, jossa ytimenä on se, että hedonisti ottaa tilanteen yleensä ilmiselvyytenä eikä hyväksy tilanteen muuttumista. Kappale valittaakin että "Hymyilit kuin poni joka sokerin mukana sormet vie. / Sinulta en paljon kiellä, mutta laveaksi miellä tie." Kappale kyselee sen perään, onko helposti saatu onni onnea ollenkaan. "Huoli vasta on arvokasta - ja kiität. / Kun poistat vaivan, poistat sisällön." Näin irrottautuminen pinnallisuudesta näyttäytyy epäsosiaalisuutena. Rakentunut konflikti eskaloituu seuraavassa kappaleessa "Loppuun katseltu kukkanen" , jossa joko tehdään murha tai vähintään osoitetaan kiväärillä. Kovuutta pyydetään anteeksi mutta tehdään silti. "Eleeni ovat vielä hiukan karkeat. / Kun vasta tänään olen toiminnan mies." Muutenkin läpi paistaa konfliktin lopullinen hoitaminen. "Leikkasin sinulta kynnet sillä aikaa kun nukuit. / Olisipa hauska tietää, millä aiot minua nyt raapia."
Sovitus alkaa heti seuraavassa kappaleessa "Karaokekapseli" - jopa tahdilla joka tuntuu hieman ripeältä. Kappale jopa alkaa suoraan asiasta "Tee parannus minunkin puolesta. / Minä kuntoudun kai ainakin sinun verran. / Se riittää." Henkenä on kuitenkin juuri tuo. Eli vastuu ja tunteista puhuminen delegoidaan. Tunteiden käsittely tuntuu väärältä ja mekaaniselta "Onko tunteista pakko jauhaa? / Käykö jostain muusta? / Sillä vaikka lunteista katson eteenpäin, ei toivotut sanat tahdo tulla suusta." Tilanne tiivistyy latteuksiin, jossa syvällisyys on ikään kuin äärimmäisen pinnallista. Syvällisyys puuttuu ja tilalla on vain sen muoto. Sisällön sijasta on sloganeita.
Syvällisyyden kuori kasvaa kappaleessa "Kuponki -niminen kaupunki". Tässä pinnallisuutta välttelevän syvällisyyden puute kulminoituu julistamiseen ja siihen liittyvään kohkaamiseen. Sloganeita aletaan käyttämään rohkeasti. Ja sloganeista tulee elämäntapa. Tässäkin on Nietzscheläinen omalakisuus ja tätä kautta yli-ihmisyysteema, tosin siinä muodossa että syvällisyyteen viittaaminen on itsetarkoituksellista. Ei olla "aidosti omalakisia", vaan ajatellaan vain että omat lait on autoritäärisempiä : "Kyselimme kaduilla, ojensimme tarroja. / Julisteet peitimme kiivaammilla. / Meitäkö koskettaisi maalliset lait?" Eriytymisen tulkinta jatkuu tutulla kuvateemalla. "Satamassa löin ohutta rumpua. / Neuvoja huudeltiin kun kirjoitin saarnoja. / Hauska tutustua, ilo ja kunnia. / Poistatin itseni omistakin kuvista." Identiteetti laitetaan vaihtoon. Oma persoona "tapetaan pinnallisena" ja tämä korvataan uudestisyntyneellä muotilla, jossa on "syvällisyyden muoto".
Seuraavassa kappaleessa tapahtuu kuitenkin olennainen tunteiden mukaantuominen. "Musta viisari", joka on toinen suosikeistani, on kappaleena lyhyt ja ytimekäs. Käsittääkseni se käsittää rakastumista. "Kun karitsan silmissä aamun valo taittuu, minä rakastan. Kun vavahtaa aseman musta viisari, minä odotan." Henkilö ymmärtää puutteellisuuden olevan olotilan ja irrottautuu yli -ihmisyydestä. "Kun operoimme toistemme sieluja puutteellisissa oloissa. / Odotin kuivan pensaan syttyvän jo katseesta."
Tämä käänne johtaa tietysti seksuaaliseen tapahtumaan. Tämä ilmaistaan monin tavoin, mutta ehkä hauskin on "oudon ilmiselvä" kohta "Söin omenan joka ei omena ollut.", jossa on helposti avautuva kristillisyydestä tuttu synnin symboli. (Absoluuttisen nollapisteen symbolit ovat itse asiassa usein juuri tämänlaisia. Vaikeaksi tekee lähinnä niiden runsas määrä.) Mukaan on syyllisyydentunteiden läsnäolon huomaaminen, mutta samalla siitä irrottautumiseen kyetään. ; "Tiedän miten kuvassa ollaan että siitä halutaan pois. / Viekää kauas tuo vääristävä peili." Näin se, että tilanne näyttää paheelliselta tunnustetaan pinnallisuudeksi. "Kuvan" sijasta pinnallisuus tulee kuitenkin "kamerasta". Ja tämä johtaa korkeampaan omalakisuuteen, jossa kohdataan todellinen syvällisyys. Hedonistisuudenkin kohdalla mukana on tärkeä rooli. Tämän loppu kappaleen nimikin kysyy "Voiko lämmin kesäyö olla muuta kuin levoton?"
Eikä kuuntelija voi oikein muuta kuin kysyä että "Voiko?" Sen jälkeen syvällisyydestä - ja rakkaudestakin - voi kenties saada muodon ja toiminnan tuijottamisen sijasta sisällön.
Kirjoittajasta "musta hiekka" on vertauksena ovela kuvaus. Sillä valkoinen hiekka liitetään helposti hedonistiseen rannallamakoiluun. Musta värinä ahdistukseen. Mutta hiekkarantaa tämä vulkaanispohjainen hietakin on. Ja tälle hiekalle ihmiset sen perustansa sitten rakentavat ja kokevat että se on parempi kuin se pinnallinen vaalea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti