Wappuinen Suvaitsevaisuuskampanjani ei ole saanut kovin paljoa vastauksia. (Tähän toivon muutosta.) Olen kuitenkin tehnyt myyräntyötä ja mainostellut sitä ja esimerkiksi jutellut asiasta facebookin puolella. Yllättävän moni on suhtautunut asiaan hieman epäillen. Että onko takana jokin kikka tai jekku jolla jotakuta provosoidaan. Olen kuullut epäilyjä ja arvailuja muutamalta ihmiseltä joita pidän aivan täysjärkisinä. Joten luotan että kampanjassani on jotain epäilyttävää. Jotain sellaista jota en itse osannut tullut ajatelleeksi. (Hei, minulta kuitenkin ihan oikeasti puuttuu niitä strategisesti olennaisia ruuveja!)"Journeyman philosopher" kertoo uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta. Hän asettaa huumorintajun ja sietämisen hyvin tärkeäksi asiaksi. Hän viittaa Jonathan Lanmanin havaintoihin, joiden mukaan paikallisen uskonnollisuuden sävy vaikuttaa vahviten siihen ovatko uskonnottomat ärtsyjä vai lempeitä. Eli jos uskovaisuudesta nostetaan iso numero, myös ateistit nostavat ison numeron uskonnottomuudesta ; Siksi suvaitsevaisuuden ilmapiiri vaatiikin suvaitsevaisuutta. Uskonnosta tulisi voida esimerkiksi vitsailla, vaikka se olisikin ihmisille tärkeä asia. Sama tärkeys-huumori -skaala on myös politiikan kohdalla ; Asiat ovat tärkeitä mutta niillä myös vitsaillaan.
Tämä näyttää vielä helpolta. Mutta tosiasiassa suvaitsevaisuuden osoittaminen ei vielä riitä. Tässä asiaan viittaa "epiphenom", jossa viitataan tutkimukseen jossa käytettiin eri uskonnoista lainattuja kultaisen säännön versioita. Siinä havaittiin että vaikka buddhalaisten kultainen sääntö on perusviestiltään suvaitsevaisuutta korostava, kristityt kokivat sen helposti provokatiivisena ; Asiasta ikään kuin tarvitsee muistuttaa jos ja vain jos vihjataan implisiittisesti että toinen puoli olisi suvaitsematon. Näin buddhalaisten kultaisen säännön esittäminen vahvisti kristittyjen vihamielisyyttä kolmatta "syntiseksi koettua" tahoa kohtaan : Kristytyissä havaittiin (tilastollisesti tietysti) aluksikin hiukan tiukka suhtautuminen homoseksuaaleja kohtaan. Buddhalaisten kultaisesta säännöstä muistuttamien tiukensi tätä suhtautumista - tai ainakin se lisäsi innostusta korostaa tätä sanallisessa ilmaisussa. Ryhmän ulkopuolelta tuleva kritiikki siis itse asiassa tiukentaa käytänteitä.
Sama koskee tietysti muitakin asioita. Esimerkiksi ateistejen "Good without God" -kampanja rakentaa kontrastia. Se alkaa kuvauksella ateisteista jotka lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Ja sitten sitä verrataan Pat Robertsoniin joka on maailman rikkain televankelista, ja joka myös pitää rahat itsellään ja jonka timanttikaivoksissa työskentelee ihmisiä orjien oloissa. Alkuosa on pintatasoltaan suvaitsevuutta korostavaa, mutta sekin taatusti provosoi uskovaisia samaan tapaan kuin buddhalaisten kultainen sääntö. Ja loppuosa on suorastaan poleeminen. Joka selittyy sillä että kampanjan toiminta -alueilla uskontoasioita pidetään hyvin tärkeinä. Tämä mainoskampanja kuitenkin luultavasti aktivisoi kenttää entisestään. Ryhmän ulkopuolinen moite taatusti tiivistää rivejä.
Lisäksi myös vaikutuksen tekeminen toiseen muuttaa suhtautumista itseen. Tästä kirjoittaa "Research Digest" : Jos haluat tehdä vaikutuksen johonkuhun, alat helposti yliarvioimaan itseäsi ja aliarvioimaan toista. Vastapuoli edustaakin vähemmän sitä, mitä haluat esittää. Näin käy tietysti esimerkiksi julistustilanteessa. Se, että uskova haluaa vain esittää että uskovaiset ovat järkeviä johtaa hänet miettimään että käännytettävä on vähemmän sellainen. Takana ei ole pahantahtoisuutta tai tavoitteellista kuilunrakennusta ; Meidän ihmisten mieli vain toimii tälläisellä hieman yllättävällä tavalla.
1: Tästä reaktiosta mieleeni tulee vahvasti eräs uskovaisista tehty dokumentti. Siinä oli islamisti-aktivisti joka oli euroopassa kovin onneton koska täällä ei ollut islamilaisia ja ihmiset suhtautuivat häneen ignoroiden - tai jopa vihamielisesti. Hän muutti arabimaahan, jossa hän oli ensi -innostuksen jälkeen selvästi ymmällään. Islamilaiset eivät tarvinneetkaan häntä ja hänen julistustarinoitaan. Heillä oli islaminuskoisia omasta takaa - sellaisia jotka olivat peräti eläneet ja sisäistäneet elämäntavan koko elämänsä ajan syvästi asiaa mietiskellen. Eurooppalaiselle käännynnäiselle ei jäänyt roolia tai erityistä arvoa. Islamistin "sananmiehen status" romahti ilman vastustajia. Kyseinen islamilainen ajautuikin dokumentin lopuksi islamistiseen aktivistiseen ääriryhmään, joka ei ollut paikallisessa kulttuurissa yhtään hyvällä katsottu. Hän koki itsensä taas tärkeäksi. Hänellä oli osa maailmassa. Vihollisuuden kautta hän sai merkitystä elämäänsä.
___1.1: Kyseinen dokumentti oli minulle katsomiskokemuksena varsin ahdistava. Oliko takana samastumista eitoivottuun piirteeseen vai "eri ryhmään kuuluva" vierastava toiseuden tunne joka herätti pelkoja jo olevista ennakkoluuloista? Ken tietää vaikka molemmat?
Kenties omakin kampanjani yritti rakentaa uutta ulkoryhmää. Uskovaisten jakautumista ja sirpaloimista. Hajota ja hallitse -strategiaa. On helvetin vaikeaa olla sillanrakentaja, vaikka yrittäisi. Luultavasti siihen ei ole mitään helppoa ja yksinkertaista keinoa. Ehkä se huumorintaju on ainut jolla voi yrittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti